ISRAEL UPDATE PÄIVITYS PERJANTAINA 01.10.10

Lähetä vastaus

Vahvistuskoodi
Syötä koodi siten kuin se on näkyvillä. Huomioi kirjaisinkoko

BBCode on Poissa päältä
Hymiöt ovat Poissa käytöstä
Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: ISRAEL UPDATE PÄIVITYS PERJANTAINA 01.10.10

ISRAEL UPDATE PÄIVITYS PERJANTAINA 01.10.10

Viesti Kirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 01 Loka, 2010 12:48


ISRAEL UPDATE PÄIVITYS PERJANTAINA 01.10.10

http://www.israelupdate.achlak.net/

toim. Gavriel Eskel



Perjantai 1. lokakuu 2010


1.Obaman hallituksen taholta kielletään, että se olisi antanut lupauksia useista eduista, jos Israel suostuu jatkamaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen rakennuskieltoa vielä kahden kuukauden ajan.

Torstaina julkisuuteen päästetyn tiedon mukaan Obama lähetti Netanyahulle kirjeen, jossa hän lupasi USA:n tukevan IDF:n joukkojen valvontaa Jordanjoen-laaksossa, hyväksyä Israelin turvallisuusvaatimukset mukaan lukien aseitten salakuljetuksen estäminen PA.n alueille sekä terroristien soluttautuminen Israelin puolelle.

Lisäksi kirjeessä luvattiin yhteistyötä turvallisuuskysymyksissä sekä lisätä 3 miljardin apupakettia Israelin puolustuskyvyn nostamiseksi. Kirjeessä luvattiin taivuttaa Israel ja arabimaat keskusteluun alueellisesta turvallisuusarkkitehtuurista Iranin aiheuttama uhan alla. Yksi lupaus oli, että USA estää veto-oikeudellaan Israelille epäedulliset julkilausumat YK:ssa ja sen elimissä.

Kirjeestä kertoi julkisuudessa David Makovsky Washingtonin Lähi Idän politiikan Instituutista.

Obaman hallitus ei halua kommentoida asiaa eikä Netanyahun kanslia myöskään anna julkista kommenttia. Obaman hallituksen edustaja vihjaili, että tällaisia täkyjä on voitu suunnitella tarjottaviksi Netanyahulle, mutta ettei ole aika julkistaa niitä, koska keskustelut kiellon jatkamisesta ovat kesken.

Israelin poliitikot uskovat, että kirje on lähetetty Netanyahulle, joka on hylännyt Obaman tarjouksen. Varsinkin Kadiman parista Netanyhaua syytetään Israelin oikeiston hyväksi tehdystä kansallisesta halvaannuttamisesta hylättyään Obaman ennen kuulumattoman edullisen tarjouksen Israelin kansan ja sen turvallisuuden kustannuksella.

Toinen Kadiman edustaja syyttää Netanyahua ahtaasta poliittisesta pelistä.

Olkoon totuus mikä tahansa, Mitchell kielsi tällaisen kirjeen olemassa olon. Toiseksi on todella sääli, että kysymys Israelin turvallisuudesta ja tulevaisuudesta on pudonnut huutokauppatasolle, jossa panoksia nostetaan tarpeen mukaan.

Likudin parissa Netanyahua kehotettiin odottamaan USA:n seuraavaa presidenttiä, joka valitaan sen jälkeen, kun Obama on äänestetty ulos, ja joka ei painosta Israelia.

PA uudisti vaatimuksensa rakennuskiellon jatkamiseksi. Mitchell neuvotteli PA:n johdon kanssa torstaina kahden tunnin ajan. Erekat kutsui keskusteluja kaiken kattaviksi.

Israelin hallitus pitää käsissään avainta keskustelujen jatkamiseksi. Olemme toistamiseen pyytäneet Israelin hallitusta keskeyttämään setlementtien rakentamisen, myös luonnollisen kasvun osalta, jotta rauhanprosessi saisi ansaitsemansa mahdollisuuden. Toivomme USA:n hallituksen ja kansainvälisen yhteisön pystyvän painostamaan Israelia täyttämään sille asetetut velvoitteet, varsinkin setlementtien rakentamisen osalta.

MITCHELL sanoi Abbasin tapaamisen jälkeen, että Washington on entistä päättävämpi pyrkimyksissään rauhan saavuttamiseksi. Jatkamme ponnisteluja yhteisen maaperän löytämiseksi, jossa suorat keskustelut voivat jatkua tavalla, jotka toivoaksemme johtavat kahden valtion ratkaisuun Obaman näyn mukaisesti kestävän rauhan savuttamiseksi Lähi Idässä, mikä on ponnistelujemme ensisijainen päämäärä. Tämä tarkoittaa kahden valtion ratkaisun löytämistä palestiinalaisten ja Israelin välillä molempien kansojen turvallisuuden ja hyvinvoinnin hyväksi.
Pääministeri Netanyahu toisti omaa päättäväisyyttään jatkaa rauhankeskusteluja PA:n kanssa rauhansopimuksen solmimiseksi monista vaikeuksista huolimatta.

Myös EU:n ulkopolitiikan johtaja Catherine Ashton esitti toimistovirkailijan ymmärryksellä oman kehotuksensa rakennuskiellon jatkamiseksi keskustelujen pelastamiseksi.

Mitchell ja Ashton tapaavat Netanyahun Kesareassa tavattuaan ensin Abbasin voidakseen vaikuttaa vielä kerran rakennuskiellon jatkamisen puolesta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189833



2. ARABILIITON edustaja Ahmed Eissa kertoi AFP:n journalistille, että arabiliitto siirtää maanantaiksi suunnitellun kokouksensa keskiviikkoon 06.10.2010. Tämän tarkoituksena on antaa Abbasille aikaa jatkaa keskusteluja asiasta. Arabiliiton toisen edustajan mukaan, joka ei halua nimeään julkisuuteen asian arkaluonteisuuden vuoksi, sanoo siirron johtuneen siitä, että arabimaat eivät ole vielä löytäneet yhteistä linjaa, miten suhtautua nykyiseen tilanteeseen.

SAUDI ARABIAN ulkoministeri Saudi al-Feisal sanoo, että totuuden hetki on käsillä, ja että vaihtoehto rauhanprosessin jatkumiselle on liian pelottava edes kuviteltavaksi. Hän vaati rakennuskiellon jatkamista, koska jatkuva rakentaminen setlementeissä saa aikaan uusia tosiasioita maankamaralla, mitkä saattavat neuvottelut tarkoituksettomiksi.

PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas jatkaa tinkimätöntä linjaansa vaatien rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin ehtona keskusteluille.

Abbasin tapa kiertää päätöksen tekoa alkaa muistuttaa ilkikurista operettia, jossa esiintyjät esittävät merkityksettömiä repliikkejään, joita kukaan ei ota todesta.

Israelin tarkkailijat ovat yhä enemmän katsoneet Abbasin luotettavuuden menettävän loputkin uskottavuudestaan myös kansainvälisesti.
http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=189767, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139808



3. PA:n antaman käskyn mukaan arabien työskentely juutalaisyhteisöissä ja -yhtiöissä on kielletty, jonka rikkomisesta joutuu vastaamaan sakon tai vankilantuomion muodossa. Tämä ei kuitenkaan estä satojen palestiinalaisten virtaamista viime viikolla alkaneille juutalaisten rakennustyömaille Juudeassa ja Samariassa. Arabirakentajat eivät mielellään puhu journalisteille, mutta sen he kertovat, että oma suu on lähempänä kuin PA:n kohtuuttomat ja rasistiset päätökset. (rasismi-sana on oma lisäykseni)

Gush Etzionon alueneuvoston puheenjohtaja Shaul Goldstein kertoo, että arabityöntekijöitä uhataan viiden vuoden vankeudella, jos he menevät töihin juutalaisten rakennuksille lokakuun 1. päivän jälkeen. Hän sanoi, että todellinen yhteistoiminta alkaa ja toteutuu täällä, ja että rakentamisen jatkuminen on yhtä hyvin juutalaisten kuin arabien kiinnostuksen kohteena. Niiden jatkuminen hyödyntää molempia, mutta PA pyrkii poliittisen päämääränsä vuoksi sabotoimaan kaiken yhteistoiminnan. Kaikkein pahinta tässä on se, että Euroopan ja USA:n nykyinen lempilapsi pääministeri Salaam Fayad on aktiivisesti mukana sabotoimassa kaikkia yhteistoiminnan muotoja ja polttamassa tuotteita, joita arabityöntekijät valmistavat juutalais-yhteisöissä.

Goldstein kertoi esimerkkinä, että Neve Danielin yhteisön järjestämään rakennustöiden aloittamisjuhlaan (barbeque) osallistui 80 arabityöntekijää ja 40 juutalaista asukasta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 37,00.html



4. KAIROSTA tulleiden tietojen mukaan arabiliitto harkitsee viedä Israelin kieltäytyminen rakennuskiellon jatkamiseksi Juudeassa ja Samariassa YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn. Tämä voi olla liiton viimeinen epätoivoinen yritys saada suorat rauhankeskustelut jatkumaan niiden tielle nousseen mitättömän esteen vuoksi.

Raportissa vihjataan, että arabien halukkuuteen viedä asia turvallisuusneuvostoon vaikutti ulkoministeri Liebermanin YK:ssa pitämä puhe, jossa hän arvioi rauhankeskustelujen onnistumisen mahdollisuutta lähes olemattomaksi ja joka tapauksessa Israelille vahingolliseksi esittäen oman dramaattisen suunnitelmansa aluevaihdoista pakottamatta asukkaita muuttamaan kodeistaan.

Vaikka Israelin poliittinen vasemmisto on tuominnut Liebermanin puheen kapinallisena ja vaativat hänen erottamistaan, sillä on myös kannattajansa, jotka ovat tajunneet Oslon sopimusten kohtalonomaiset seuraukset Israelille 1500 kuolinuhrin ja tuhansien eliniäkseen vammautuneiden muodossa.

Eräs kommentaattori totesi, että presidentti Shimon Peres on yksi kuuluisimmista ulko-ministereistä, joka pääministerinsä selän takana neuvotteli Oslon sopimukset Beilinin kanssa Rabinin tietämättä ja asettamalla valmiit sopimukset hänen eteensä tavalla, jota Rabin ei voinut hylätä vaan alistui siihen.

Artikkelissa arvioidaan, että turvallisuusneuvoston päätöksellä tuskin on suurta merkitystä asian ratkaisemiseksi, mutta aikaa sillä voitetaan. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... n-1.316513

http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 27,00.html



5. UUTISOTSIKOITA

- Kadiman puheenjohtaja Tzipi Livni sanoo, ettei Kadima pelasta hallitusta Liebermanilta. (JP)

- Iran ilmoittaa, ettei Bushehrin ydinvoimalan aloittaminen johdu tietokoneviruksesta eivätkä sen tietokoneet ole saaneet tartuntaa. Voimalan alkamista on kuitenkin siirretty kahdella kuukaudella syytä ilmoittamatta.

Elokuun 21. päivänä voimalan avajaisjuhlissa varapresidentti Ali Akbar Salehi ennusti, että voimalan uraanisauvojen asentaminen paikoilleen kestää pari viikkoa. Tämä venäläisten lopulta valmiiksi rakentama 1000 megawatin ydinvoimala alkaa tuottaa sähköä aikaisintaan 2011 alussa. Venäjä toimittaa voimalan polttoaineen ja Iran toimittaa käytetyt uraanisauvat sinne.

Iran ilmoitti sunnuntaina, että stuxnet virus oli saastuttanut tuhansia yksityisten omistamia tietokoneita ja joitain Bushehrin henkilökunnan ATK-laitteita, mutta että Bushehrin tietokoneet ovat puhtaat.

- Israelin Saksassa valmistamat sukellusveneet eivät saa enää tehdä sukelluskokeita Norjan edustalla. Israelin merivoimat saavat yhden huippuun kehitetyn Dolphin veneen 2011 alussa Howaldswerke Deutsche Werft (HDW) rakennustelakalta Kielissä. Sen sisaralus valmistuu 2012.

- http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... s-1.316518

- Israelin arabit julistivat yleislakon lokakuun 2000 murhenäytelmän muistoksi, jolloin Israelin poliisi ampui 13 mieltään osoittavaa arabia. http://www.haaretz.com/news/national/is ... s-1.316594

- PA:n hiilivoimalat ovat saastuttaneet ilman Israelin puolella aitaa, mutta tilanteeseen luvataan korjaus uusien voimaloiden mukana. http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... e-1.316525

- Dubain poliisipäällikkö syyttää, että Mossad on häntä vastaan tehtyjen uhkausten takana, joissa häntä kehotetaan katsomaan taakseen puhuessaan Hamas-johtajan murhasta. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... s-1.316449

- Obaman neuvonantaja, kansliapäällikkö Emanuel Rahm aikoo jättää työpaikkansa tänään. Häntä seurannee David Axelrod. Onkohan niin, että rotat jättävät ajoissa tuomitun laivan? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139833

- Gilad Shalitin vanhempi veli antoi kirjeen Punaiselle Ristille toimitettavaksi veljelleen Giladille, jota Hamas on pitänyt panttivankinaan epäinhimillisissä oloissa kesäkuun 16. päivästä 2006 lähtien eikä salli kenenkään vierailla hänen luonaan.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139822



Ylös

cron