Virheistä opitaan vai opitaanko? Pekka Sartola

Lähetä vastaus

Vahvistuskoodi
Syötä koodi siten kuin se on näkyvillä. Huomioi kirjaisinkoko

BBCode on Poissa päältä
Hymiöt ovat Poissa käytöstä
Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Virheistä opitaan vai opitaanko? Pekka Sartola

Virheistä opitaan vai opitaanko? Pekka Sartola

Viesti Kirjoittaja pike464 » Su 29 Tammi, 2012 19:56

Virheistä opitaan vai opitaanko?

16.01.2012

Samaan aikaan kun maassamme käydään presidentinvaalien kuuminta aikaa, ja yritetään vakuuttaa äänestäjiä ymmärtämään miksi juuri minä itse olisin paras vaihtoehto luotsaamaan Suomi-laivaa tulevien karikkoisten vuosien aikana, ovat äänestäjät vaaliuurnilla useissa muissakin maissa. Muutamissa pohjoisen Afrikan valtioissa etsitään myös kuumeisesti sekä jäseniä maiden parlamentteihin että maalle johtajaa joka veisi kehitystä eteenpäin kansan haluamaan suuntaan. Valitettavasti aika tulee osoittamaan sen tosiasian jälleen kerran että demokratian nimellä tunnettu, tosin kylläkin pääasiassa länsimaissa toimiva, poliittinen järjestelmä ei tule toimimaan samalla tavoin arabimaissa. Diktaattorin nimi vain vaihtuu toiseen ja yleensä hän pönkittää valtaansa eliminoimalla tavalla tai toisella poliittiseen oppositioon jäävät toisinajattelijat. Armeija, turvallisuusjoukot ja poliisivoimat asettuvat säännönmukaisesti joko voittajan puolelle tai ottavat itse kyseisen aseman, jopa toisen tuloksen antaneiden vaalienkin jälkeen. Ei siis mitään uutta auringon alla, ei noissa maissa vaalienkaan jälkeen. Onneksemme meillä Suomessa asiat ovat sentään toisin, demokratia jyllää ja on voimissaan, kaikki presidenttiehdokkaat ovat toinen toistaan parempia, fiksumpia ja osaavampia, myös vaalimainosten iskulauseet toinen toistaan puhuttelevampia ja tehokkaampia pöö!

Eräs israelilainen veteraanipoliitikko sanoi jo useita vuosia sitten että arabit ja palestiinalaiset eivät ole milloinkaan jättäneet käyttämättä mahdollisuutta jättää käyttämättä mahdollisuuksia. Todella oikeaan osunut, vaikkakin jonkin verran sarkastinen kommentti. Itsenäisyyssotaa edeltävä YK:n suosittelema malli olisi taannut palestiinalaisille ylivertaisen aseman maanjaon ja tietenkin Jerusalemin suhteen, ei kiitos. Ei kelvannut, me haluamme kaiken. Vuosien 1948-1967 välisenä 19 vuoden aikana valtion nimeltä Palestiina jäsenhakemus olisi voitu tuoda YK:iin ja läpimeno olisi ollut varma. Ei, kiitos, ei juutalaisvaltiota Lähi-itään, joka olisi ollut luonnollinen seuraus. Soditaan mieluummin. No, eivät ne sodatkaan tuoneet arabien kaipaamaa statusta alueelle, joten jatketaan terrorilla, se auttaa varmasti. Vaan ei sekään auttanut, joten koetetaan taas diplomatian keinoin ja ollaan vaikka neuvottelevinamme. Oslo II:n jälkeen saavutettiin jotakin jota eivät sodat ja terrori kyenneet tuomaan mukanaan. Saatiin osittainen itsehallinto ja mahdollisuudet edetä rauhanomaisella tiellä jos terrori-iskut loppuisivat. Ei, kiitos sanoi Arafat, jälleen ja ties monennenko kerran. Me jatkamme vapaustaistelua, emmekä siksi ole terroristeja, israelilaisten surmaaminen aseellisen vapautuksen nimissä on jokaisen palestiinalaisen pyhä velvollisuus. Näin puolestaan Imad al-Fallouji, eräs Arafatin hallinnon ministereistä ns Tiekartta-sopimuksen jälkeen heinäkuussa v.2004.

Vuonna 2000 PLO oli kaikkein jo lähimpänä tavoitettaan itsenäisestä valtiosta, silloinen Israelin pääministeri Ehud Barak (nykyään puolustusministeri) tarjosi 96%:a Länsirannasta, Gazan sekä Itä-Jerusalemin Palestiinan pääkaupungiksi! Ei kiitos, sanoi Arafat, se ei riitä. Me haluamme kaikkien, ympäröivissä arabivaltioissa olevien ns palestiinalaisten pakolaisten vapaata paluumuutto-oikeutta, ei pelkästään Länsirannalle ja Gazaan, vaan myös koko Israelille jäävälle alueelle! Sanomattakin oli selvää että Barakilla ei ollut mitään mahdollisuuksia hyväksyä moista, kansalliseen itsemurhaan johtavaa ajatusta. Näin PLO jäi, jälleen kerran nuolemaan näppejään ja tietenkin, kuten aina ennenkin, syyttämään muita, ensin Israelia, sitten USA:a, YK:a, EU:a ja Venäjää. Kaikki ovat syyllisiä siihen että juutalaisvaltio jatkaa edelleen olemassaoloaan Palestiinan kansan kustannuksella. Mutta ei hätää, yritetään taas uudelleen ja viedään asia YK:n yleiskokoukseen, siellä meillä on kannatusta vaikka muille jakaa. Joskus sen onnen on osuttava kohdalleen ja kaikki palestiinalaiset saavat vihdoin ja viimein oman valtionsa. Siitä oltiin aivan varmoja syksyllä 2011.
Valtiollista statusta varten oli rakennettu jo useita vuosia hallinnollisia koneistoja ja toimintamalleja, oli luotu oma passijärjestelmä, verotus ja muut hallinnolliset infrastruktuurit. Peruskirjaa ei tarvittu, sellainen oli jo tehty v.1964 ja tarkennettu v.1967 ns kuuden päivän sodan jälkeen. Sen mukaan on edelleenkin voimassa, siis lakisääteisenä tavoitteena Israelin valtion hävittäminen alueelta Jordanjoki-Välimeri, siihen ei tarvita muutoksia, sehän on itsestäänselvyys. Kuka tahansa ymmärtää, jopa palestiinalaisten vannoutuneimmatkin kannattajat, että Israelin valtio ei yksinkertaisesti voi milloinkaan hävitä taistelua jossa sen olemassaolo olisi vaakakupissa. Ei sotilaallista taistelua eikä poliittista vastaavaa. Millään sopimuksella ei voida sallia koko noin 3:n miljoonan ns pakolaisen ja heidän jälkeläistensä tuloa asuttamaan jo ennestäänkin ylikansoitettua Israelia, vaikka Länsiranta ja Gaza olisivatkin jo osia Palestiinan valtiosta. Se on kuitenkin PA:n ikuinen ja perustuslaillinen tavoite, ja on sitä edelleenkin. Marraskuussa 2011, siis ajankohtana jolloin PA:n jäsenhakemus on vielä YK:n turvallisuusneuvostossa, PA:n Libanonin lähettiläs Abdullah Abdullah, antoi haastattelun paikalliselle Lebanon Daily Star sanomalehdelle. Siitä tiivistelmä seuraavassa.

Palestiinalaiset pakolaiset eivät missään tapauksessa tule saamaan automaattisesti kansalaisuutta sen jälkeen kun YK on tunnustanut virallisesti Palestiinan valtion.
Tämä ei tarkoita vain Libanonissa, Syyriassa, Egyptissä ja Jordaniassa ja muissa 132:ssa eri valtiossa oleilevia pakolaisia, vaan myös tulevassa itsenäisessä Palestiinassa pakolaisleireillä olevia pakolaisia. Itsenäisyydestämme huolimatta he ovat silti pakolaisia, eivät Palestiinan kansalaisia.
Tuleva Palestiinan valtio ei tule missään tapauksessa myöntämään heille passeja, vaan he jäävät edelleenkin UNRWA:n ylläpitämiksi pakolaisiksi!
Kun meillä on YK:n hyväksymä valtiollinen asema, se ei tarkoita sitä että konflikti (Israelin kanssa) päättyisi tai olisi ratkaistu. Se tulee olemaan vain uusi asetelma jossa pelin säännöt muuttuvat. Palestiinan Vapautusjärjestö PLO tulee edelleen olemaan vastuussa pakolaisista ja UNRWA saa jatkaa työtään kuten tähänkin saakka.
Vasta silloin kun koko Palestiina on vapautettu joesta mereen ja pakolaiset palanneet niille asuinsijoilleen joista he, tai heidän esivanhempansa ovat aikanaan lähteneet, voidaan heille myöntää Palestiinan kansalaisuus.

UNRWA:n mukaan Israelia ympäröivissä arabimaissa asuu pakolaisen statuksen alla noin 2,9 miljoonaa palestiinalaista. Länsirannan 2,4 miljoonasta asukkaasta heitä on hieman alle 700,00 ja Gazan 1,5 miljoonasta heitä olisi peräti noin 1,1 miljoonaa. Osa pakolaisista tulisi tietysti saamaan kansalaisuuden mutta 45%:a kaikista ns pakolaisista ei saisikaan sitä automaattisesti, vaan he jäisivät edelleenkin elämään länsimaisten veronmaksajien kukkaroilla. Näin PA:n eräs korkea viranomainen tiivisti hallintonsa suunnitelmia aivan avoimesti, tästäkään huolimatta länsimaiset diplomaatit eivät halua ymmärtää PA:n todellisia tavoitteita vaan ummistavat niille silmänsä. Virheistä oppiminen ei olekaan siis palestiinalaisten yksinoikeus.

Konflikti Persianlahden suunnalla.
Kuluvan tammikuun 11.pnä Teheranissa räjähti autopommi joka surmasi Natanzin ydinrikastamon apulaisjohtajan Mostafa Ahmadi Roshan. Tapaus oli jo neljäs laatuaan muutaman vuoden aikana, iranilaiset ydinfyysikot ja teknikot ovat joutuneet tulilinjalle, eikä syyllistä iskuihin tarvitse etsiä kovinkaan kaukaa. Ei, jos iranilaisiin on uskomista. USA ja Israel, kummassa tahansa järjestyksessä, muita vaihtoehtoja ovat tietysti Iso-Britannia ja sen ulkomaantiedustelupalvelus SIS, eli MI6 ja ehkä vielä Saksan vastaava organisaatio BND. Mutta Israel ja sen Mossad on kuitenkin suosikki nro 1, siitäkin huolimatta että pres. Simon Peres vakuutti että heillä ei ole hänen tietääkseen, mitään tekemistä pommi-iskun kanssa. No toisaalta, ei Mossad paljoakaan ilmoittele tekemisistään, diplomaattien kun on helpompi elää kunhan eivät tiedä virallisesti yhtään mistään yhtään mitään.

Mutta onko Israelin syyllisyys itsestään selvyys? Motiivi heillä toki on, mutta niin on muillakin eikä vähiten USA:lla joka myös ponnekkaasti kieltää osallistumisensa. Taustalla on muitakin tekijöitä, eikä epäluuloinen kolumnisti sulje suinkaan pois paikallisia tekijöitä, eikä sen koommin myöskään USA:a, jonka sapelinkalistelut Iranin kanssa Omanin ja Persianlahdella ovat olleet voimakkaasti esillä viime viikkoina. Diplomaattilähteet kertovat että pres.Obama oli soittanut pm Netanyahulle seuraavana päivänä, siis 12.tammikuuta ja ollut kiukkuinen kuin ampiainen. Obama varoitti Israelia edes suunnittelemasta omaa, yksipuolista iskuaan Iranin ydinlaitoksiin, samalla hän kertoi ettei USA:lla ole juuri tällä hetkellä tarvetta sen koommin omaan iskuun, kuin myöskään yhteiseen Iranin vastaiseen sotilaalliseen operaatioon Israelin ja Iso-Britanniankaan kanssa. Juuri nyt on tarvis pitää jäitä hatussa. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta ja talouden globaali epävarmuus eivät kestä muutoksia, eivät varsinkaan niin rajuja joita sotilaallinen isku ja Hormuzin salmen, vaikkakin lyhytaikainen, sulkeminen voisivat tuoda tullessaan. Iranilaista ydinteknikkoa vastaan tehdyn iskun tekijöinä eivät varmastikaan olleet Israelin tai USA:n agentit, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä jotkut paikallisista oppositiossa olevista ryhmittymistä. Se kuka heidät on värvännyt, rahoittanut ja kouluttanut tehtävään on tietysti toinen asia.

USA:n keskustiedustelupalvelu väittää että Pakistanissa päämajaansa pitävän Jund`Allah terroristiryhmän jäsenet olisivat olleet iskun tekijöitä ja että heidät olisi siihen värvännyt amerikkalaisilla passeilla varustetut CIA:n agentit. Kyse on kuitenkin väärennetyistä passeista sillä CIA kieltää osallistumisensa, tosin eivät hekään sitä myöntäisi vaikka olisivat olleet asialla. He syyttävät Mossadia, ja siis Israelia, joka ehkä halusi näin viestittää Obamalle että taannoinen RQ-170 Sentinel-tiedustelukoneen joutuminen Iranin haltuun, mistä syystä se sitten tapahtuikin, ei estäisi millään tavalla alueellisen konfliktin laajentumista sotilaalliseksi välien selvittelyksi. (Katso edellinen kolumni) Israel ei edelleenkään pidä mahdollisena vaihtoehtona Iranin julistautumista ydinasevaltioksi.

Obaman hallintoa painostetaan myös arabimaiden taholta. Saudit, Kuwait, Oman, Qatar, Bahrain sekä Arabiemiraatit ovat vedonneet hyvin voimakkaasti Obamaan että tämä pitäisi kaikissa olosuhteissa huolen siitä että Hormuzin salmi pysyy vapaana öljynkuljetuksia varten. Kyse on välittömästi maailmanmarkkinoita heilautteleva asia, pieninkin viittaus avoimeen aseelliseen yhteenottoon nostaa hintoja saman tien, ja se näkyy myös ilman viivettä bensapumpuilla. Obama puolestaan koettaa estää Israelia tekemästä mitään ilman hänen lupaansa, presidentinvaalikampanja on ovella, kannatus laskee kuin se kuuluisa lehmän häntä eivätkä ne alkuperäistä syntymätodistusta kinuavat häiriköt ole hekään vielä rauhoittuneet. Ongelmia on siis Obamallakin, kun vielä muistamme että taustalla kummittelee se kuuluisa Nobelin rauhanpalkinto joka annettiin tavallaan förskottina, niin olisi kai korkea aika tehdä myös rauhan eteen jotakin. Nykyinen suuntaus johtaa pikemminkin uusiin sotiin kuin rauhanomaisiin ratkaisuihin.

Lentotukialus USS John C. Stennis on Omanin lahdelle seuranaan useita risteilijöitä, ainakin kaksi sukellusvenettä, muita tukialuksia ja maihinnousualuksia. Myös kaksi Israelin laivaston kolmesta Dolphin-sarjan sukellusveneestä on Omanin lahden puolella, Iranilla on satoja kilometrejä rantaviivaa myös Omanin lahdella eikä siten tarvitse välttämättä Hormuzin salmea taatakseen öljynkuljetukset, tosin sitä kautta hyvin rajoitetusti. Heidän kelluvat varmuusvarastonsa Punaisen meren puolella ja mahdollisuus laivata öljyä Omanin lahden puolelta riittävät ajatollille, ainakin omasta mielestään, uhittelemaan salmen sulkemista muulta laivaliikenteeltä. Tosiasia on kuitenkin se, että Iran on täysin riippuvainen sekä oman raakaöljyn viennistä että jalostettujen öljytuotteiden, bensiinin, kerosiinin ja dieselin tuonnista. Heidän oma jalostuskapasiteettinsa riittää kattamaan n.40%:a maan kulutuksesta ja tämän tyyppinen uhittelu sulkea salmi, joka koskisi myös kaikkia muita lahden öljynviejämaita, kostautuisi välittömällä jalostettujen tuotteiden vientisanktiolla ja noin kahdessa-kolmessa viikossa Iran olisi käytännössä ilman bensiiniä ja dieseliä, seurauksena kapinaa jopa sisällissota. Kiina on myös täysin riippuvainen iranilaisesta raakaöljystä ja vastustaa kaikkia sanktioita, siksi salmen sulkeminen olisi Iranille potku omaan nilkkaan.

USA:n viidennen laivaston kaksi lentotukialusta pitävät Kuwaitia asemapaikkanaan, merijalkaväen maihinnousujoukkoja sieltä löytyy 15.000. Bahrainissa on US Force:n, ilmavoimien tukikohta joten Iranin pullistelut tuntuvat melkoisen ylimitoitetuilta. Kyse on ennemminkin maassa kahden kuukauden kuluttua järjestettävien Majliksen, eli parlamentin vaaleista ja valtaapitävän ryhmän täytyy todistella olevansa paras vaihtoehto maan hallitsemiseen. Iranin suurin ja suorin uhka kohdistuu edelleen kuitenkin Israeliin, siksi maa on valmistautunut jopa yksipuolisesti tuhoamaan sellaisen osan Iranin ydinlaitoksista että ydinohjelma lykkäytyy vähintäänkin usealla, jopa 5-10 vuodella. Ajankohta ei vain sovi Obamalle, tai niin hän ainakin ajattelee, miten Israelin mahdollinen isku vaikuttaisi USA:n presidentinvaaleihin, sitä on mahdoton arvioida tässä vaiheessa. Eräs Netanjahun lähimmistä turvallisuusasiantuntijoista, Yoaz Hendel, sanoi Israelin kykenevän hoitamaan ongelman nimeltä Iran, kahdessa päivässä. Ilmaiskut, sukellusveneet ja Popeye Raptorit ja stealth-häivetekniikalla varustetut yliäänipommikoneet ja Jericho-2-sarjan ohjukset olisivat ilmeisesti avainasemassa. USA:n 5.laivaston lentotukialus on myös asettunut Haifan vesille ja Negeviin ynnä Galileaan on sijoitettu 9000 amerikkalaista ohjus- ja tutkateknikkoa Iranin mahdollisen vastaiskun varalta.

Syyrian tilanne, ja miten se kehittyy, ratkaisee paljon myös Iranin asetelmassa. Mikäli Assad suistuu vallankahvasta, merkitsee se valtavaa takaiskua sekä Iranille, etenkin pres. Ahmadinejadille, jota on muutoinkin pidetty yli puoli vuotta lausuntokiellossa, ja toisaalta myös Libanonissa valtaa pitävälle Hizbollahille. Syyrian välillinen tuki on ollut ensiarvoisen tärkeää ja sen jatkuminen islamilaista kalifaattia ajatellen suorastaan pakkopullaa. Turkin ja Iranin aikaisemmat hyvät suhteet ovat kärsineet melkoisen inflaation Syyrian tilanteen johdosta, Iran tukee Syyriaa jota vastoin Turkki yrittää estää jatkuvat asetoimitukset Assadin klaanille. Viimeksi pm Erdogan ehti jo uhata sallia Naton joukkojen iskut Iraniin mikäli asetoimitukset Syyriaan eivät lopu. Turkki on myös enemmän kuin huolissaan Iranin ydinaseohjelmasta ja on valmis mittaviin toimenpiteisiin sen estämiseksi. Kyse on kuitenkin kahdesta uskonnollisesti täysin erimielisestä ryhmittymästä.
Egyptissä valtaan, tai ainakin parlamenttiin enemmistöksi nouseva Muslimiveljeskunta odottelee sekin tilanteen kehittymistä ja tulee jatkamaan Syyrian kapinallisten tukemista ja samalla valta-akselin Egypti-Jordania-SyyriaTurkki muotoutumista. Kummallakin valtaryhmittymällä on sen jälkeen tavoitteena Israelin tuhoaminen, millä aikavälillä ja tavalla se sitten voisi parhaiten heidän mielestään onnistua. Millään aikaisemmalla sodalla ei Israelia ole kyetty voittamaan, eikä kyetä tulevallakaan, virheistä tulisi siis ottaa mieluimmin opiksi kuin toistaa samoja vanhoja. Mutta asiat eivät aina näy kehittyvän sellaiseen suuntaan kuin toivotaan, joten ikivanha totuus tullee jälleen toistamaan itseään; historia opettaa ihmiselle sen, että ihminen ei opi mitään historiasta.

Hyvää alkanutta vuotta.
Pekka Sartola






Ylös

cron