UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 18.05.10

Lähetä vastaus

Vahvistuskoodi
Syötä koodi siten kuin se on näkyvillä. Huomioi kirjaisinkoko

BBCode on Poissa päältä
Hymiöt ovat Poissa käytöstä
Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 18.05.10

UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 18.05.10

Viesti Kirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 18 Touko, 2010 12:53


UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 18.05.10


1. OBAMAN Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell saapuu tänään Israeliin aloittaakseen kakkosvaiheen epäsuorissa keskusteluissa Israelin ja PA:n välillä. Hänen odotetaan ensin tapaavan Abbasin Ramallahissa ja sen jälkeen Netanyahun Jerusalemissa. Mitchellin toiminta alkaa todella vaikuttaa siltä, että hän neuvottelee PA:n edustajana ja sen valtuuttamana Israelin kanssa.

PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat on ollut kovin äänekäs viime päivinä, kun taas Abbas on siirtynyt kulisseihin, varmaan kuitenkin seuraten sikäli kuin vanhan ja sairaalloisen miehen tarkkaavaisuus antaa myöten. Erekat kertoi median edustajille, että PA odottaa sopimusta Israelin kanssa ilman neuvotteluja. Hän kertoi AFP:n edustajalle, että Israelilla on kaksi vaihtoehtoa: Joko rauha PA:n kanssa tai setlementtitoiminnan jatkaminen. Molemmat eivät ole mahdollisia samaan aikaan, hän tähdensi. Juuri nyt tulemme kohdistamaan keskustelut rajoihin ja turvallisuuteen kartoittaaksemme kaksi valtiota 1967 rajoja noudatellen. (JP)
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=175826

Kiinalaiselle Xinhua-uutistoimistolle antamassaan haastattelussa hän myöntyi sallimaan pieniä muutoksia 1967 rajoihin ehdolla, etteivät ne vahingoita maa-alueita, joita Israel on miehittänyt vuodesta 1967 lähtien.

Zwi Ben Gedalyahu kertoo INN:n artikkelissaan, että keskustelujen ensimmäinen vaihe näytti jo jäävän viimeiseksi Mitchellin pakattua tuskin kunnolla avatun laukkunsa ja lentäen kiireesti takaisin kotiinsa havaittuaan, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis tinkimään vaatimuksistaan. Mutta palattuaan Yhdysvaltoihin Netanyahu huonona pokerinpelaajana räpäytti silmiään ensimmäisenä vakuuttaen Mitchellille, että julkistamaton rakennuskielto on jo voimassa Jerusalemin itäosissa. Tämäkö sitten lienee antanut Michellille mahdollisuuden matkustaa alueelle uutta keskustelukertaa varten.

Erekatin lausunnoista voi kuitenkin todeta, ettei sieltä ole odotettavissa minkäänlaisia myönnytyksiä, jotka tyydyttäisivät Israelin keskustelijoita. Israelilaisille Netanyahu selitti, että Ramat Shlomon rakentaminen ei pääse alkamaan missään tapauksessa kahden vuoden aikana byrokratiasta johtuen, joten hänen ei tarvinnut julistaa sitä rakennuskieltoon, vaikka hän sellaisena sitä tarjosi Mitchellille, joka hyväksyi sen.

ARTIKKELISSA kerrotaan, että Mitchell kehotti PA:n johtoa hillitsemään Israelin vastaisia lausuntojaan ja kiihotusta, josta se lupautui luopumaan Oslon sopimuksissa ja kaikissa sitä seuraavissa sopimuksissa tiekarttaa myöten 7 vuotta sitten ilman tulosta.

INN:n artikkelissa todetaan, että PA on jo valmistautumassa ensi syyskuun tilanteeseen, jolloin YK aloittaa toimintansa, ja jolloin arabiliiton asettama 4 kuukauden aikaraja täyttyy. Syyskuussa loppuu myös Netanyahun julistama yksipuolinen 10 kuukauden rakennuskielto Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä julkisia rakennuskohteita lukuun ottamatta, kuten myös viimeistelyvaiheessa olleet muutkin rakennukset.

Netanyahu ei ole ilmoittanut, aikooko hän jatkaa rakennuskieltoa syyskuun jälkeen, mutta kieltoa alun perin vastustaneet tai pitkin hampain siihen suostuneet ovat jo vakuuttaneet, etteivät he suostu kiellon jatkamiseen.

Rakennuskiellon jakamista ajanee kiivaimmin puolustusministeri Ehud Barak, jonka politiikkaan näyttää kuuluvan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen purkaminen ja miehityksen lopettaminen, kuten hän toistuvasti esittää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137592

YESHA-neuvoston uusi web-sivu, jonka osoite on www.MyIsrael.org.il,
aloitti toimintansa juhlallisessa avajaistilaisuudessa Jerusalemissa sunnuntaina. Sivu on ainakin toistaiseksi vain heprean-kielinen, mikä rajoittaa sen käyttökelpoisuutta kieltä taitamattomille, mutta siihen liittyy useita videoita, joita voi seurata. Sunnuntai-iltana pidetyssä tilaisuudessa opetettiin myös sivun käyttämistä ja rohkaistiin levittämään sen tarjoamia tietoja ja selityksiä laajemmallekin, myös Facebookin ja Twitterin kautta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137587


2. BRASILIAN presidentti Lula da Silvan, Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin ja Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin yhteisvoimin runnoma sopimus, joka julkistettiin juhlallisessa allekirjoitustilaisuudessa Teheranissa eilen, ja jolla Iran suostuu siirtämään 1200 kg alhaiseen tasoon rikastamaansa uraania Turkkiin sen jatkojalostamista varten, on herättänyt kovin epäuskoisia ja epäluuloisia tuntemuksia länsivalloissa. Päällimmäiseksi siitä voitaneen sanoa, että se oli varsin älykäs ja ovela siirto pyrkimyksissä välttää Irania uhkaavat kovennetut sanktiot, joitten asettaminen ei ole ollenkaan varmaa, sillä sekä Kiina että Venäjä ovat kaiken aikaa vastustaneet niitä ja pitävät niitä tarpeettomina ja Iranin laillisia oikeuksia polkevina siviilikäyttöön tarkoitetun ydinteknologian kehittämiseksi.

EILEN SOLMITTU sopimus asettaa koko kuvion uusiin puitteisiin. USA:n hallituksen edustaja vakuuttaa, että se tulee ajamaan joka tapauksessa uusia sanktioita Irania vastaan, mutta Kiina ja Venäjä lienevät entistä haluttomampia tulemaan mukaan.

Sopimusta tarkasteltaessa jää ihmettelemään, miten Turkki aikoo jatkaa saamansa uraanierän jatkorikastamista, koska sillä ei ole omia rikastuslaitoksia. Toiseksi se ei kiellä Irania jatkamasta ydin suunnitelmansa toteuttamista kotimaassaan ja kotimaahan jäävän uraanierän jatkorikastamista korkeammalle tasolle vaikka atomipommia varten. On muistettava, että Iran jatkaa kaiken aikaa uraanin rikastamista ja sillä oletetaan olevan enemmän kuin tarpeeksi 4.5 %:n tasoon rikastettua uraania 20 %:n tasoon rikastettavaksi.

VENÄJÄN presidentti Dmitry Medvedev kehotti sivullisia varovaisuuteen odottaessaan tarkempia tietoja sopimuksen sisällöstä. Israelkin pääministeri Netanyahu kehotti myös välttämään lausuntojen antamista ennen kuin sopimuksesta saadaan tarkempia tietoja. Saksan ja Englannin reaktio kehotti vakavaan huoleen sopimuksesta, ja Englannin edustaja sanoo maansa sitoutuneen sanktioihin.

Tarkkailijat olettavat, että Brasilian aktiivisuuden taustalla on sen pyrkimys saada pysyvä jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa, ja meriittien saaminen pyrkimystensä tueksi juuri tässä vaiheessa sopii hyvin kuvaan. Muutamat länsivaltain edustajat ovat jo kiitelleet Brasilian tarjoutumista välittäjän rooliin Iranin ja länsivaltain kanssa. Brassien päämääränä lienee ulottaa välitystoimensa myös Israelin ja sen kanssa vihamielisissä suhteissa olevien maitten Syyrian ja Libanonin sekä Hizbulkahin ja Hamasin suuntaan. (JP)
http://www.jpost.com/IranianThreat/News ... ?id=175825


3. PA KIIHDYTTÄÄ Israelissa tai setlementeissä valmistettujen tuotteiden boikottia. Tänään se aloitti paikallisten arabijohtajien ja 3000 vapaaehtoisen voimin kampanjan, jonka tarkoituksena on kulkea ovelta ovelle PA:n hallitsemilla alueilla, ja vaatia asukkailta allekirjoitettu suostumus välttää PA:n kiellettyjen listalla olevien tavaroitten ostamista.

Tämän lisäksi PA kieltää palestiinalaisia työskentelemästä juutalaisten omistamissa tehtaissa tai liikeyrityksissä Juudeassa ja Samariassa, ja kielto ulottunee Israelin alueelle.

KAMPANJA on jo sulkenut joitain juutalaisyrityksiä ja vaikeuttanut työntekijöitten saamista arabien kieltäytyessä vastatoimien pelossa tulemasta työpaikoilleen. PA:n antaman julistuksen mukaan kiellon rikkojia voidaan sakottaa 14 000 USD ja/tai 2 vuoden vankeustuomiolla.

Hamasin ideologian mukaan kansan kurjistaminen saa sen entistä agressiivisemmaksi ja joutilaat miehet ja nuoret on helppo kiihottaa väkivaltaan. Fatah on omaksunut tämän alun perin marxilaisen opinkappaleen Hamasilta.

ISRAELIN hallitus ei ole ottanut virallista kantaa tähän laajenevaan kehitykseen PA:n alueilla, mikä antaa sille eräänlaisen hyväksymisen leiman, mutta joka varmasti tulee aiheuttamaan vakavaa päänsärkyä myöhemmin. Netanyahun päättämättömyys tämän kaltaisiin ajankohtaisiin tilanteisiin on hämmästyttävä, joka vahvistaa tietoja siitä, että Obama pelotteli hänet puolikuoliaaksi siinä määrin, ettei hän uskalla tehdä itsenäisiä päätöksiä.

PA:n julkeuteen toimia näin radikaalisti vaikuttanee uskomus, että sillä on Obaman hallituksen tuki takanaan teki se kuinka epärealistisia päätöksiä ja vaatimuksia tahansa, sillä Obama on antanut ymmärtää, että keskustelujen häiriöistä hän tulee syyttämään Israelia.

Jopa sellainen myönnytystaktikko kuin ministeri Dan Meridorkin kyselee, onko kyse rauhankumppanista vai hyökkääjästä. Joka tapauksessa tämä ei lupaa hyvää tulevaisuudessa, sopivat Israel ja PA millaisesta rauhasta hyvänsä.

Eräs länsidiplomaatti ihmetteli Washington Postin toimittajalla, onko PA:n toimien taustalla yritys eristää Israel, josta sen pyrkimys estää Israelin pääsy OECD:n jäseneksi todisti.
Jos näin on, se ei ainakaan pehmennä Israelin asennetta neuvotteluissa PA:n kanssa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137590


4. UUTISOTSIKOITA

- Entinen Etelä Afrikan ehdokas miss World kilpailuun Ilana Skolnik päätti tehdä lopullisen ratkaisun omassa elämässään, kääntyi juutalaisuuteen ja muutti asumaan Israeliin. Hän oli protestantti ja värillinen (rotujen sekoitus) Etelä Afrikan rotulakien mukaan. http://www.jpost.com/JewishWorld/Jewish ... ?id=175832

- Netanyahu vakuutti toimivansa Menachem Beginin esimerkin mukaan rohkeasti keskiviikkona alkavissa keskusteluissa, ja kehotti PA:n puheenjohtaja Abbasia toimimaan Anwar Sadatin hengessä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=175800

- Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että käsipuhelimen runsas käyttö altistaa käyttäjänsä entistä suurempaan aivokasvaimen vaaraan. http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ ... ?id=175830

- Obaman henkilökuntapäällikkö Rahm Emanuel suunnitteli tuovansa poikansa bar mitzva tilaisuuteen Länsimuurille tällä viikolla, mutta muurin valvojat eivät ole saaneet sitä koskevaa tiedotusta. Jos hän tulee, hän voi odottaa hänen toimiaan vastustavia mielenosoittajia. http://www.jpost.com/JewishWorld/Jewish ... ?id=175829

- Wormsin synagoga Rhineland-Palarinate osavaltiossa joutui maanantaina hyökkääjien maalitauluksi. Paikalle jätetyssä lapussa vakuutettiin tuhopolttojen jatkuvan niin kauan kuin Israelin ja PA:n välinen konflikti jatkuu. http://www.jpost.com/JewishWorld/Jewish ... ?id=175802

- Netanyahu kokosi sisäkabinettinsa keskustelemaan Iranin tilanteesta tänään. Mitä siellä päätettiin, ei ole tiedossa, mutta Debkafile arvioi, että sanktiot Irania vastaan voidaan nyt unohtaa. http://www.debka.com/article/8791/

- Debkafile kertoo, että Syyria ja Hizbullah rakentavat 22 km:n pituista vahvasti linnoitettua muuria Hermonin vuoren pohjoislaidalta Bekaan laaksoon Aita El-Foukhar kaupunkiin Libanonin ja Syyrian rajan suuntaisena. Muurin tarkoituksena on estää IDF:n panssarien isku Damaskosta vastaan. Muurin itäpuoli on Syyrian ja Hizbullahin joukkojen valvonnassa. Sen jälkeen Syyria voi ilman valvontaa siirtää aseitaan ja joukkojaan Libanonin puolelle. http://www.debka.com/article/8788/



* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.


Ylös

cron