ISRAEL UPDATE PÄIVITYS SUNNUNTAINA 03.10.10

Lähetä vastaus

Vahvistuskoodi
Syötä koodi siten kuin se on näkyvillä. Huomioi kirjaisinkoko

BBCode on Poissa päältä
Hymiöt ovat Poissa käytöstä
Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: ISRAEL UPDATE PÄIVITYS SUNNUNTAINA 03.10.10

ISRAEL UPDATE PÄIVITYS SUNNUNTAINA 03.10.10

Viesti Kirjoittaja Dimi Sefanja » Su 03 Loka, 2010 13:33


ISRAEL UPDATE PÄIVITYS SUNNUNTAINA 03.10.10

http://www.israelupdate.achlak.net/

toim. Gavriel Eskel


1. OBAMAN hallitus harkitsee yleisen varoituksen antamista kansalaisilleen välttää julkisia paikkoja Euroopan maissa. Varoituksen kärjessä ovat Englanti, Ranska ja Saksa sekä viimeksi myös Ruotsi, joihin maihin al-Qaida on antanut verhottuja uhkauksia välittömistä pommi-iskuista. Al-Qaoidan uhkauksia ovat tukeneet pari siepattua tekstiviestiä, epäiltyjen kuulusteluissa antamat tiedot sekä al-Qaidan kaksi 24 tunnin sisällä antamaa video-esitystä, joissa arabimaita kehotetaan auttamaan Pakistanin tulvien uhreja ensimmäisen kerran, kun al-Qaida puuttuu luonnon onnettomuuksiin mutta videonauhojen uskotaan sisältävän salaisia koodeja asiamiehilleen maailmalla.

USA:N ulkoministeriön uskotaan antavan varoituksensa sunnuntaina. USA:n kansalaisia kehotetaan välttämään suosittuja turistipaikkoja, liikennelaitoksia sekä muita vastaavia tiloja uusien uhkausten vuoksi.

Ulkoministerin edustaja J P Crowley kieltäytyi antamasta yksityiskohtia, mutta sanoi Obaman hallituksen seuraavan tilanteen kehittymistä ja al- Qaidan uhkausten toteutumista suojellakseen kansalaisiaan.

EUROOPAN maitten viranomaiset uskovat, että USA:n varoitus annetaan yleisin termein. Epäiltyjen listalla on 8 saksalaista ja kaksi brittiveljestä, joiden uskotaan sekaantuneen al-Qaidan suunnittelemiin samanaikaisiin iskuihin useassa Euroopan maan pääkaupungissa.

Pakistanista tulleet tiedot kertovan al-Qaidan suunnitelmien olevan alkuasteella, mutta se on pyytänyt Euroopassa olevia asiamiehiään avustamaan iskujen järjestelyissä. (JP)

DEBKAFILE arvioi artikkelissaan, että al-Qaisa voi käyttää iskuissaan samantapaisia kommando-iskuja kuin Mumbain iskuissa Intiassa marraskuussa 2008, joissa ainakin 174 ihmistä sai surmansa. Surmattujen joukossa oli kuusi israelilaista.
http://www.debka.com/article/9060/


2. PLO antoi selvän tiedon maailman medialle, ettei se halua neuvotella Israelin kanssa, vaan kaikki keskustelut ja sopimukset kulkevat USA:n kantta. Obaman nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell antoi vielä ennen lähtöään maasta positiivisen lausunnon, jossa hän sanoo rauhan olevan käden ulottuvilla. Kuitenkin hänen käymänsä keskustelut PA:n ja Israelin johdon kanssa antoivat nahkapäätöksen, mitään ei saatu sovittua. Mitchell lentää Kairoon ja Qatariin sekä sunnuntaina Ammaniin.

PLO:n toimenpaneva komitea päätti kokouksessaan lauantai-iltana, että se kehottaa PA:n neuvottelijoita pidättymään keskusteluista Israelin kanssa. PA:n edustajat kertoivat syyksi sen, ettei Israel suostunut jatkamaan rakennuskieltoa Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöissä, mitä he pitävät selvänä osoituksena siitä, ettei Israel halua rauhaa vaan käyttää keskusteluja siitä jatkaakseen entistä politiikkaansa setlementtien rakentamiseksi ja laajentamiseksi saadakseen näin lisää todisteita maaperälle (facts on the ground).

PLO:n päätös antaa kuitenkin mahdollisuuden porsaanreiälle, jos USA:n hallitus löytää jonkin uuden formulan, jolla rakennuskieltoasia voidaan sivuuttaa. Toisin sanoin, PA ei uskalla istua tuleen omilla housuillaan vaan kehottaa USA:ta tekemään sen PA:n puolesta.

PA:n edustajana toiminut Yasser Abed Rabbo sanoi asian näin: PA:n johto vahvistaa, että keskustelujen uudelleen jatkaminen vaatii toisiinsa liittyviä askeleita, joista setlementtien toiminnan jäädyttäminen on ensimmäinen. Hän jatkoi lukien ennalta laadittua lausuntoaan, että Israel on syypää keskustelujen keskeytymiseen.

Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah kertasi Rabbon lausuntoa lisäten, että se edustaa myös Abbasin kantaa, eikä keskusteluja käydä setlementtien rakentamisen varjossa.

PÄÄMINISTERI Netanyahu pyysi palestiinalaisia hautaamaan sotakirveensä ja tulemaan neuvottelupöytään, jossa erimielisyydet on mahdollista sovittaa. Hän viittasi 17 vuoden aikaan, jolloin PA.n johto on vaihtelevalla menestyksellä pitänyt yhteyttä Israelin hallitusten kanssa.

Hän vakuuttaa, että suunnitellut 1700 asuntoyksikön rakentaminen ei muodosta estettä rauhankeskusteluille. Myös Barak intosi vielä uskoa keskustelujen jatkumiseen. Yllättäen Egyptin ulkoministeri Gheit arvosteli PA:n kielteistä kantaa kehottaen sitä aloittamaan keskustelut Israelin kanssa Palestiinan valtion rajoista.

Hamasin ulkoasiain johtaja Khaled Mashaal puhui Damaskokosessa massavihkiäisissä, joissa 700 paria solmivat irralliset nyörit yhteen, että Israelin vaatimus juutalaisesta valtiosta on salakavala hyökkäys palestiinalaisia kohtaan, ja että Israel pelkää uuttaa uutta palestiinalaissukupolvea.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... s-1.316755, http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189956


3. HALLITUKSEN sisällä Labour-puolueen ministerit terveys- ja sosiaaliministeri Isaac Herzogin suulla kehottavat Netanyahua kokoamaan joko 30-ministerin hallituksensa tai septetin käsittelemään kiireellisesti PA:n esittämää uhkavaatimusta rauhankeskustelujen keskeyttämisestä ellei Israel lopeta rakentamista Juudeassa ja Samariassa.

Hänen lausuntoonsa sisältyi verhottu uhkaus hallituksen sisäisen rakenteen muutoksista, joko Labourin vetäytymiseksi hallituksesta tai sen laajentamisesta Kadiman suuntaa, mikä vahvistaisi hallituksen vasemmistosuuntausta.

HERZOG uskoo, että Israelin, PA:n ja USA:n yhteisten ponnistelujen kautta on mahdollista sovittaa syntyneet erimielisyydet ja löytää yhteinen sävel.

Labour-puolueen puheenjohtaja Ehud Barak ei suoraan uhkaillut puolueensa poistumisella hallitusyhteistyöstä, jos keskustelut PA:n kanssa siirtyvät, mutta se on ollut yhtenä hänen painostuskeinoistaan.

Hän tietää, ettei Netanyahulla ole varaa menettää Labourin kannatusta, vaikka Barakin esitykset mm. Temppelivuoren kansainvälistämiseksi ovat pahoin vastoin Netanyahun mielipiteitä. Varsinkin Israel Beiteinun taholta kritisoidaan Barakin selvästi PA:lle myönteisiä lausuntoja, koska ne heikentävät hallituksen asemaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189958


4. SYYRIAN presidentti Bashir Assad sai Iranin vierailunsa aikana presidentti Mahmoud Ahmadinejadin käsistä Iranin korkeimman kunniamerkin suosion osoitukseksi siitä tuesta, mitä Syyria ja antanut Hizbullahille ja Hamasille. Assad sanoi puheessaan, että USA käyttää rauhankeskusteluja PA:n ja Israelin välillä vain vahvistaakseen omaa asemaansa viitaten samalla Obaman horjuvan aseman vahvistamiseen, mikä sekin tarvitsee tukea. Hänen lausuntonsa ei juuri anna toivoa nopeasta Lähi Idän laajemmasta rauhansopimuksesta.

Israelin hallituksen taholta valitetaan, ettei vierailun yhteydessä saatu positiivisia yllätyksiä. Teheranin ja Damaskoksen välillä vallitseva akseli on suurin huolenaihe ja epävarmuustekijä alueella. Emme usko ihmisten vaalivan mitään haavekuvia tämän liiton luonteesta.

Assadin vierailu Teheranissa tapahtui kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Ahmadinejad kävi Damaskoksessa vahvistamassa valtioitten välisiä suhteita, joita Saudi Arabia on pyrkinyt heikentämään vetääkseen Syyrian pois Iranin talutushihnasta.

Assad ei antanut juuri mitään mahdollisuuksia rauhankeskustelujen jatkumiseksi Israelin ja PA:n välillä, koska niiden tarkoituksena on vain vahvistaa Obaman hallituksen asemaa. Syyrian ulkoministeri Walid Moallem sanoi the Wall Street Journalin haastattelussa, että ehtona keskustelujen jatkumiselle on, että Israel jatkaa rakennuskieltoa.

Syyriassa päämajojaan pitävät terrorijärjestöt ovat yksimielisesti tuominneet Obaman hallituksen painostuksesta alkaneet suorat keskustelut Israelin ja PA:n välillä.

Iranin virallisen TV:n julkistaman Ahmadinejadin lausunnon mukaan Iran ja Syyria vahvistavat ja laajentaa vastarintaa (millä tarkoitetaan aseellista taistelua) alueella. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189965


5. UUTISOTSIKOITA

- Israel ilmoittaa Libanonille, että Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin vierailu Israelin rajalla on provokaatio. Ahmadinejad sanoi haluavansa mennä rajalle, missä turvallisuusaita jättää pienen palan Israelin maata Libanonin puolelle, ja heittää kiven symbolisesti Israelin puolelle. Hän vierailee Libanonissa ensi keskiviikkona ja torstaina ja käy Bint Jbeil ja Maroun al-Ras kylissä muutaman kilometrin päässä Israelin rajasta. Sieltä haluaa mennä rajanpintaan kivenheittelyä varten.

Israel on virallisesti pyytänyt useita maita, että ne painostaisivat Libanonin hallitusta estämään tämän provokaation. Hizbullahin välit Jordanian ja Saudi Arabian kanssa ovat hyvin jännittyneet, koska Jordania ja saudit tukevat sunni-muslimijoukkojen koulutusta Libanonissa. http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... n-1.316784

- Rajapoliisit surmasivat arabimiehen, joka ylitti turva-aidan Hebronin ja Jerusalemin välillä ja yritti siepata poliisin aseen tämän pyrkiessä pidättää hänet. Palestiinalaiset usein pyrkivät töihin Jerusalemiin, eikä heitä pidetä terroristeina, mutta poliisin aseen sieppaaminen todistaa toista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139845

- Pääministeri Netanyahu harkitsee uuden suunnitelman esittämistä, jonka mukaan Israel jatkaa rakentamista Juudeassa ja Samariassa, mutta hyvin rajoitetusti ja tarkan valvonnan alaisena. Toiseksi uutiset kertovat, että Netanyahu esittänee suunnitelman, jonka mukaan juutalaisasukkaat territorioissa voisivat jatkaa elämäänsä PA:n hallinnon alaisina. Israelin viranomaiset tähdentävät, että Israel on rakentanut vain 4-5 %:n alueella Juudeassa ja Samariassa, mikä ei millään tavoin vaikeuta mahdollista Palestiinan valtion toimintaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139839

- Iranin teollisuutta ja asevoimia runnellut stuxnet virus on epäilyjen mukaan Israelin laatima. Tätä tukee viruksen tekstiosassa sana myrtle, latinaksi myrtus, hepreaksi hadash, joka oli kuningatar Eshterin tyttönimi. Debkafile arvioi, että se voi myös viitata succot-seremonioissa käytettyyn myrtle-kasviin. http://www.debka.com/article/9058/

- Tel Avivin vuotuisiin tanssifestivaaleihin osallistuu 12 kansainvälistä tanssijaryhmää. Esitykset pidetään Suzanne Dellal keskuksessa lokakuun 4.-30. päivien välillä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 22,00.html

- 12 sotilasta on syytettyinä ihmiskilpien käyttämisestä Gazan cast lead operaation aikana pelätessään kohteitten olevan miinoitettuja. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... a-1.316867

- Israelin ja PA:n viranomaiset sanovat, että George Mitchell antoi aivan liian positiivisen kuvan keskusteluista Netanyahun ja Abbasin välillä Washingtonissa. Abbas syyttää, ettei Netanyhau halunnut keskustella muusta kuin turvallisuudesta. Sekä israelilaiset että ulkomaiset diplomaatit sanovat, että mahdollisuudet onnistuneille rauhankeskusteluille ovat heikot, vaikka rakennuskieltoasia ratkeaisikin. http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... s-1.316790

- USA tukee PA:n suunnitelmia lentokentän rakentamiseksi Jerusalemin ja Jordanjoen laakson välille Buqyan kylään. Varojen keräys kentän rakentamiseksi on meneillään. Asiasta kertova WND mainitsee myös, että keskusteluja Obaman tarjoamista erikoiseduista Israelille rakennuskiellon jatkamista vastaan jatketaan. Artikkelissa mainitaan Netanyahun esitys juutalaisasukkaista Palestiinan valtion sisällä. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=210137



Ylös