Mikä on sielu? Missä se on?
Ajattelen sen olevan aidointa, puhtainta ja herkintä osaa meidän sisimmässämme. Sieluumme on Jumala jättänyt jotain pyhää ja kaunista itsestään. Sieluun on Jumala myös taltioinut kaipauksen Häneen, että se ohjaisi ja johdattaisi meidät täältä maailman poluilta takaisin Hänen yhteyteensä.
Kun katsomme vastasyntynyttä, jonka Jumala on juuri äsken antanut vanhemmilleen, ymmärrämme jotakin sielun olemuksesta. Pieni vastasyntynyt on niin äskettäin Jumalan sylistä lähtenyt, että hänen olemuksessaan on jotakin jumalallista, pyhää ja puhdasta. Maailma ei ole 'murjonut' vielä hänen sieluaan eikä olemustaan, vaan tuo pieni ihmisenalku heijastaa Luojansa olemusta.
Elämä on kuitenkin kovaa - lapsellekin. Jo varhain hän saa oppia, että kanssamatkaajilta tulee 'iskuja', jotka osuvat sielun syvyyksiin asti. Jokaisesta iskusta jää arpi. Keski-ikään ehdittyään ihmisen sielu on vahvan arpikudoksen peittämä.
Olipa tuo sielun arpikudos kuinka paksu tahansa, sen sisällä palaa kuitenkin 'Isän ikävän liekki'.Se ei sammu, kohtelipa maailma meitä kaltoin tai hyvin, vaikka me kuinka koettaisimme sulkea siltä korvamme. Se liekki on Rakkauden liekki, joka kutsuu ja tahtoo ohjata meitä kotipolulle.
Älä sulje siltä korviasi, ystäväni.
Kiitos Jeesus, ettei sieluumme asettamasi liekki koskaan sammu. Kiitos Jeesus, että Sinulla on valta parantaa ja poistaa kaikki arvet sielustamme, kun me sitä pyydämme.
Tällaisia ajatuksia oli joku kirjoittanut Kotisataman galleriaan.
Taivaan Isän johdatusta tähänkin päivään, Penttikk