Näin kuuluu varmasti tehdä !

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Näin kuuluu varmasti tehdä !

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 21 Elo, 2009 23:23

Uskovien yhteyttä Jumalan seurakunnan näkökulmasta

Kaikki uskonsuunnat ovat toisiinsa nähden ulkopuolella uskonsuuntien. Uskonsuunnissa ei yleensä hyväksytä kaksoisjäsenyyttä. Jos helluntailainen tahtoo liittyä vapaakirkkoon, on hänen erottava helluntaiseurakunnasta. Samoin toisinpäin. Heidän käytäntönsä tässä suhteessa on rehtiä ja vakaumuksellista. Eihän ole rehtiä olla kahden tien kulkija. Yksi uskovien yhteys tulee riittää. Yksi kasvupaikka niille, jotka ovat tulleet uskoon ja sen jälkeen kastetut upotuskasteella vedessä Jeesuksen Nimeen. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu Mk. 16:16. Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi Apt.2:38,41.
Uskoon tulleille tulee riittää ainoa Raamatun tuntema seurakunnan jäsenyys Kristuksen ruumiissa. iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa." Luuk. 10:20. Ja Kristuksen ruumiin jäsenten ei tule olla jäseniä ns. seurakunnissa. Apostolien ja profeettain peruskivet (= opetukset) pitää olla kestävällä Siion-vuorella (= Jumalan srk), ei upottavalla kirkkokuntasuolla.
Yhteiskristillisyys ei ole Raamatun tarkoittamaa uskovien yhteyttä (Joh. 17:20-23), vaan siinä sekauskonnossa kristityt pysyvät kirkoissaan ja yrittävät kurkottaa toistensa kättä raja-aitojen takaa. Raamattu kehottaa toisenlaiseen toimintaan: Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. Ilm. 18:4-5.
Jumala kutsuu omiaan irti hajaannuksesta, takaisin Totuuden Sanan mukaiseen yhteyteen. 2 Kor. 6:14-18.

Raamattuun luottavien uskovien tulee siis toimia ulkopuolella uskonsuuntien. Se tulee tehdä Raamatun tarkoittamassa mielessä ilman yhteiskristillistä ekumeniaa: Tulee rakentaa uskovien yhteyttä pyhien välille ilman seurakuntarajoja, täysin lahkojen ulkopuolella. Tämä on kokonaan eri asia kuin rakentaa yhteyttä yli seurakuntarajojen. Emme saa hyväksyä erottavia nimikylttejä eli raja-aitoja. Jokaisen tulee astua ulos uskovia erottavien raja-aitojen sisältä, eikä enää jalallaankaan astua sinne. Luuk. 17:32.
"Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan." Luuk. 9:62.

Raamatun mukaan jokaisella paikkakunnalla on vain yksi Jumalan srk. Me rakennamme sitä. Se on seurakunta, jonka Jeesus perusti ristillä. Emme saa hyväksyä Jumalan seurakunnan jakamista. 1 Kor. 1:10-13; 3:3-11; 4:6. Mutta hyväksymme uskonsuuntiin kuuluvat Kristuksen ruumiin jäsenet meille rakkaiksi Jumalan lapsiksi ja siis yhteen pyhien yhteiseen seurakuntaamme kuuluviksi. Toivotamme heidät tervetulleiksi tähän hajaannuksen ulkopuolella toimivaan yhteyteen. Hebr.10:25.
Kristuksen ruumiin periaatteella toimiva seurakuntayhteys on Jumalan alkuperäinen suunnitelma kaikille omilleen. Siunaamme yhteyteemme kristityt, jotka tulevat Luuk. 14:7-11. nöyryyden periaatteella , ensin oppimaan, sitten toimimaan Jumalan seurakunnassa opetetulla tavalla.

Jumalan seurakunnan tulee toimia ilman erottavia jäsenkortistoja ja keksittyjä nimikylttejä. Mutta ei riitä, että vain nimellisesti eroaa entisestä uskonnostaan, esim. kirkosta. On jätettävä taakseen Baabelin sekauskontojen tavat ja opit, yms. epäraittiudet. Mutta ennen muuta on jätettävä taakseen niissä vallitseva ylpeämielisyys, synti ja maailmanrakkaus, josta monet muut synnit versovat. Room. 12:2.
Kirkoissa vallitseva opillinen yms. pimeys on käsin kosketeltavaa. (vrt. 2 Moos.10:21).
Mikäli sallisimme uskonsuuntien uusio-opit, mm. lapsikasteen harhan ja ekumeenisen yhteiskristillisyyden omituisuudet, niin siitä syntyisi kaikkien aikojen pahin super-Baabel.
Emme saa hyväksyä myöskään karismaattisten Baabel-liikkeiden piirissä esiintyviä sielullisia nytkymisiä ja hysteerisiä naurukohtauksia tai tärinöitä ja kaatumisia yms., jotka ovat sopimattomia ja Pyhälle Hengelle vastenmielisiä. 1 Timot. 4:1. Juuda / 17-19.
Onpa uskonsuunnissa jo syntynyt uusia seurakuntavirkojakin. Eräs uusiovirka on "catcherin" eli "koppaajan virka, joka tarkoittaa rukouspalvelussa kaatuvien vastaan ottamista. Emme löydä sellaista virkaa Raamatun lehdiltä. Kaatumisilmiö ei kuulunut alkuseurakunnan kokoustoimintaan. 1 Kor. 14:26.
Kaikenlaista muutakin outoa olisi tulossa ellemme asettaisi selkeitä Raamatun opettamia rajoja: Ei yli sen, mikä on kirjoitettu! 1 Kor.4:6. Kol. 2:5.
"Täyttykää Hengellä!" Ef. 5:18.

Kaikki Raamatusta! Ei mitään Baabelista!
.. että syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen Nimeänsä kohtaan! Room. 1:5.

_____________________________________

Weijo Lindroos
Turussa olevasta Jumalan seurakunnasta

www.Jeesus-on-Herra.com
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Pysyy

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 25 Elo, 2009 19:44


"Herran sana pysyy iankaikkisesti."
1 Piet. 1:25.
Mutta 1992 väärennöksen sanat ovat tulen ruokaa.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron