Alkoholiteollisuus pettää Suomen kansaa

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Alkoholiteollisuus pettää Suomen kansaa

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 26 Elo, 2009 9:54

Alkoholiteollisuus pettää Suomen kansaa!

Yleistä mielipidettä on muokattu valheellisella alkoholin piilomainonnalla. Alko ja panimoteollisuus ovat johtaneet Suomen kansaa harhaan mainostamalla alkoholinkäyttöä myönteisenä asiana. Nuo juoppoutta puolustavat tahot teettävät ja rahoittavat arvovaltaisia tutkimuksia saadakseen aikaan omia intressejään puolustavia virallisia lausuntoja. Nuo kyseenalaiset ja ostetut tutkimustulokset ovat tosiasiassa puoltamassa alkoholin käyttöä.
Julkinen keskustelu alkoholihaittojen vähentämisestä on todellisuudessa alkoholin myynninedistämistä tukevaa piilomainontaa, jonka tarkoitus on saada ihmiset suhtautumaan myönteisesti alkoholin käyttöön. Vastuulliseen juomiseen ohjaava neuvonta on yllyttämistä alkoholin käyttöön. Alkoholiteollisuuden erilaiset kampanjat mm. humalahakuisesta juomisesta eivät koskaan pyri siihen, että alkoholin käyttöä tulisi Suomessa vähentää. Päinvastoin kampanjointi on alkoholinkäytön lisäämiseen tähtäävää mainontaa.
Alkoholihuume tuottaa jättivoittoja laillisesti järjestäytyneelle rikollisuudelle, joka tuhoaa ja tappaa suuria ihmisjoukkoja. Suomessa kuolee viinaan vuosittain noin 5000 ihmistä.
Toivoisin, että alkoholiteollisuuden parissa työskenteleville petetyille ihmisille löytyisi kunniallista työtä.

Weijo Lindroos
Turku
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2116
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Linkit

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 27 Elo, 2009 10:46

Samasta aiheesta:

Tietoa alkoholista ja sen kiroista -
Tutkimustietoa:
http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML

Lisää tästä:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/kirjoitu ... kirous.htm
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2116
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa