Päivän teksti ilosanomapiirissä

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Päivän teksti ilosanomapiirissä

ViestiKirjoittaja penttikk » Ti 29 Syys, 2009 11:59

1. Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

"Viettelysten täytyy tulla, se on väistämätöntä, mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!

2. Parempi olisi hänelle, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa, kuin että hän johdattaa lankeemukseen yhdenkään näistä vähäisistä.

Lapsen vietteleminen syntiin on niin vakava asia, ettei viettelijä ansaitse hautajaisiakaan, sanoo Jeesus. Parempi olisi, että sellainen ihminen painuisi meren pohjaan kalojen syötäväksi myllynkivi kaulassaan. Kenenkään ei pidä kunnioittaa lapsen viettelijän muistoa. Hautajaispuheita hän ei tarvitse. Ja kuoleman jälkeen häntä odottaa viimeinen tuomio.

Miten lapsi sitten voidaan johdattaa lankeemukseen? Seksuaalinen hyväksikäyttö on siitä äärimmäinen esimerkki. Se lisääntyy koko ajan lapsipornon ja homoseksuaalisuuden lisääntyessä. Jumala kuitenkin pitää mielessään tuomiopäivään asti jokaisen tuhotun lapsenelämän, olipa lapsi minkämaalainen tahansa. Jumalan rangaistus kohtaa kerran niin lapsipornon tekijöitä kuin sen kuluttajiakin. Niin myös niitä, jotka omalla moraalittomalla elämäntavallaan antavat lapsilleen huonon esimerkin.

Läntistä maailmaa odottaa hirvittävä tuomio nimenomaan sen tähden, mitä se on lapsilleen tehnyt. Televisio, videot ja internetin pornosivut tuhoavat miljoonien lasten mielikuvituksen jo ennen kuin näiden elämä on kunnolla alkanutkaan. Lapsilta viedään lapsuus. Joka ei valvo, mitä hänen lapsensa imevät sisäänsä, se on osavastuullinen heidän lankeemuksiinsa. Tiedätkö sinä, mitä sinun lapsesi lukevat, kuulevat ja katselevat?

Voi viettelijää, huutaa Jeesus, lasten ystävä. Hänen sydämensä vuotaa verta meidän aikamme lasten tähden. Jeesus tahtoisi tänäänkin koota kaikki maailman lapset siipiensä suojaan, turvaan viettelijöiltä ja kaikilta paholaisen juonilta. Sinunkin lapsesi.

Kirjasta Mailis Janatuinen: Jää luoksemme - Sana Luukkaan evankeliumista vuoden joka päivälle.

Ristiläisiä siunaten, Penttikk



________________________________________________________
Dimi Sefanja suurensi fonttia, niin käy mukavasti kaikilta lukeminen.
Avatar
penttikk
 
Viestit: 56
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 18:59
Paikkakunta: PIRKKALA

Kävin tutkimassa ...

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 29 Syys, 2009 22:30

Siunausta Pentti!
Mutta.
"Ilosanoman" sivuilta tulikin eteen surusanoma. Sieltä aukeni sellaista asiaa, että hälytyskellot soivat voimakkaasti. sen tähden laitoin sivuston päähenkilölle sähköpostitse kyselyn, johon hän miltei heti sitten vastasikin.
Tässä sähköposti kokonaisuudessaan, ensimmäisenä Mailiksen vastaus:

Shalom!
En opeta.

----------------------------------------------------------------

Lähettäjä: Weijo Lindroos [mailto:weijo.lindroos@pp.inet.fi]
Lähetetty: 29. syyskuuta 2009 19:03
Vastaanottaja: mailis@ilosanomapiiri.fi
Aihe: Kysymyksiä?

Shalom!
Eräs veli toi sivustosi meidän foorumillemme:
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa
Tahtoisin sen tähden tietää, opetatko:
- että kaikkien ihmisten tulee ottaa vastaan Ylösnoussut Jeesus syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi? Joh. 1:12 ja 2 Kor. 6:1.
- että kaikkien tulee tehdä parannus synneistään? Apt. 17:30-31.
- että kaikkien uskoon tulleiden ja parannuksen tehneiden tulee ottaa upotuskaste vedessä Jeesuksen Nimeen? Matt. 3:15; Apt. 2:38; 10:48; 19:5 ja 22:16.
- että kaikki uskoon tulleet eli uudestisyntyneet saavat täyttyä Pyhällä Hengellä? Efes. 5:18.

On tärkeää, että vastaat kysymyksiin.

Rukousterveisin
Weijo Lindroos
Käsityöläiskatu 6 A 43
20100 Turku
Puh. 040 556 32 97
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
Nettisivut: www.Jeesus-on-Herra.com

PS. Mikäli olet kirkkoon kuuluva, etkä sen tähden ole käynyt vielä kasteella, niin järjestetään Sinua varten kastetilaisuus ensi tilassa.


.............................................................................................

Kirkkouskontoa siellä siis opetetaan päivän tunnussanoineen.
Se on murheellista
! Eikä hän siis tuota kastekehoitustakaan ottanut vastaan.
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja miranda » Ti 29 Syys, 2009 23:03

Oliko tuo) Shalom!
En opeta.
hänen vastaus sinulle Weijo?

niin kyllä hän opettaa, tuliko häneltä hätä valhe ?? ja Raamatullisesti opettaminen kuuluu vain veljille!

Mailis Janatuinen nimitettiin lähetysyhdistys Kylväjän täysitoimiseksi raamattuopettajaksi 1.9.alkaen.

Hän jätti näin osa-aikaisen tehtävänsä OPKOn lähetyssihteerinä.


:roll: :tsts


________________________________________________________
Dimi Sefanja suurensi fonttia, niin käy mukavasti kaikilta lukeminen.
miranda
 

Vastaus oli

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 30 Syys, 2009 11:19

Hänen vastauksensa oli, että hän ei opeta kysymysteni kaltaisia asioita, esim. kasteelle menoa.
Koska hän ei opeta parannuksen tekoa ja kasteelle menoa, niin hän on selkeästi harhaoppinen.
Veljien ja sisarten tulee opettaa ihmisille, että "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen.." Apt.2:38.

"Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne." Kol. 3:16.
Tuo jae kuuluu myös sisarille! Opettajan ja vanhimman virassa voivat toimia vain veljet.
Jos sisarilta kysytään pelastuksen tietä, niin kyllä heidän pitää olla valmis se opettamaan.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Vastaus oli

ViestiKirjoittaja miranda » Ke 30 Syys, 2009 12:46

TurunWeijo kirjoitti:Hänen vastauksensa oli, että hän ei opeta kysymysteni kaltaisia asioita, esim. kasteelle menoa.
Koska hän ei opeta parannuksen tekoa ja kasteelle menoa, niin hän on selkeästi harhaoppinen.
Veljien ja sisarten tulee opettaa ihmisille, että "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen.." Apt.2:38.

"Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne." Kol. 3:16.
Tuo jae kuuluu myös sisarille! Opettajan ja vanhimman virassa voivat toimia vain veljet.
Jos sisarilta kysytään pelastuksen tietä, niin kyllä heidän pitää olla valmis se opettamaan.


Just´ joo " eli kuuluu joukoon jotka sanovat tule mukaan niin pelastut"

oletko veljeni tietoinen taidat olla.. että naiset ovat jo apostoleja :twisted: johtavat ja opettavat jakavat virkoja, armoituksia ym
ihan Turun seuduillakin
ja tosiasiassa tuossa touhussa vaikuttaa (Iisebelin henki)

kyllä meile sisarillekin riittää Herran armossa tehtaviä mutta ei niitä jotka on sanan mukaan vain veljille. kannattaa pysyä totuudessa amen



________________________________________________________
Dimi Sefanja suurensi fonttia, niin käy mukavasti kaikilta lukeminen.
miranda
 

Kyllä niitä on

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 30 Syys, 2009 18:46

Joo Miranda. Kyllä niitä eksyneitä on ihan elävässä uskossa olevienkin keskuudessa. Esim. Turun ekumeenisessa vapaakirkossa ja helluntaikirkossa ovat veljet ja sisaret jo aivan hukassa siellä olevan jumalattoman menon tähden. Maailmanmusiikki on syrjäyttänyt hengelliset laulut. Markkinahenkistä myyntitouhua on joka kokouksessa. Rahaa kerätään "pastorien" palkkoihin. Nauretaan ja kaatuillaan, kieriskellään lattialla. Raamattuna käytetään 1992 väännöstä. Jne. ...
Odotankin, että oikeat uskovat lähtevät ulos noista liikelaitosperiaatteella toimivista uskonsuunnista, uusista ja vanhoista, jotka ovat tehneet suurta tuhoa elävän Jumalan seurakunnalle.
Uskonsuunnat, eriseurat ja lahkot ovat suurin jarru ja este Jumalan valtakunnan työlle.
Pyhä Henki tahtoo johdattaa jokaisen uudestisyntyneen toimimaan yhdessä seurakuntayhteydessä Turussa kuten muillakin paikkakunnilla.

Mutta meidänkin keskuudessamme on paljon puutteellisuutta. On puute mm. Pyhän Hengen Voimasta ja Jumalan rakkaudesta sekä armolahjoista. Lihallisessa mielessä oikean opin puolesta kiivailu on aiheuttanut riitaisuutta ja sen tähden Hengen sammumista. Oikea oppi on ehdottoman tärkeä, mutta sen puolesta riitely on sielunvihollisesta.
Tarvitaan uutta Pyhän Hengen tulikastetta ja kestävää rukouselämää!!!
Kaikki turkulaiset ovat tervetulleita rukoilemaan yhdessä joka perjantai klo 18.00. Sofiankatu 3 A. Tämä on varmasti Jumalan tahto!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa