Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 04 Loka, 2009 13:47

Professori Timo Vihavainen:
Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista

4.10.2009 10:38
A A
Jaakko Lyytinen
Helsingin Sanomat


Timo Vihavainen
Tuskin tarvitsee olla ennustaja arvatakseen, että suuri osa niistä maahanmuuttajista,
joita oma älymystömme niin innokkaasti on maahan haalimassa, tulee muodostamaan
tulevien slummiemme kantaväestön.



Kuva
Tällaiseen tekstiin saattaisi törmätä "maahanmuuttokriittisellä" nettisivulla, mutta
harvemmin professorin esseekokoelmassa.
Katkelma on Timo Vihavaisen tuoreesta kirjasta Länsimaiden tuho (Otava).
Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori, joka hätkähdytti
suomalaisia viimeksi 1991 ilmestyneellä kirjallaan Kansakunta rähmällään, suomettumisen
lyhyt historia.

Neuvostoliiton kuolinkamppailun aikaan ilmestynyt teos käynnisti keskustelun Suomen
lähihistorian kipupisteestä. Vihavainen kuvasi tragikoomisten esimerkkien kautta
kulttuuria, jossa itsesensuuri kukoisti ja pisteitä kerättiin mielistelemällä itänaapurin
totalitaristista systeemiä.

Viime vuosina Vihavainen on julkaissut pääasiassa Venäjää koskevia teoksia.
Kanava-lehden kolumneissaan hän on purkanut havaintojaan kulttuurin rappiosta,
joka on hänestä aiheena muuttunut täydellisen epämuodikkaaksi. Arvot ovat
muuttuneet niin täydellisesti, ettei kukaan kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Kolumneista kasvoi Länsimaiden tuho, jossa Vihavainen maalaa aatehistorian
suuria linjoja leveällä pensselillä. Läntisten klassikoiden lisäksi tekstissä vilisevät
venäläiset ajattelijat ja kirjailijat.

Vihavaisen ydinteesin mukaan kulttuuri pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja
kauneuteen on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen
öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän
kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.

Ja kansakunta on taas rähmällään, etenkin älymystö.
"On tyypillinen älymystön tarina, että mennään halpaan.
Suomalaisälymystö hairahti aikanaan stalinismiin, mutta se ei ole oppinut mitään",
Vihavainen sanoo.

Moniarvoisuuttaan korostava postmoderni älymystö pitää kaikkea yhtä arvokkaana
ja hyssyttelee kriittistä keskustelua poliittisen korrektiuden nimissä.
Ennen vaiettiin Neuvostoliitosta. Nyt vaietaan esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta.

"Feminismi on ilman muuta tabu. Se on hyvin samanlainen kuin aikanaan sosialismi.
Kaikki sanoivat, että olen minä jonkin sortin sosialisti, koska sosialismi tarkoitti
kaikkea hyvää, mitä maailmassa oli keksitty", Vihavainen sanoo.

Hänestä feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. "Se on kuin aikoinaan
kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi,
koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida."

Sitten päästään vielä polttavampaan aiheeseen, maahanmuuttoon.
Vihavainen kutsuu kirjassaan maahanmuuttoa "länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi".
Hänestä maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus
tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa
silmiin.

Kyseessä on niin suuri tabu, ettei vaihtoehdoista keskustella. Vihavainen väittää,
että vallitsevan opin mukaan on väärin ja syrjivää olettaa, että muuttoliikkeestä
voisi koitua pysyviä ei-toivottuja tuloksia Suomelle.

Hänestä totuus on se, että vaikeudet ovat alkaneet jokaisessa Euroopan maassa,
jossa maahanmuuttajien määrä on kasvanut tietyn rajan yli.
"Meillä on hurskaasti kuviteltu, että maahanmuuttajat tulevat hoitamaan vanhuksia,
tekemään muita pienipalkkaisia töitä ja palvelemaan kulutusyhteiskuntaa itse pahemmin
kuluttelematta."

Ellei maahanmuuttaja opi kunnolla kieltä, hän jää toisen luokan kansalaiseksi ja
katkeroituu. Seurauksena voi olla lähiömellakoita Ranskan tai Ruotsin tyyliin.

Suurin osa ongelmista johtuu Vihavaisen mukaan islamista.
"Islamin perussanoma on hyvin aggressiivinen. Islam on elävä uskonto, joka otetaan
hyvin vakavasti tietyissä piireissä. Ihmiset, jotka tulevat maailman primitiivisimmistä
maista Somaliahan on ollut aina häntäpäässä mittareiden mukaan , ovat kulttuurisesti
hirvittävän kaukana läntisestä maailmasta. Kulttuurisokki on valtava", Vihavainen sanoo.

Hän ennustaa, että Suomessa eletään pian yhä enemmän islamismin ehdoilla.
"Kaikkein aktiivisin porukka sanelee ehtonsa muillekin. Meillä on vastaavasta
kokemusta taistolaisuuden ajalta."

Tanskalaispilakuvien aiheuttamat reaktiot ovat hyvä esimerkki.
"Se oli pöyristyttävää, kun ajattelee, miten pyhä asia sananvapaus meille on.
On herättänyt valtavasti myötäjuoksemista, että eihän meillä saa loukata maahanmuuttajien
uskonnollisia tunteita."

Islamin pitäisi Vihavaisen mukaan uudessa ympäristössään eurooppalaistua, ettei
Eurooppa islamisoituisi. Esimerkiksi sikhit tai hindut tuskin aiheuttaisivat ongelmia.
Saati kiinalaiset. "Kiinalaiset sopeutuvat hirveän hyvin ja nopeasti.
Yleisemmin missään maissa ei ole ollut ongelmia kiinalaisten kanssa, paitsi että
he pärjäävät paremmin kuin kantaväestö."

Vihavainen suhtautuu nihkeästi jopa turvapaikanhakijoihin.
"Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus.
Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei
enää tarvita."

Venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska
he ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Ongelma olisi se, että Venäjän johto käyttäisi
todennäköisesti venäläisvähemmistöä politiikan välineenä.
Venäläiset maahanmuuttajat saattaisivat Vihavaisen mukaan sopeutua Suomeen jo
yhdessä sukupolvessa. Venäläisyydellä olisi suomalaisuudelle paljon annettavaa.

"Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri
olisi parempaa kuin matalakulttuuri."
"Siellä keskustellaan ilman tabuja oikeastaan mistä tahansa. Siinä mielessä suomalainen
kulttuuri on paljon ahdistavampi. Meillä on valtavasti asioita, joista ei voi puhua
ilman kuonokoppaa. Eikä niitä voi näköjään edes ajatella."

Vihavaisen mukaan suomalaisten käsitys, jonka mukaan Venäjällä ei ole mielipiteen
tai ilmaisun vapautta, on täysin väärä. Vapaampi mielipideilmasto ei tosin koske
Kremlin arvostelua.
Hän on välillä huolissaan naapurimaan suunnasta. "Venäjän 'suvereeni demokratia'
ei tarkoita muuta kuin sitä, ettei kansainvälisistä normeista välitetä."

Siirtolaisuuden seurauksista ja vaihtoehtojen hinnasta keskustelun avaava
henkilö on Vihavaisen mukaan suuressa vaarassa profiloitua rotusortajaksi
ja joutua sylkykupiksi. Tabut ovat immuuneja kritiikille kuten suomettumisen aikana,
jolloin äärioikeistolaisleima oli herkässä ja lyötiin aivan järjenvastaisesti niihin,
jotka itse asiassa vaativat normaalia demokratiaa.

Mitä hän mahtaa ajatella Jussi Halla-ahosta?
Vihavainen pitää Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota "pöyristyttävänä".
"Hän on totuuden puhuja, joka ei saa yösijaa. Mutta siitä huolimatta hän ei malta
olla puhumatta." Vihavainen rinnastaa Halla-ahon Tuure Junnilaan, joka leimattiin
Kekkosen Suomessa äärioikeistolaiseksi, vaikka hän edusti pohjoismaista demokratiaa.

Haluaako poliittisesti hyvin epäkorrekteja mielipiteitä luukuttava 62-vuotias professori
Vihavainen itse kansakunnan sylkykupiksi? Hän on ensimmäinen raskaan sarjan
akateeminen vaikuttaja, joka kritisoi näin suorasukaisesti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa.
"Tässä iässä ei kannata enää pelätä. En ole enää mihinkään pyrkimässä.
Minullahan on jo eläke odottamassa, jos haluan lähteä."

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


PS. Lue myös seuraavan linkin juttu samasta asiasta/aiheesta Otsikolla: Hyssyttelyä!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100 ... 2_uu.shtml
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Asiaa

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 04 Loka, 2009 18:28

Vihavainen puhuu asiaa!

"Maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa silmiin."

Juuri noin se on. Päättäjät kyllä tietävät asian oikean laidan. Eivät vaan suostu toimimaan totuuden edellyttämällä tavalla.
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

"Länsimaisen kulttuurin itsemurha"

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 04 Loka, 2009 19:12


http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /10/967600

MTV3 sivujen uutisoinnissa samasta aiheesta:

Professori maahanmuutosta: "Länsimaisen kulttuurin itsemurha"

- - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuossa hän on kyllä enemmän kuin oikeassa. Euroopassa on kaikkien ollut pakko, ei vain sopeutua, vaan peräti sopeuttaa, muuttaa normaali elämisensä ja tapansa ja se on TODELLA väärin. Tässä pätee se "Maassa maan tavalla" ja tuo ilmaisu kyllä jatkuu "tai maasta pois".

Joka tapauksessa suvaitsevaisuudessakin pitäisi olla rajansa ja järki mukana.

Vastavuoroisessa tilanteessa länsimaiset joutuvat sopeuttamaan omat käytöksensä ja tapansa paikallisien tapojen mukaan ja huomioimaan ne kaikessa. Meillä jopa uskonnon opetukseen tai muuhun, kuten juuri olemme täällä lukeneet "Rukoiluttamisesta", ettei aamu- tai ruokarukouksiakaan enää saisi pitää kouluissa!!!

Esim. Ranska on polvillaan miljoonien muslimitaustaistensa takia ja muutkin Euroopan maat joutuvat monessa asiassa ongelmiin näiden takia.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ViestiKirjoittaja penttikk » Su 04 Loka, 2009 19:56

Olimme lasten kanssa ehkä noin 10 vuotta sitten Persian lahdella ihan turistimatkalla. Kyllä oli meikäläinen suvaitsevuus kaukana kun sovellettin Islamin Ramadan kuukauden määräyksiä. Maassa maan tavalla. Tosin keskellä päivää taksikusin Sprite-tölkki lensi vauhdilla piiloon kun tuli asiakkaita. Onkohan allahin näkökyvyssä jotain vikaa?

Penttikk
Avatar
penttikk
 
Viestit: 56
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 18:59
Paikkakunta: PIRKKALA

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Ti 15 Joulu, 2009 22:21

Älymystö ajattelee mitä ajattelee, mutta Jumalan seurakunnassa ei ole sijaa ihmisviisaudelle; maahanmuuttajille olisi kylläkin PALJON tilaa :D Muistetaan rukoilla maahanmuuttajien puolesta, että saavat ottaa vastaan Jeesuksen.
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

Siinä on ratkaisu

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 15 Joulu, 2009 23:00

Kun saamme auttaa maahanmuuttajat löytämään pelastus Jeesuksessa, niin probleemat selviävät. Silloin he toivovat lastensa kuulevan päiväkodeissa kristillisiä joululauluja, ja suvivirsikin vaaditaan laulettavaksi kokonaan.

:idea: :lol:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa