Syntinen halloveen herättää pahennusta...

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Syntinen halloveen herättää pahennusta...

ViestiKirjoittaja pike464 » La 31 Loka, 2009 1:21

Syntinen halloween herättää pahennusta
julkaistu eilen klo 22:36


Kuva: YLE / Nina Keski-Korpela
Perinteinen halloween kummituksineen ja muine yliluonnollisine hahmoineen on alkanut herättää pahennusta Yhdysvalloissa. Yhä useampi paikkakunta on luopunut halloweenistä ja korvannut sen syysjuhlalla.

Halloweenin paheksujat pitävät sitä pakanallisena ja jopa okkultistisena juhlana. Vastustajien mukaan pukeutuminen noidiksi, vampyyreiksi ja kummituksiksi on saatanallista ja loukkaavaa. Vastustajien etujoukko koostuu konservatiivikristityistä.

Vastustajien joukossa on kuitenkin muitakin. Moni uskoo, ettei juhla sovellu yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvaan yhteiskuntaan.

Useissa kouluissa ja kirkoissa on kehitelty paheksutun halloweenin tilalle syysjuhla, jossa pukeudutaan kiltteihin naamiaisasuihin. Sopivia asuja ovat esimerkiksi Disneyn satuhahmot.

Halloween on herättänyt pahennusta myös ainakin Espanjassa, jossa katolisen kirkon edustajat varoittivat tällä viikolla juhlasta innostuneita. Kirkon edustajien mielestä juhla on kristinuskon vastainen juhliessaan elämän sijasta kuolemaa.
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 1061
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

ViestiKirjoittaja Tyyne_Barry » La 31 Loka, 2009 1:40

Eikkarit juhlivat eikkarien juhlia ja uskossa olevat juhlivat eläväs Jeesus-uskos olevien juhlia :)


_________________________________________________________
Dimi Sefanja suurensi fonttia, niin käy mukavasti kaikilta lukeminen.
Avatar
Tyyne_Barry
 
Viestit: 119
Liittynyt: Ma 13 Heinä, 2009 15:06
Paikkakunta: PK-seutu

Se on sitä

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 31 Loka, 2009 12:19

Hallowen "juhlassa" ON siteet okkultismiin.

Aamen, Pike ja Tyyne_Barry.

Mitkä ovat Uuden liiton uskossa olevien juhlia, joita Raamattu kehottaa meitä viettämään ?
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2536
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » To 05 Marras, 2009 22:57

Uuden liiton uskovien koko elämä on juhlaa. "Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa (1.Kor.5:8 )." Meidän "happamattoman leivän juhla" on joka päivä, kun vaellamme totuudessa ja puhtaudessa :D .


_________________________________________________________________________
Dimi Sefanja korjasi tahattoman hymiön Jumalan Sanan paikasta, niin ei loukkaannuta tai loukata...
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 933
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron