Vaikka meitä jotka olemme panneet kaiken toivomme Jeesukseen kuljetetaan Jumalan armosta aina voittosaatossa Kristuksessa niin jos on rehellinen itselleen ja lähimmäisilleen niin kyllä sydän on välillä kylmempi kuin jää talvella. Sen huomaa siitä että vaikka laulaa kuinka sydämestään Hallalujaa Jeesukselle niin jos joutuu loukkauksen kohteeksi jonkun ihmisen taholta niin ensimmäinen reaktio ei aina ole anteeksiantamus ja rakkaus vaan mielen voi täyttää viha ja kostonhalu ja joskus jopa murhanhimo. Niin huomaan myös minä joka tahdon vilpittömästi seurata Jeesusta ja tehdä hyvää että paha riippuu minussa kiinni. Tajuan järkytyksekseni että kun uudestisynnyin Jumalan Hengestä kun uskoin Jeesukseen Herrana ja Vapahtajana niin synnin himot jäivät edelleen vaikuttamaan jäsenissäni. Kauhukseni huomasin vielä että mitä enemmän tahdoin totella Jumalan Sanaa ja elää sen mukaan niin ajatusmaailmaani tuli niin ilkeitä ajatuksia että en edes maailmassa ollessani ole ajatellut niin. Eikö uskon elämän pitänyt olla pelkkää rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä? Eikö minun pitänyt vaeltaa jatkuvissa Hengen virroissa ja ajallisessa siunauksessa ja terveydessä? Nytpä uskon elämäni on ollut jatkuvaa taistelua lihan himojani vastaan. On ollut lankeemuksia kun himo on ollut niin suuri että en enää ole kestänyt sitä. On ollut armoa kun langettuani olen mennyt syntini kansa ristin juurelle ja tunnustanut syntini ja kokenut että minua ei ole hylätty vaan Golgatan työ on täydellinen ja on lunastanut minut kaikista synneistäni kunhan vain rehellisesti tunnustan ne ja jatkan verille asti taistelua sitä vastaan. On suurta armoa olla lunastettu ja ottaa uskossa vastaan syntien anteeksiantamus ja kokea että Jeesus on uskollinen vaikka me olemme uskottomia sillä itseänsä kieltää Hän ei saata. Tajuan vihdoin viimein että minun lihassani ei asu mitään hyvää ja en pysty itse voittamaan helmasyntejäni vaan minun tulee turvautua yksin Kristukseen joka yksin on synnin voittaja. Jos me turvaudumme Häneen niin me saamme voittaa Hänen kanssansa. Onko meidät uskovatkin tuomittu elämään jatkuvassa syntiturmeluksessa ja lankeemuksissa koska emme itse kykene voittamaan syntiä elämässämme? Eikö Raamattu opeta että lopun aikana ihmiset tunnustavat kyllä uskon mutta kieltävät sen voiman? Eikö tällainen opetus ole omiaan vahvistamaan ihmisiä synnintekoon kun ei enää uskota Jumalan voimaan muuttaa ihmisen elämää? Mutta kiitos olkoon Jumalan joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta Golgatan täydellisen uhrin ansiosta. Sillä armosta me olemme pelastetut uskon kautta emme tekojemme kautta sillä se on Jumalan lahja. Nytpä siis uskossa omistan Jeesuksen veressä täydellisen anteeksiantamuksen jo tehdyistä synneistä ja minulla on rauha Jumalan kanssa koska en enää ole tuomion alla vaan Jumalan armossa. Tahdon olla mieliksi Hänelle joka on minut pelastanut ja haluan siis ratkaisun synnin asiaan koska en enää halua elää siinä koska vanhurskautetun ei sovi elää synnissä. Siispä Jumalan Henki alkaa kirkastaa meille Raamatusta että me emme ole soveliaita seuraamaan Jeesusta jos emme ota joka päivä ristiä ja seuraa Häntä. Tämä risti on juuri Jumalan voima ja viisaus pelastukseksemme. Ristin tehtävä on pitää meidät alati kuolleina lihallemme että emme ole kuuliaiset sen himoille. Miten risti sitten tekee sen? Ristin ottaminen merkitsee täydellistä antautumista Jumalan Hengen johtoon niin että me Jumalan Hengen avulla kuoletamme ruumiin teot niin me saamme elää. Emme ole enää kuuliaiset lihamme himoille ja emme enää ole synnin orjia sillä Pyhä Henki alkaa kirkastaa meille Kristuksen kirkkautta ja kunniaa. Toinen asia mikä askarruttaa meitä on meidän rakkaudettomuutemme Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan. Itsessämme me olemme kaikki pieniä narsisteja jos uskaltaa olla rehellinen itselleen ja muille. Urho Muromakin uskalsi olla rehellinen ja sanoi että koskaan en ole mennyt saarnapönttöön etsimättä omaa kunniaani. Kaikki me haluaisimme olla muita opettamassa ja neuvomassa vaikka olisimme kuinka sokeita hengellisissä asioissa. Tämä itsekkyys niin usein estää meitä olemasta lähimmäisille rakennukseksi ja tuo usein rakkaudettomuutta ihmissuhteisiin. Siksi tässäkin asiassa on turvauduttava Jumalan armoon. Raamattu opettaa että me emme rakastaneet Jumalaa vaan Jumala rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän puolestamme. Niinpä Jumala on armossaan vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme Pyhän Henkensä kautta. Me siis rakastamme koska Jumala on ensiksi rakastanut meitä ja on Henkensä kautta tehnyt meidätkin kykeneviksi rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme. Huomaan siis että koko uskonelämäni uudestisyntymisestä voittoon saakka on kilvoittelua kaidalla tiellä. Otan joka päivä ristini ja seuraan Jeesusta. Joskus jätän vanhurskaat iloitsemaan Herransa edessä ja lähden etsimään eksyneitä ja kadonneita josko siellä olisi langenneita jotka tuhlaajapojan tai tytön tavoin tulisivat tuntoonsa ja haluaisivat palata Isän kotiin ja rakkauteen sillä Jumalalla riittää armoa ja anteeksiantoa. Joskus jätän kylmän sydämeni Herrani tutkittavaksi ja halajan itse päästä armosta niin osalliseksi että olisin armollinen lähimmäisilleni.
Lopuksi haluan rohkaista jokaista alla olevalla runolla kaipaamaan Jumalan armoa ja rakkautta sydämeensä niin että Jumalan armo ei jää kenenkään kohdalla turhaksi.
Katson ulos, ja näen taivaalta tulevat räntä- ja raepisarat ja näen niiden putoavan pellolla olevalle kivelle jäähdyttäen sen rosoista pintaa. Tällöin muistan oman sydämeni joka on yhtä kova ja kylmä kuin tuo pellolla oleva kivi. Siksi odotan kevättä joka tuo valon ja lämmön tullessaan ja sulattaa ja sulattaa rännän ja rakeet kiveltä ja saa ne vierimään purona kiven päältä. Samoin kuin luonnolle kevät tuo vapautuksen pimeästä ja kylmästä ja saa sen väriloistoon kukkien ja viheriöivien puiden kautta, samoin minä odotan Jumalan rakkautta Jeesuksessa omaan sydämeeni kevään merkeissä, että kylmyys ja kiven kovuus sieltä murenisi, että Jumalan Elävän Veden virrat siellä virtoisivat niin kuin kevätpurot auringon sulattaessa lumen. Tätä odottaessani minä käännän katseeni Kristukseen Herraani että Hän riisuisi minut lihallisuudestani ja vapautuisin veren puhdistuksen kautta Jumalan lasten vapauteen, vapauteen joka tuo kevään mukana kesän väriloistoineen ja lämpöineen sydämeeni.