UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 09.02.10

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 09.02.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 09 Helmi, 2010 15:38


UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 09.02.10

1. IRANIN ilmoitettua aloittavansa uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon, Israelin tiedustelulähteet ovat ilmoittaneet, että Iranin tarkoituksena on rikastaa uraania määrään, joka 90 %:n tasoon rikastettuja riittäisi kahden tai kolmen ydinpommin rakentamiseksi. Iranilla oletetaan olevan jo 1.8 tonnia neljän %:n tasoon rikastettuna. Sen jatkorikastaminen 20 %:n tasoon kestäisi arviolta vuoden verran, ja sen edelleen rikastaminen 90 %:n tasoon ydin-pommia varten kestäisi toisen vuoden.

Nämä arviot perustuvat IAEA:n tietoihin. Julkisuudessa on liikkunut tietoja, joiden mukaan Iranilla on salainen, sotilaskäyttöön tarkoitettu ydinohjelma, jonka tämän hetkisestä tasosta ei tiedetä mitään. Iran on puolustellut päätöstään aloittaa uraanin rikastaminen 20 %:n tasoon sillä, että se tarvitsee uraania Teheranin pientä tutkimusreaktoria varten radioisotooppien valmistamista varten, joita tarvitaan syövän hoidossa. (JP)

2. USA:n puolustusministeri Robert Gates puolusteli presidentti Obaman tapaa hoitaa Iranin ydinsuunnitelman saattamista kansainväliseen valvontaan todeten, ettei kukaan aiempi presidentti ole siinä määrin kuin hän antautunut saamaan Iran suostumaan diplomaattiseen ratkaisuun Iranin ydinsuunnitelman suhteen.

Ei kukaan USA:n presidentti ole lähestynyt yhtä rehellisesti ja avoimesti poliittisia riskejä ottaen, pyrkimyksissään löytää tapa, jolla Iran voitaisiin saada yhteistoiminnan piiriin, hän selitti kuitenkin lisäten: Kaikki nämä yritykset on torjuttu Iranin taholta.

ISRAELIN puolustusministeri Ehud Barak vaati, että maailman on asetettava Irania vastaan voimalliset sanktiot vastauksena sen päätökselle aloittaa uraanin jatkorikastaminen 20 %n tasoon tästä päivästä lähtien. Oikea vastaus siihen on asettaa pysyvät sanktiot Iranille, hän selitti puhuessaan Labour-puolueen ryhmäkokouksessa. Hänen puheensa kiihokkeena oli Iranin ylimmän kaitsijan ajatollah Ali Khamenein viimeiset uhkaukset Israelin tuhoamisesta.

Israel kukoistaa ja tulee kukoistamaan. Hallitus joka ruhjoo omia kansalaisiaan, joutuu lopulta heidän ruhjomakseen, Barak selitti.

IRANIN pysyvä lähettiläs IAEA:ssa Ali Asghar Soltaneh kertoi maanantaina, että IAEA:n tarkkailijat voivat seurata uraanin jatkorikastamista kaiken aikaa.

Hän syytti Venäjää ja Ranskaa, etteivät ne olleet pystyneet vakuuttamaan Irania jatkorikastaa uraania Iranille sen toivomalla tavalla. Hän ei halunnut kertoa, kuinka paljon 1.8 tonnin määrästä Iran rikastaa edelleen 20 %:n tasoon nykyisestä 4 %:n tasosta. (JP)

3. IRANIN puolustusministeri kenraali Ahmad Vahidi ilmoitti, että Iran on asettanut kaksi kokoamislinjaa kahden ohjaajattoman lentokoneen (drone, UAV) rakentamiseksi. Toisen nimi on Ra´d (thunder), ja se voidaan varustaa hyökkäysasein. Toisen nimi on Nazir (julistaja), ja se toimii tiedustelutehtävissä.

USA käyttää yhä suuremmassa mitassa omia miehittämättömiä koneitaan hyökkäyksissä vastarintajoukkoja vastaan varsinkin Afganistanin vuoristoalueilla, mutta myös Irakissa ja Jemenissä. Israelin suunnittelemia ja rakentamia UAV-koneita viedään ainakin viiteen maahan ja kyselyjä tulee lisää. Ne ovat halvempia kuin lentokoneet tai helikopterit ja niiden lentoaika on paljon pitempi varsinkin tiedustelutehtävissä.

IRANIN ilmavoimien komentaja kenraali Heshmatollah Kasiri kertoi IRNA-uutistoimistolle, että Iran tule asentamaan lähiaikoina ilmapuolustusjärjestelmän, joka on vertailukelpoinen Venäjän pelätyn S-300 järjestelmän kanssa. Iran on tilannut S-300 järjestelmiä Venäjältä, mutta se ei ole halunnut toimittaa niitä.

Libyan tilaama S-300 tai S-400 järjestelmä sen sijaan asennettaneen lähi aikoina. S-300 ohjukset pystyvät pudottamaan lentokoneita, risteilyohjuksia ja ballististen ohjusten räjähdekärkiä 145 km:n etäisyydellä ja 2.7 km:n korkeudella.

Kasiri kertoi, että uusi ilmapuolustusjärjestelmä on kokonaan Iranin omaa tuotantoa, mutta syytti Venäjää lupaustensa rikkomisesta S-300 toimittamisesta, vaikka sopimus siitä allekirjoitettiin jo vuonna 2007. Pääministeri Netanyahu ottaneet tämänkin kysymyksen esiin keskusteluissaan Venäjän johdon kanssa ensi viikon alussa Moskovassa.

VAIKKA S-300 järjestelmää ylistetään ja sillä pelotellaan mahdollisen ilmaiskun aikana, tarkkailijat huomauttavat, että Israelin ilmavoimat ovat kehittäneet järjestelmän, jolla S-300 tehokas tutkavalvonta neutraloidaan ja sen iskukyky vastaavasti poistetaan. Tämä oli mahdollisesti käytössä IAF:n käydessä tuhoamassa Syyrian väitetyn plutonium-laitoksen siten, että Syyrian ilmapuolustus sai tiedon siitä vasta hyökkäyksen jälkeen.

IRANIN ulkoministeri Manoucher Mottaki sanoi maanantaina, että mielenvikaista Israelia johtavat mielenvikaiset henkilöt. Hän sanoi, ettei Iran ota todesta Israelin uhkauksia iskeä sen ydinlaitoksia vastaan, mutta kehotti kuitenkin valmistautumaan siihen. Hän sanoi sionistisen hallituksen olevan heikoimmillaan koettuaan kaksi tärkeää tappiota kolmen viimeisen vuoden aikana.

Hän ennusti, että ensimmäisen kerran Israel koki kaksi tappiota ja seitsemännen kerran IDF:n joukot yrittivät tunkeutua Libanoniin aloittaakseen uuden sodan. Goldstonen raporttiin viitaten hän sanoi, ettei Israel voi aloittaa hyökkäävämmällä käytöksellä. (JP)

4. HAMASIN ulkopoliittisen toimiston johtaja Damaskoksessa Khaled Mashaal sai delegaationsa kanssa ystävällisen vastaanoton Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovilta eilen.

Mashaal pyrkii saamaan Venäjän tuen pyrkimyksilleen sovinnon saamiseksi Fatahin kanssa, ja toiseksi että Venäjä vaikuttaisi positiivisesti niihin arabimaihin, jotka vastustavat Hamasin hallitusta Gazassa. Venäjä on järjestelmällisesti pitänyt keskusteluyhteyttä Hamasin kanssa, vaikka se on luokiteltu terrorijärjestöksi. Venäjän yhteydet Hamasin kanssa ovat myös aiheuttaneet ristiriitaa kvartetin sisällä sen pyrkiessä edistämään Israelin ja palestiinalaisten välisiä rauhankeskusteluja. Tämä on Mashaalin kolmas Venäjän vierailu sen jälkeen kun Hamas kaappasi vallan Gazassa verisissä taisteluissa tammikuussa 2006.

KHALED MASHAAL syytti Yhdysvaltoja, että se sabotoi Hamasin ja Fatahin välisiä sovinto-neuvotteluja. Toisena syynä sovinnon aikaansaamiseksi Mashaal katsoi Egyptin asettamat lisäykset sopimusluonnokseen. Hamasin tukija ja poliittinen analysoija Mustapha Sawwat arvioi, että vierailun tarkoituksena on luoda poliittinen tasapaino länsivaltojen Hamasin vastaisuuden ja Venäjän myönteisyyden välille sekä laajemminkin Lähi Idässä.

Sawwat selittää, ettei Venäjä vastusta Hamasin ja Fatahin sovintoneuvotteluja. Toinen poliittinen analysoija Naji Sharab arvioi, että Hamasin tarkoituksena on luoda poliittista tasapuolisuutta PA:n puhemiehen Mahmoud Abbasin Moskovan vierailun vastapainoksi.

HAMASIN JA FATAHIN välisten sovintokeskustelujen oletetaan olevan lähellä ratkaisuaan, mistä on osoituksena Fatahin keskuskomitean jäsen Nabil Sha´ath vierailu viime viikolla Gazassa tavaten siellä Hamasin johtajat, ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Sha´ath ilmoitti palattuaan Gazasta, että Hamas oli luvannut vapauttaa useita pidättämiään Fatahin jäseniä. PA:n poliisit kuitenkin jatkoivat Hamasin johtajien ja tukijoitten pidätyksiä Länsirannalla. Viimeisen 40 tunnin aikana ne pidättivät 8 Hamasin jäsentä. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA

- Ulkoministeri Lieberman vastasi puolustusministeri Barakin sanailuun kutsuen häntä häviäjäksi. Barak kritisoi tapaa, millä Lieberman syytti Assadia sodanlietsojaksi, joka seuraavassa sodassa menettäisi valtansa. (JP)

- PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kiertää maailmalla pyrkien selittämään kaikille, jotka haluavat kuunnella, miten 1967 sotaa edeltävät rajat ovat ainoa ja oikeudenmukainen perusta rauhankeskusteluille. Euroopan johtajat puolestaan ovat painostaneet Abbasia menemään keskusteluihin pyrkimättä löytämään uusia verukkeita. EU tukee PA:n taloutta 500 miljoonalla Eurolla ja yksityiset valtiot lisäksi 500 miljoonalla Eurolla.

Euroopan maitten runsasta ja useimmiten ilman valvontaa tapahtuvaa tukea PA:lle puolustetaan sillä, että niin kauan kuin on toivoa Palestiinan valtion syntymisestä, tukea tulee jatkaa. YHÄ USEAMPI EU:n virkailija on kuitenkin alkanut vaatia, että tälle pitäisi asettaa jonkinlainen aikakatto.

Abbas suostui äskettäin aloittamaan epäsuorat keskustelut Israelin kanssa ulkomaisesta ja ennen kaikkea USA:n painostuksesta johtuen. Palestiinalaiset vaativat, että keskustelut tulee keskittää Palestiinan valtion tuleviin rajoihin ennen muita kysymyksiä. (JP)

- Poliisi pysäytti evakuointimääräysten jakamisen Silwanin lähiössä sijaitsevan ns. Jonatanin kerrostalon asukkaille. Poliisi selitti, ettei sen kanssa oltu sovittu asiasta, kuten säännöt edellyttävät. Sisäministeri Eli Yishai pyrkii etsimään tapaa, millä talo voitaisiin säilyttää. 6-7-kerroksinen talo rakennettiin ilman tarvittavia lupia, kuten arabeilla on tapana. Vasemmistolaiset haluavat talon suljettavaksi tai purettavaksi, vaikka samaan aikaan alueella on kymmeniä laittomasti rakennettuja arabitaloja. (JP)

- Israelin johtavien virkailijoitten ja kansanedustajien matkakuluista nousseitten vastalauseitten vuoksi Knessetin puhemies Reuven Rivlin määritteli, että bisnes-luokka sopii kansanedustajille. Varsinkin Barakin kohtuuttomat hotellimaksut ovat nostaneet rajuja vastaväitteitä. (JP)

- IDF:n edustaja sanoo, että Juudeassa ja Samariassa toimii 50 ulkomaista kiihottajaa, aktivistia, jotka kiihottavat arabeja hyökkäilemään sotilaita ja siviilejä vastaan. Israelin vasemmistolaisesti orientoituneet tuomioistuimet ovat vapautelleet IDF:n pidättämiä samalla moittien IDF:n toimia. Sotilaat tekivät ratsian Ramallahiin pidättäen 40 aktivistia järjestön nimellä Stop the Wall toimitiloista. Tammikuussa IDF pidätti ISM:n (kansainvälinen solidaarisuusliike) jäsenen, joka oli tullut Tsekin tasavallasta.

Hänet karkotettiin maasta. Varsin kiihkeitä mielenosoituksia näitten aktivistien johtamina on järjestetty Bilin ja Niilin turva-aidan rakennuspaikalla sekä Nevh Tsuf-kibbutsin alueella. Useita sotilaita ja myös mielenosoittajia on vammautunut yhteenotoissa. (JP)

- USA:n poliisi pidätti 12 opiskelijaa Los Angalesin yliopistossa näiden huudellessa solvauksia Israelin lähettilään Mike Orellin puheen aikana.

- Israelin suosio ei ole yhtään parempi naapurimaissa. Israeliin suhtautuu torjuvasti 97 % Jordanian asukkaista, 97 % palestiinalaisista; 95 % Egyptin asukkaista; 98 % libanonilaisista, heistä 98 % sunni ja shiamuslimeja, 97 % kristittyjä. Turkissa epäsuosio nousi 32 %:sta (v.2004) 73 %:iin (v.2009) äskeisen sanailun vuoksi; Pakistanissa se oli 78 %; Indonesiassa 74 %, Nigeriassa 44% vastaan, 44 % myöten. (JP)

- Israel suunnittelee rakentavansa toisen kansainvälisen lentokentän Negeviin. Asian esitteli apulaispääministeri Silvan Shalom, joka selvitti, että nykyisen 10.5 miljoonan matkustajan vuosimäärä nousee 12 miljoonaan, mikä tukehduttaa Ben Gurionin kentän. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135924


___ ___ ___ ___ ___ ___


www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron