Ystävä..

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Ystävä..

ViestiKirjoittaja pike464 » Su 14 Helmi, 2010 21:15

Ystävä

Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä Joh 15:13

Rakkaudesta, sen todellisesta olemuksesta taitaa olla niin monta käsitystä ja versioita, kun on miestäkin. Ja samalla naista. Jumalan sana esittelee korkeimman tason todellisen lähimmäisenrakkauden ja se ilmenee tyhjentävästi lainatusta jakeesta.

Ainoa, joka tuossa suhteessa on kyennyt puhtain paperein selviytymään, on Jeesus. Hänen kohdallaan itse asiassa ei ollut kyse vain ystävistä: Hän antoi henkensä myös vihollisten puolesta. Jae 12:han kehoittaa juuri meitä toinen toistemme rakastamiseen. Ehkä sitä ystävää vielä kykeneekin rakastamaan, kykeneekö henkeä hänen puolestaan antamaan, se on jo toinen kysymys.

Vihollisen, tai lievemmin sanoen, hankalan ihmisen kohdalla, se ei taida olla yhtä luontevaa, ei edes se pelkkä rakastaminen. Suun ilmoituksella aina voi ikäänkuin "rakastaa", mutta entä se ihan sydämestä lähtevä aito rakkaus ei-ystävää kohtaan.

Käsitän kyllä, että tämänpäiväinen ns. "ystävänpäivä" oli lähtöjuuriltaan sekä kauppiaitten keksintö, että myös pakanallinen, jopa irstas taustaltaan. On tehty numero nyt juuri tänä päivänä ystävyydestä. Tavoite kaiketi on hyvä ja kannatettava. Mutta tämä ystävyyden peruskysymys ei taida hoitua yhden lauantaipäivän teemalla. Kysehän itse asiassa on suhtautumisesta lähimmäiseen 365 päivänä vuodessa!

Eli pelkäänpä, että runsas kilvoittelun sija meillä taitaa kaikilla jäädä. Parhaallakin.

Ajattelen nyt kuitenkin erityisesti samalla ihmisiä, joilla ei ole ainoatakaan ystävää, siis sellaista todellista. Vaimoni oli tavannut ostoksilla erään veljen, joka oli toivotellut kyllä siunausta, mutta todennut, ettei hän luota yhteenskään ihmiseen. Ettei todellisia ystäviä ole. Jos näin on, se on surkea tilanne ja jos näin on vielä Jumalan lasten seurakunnassa, silloin se on vielä surkeampi tilanne.

Näyttää siltä, että Joh 15:13-15:ssa Jumala ainakin luottaa langenneeseen ihmiseen, hän on valmis kutsumaan omiaan ystävikseen. Eivät ne sen aikaiset ystävät varmasti täydellisiä omasta puolestaan olleet, mutta Jeesuksen omina Jumala näki heidät ystävinään ja tunnusti tämän aseman. Sillä asiayhteydestä päätellen lienee ollut syvä merkitys. Ei enää palvelija, vaan ystävä, jolle ilmoitetaan Jumalan salaisuuksia! Taidatkos sen järjellä käsittää. Minä en ainakaan.

Jos hän, Jumala on tähän valmis, mitäpä, jos tänä "ystävyyden teemapäivänä" polvistuisimme omassa rukouskammiossa hartaaseen rukoukseen jonkun tai joidenkin lähimmäisten puolesta, joilta tiedämme puuttuvan ajallisen todellisen ystävän? Voisinko minä juuri olla se puuttuva rengas? Tai mikä ehkä vielä enemmän: hartaassa rukouksessa polvistuisimme mieleemme tulevan kaikkein hankalimman lähimmäisemme, kenties uskonveljen tai sisaren puolesta. Hänen joka aina on vastenmielisen vastahankainen, kaiken pahan alku. Vallankin kun Room 12 luvussa sanotaan: Vaan jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Eivätkä ne välttämättä ole mitään tuomion hiiliä.

Vaikuttaa siltä, että ystävyys on kovalla koetuksella jopa tämän päivän paikallisseurakunnissa. Ihmissuhteiden alueella vastustaja pitää mitä suurinta hämminkiä ja sekasortoa ja tahti tuntuu yltyvän. Tarjoaisin tätä vastalääkettä tällaiselle viholliselle: Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte (1 Piet 3:9). Siinä samalla varmistaa itse omat siunaukset!





Etusivu
Uskoontulo
Kirjoitukset
Mitä Raamatussa ei ole
Taivastie
Äänitteet
Seurakunta
Kuvagalleria
Arkisto
Linkit
Yhteystiedot

Taivastie

Radio
Taivastie - suorat lähetykset lauantaisin klo 18.00

Hannu Melaluoto
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Hyvää

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 14 Helmi, 2010 21:39

Vuoden jokaiselle päivälle sopivaa hyvää tekstiä!
Siunausta meille jatkuviin ystävien päiviin!

Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa

cron