Menestysteologiaa

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Menestysteologiaa

ViestiKirjoittaja Sepi » Su 28 Helmi, 2010 19:45

Osa 1

Kun tänä päivänä kuulee evankeliumin julistusta, varsinkin niiden jotka on ulkomailta tulleet tänne saarnaamaan niin saa sen käsityksen että Jeesus on näille saarnaajille alamainen ja on uskon voiman kautta pakotettu tekemään mitä nämä supersaarnaajat vain pyytävät. Niinpä he julistavat Jumalan parantamiksi ihmisiä jotka eivät todellisuudessa ole parantuneet ja jos nämä niin kutsutut parannetut huomaavat vielä olevansa sairaita niin nämä saarnaajat sanovat että sinulla ei ole ollut tarpeeksi uskoa joten olet menettänyt parantumisesi. Köyhyys on näille saarnaajille kirosana ja he pitävät köyhiä Jumalan lyöminä sen tähden kun eivät ole uskossa ajaneet köyhyyden demoneja itsestään tai eivät ole ymmärtäneet pyytää Jumalaa tekemään heitä rikkaaksi. Risti on heille tappion paikka ja se ei kuulu heidän julistukseensa. Raha ja ajallinen menestys on heille niin rakasta, että eräskin heistä on kerskunut, että kun he näkevät kaikki taloni ja autoni niin he joutuvat tunnustamaan, että on olemassa taivaan Jumala. He siis todistavat menestymisellään evankeliumia eikä saarnalla ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Lisäksi heiltä puuttuu terve Jumalan pelko niin että he uskaltavat vääristellä Raamattua elävän Jumalan sanaa niin että mitä eriskummallisempia oppeja on maailma pullollaan niin että valitutkin on vaarassa eksyä seuraamaan villitseviä henkiä ja riivaajien oppia. Lisäksi he profetoivat ympäri maailmaa asioita jotka ei koskaan toteudu ja jos joku sen kyseenalaistaa niin he alkavat uhkailemaan että älkää koskeko Herran voideltuihin ja älkääkä kajotko Herran profeettoihin. Eräskin heistä uhkasi ampua vastustajat Pyhän Hengen konekiväärillä jos epäilevät hänen opetuksiaan. Sanomattakin on selvää että monet säikähtävät näitä uhkauksia eikä uskalla kyseenalaistaa heidän opetuksiaan ja profetioitaan koska luulevat siten sotivansa itse Jumalaa vastaan.

Joskus menee yli ymmärryksen miten me uskovat yleensä kutsumme tälläisiä julistajia häpäisemään Herraamme Jeesusta Kristusta. Eikö meidän pikemminkin tulisi tulla murheellisiksi ja huutaa avuksemme Herraa että hän tukkisi noiden julkeiden suut eksyttämästä ihmisiä pois todellisesta evankeliumista joka voi ihmisen pelastaa kadotustuomiolta. Meidän uskovien pitäisi mennä itseemme samalla tavalla kuin tuhlaajapoika joka halusi vaihtaa sikojen palkohedelmät Isän antamiin ruokiin vaikka palvelijan osassa. Valitettavasti Raamattu todistaa että lopun aikana monet luopuvat uskosta ja lähtevät seuraamaan villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja. Nämä ovat juuri sopivaa saalista menestysteologeille jotka osaavat saarnata korvasyyhyyn näille totuutta vieroksuville ihmisille jotka ovat aina oppia ottamassa eivätkä koskaan pääse totuuden tuntoon sen tähden että heillä ei ole todellista rakkautta totuuteen ja sen tähden että ovat hengellisesti niin laiskoja että eivät viitsi itse tutkia mitä Raamattu todella sanoo. Monesti heidän sydämensä on myös salaa luopunut vilpittömyydestä meidän Kirkastettuun Herraamme Jeesukseen Kristukseen niin että he hautovat sydämessään tulevansa rikkaiksi tässä maailmassa ja menestyvänsä niin että ihmiset heitä kunnioittaisivat. Nämä rakastavat ihmisen kunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Apostoli Johannes todistaa että useat hallitusmiehistäkin uskoi että Jeesus oli heille luvattu Messias mutta ihmispelko esti heitä sitä tunnustamasta sitä julkisesti. Jeesus kyllä sanoi että joka ei tunnusta minua ihmisten edessä ei Hänkään tunnusta tuomiopäivänä häntä Jumalan edessä. Enemmän tulisi kuitenkin pelätä Jumalaa kuin ihmisiä ja hylätä kaikki menestysteologien uhkailut ja pelottelut ja juurtua Sanan väärentämättömän maidon avulla Kristuksen tuntemiseen ja vilpittömään rakkauteen toisiamme kohtaan niin että Pyhä Henki kirkastaisi meille Kristuksen valtasuuruutta jolloin Jumala poistaa sydämistämme väärät pelot. Menestysteologit pyrkivät hallitsemaan ihmisiä väärennetyllä evankeliumilla ja ihmispelolla jotta saisivat valtaansa nämä ihmiset ja voisivat siten myös tyhjentää näiden ihmisten lompakot ja elää ylellistä elämää näiden ihmisten kustannuksella. Valitettavasti moni joutuu näiden menestysteologien lumoihin ja harhoihin ja aloittaa omassa uskon elämässään toteuttamaan näitä metodeja omaksi vahingokseen. Rukoillaan Jumalan armoa näiden eksytettyjen ihmisten puolesta, että he vapautuisivat näistä harhoista ja pääsisivät Jumalan antamaan rauhaan ja armoon, sillä Jumalan tahto on palauttaa nämä eksyneet sielut takaisin yhteyteensä ja iankaikkiseen elämään, sillä Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuisivat.

Osa2

Katso minun palvelijani menestyy. Näin Isä todistaa Pojastaan. Kun Sana tuli lihaksi niin Hän ei syntynyt kuninkaan linnassa eikä minkään rikkaan miehen kodissa vaan Hän syntyi tallissa ja Hänet kapaloitiin ja pantin härän seimeen. Hän syntyi äärettömässä köyhyydessä sillä Hän samastui rakkaudessaan kärsivän ihmisen osaan. Hän eli kuuliaisena vanhemmilleen ja oli heille alamainen näin täyttäen jo lapsesta asti lain kirjaimen sillä laki sanoo. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Jeesuksen isä Joosef kuoli ilmeisesti Jeesuksen ollessa vielä melko nuori niin Jeesus jatkoi isänsä ammattia ja elätti äitiään ja nuorempia sisaruksiaan. Näin Jeesus taas toteutti Raamatun sanan että joka ei pidä huolta perhekuntalaisistaan niin hän on uskonsa kieltänyt ja on uskotonta pahempi. Kun Jeesus oli noin kolmenkymmenen ikäinen niin silloin hänen sisaruksensa oli jo niin vanhoja että pystyivät omalla työllään elättämään itsensä ja silloin Jeesus vapautui perheestään tekemään sen työn jota varten Hän oli ihmiseksi syntynyt. Lunastamaan syntiset ihmiset Jumalan yhteyteen Golgatan sovitustyön kautta. Hän aloitti sanomalla, että tehkää parannus sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle. (Jeesuksessa) Koko loppuelämänä Hän julisti parannusta kuolleista töistä ja seuraamaan Häntä sillä Hän oli maailman valkeus. Hän kärsi nälkää ja janoa niin että saattoi sanoa että ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla on pesät mutta Ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi. Koskaan Hän ei valittanut köyhyyttään vaan tyytyi että Isä antoi Hänelle elatuksen ja vaatteet. Mutta suuressa ajallisessa köyhyydessäänkin Hän teki monia rikkaiksi uskossa Häneen sillä Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Hän osallistui täydellisesti meidän kärsivien ihmisten osaan parantamalla kansassa kaikkinaista raihnautta ja sairauksia ja julisti hengessä köyhille Kirkkauden evankeliumia että he pelastuisivat synnin kirouksesta ja pääsisivät saatanan vallasta Jumalan tykö. Lopuksi Jumalan rakkaus vei Herramme ristille jonne Jeesus vei ruumiissaan meidän syntimme ja sairautemme ja jossa Jeesus koki miltä tuntuu olla Jumalan kiroama ja hylkäämä. Vanhurskas kuoli vääräin puolesta että meillä rauha olisi. (Jumalan kanssa)

Herran kutsumat apostolit eivät etsineet tämän maailman rikkauksia sillä kun apostolit Pietari ja Johannes menivät kauniin portin luo niin siellä oli kerjäläinen joka toivoi saavansa heiltä almuja jokapäiväisiin tarpeisiinsa. Pietari sanoi että kultaa ja hopeata ei minulla ole mutta mitä minulla on sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä nouse ja käy. Kerjäläinen sai paljon enemmän kuin olisi ikinä kuvitellut saavansa. Tästä eteenpäin hänen ei tarvinnut kerjätä vaan hän pystyi nyt omin käsin hankkimaan elatuksensa. Oi sitä Jumalan armoa ja hyvyyttä meitä kärsiviä ihmisiä kohtaan. Apostoli Paavali sanoi että Hän on Jeesuksen tähden menettänyt kaikki ja pitää sen roskana Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Apostoli Paavali tiesi että Jeesuksessa on kaikki mitä elämiseen ja jumalisuuteen tarvitaan. Hän sanoi että hän on paljon kärsinyt nälkää, janoa, alastomuutta, vankilaa ja paljon pahoinpitelyjä. Koskaan hän ei valittanut Herralleen kutsumustaan vaan yöt ja päivät työtä tehden hän teki työtä että valitut saavuttaisivat pelastuksen. Paavali ei kerjännyt ihmisiltä rahaa viedäkseen evankeliumia eteenpäin vaan hän sanoi efeson vanhimmille miletossa että te tiedätte että minä en ole halunnut teiltä kultaa enkä hopeaa ja vaatteita vaan nämä minun omat käteni on hankkinut kaiken sen mitä minä ja minun matkatoverimme olemme tarvinneet. Paavali osoitti että näin työtä tehden meidän tulee pitää huolta heikoista ja niistä joilla ei mitään ole. Tämä on menestysteologiaa johon Jumala mielistyy ja johon Jumalan siunaus tulee mukaan ja joka on Jumalalle otollista ja ihmisille kelvollista.

Lopuksi:
Kaikilla meillä ei ole samaa kutsumusta kuin Herran apostoleilla eikä samaa voitelua kuin heillä mutta heidän antamansa esimerkki kelpaa meille miten meidän tulee seurata Herraamme Jeesusta Kristusta. Ei rikkaus ole synti kun sydän ei ole siinä kiinni vaan Kristuksessa niin rahallakin voi asioida Jumalan tahdon mukaan ja Jumalan kunniaksi tukemalla lähetystyötä Herran asian eteenpäin viemiseksi. Pääasia on siinä että asioimme niillä leivisköillä jotka Herra on meille uskonut Jumalan tahdon mukaan niin että saamme Jeesuksen tulemuksessa kirkkauden kuihtumattoman seppeleen eikä meitä karkotettaisi pois häpeällä Hänen kasvojensa edestä niin kuin se joka kätki saamansa leiviskän maahan eikä tuottanut Herrallensa hedelmää. Tämä tarkoittaa sitä että hän kyllä uskoi Jeesukseen Herranaan ja Vapahtajanaan mutta ei koskaan kertonut siitä ihmispelon tähden lähimmäisilleen niin että lähimmäisetkin voisivat evankeliumin kautta pelastua. Herra on uskonut meille yleisen pappeuden ja siten myös meille kaikille sovituksen sanan joten pitäkäämme yllä pelastuksemme evankeliumia vääristämättä sitä vaan julistaen sitä niin kuin Herra itse sen alkuaan julisti alkaen Galileasta aina Jerusalemiin asti. Samoin kuin sen myös julistivat Herran kutsumat apostolit alkaen Jerusalemista aina maan ääriin saakka. Me voimme aloittaa omasta perheestämme ja naapureistamme ja työtovereistamme sen mukaan kuin Herra voimaa antaa. Täytyy aina muistaa että ilman Herraa me emme voi mitään tehdä. Aina täytyy muistaa myös että emme mene missään hengellisessä asiassa pidemmälle kuin Herra on itse meidät kutsunut ja valtuuttanut ja voidellut.
Omissa yrityksissämme me uuvumme nopeasti mutta kun olemme Herran johdatuksessa niin saamme voimaa yllin kyllin. Tehkää siis kutsumisenne ja valitsemisenne lujiksi Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa niin ette eksy vieraisiin oppeihin ja eksytyksen kavaliin juoniin vaan totuutta noudattaen rakkaudessa kasvatte Jumalan tuntemiseen ja saatte suuren pelottomuuden uskossa Kristukseen Jeesukseen.
Siunausta kaikille kilvoitteleville veljille ja sisaruksille.
:D :) :lol:
Avatar
Sepi
 
Viestit: 30
Liittynyt: La 18 Huhti, 2009 17:50

AAMEN!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 28 Helmi, 2010 22:17

Sepin laittama sanoma on Pyhän Hengen antamaa rakkauden osoitusta Jumalan seurakunnalle! On varottava menstysteologian eksytystä.
(HL)
Ihmiset tahtovat ottaa vastaan Jeesuksen, kunhan Hänet esitetään Raamatun opettamalla tavalla, meidän edestämme ristiinnaulittuna ja ylösnousseena maailman vapahtajana!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Setria » Ma 01 Maalis, 2010 12:06

Ihanaa Sepi että olet täälläkin, luin juuri eräästä toisesta yhteisöstä saman kirjoituksesi (hb) Siunausta sinulle!


________________________________________________________
@Dimi Sefanja suurensi fonttia, mukavampi lukea.
Avatar
Setria
 
Viestit: 11
Liittynyt: To 25 Helmi, 2010 18:55

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 01 Maalis, 2010 14:04

Ylistys Jumalalle! Kiitos Sepille .. Siunausta sinulle..
ja kaikille sisarille ja veljille Jeesuksessa..

(tulostin jo muutamia jaettavaksikin..)
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron