Turun Sanomat 24.3.2010

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Turun Sanomat 24.3.2010

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 24 Maalis, 2010 10:23

Turun Sanomissa julkaisvat (harvinaista kyllä) HYVÄN kirjoituksen Israel-aiheesta. Tässä se:

"Jerusalem kompastuskivenä
Turun Sanomat 24.3 2010

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman varapresidentti Joe Bidenin sekä ulkoministeri Hillary Clintonin, että myös YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon ja EU:n ulkoministerin Catherine Ashtonin Lähi-idän vierailut Israelin tuomitsevine lausuntoineen ovat aktivoineet alueen arabit uusiin väkivaltaisuuksiin.

Niin sanotun Lähi-idän kvartetin Moskovan lausunnossa tavoitellaan rauhanneuvottelujen johtavan 24 kuukauden kuluessa Israelin vuonna 1967 aloittaman palestiinalaisten alueen miehityksen päättymiseen ja uuden arabivaltion perustamiseen.

Tähän miehitykseen luetaan kiinteästi juutalaisuuteen liittyvä Jerusalem, vaikka se ei ole milloinkaan ollut minkään arabivaltion kaupunki, puhumattakaan pääkaupunki.

Millään muulla valtiolla tai etnisellä vähemmistöllä ei ole omaan pääkaupunkiinsa yhtä vahvoja siteitä kuin Israelilla. Israelin asutustoiminnan laittomuus Jerusalemin alueella on absurdi, perustuen jo Israelin itsenäistymisestä lähtien poliittis-uskonnollisesti värittyneeseen arabeja miellyttävään historiantulkintaan.

Asenteillaan, lausunnoillaan ja islamisteihin yhtyvillä valheillaan kristitty maailma itse asiassa kiistää oman, raamattuun perustuvan kristillisyytensä.

On vähintäänkin omituista, että kristitty maailmakin ikään kuin yksistä tuumin haluaa riistää Israelilta raamatullisen Jerusalemin.

Myös Iran tavoittelee Israelin maailmankartalta poistamista. Israelin pilkkominen vihamielisille arabeille johtaa rauhanneuvottelut verhonaan Iranin tavoittelemaan lopputulokseen.

Eurooppa on täysin unohtanut 1930- ja 40-luvun tapahtumat, tai on sitten karmealla tavalla tietoinen toimistaan.

Tavoite kahden valtion, Israelin ja kaavaillun ns. palestiinalaisvaltion rauhallisesta rinnakkaiselosta on täydellinen illuusio, johon kukaan ei vakavissaan usko.

Terroristijärjestö Hamasin hallinnoima Gaza, jonka Israel luovutti vuonna 2005 ns. palestiinalaisten hallintaan, on oiva esimerkki rauhallisesta rinnakkaiselosta.

Rakettisateen alla eläminen on israelilaisille kaikkea muuta kuin rauhallista rinnakkaiseloa. Juudean ja Samarian alueilla hallinnoiva, muun muassa EU:n varoin korruptoitunut Fatah, ei ole todellisissa tavoitteissaan yhtään Hamasia maltillisempi.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon totesi äskettäin paljon puhuvasti Gazassa Hamasin edustajille: Seisomme kanssanne. Niinpä.


Juhani Venetvaara "
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 24 Maalis, 2010 11:54


Mitä, mitä ja mitä!

Mitä on tapahtunut Turun Sanomien politiikalle, kun tällaisen kirjoituksen on sallinut sivuillaan, joka on ymmärtääkseni totaalisen vastakkainen aikaisemmalle asenteelleen, policylle!!!

Mutta tätä linjan muutosta emme suinkaan vastusta - Päivastoin, otamme sen avosylin vastaan! Sama voisi laajemminkin tapahtua Suomen lehtimaailmassa. Mutta - Se olisi kai jo hiukan liikaa toivottu ...

Tervetullut muutos ja erinomaisen tervehenkinen ja oikeellinen kirjoitus! 10+ pistettä (HL)

Siunausta tähän Jumalan kauniiseen päivään!
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ko. linkki

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 24 Maalis, 2010 12:55

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Mikähän tarkoitus

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 25 Maalis, 2010 11:39

Ihmettelemme täällä, että mikä juju kätkeytyy siihen, kun Turun Sanomat julkaisi Israel-myönteisen kannanoton? :?: Olisiko niin, että sen varjolla saavat yleisönosaston täyteen vastustavia mielipiteitä.
Aika näyttää.
En usko, että T.S. olisi muuttanut Israel-uutisoinnissa linjansa totuudelliseksi.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron