Siunausta Suomen äideille

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Siunausta Suomen äideille

ViestiKirjoittaja Sepi » Su 09 Touko, 2010 9:45

Siunausta kaikille Suomen äideille. Äitejä tulisi muistaa joka ikinen päivä eikä ainoastaan toukokuun toisena sunnuntaina. Äidillä on suuri vastuu Jumalan edessä lasten kasvatuksessa joten he tarvitsevat kaiken miestensä rakkauden ja tuen että he eivät jäisi yksin kasvatustehtävään. Siunausta myös niille äideille jotka ovat uupuneet taakkojensa alle eivätkä ole omasta mielestään onnistuneet elämässään suhteessa lapsiinsa ja heidän kasvatukseensa. Voi kuinka me miehet saisimme enemmän Jumalalta rakautta vaimoihimme ja lapsiimme niin monen äidin tuska olisi paljon pienempi tässä maailmassa. Jumalan armo on kuitenkin meidän heikkouksiamme suurempaa ja niin me voimmekin äiteinä ja isinä anoa Jumalalta voimaa ja rakkautta toisiamme kohtaan niin että alati etsimme Herran teitä elämässämme niin voimme olla toisillemme siunaukseksi koko elämämme ajan.

Äiditkin jaksaisivat paremmin jos me miehet noudattaisimme vanhoiksi tultuammekin Raamatun viisasta neuvoa jolla Jumala haluaa etenkin meitä miehiä opastaa.

Iloitse nuoruutesi vaimosta ja hurmaudu alati hänen rakkaudestaan.

Oi tätä Jumalan rakkautta, hyvyyttä ja armoa meitä luotujansa kohtaan koska me kaikki saamme alati hurmautua joka päivä Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herassamme. :D :P :lol:



_______________________________________
@Dimi Sefanja suurensi kirjoitusta.
Avatar
Sepi
 
Viestit: 30
Liittynyt: La 18 Huhti, 2009 17:50

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa