Apostoli Pietarista

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Apostoli Pietarista

ViestiKirjoittaja Sepi » Su 03 Loka, 2010 12:04

Kun kuuntelee saarnoja apostoli Pietarista, niin usein Pietari tuodaan esiin vain siinä valossa, että hän oli suuri pelkuri kun hän kolme kertaa kielsi Herransa ja Vapahtajansa. Mutta oliko Pietari suuri pelkuri? Tutkitaanpa mitä Raamattu opettaa apostoli Pietarista.

Koska Jeesus tuntee edeltä Pietarin elämän, niin Hän lausuu Pietarista tämän arvion kun Andreas Pietarin veli toi hänet ensimmäisen kerran Jeesuksen luo. Sinä olet Simon Johanneksen (Joonaan) poika, sinun nimesi on oleva Keefas. (Kallio)

Kun Pietari muiden opetuslasten tavoin vaelsi Jeesuksen yhteydessä, niin hänen sydämensä aukeni ymmärtämään kuka Jeesuksen persoonassa vaikutti kun hän näki kaikki ne ihmeteot joita Jeesus Jumalan kunniaksi ja kärsivien ihmisten parhaaksi teki. Hän myös näki Jeesuksen loppumattoman armon ja rakkauden ja myös sen että Jeesus ei heittänyt ketään ulos joka tuli Häneltä apua anomaan joko synteihinsä tai sairauksiinsa. Kun Jeesus sitten kysyi, kenenkä te sanotte minun olevan? Pietari ei epäröinyt sanoa. Sinä olet Kristus elävän Jumalan Poika. Jeesus sanoi Pietarista, että autuas olet sinä Simon Johanneksen poika, sillä ei liha ja veri ole tätä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. (Samalla lailla me emme omalla käsityskyvyllä voi oppia tuntemaan Jeesusta ja Hänen persoonaansa ellei Jumalan Pyhä Henki kirkasta meille Kristusta.) Jeesus sanoi vielä Pietarille, ja minä sanon sinulle, sinä olet Pietari ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on päästetty taivaissa. Tämä todistus hänestä hiveli Pietaria niin, että hän ei hetken päästä epäröinyt nuhdella Jeesusta kun Hän todisti että Hänet tapetaan ja Hän kolmen päivän perästä nousee ylös. Hän sanoi että, Herra älköön se sinulle tapahtuko. Jeesus ei epäröinyt sanoa Pietarille. Mene pois minun edestäni saatana, sillä sinä et ajattele sitä mikä on Jumalan vaan mikä on ihmisten. Pietari ei vielä käsittänyt että Jeesuksen täytyisi Golgatalla sovittaa myös hänet mikäli mieli olla Jeesuksen kanssa aina ja iankaikkisesti. Pietaria ei vielä oltu särjetty ja murrettu, että hän voisi omistaa ylpistymättä sen suuren voiman saviastiassaan joka Jeesus tulisi Isän luota hänen sisimpäänsä laittamaan.

Pietarin nöyryyttä Herraansa kohtaan osoittaa se, että hän ymmärsi ehtoollisella ollessaan, että hän oli liian halpa siihen että hänen Herransa pesisi hänen jalkansa. Niinpä kun Jeesus tuli hänen kohdalleen pestäkseen hänen jalkansa, niin hän sanoi. Herra, sinäkö pesisit minun jalkani? Jeesus sanoi, että minkä minä nyt teen sitä sinä et nyt ymmärrä, mutta myöhemmin tulet ymmärtämään. Pietari vastasi. Herra, et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani. Herra vastasi. Jos minä en pese sinun jalkojasi, niin sinulla ei ole mitään osuutta minun kanssani. Pietari vastasi. Herra älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää. Näin Pietari osoitti että hän haluaa olla kokonaan puhdas ja Herran oma.

Kun Jeesus oli asettanut ehtoollisen muistoateriakseen siihen asti, kunnes Hän tulee noutamaan omansa, ja kun opetuslapset olivat sen nauttineet Jeesuksen kanssa, niin Hän mainitsi, että kohta te kaikki loukkaannutte minuun. Sillä kirjoitettu on, minä lyön lauman paimenta ja lauma hajotetaan. Mutta Pietari rakasti Herraansa eikä olisi halunnut että hänet erotetaan Herrastaan, niinpä hän sanoi. Vaikka kaikki muut loukkaantuisivat sinuun, niin en kuitenkaan minä. Henkeni minä annan sinun puolestasi. Pietari ei tässä uhoillut turhia, vaan hän sydämestään myös tarkoitti mitä hän sanoi. Valitettavasti Pietarin itsetuntemus ei vielä ollut niin hyvä, niinpä Herran antama koulu vielä jatkui Pietarin ja muidenkin opetuslasten kohdalla. Jeesus vastasi. Sinäkö annat henkesi minun puolestani? Ei laula tänä yönä kukko, ennen kuin sinä minut kolmesti kiellät. Tämä oli Pietarille kova isku eikä hän ymmärtänyt miksi Jeesus sen hänelle sanoi, koska hän oli päättänyt olla Jeesuksen kanssa tuli mitä tuli. Mutta Jeesus lohdutti myös Pietaria, että vaikka tämä hänet kieltääkin niin Jeesus ei hylkää häntä. Niinpä Jeesus sanoo Pietarille. Simon, Simon, saatana on seulonut teitä kuin nisuja saadakseen teidät niellä, mutta minä olen rukoillut teidän puolestanne, että teidän uskonne ei raukeaisi tyhjiin, ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi. Näin Jeesuksen esirukous on Pietarin turvana kun hän kulkee kohti särkymistään ja murtumistaan Herran käsiin, koska Jumala oli päättänyt valmistaa Pietarista jalon astian Herran käyttöön. Astian joka on kaikessa isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmiin. (Kuinka lohdullista on tietää , että Jeesus elää aina rukoillakseen meidän puolestamme.)

Getsemanen taistelussa Jeesus joutui valvomaan ja taistelemaan yksin, koska Hänen rakkaat opetuslapsensa eivät edes yhtä hetkeä jaksaneet valvoa Hänen kanssaan. Jeesus taisteli Isän edessä, koska Hän halusi, että missä Jeesus olisi, siellä olisi nekin jotka Isä oli Hänelle antanut, olisi Hänen kanssaan. Kun Isä siirsi syntimme ja sairautemme Jeesuksen kannettavaksi niin Hän vuoti rukoillessaan veripisaroita. Tuskissaan Jeesus huusi Isälleen. Isä jos mahdollista ota minulta pois tämä malja. Ei kuitenkaan, niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä tahdot. Kun Jeesus suostui Isän tahtoon, niin Hänestä tuli Johannes Kastajan todistama Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. Tämä Getsemanen taistelu osoitti että pelastus on yksin Jumalasta. Kun Jumala tekee pelastustyötään, niin me usein opetuslasten tavoin nukumme. Öljymäellä ylösnousemuksen jälkeen Jeesus sitten teroittaakin opetuslapsilleen valvomisen tärkeyttä. Jeesus sanoikin Getsemanessa opetuslapsilleen, että te nukutte, ette siis yhtä hetkeä jaksaneet valvoa minun kanssani.

Yön keskellä alkoi äkkiä kuulua valtavaa hälinää kun vartijoiden ja sotilaiden joukko lähestyi Getsemanea kavaltaja Juudas oppaanaan. Ei tiennyt Juudas pettäessään ja kavaltaessaan viattoman veren, että on toteuttamassa Raamatun profetioita. Psalmeissa kerrotaan etukäteen tämä Juudaksen toiminta ja mainitaan että ottakoon toinen hänen kaitsijan toimensa. Kun joukko oli tullut lähelle Jeesusta ja ennen kuin Juudas oli antanut suuta Jeesukselle, niin Jeesus kysyi, ketä te etsitte? He vastasivat, että Jeesusta Nasaretilaista. Jeesus vastasi, että MINÄ OLEN se. Heti koko joukko perääntyi ja kaatui taaksepäin. Tämä tapahtui kaksi kertaa. Mutta ei edes tämä pysäyttänyt Juudasta kavaltamasta Jeesusta, vaan meni ja antoi Jeesukselle suuta, ja sanoi, terve rabbi. Jeesus salli pidätyksensä koska Jeesus sanoi että tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta. Jumala antaa joskus pimeydellekin valtaa silloin kun se palvelee Jumalan tarkoitusperiä. Näin Jumala osoittaa kaikki valtansa pimeyden voimien yli ja sen että saatanakin on vain Jumalan saatana. (tarkoittaa että saatana voi käyttää valtaansa vain Jumalan sallimissa rajoissa) Nyt sotilasjoukko alkoi pidättää Jeesusta. Kun Pietari sen huomasi, otti hän miekkansa ja huitaisi ylimmäisen papin palvelijalta Malkukselta korvan irti. Pietari näin osoitti että hänen puheensa siitä, että on loppuun asti Jeesuksen kanssa ja puolustaa Häntä ei ollut turhia puheita. Mutta koska Jumalan sota-aseet eivät ole lihallisia vaan hengellisiä, niin Jeesus sanoi Pietarille, että pistä miekkasi tuppeen, sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Näin Jeesus osoitti että sodat ja väkivalta eivät tuo rauhaa ja ratkaisua ihmisten ongelmiin, vaan synnyttää lisää synnillisiä tekoja. Jumalan vastaus syntiin oli Golgatalla annettu uhrikaritsa maailman syntien tähden. Kun Jeesus riisui Pietarin ajallisista aseista, niin Pietarin valtasi kauhu ja pelko, ja hän pakeni paikalta muiden opetuslasten kanssa, koska hänellä ei ollut silloin omasta mielestään enää mitään millä puolustaa itseään. Pietari ei vielä silloin käsittänyt että hänen ei tarvinnut suojella Jeesusta, vaan Jeesuksen täytyisi suojella häntä. Vaikka Pietari oli kuullut, että Jeesus saisi Isältään enemmän kuin 12 legioonaa suojelemaan Häntä ,niin se ei mennyt Pietarin tajuntaan siinä pelon ilmapiirissä mikä sillä hetkellä opetuslasten mielissä myllersi. Niinpä pakeneminen ja oman henkensä pelastaminen tuntui tuossa hetkessä parhaalta ja oikealta ratkaisulta. Kun Jeesus oli riisunut Pietarin miekasta, niin Pietarilla ei ollut enää mitään millä Herraansa puolustaa ja siksi hän ei uskaltanut sanoa niin kuin Jeesus sanoi. Tässä minä olen. pidättäkää minut ja antakaa näiden muiden mennä, että kävisi toteen mitä kirjoitettu on, että minä en kadottanut yhtäkään heistä, paitsi sen kadotuksen lapsen, että kirjoitukset kävisivät toteen. Pietari ei uskaltanut sanoa että pidättäkää minut ja antakaa minun Herrani mennä.

Mutta Pietari yhä rakasti Herraansa ja seurasi Herraansa taaempana ja salassa sillä hän halusi nähdä miten tässä asiassa lopulta kävisi. Hän toivoi että neuvosto ei löytäisi mitään syytä Jeesuksen toiminnassa ja Hän saisi vapauttavan tuomion ja Pietarillekin avautuisi mahdollisuus puolustella käytöstään ja puheitaan Jeesukselle jotka hän huonon itsetuntemuksen pohjalta oli Herrallensa lausunut. Hiilivalkealla oli eräs ylipapin palvelijatar, joka oli tunnistavinaan Pietarin ja sanoi, että etkö sinäkin ollut tuon Jeesuksen Nasaretilaisen seurassa. Nyt Pietari tajusi että oli suorastaan hengenvaarallista tällä hetkellä jos tunnustautui Jeesuksen opetuslapseksi. Niinpä hän kielsi jyrkästi edes tuntevansa Häntä. Miten Pietari olisi voinut antaa henkensä Herransa puolesta kun hän oman kuoleman pelkonsa edessä edes kielsi tuntevansa Häntä. Kolmesti Pietarille annettiin mahdollisuus tunnustaa Jeesus Herrakseen ja kolmesti Pietari kielsi Herransa. Kolmannen kiellon jälkeen Herra katsahti Pietariin ja Pietari muisti mitä Herra oli hänelle sanonut. Samalla kukko kiekui ja Pietarin valtasi syvä järkytys ja hän meni ulos ja itki katkerasti.

Nämä kolme päivää, ja kolme yötä, olivat Pietarin elämän katkerimmat päivät. Hänen omat ajatuksensa syyttivät häntä ja saatana varmaan ilkkui taustalla ja yritti ajaa häntä samaan ratkaisuun kuin Juudaksen joka meni pois ja hirttäytyi. Pietaria ei enää elämässä kantanut muu kuin se Jeesuksen esirukous, että kun palajat niin vahvista veljiäsi. Tämä rukous antoi Pietarille uskoa kulkea pimeän laakson läpi ja hänen itsetuntemuksensa kasvoi ja hän käsitti, että ihminen ei voi tehdä mitään ilman Jeesusta. Tässä pimeässä laaksossa ollessaan Pietarin oma minä murtui ja hänen hengellinen käsityskykynsä sai mahdollisuuden kasvaa ja hän tuli täysi riippuvaiseksi Herrastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Tästä lähin Pietari ei julistaisi omaa erinomaisuuttaan vaan Jeesuksen Kristuksen valtasuuruutta kaikkien pimeyden valtojen yli.

Kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisesta Pietari joutui hämilleen kun hänen luokseen tuli hänen uskon sisarensa Maria Magdaleena ja hän sanoi, että Jeesus on noussut kuolleista ja on ilmestynyt Hänelle. Pietari halusi itse varmistaa asian ja juoksi haudalle yhdessä toisen opetuslapsen kanssa, joka oli Jeesukselle rakas. He totesivat asian olleen niin kuin Maria oli ilmoittanut. Samalla he huomasivat että käärinliinat oli sillein kokoon käärittynä että ihminen ei olisi luonnollisella tavalla pystynyt niistä poistumaan. He eivät käsittäneet että Jeesuksella oli jo ylösnousemusruumis eli taivaallinen ruumis. Johannes todistaa, että kun he näkivät käärinliinat, niin he uskoivat. Samana päivänä Jeesus ilmestyi myös Pietarille ja Pietarin sydämen päältä putosi raskas taakka, kun Herra osoitti että Hän ei ollut hyljännyt rakasta opetuslastaan, vaan armahti ja antoi hänelle kaiken anteeksi. Jeesus salli Pietarin särkyä ja murtua omasta voimastaan että Jeesuksen voima voisi asettua häneen asumaan. Saman tapaisesti apostoli Paavali särjettiin Damaskon tiellä. Oi sitä Pietarin sydämen iloa ja rakkautta kun hän jälleen sai olla rakkaan Vapahtajansa kanssa.

Hiilivalkealla jossa Jeesus paistoi kaloja ja antoi opetuslapsille suuren kalan saaliin Jeesus sitten viimeisen kerran koetteli Pietaria. Hän kysyi Pietarilta kolmesti että rakastaako hän Häntä enemmän kuin nuo muut opetuslapset. Pietari vastasi. Rakastan Herra, sillä sinä tiedät että olet minulle rakas. Herra oli aikaisemmin opettanut, että joka on saanut paljon anteeksi, hän myös paljon rakastaa. Yhtä monta kertaa kuin Pietari kielsi Herransa, yhtä monta kertaa Jeesus kysyi Pietarin rakkautta Herraansa ja osoittaakseen että yhtä monta kertaa Jeesus on antanut anteeksi. Hän tiesi että enää Pietarin puheissa ei ole inhimillistä uhoa, vaan nöyrä ja särjetty henki Heransa ja Jumalansa edessä. Niinpä Jeesus kaikkien muiden mukana olleiden opetuslasten edessä asettaa Pietarin paimenen ja apostolin toimeensa antamaan lampaille ravintoa ja kaitsemaan lampaita Jumalan tahdon mukaan. Jeesus kuitenkin kehotti opetuslapsia Jerusalemissa odottamaan kunnes voima taivaasta puettaisiin heidän yllensä.

Kun apostolit ja muut opetuslapset olivat helluntaina yläsalissa rukouksissa, niin yhtä äkkiä kuului humaus taivaasta, ja he näkivät tulisia kieliä, jotka laskeutuivat heidän päällensä, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi. Kun apostolit olivat äsken olleet lukittujen ovien takana juutalaisten pelossa, niin nyt he avasivat yläsalin oven lukot ja marssivat suoraan juutalaisten eteen ja alkoivat pelottomasti julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Missä Jumalan voima on vallannut ihmiset, siellä rohkeasti julistetaan Jeesuksen pelastustietä ihmisille pelastukseksi. Nyt osat oli vaihtuneet ja juutalaiset alkoivat pelkäämään Jumalaa Pietarin saarnan vaikutuksesta ja samalla heidän omatuntonsa heräsi ja he tajusivat olevansa Jumalan vihan alla, ja he saivat piston sydämeensä. He kysyivät peloissaan. Miehet veljet mitä meidän pitäisi tekemän. Pietari ja muut apostolit johdattivat heidät evankeliumin kautta Jumalan armoon Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. Heitä pelastui yhtenä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Lisäksi Jumala liitti heihin joka päivä niitä jotka saivat pelastuksen, suuria määriä, sekä miehiä, että naisia.

Näin Jeesus toteutti Pietarille antamansa lupaukset, että sinulle on annettu taivastenvaltakunnan avaimet. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen jälkeen Pietari helluntaina avasi uskon oven juutalaisille ja vähän myöhemmin hän avasi uskon oven myös pakanoille Korneliuksen talossa. Minkä Jeesus lupaa niin sen Hän myös pitää ja toteuttaa ihmiskunnan historiassa, sillä yksikään Jumalan lausuma Sana ei tyhjänä palaa takaisin Jumalan luo, vaan tekee sen tehtävän minkä tähden Jumala sen Sanan on lähettänyt.

Elämänsä lopulla Pietari vielä paimenena ja kaitsijana muistuttaa seurakuntalaisia siitä, että pitävät kiinni niistä opetuksista mitä Herran apostolit oat heille opettaneet. Samalla apostolit sitoivat vanhan testamentin uuteen liittoon Jumalan Sanaksi ja selittivät ja tulkitsivat sitä meille Jumalan Pyhässä Hengessä. Samalla Jumala antoi meille uuden liiton kirjoitukset evankelistojen ja apostolien kirjeiden kautta jossa Jumala kirkastaa meille lisää armotalouttaan ja seurakunnan salaisuutta johon enkelitkin halajavat katsahtaa. Apostoli Paavali sanookin, että mitä ei ole menneitten sukupolvien aikana ihmisille ilmoitettu on nyt ilmoitettu Hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille. Apostoli Pietari vahvistaa apostoli Paavalin kirjeet ja opetukset suoraan Jumalalta saaduiksi ja varoittaa niitä vääristämästä, sillä joka sellaista uskaltaa tehdä tekee sitä omaksi kadotuksekseen. Lopuksi apostoli Pietari ilmoittaa että hän joutuu kohta mestattavaksi ja siksi hän näin elämänsä lopulla tahtoo muistuttaa meitä totiseen uskon kilvoitteluun että saavuttaisimme uskomme päämäärän, sielujemme pelastuksen. Apostoli Pietarin sanoissa kaikuu paimenen ja kaitsijan ääni ja huoli seurakunnasta jota kaitsemaan hänen Herransa Jeesus Kristus oli hänet asettanut hänen kuolemaansa asti, kun hän vielä kuollessaankin sai kirkastaa Herraa Jeesusta Kristusta. Apostoli Pietari kuoli marttyyrikuoleman ja nyt hän ei enää paennut oman henkensä pelastaakseen, vaan antoi vyöttää kätensä ja meni sinne minne ei olisi tahtonut mennä, eikä kieltänyt Heraansa Jeesusta Kristusta kuolemansakaan edessä. Nyt apostoli Pietari uskalsi Jumalan Pyhän Hengen voimalla pitää lupauksensa minkä hän oli Jeesukselle Kristukselle luvannut viimeisellä ehtoollisella. Henkeni minä annan sinun puolestasi. Apostoli Pietari kuoli evankeliumin tähden eli Jumalan Sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden. :( :? :D
Avatar
Sepi
 
Viestit: 30
Liittynyt: La 18 Huhti, 2009 17:50

Pietari

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Ke 06 Loka, 2010 14:17

Kun luin Sepi opetustasi Pietarista tuli mieleeni laulu - eihän
haittaa jos sen kirjoitan tähän.


Ihmeiset Silmät nuo Jeesuksen - valoa
valoa luovat pimeyteen.
Rakkautta suovat ne tuskihin.
Lohtua tuovat kärsimyksiin.
Pietari kielsi Mestarinsa - ja Jeesus
häneen loi katseensa.
Pietarin sielu murtuvi niin
tuskaiseen itkuun ja kyyneliin.
Ihmeiset Silmät nuo Jeesuksen
tutkivan katseen luo sydämeen.
Sielusi tahrat ja salat oi,
mitään ei niilta kätkeä voi.
Vain ristin luona Hän puhdistaa
ja veren voima sun uudistaa.
Siis nosta katseesi Jeesukseen,
Ihmeiset Silmänsä Säteilee.

Pidän tästä laulusta - ja toivon, että on joku toinenkin joka pitää.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 06 Loka, 2010 17:42

Ei haittaa vaan tämä laulu sopii tähän Sepin opetukseen
tosi hyvin..

"Ihmeiset Silmät nuo Jeesuksen - valoa
valoa luovat pimeyteen.
Rakkautta suovat ne tuskihin.
Lohtua tuovat kärsimyksiin.
Pietari kielsi Mestarinsa - ja Jeesus
häneen loi katseensa.
Pietarin sielu murtuvi niin
tuskaiseen itkuun ja kyyneliin.
Ihmeiset Silmät nuo Jeesuksen
tutkivan katseen luo sydämeen.
Sielusi tahrat ja salat oi,
mitään ei niilta kätkeä voi.
Vain ristin luona Hän puhdistaa
ja veren voima sun uudistaa.
Siis nosta katseesi Jeesukseen,
Ihmeiset Silmänsä Säteilee".

Minäkin pidän tästä laulusta, kuin myös Sepin kirjoitukseata..


Siunauksen terv:pike

AAMEN!
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron