Irti íhmispalvonnasta!

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Irti íhmispalvonnasta!

ViestiKirjoittaja Weli-Markku » La 30 Loka, 2010 12:45

JUmala haluaa tänä päivänä sanoa meille:

Minä olen teidän lähteenne! Minä olen teidän Jumalanne! EI ole pelastusta muussa nimessä kuin nimessä kuin Jeesus Kristus eikä yhtäkään muuta välimiestä ihmsen ja Jumalan välissä kuin Herra Jeesus! Sen takia: luopukaa ihmisestä, sillä minkä arvoinen hän on. Tomu ja tuhka, kuinka mahtavina ja rikkaina sitten seisokootkin.

Jumalan seurakunnassa ei ole kuin yhden kerroksen väkeä!


EI OLE KUIN YKSI TOSI VOIDELTU: KRISTUS, Ha`mashia.
Sitten taas apostoli Johannes sanoo kirjeessään: kaikilla teillä on voitelu. Se tarkoittaa, että jokainen Pyhän Hengen kasteen saanut ja ensi kädessä uudestisyntynyt Kristuksen ruumiin jäsen on Jumalan edessä samalla viivalla.

Jos panemme toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkia muita ihmisia surkuteltampia.


RAKKAUS TOTUUTEEN! ÄLÄ HYVÄ USKOVA SISR TAI VELI HUKKAA SITÄ!
Me olemme yhtä Kristuksessa,ja: Kuule, Israel! (ja myös kristikunta)! Jumala on yksi.
Minä olen sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.

Näin tahtoo Herra sanoa meille tänään. Rakkaudessaan hän kutsuu meitä parannukseen, eikä maalliseen ylellisyyteen tai ihmispalvontaan.
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Amen.
Viimeksi muokannut Weli-Markku päivämäärä La 30 Loka, 2010 19:09, muokattu yhteensä 4 kertaa
Weli-Markku
 

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » La 30 Loka, 2010 13:04

Aamen!!!

Vain yksi on seurakunnan HERRA JA PÄÄ; HÄN ON JEESUS KRISTUS!

Me olemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa, oli sitten tehtävämme mikä hyvänsä.

Emme todella saa palvoa ihmistä. Emme ketään. Emme yhdenyhtäkää. Ylityksemme kohde on oltava Kaikkivaltias Jumala, Aabrahamin, Iiskin ja Jaakobin, Israelin Jumala ja Herra Jeesus Kristus.

Meidän on valvottava itseämme ettemme ala palvomaan ihmistä ja muistettava Jeesuksen opetus ansiottomasta palvelijasta. Luuk.17:7-10.

Mutta yksi asia tulee mieleen; meidän tulee kunnioittaa toinen toistamme!
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

väärien profeetojen valheet

ViestiKirjoittaja Weli-Markku » La 30 Loka, 2010 14:02

Amen.
Kunniottaa toki pitää kaikkia; siihenhän raamattu kehoittaa.
(jj.13-14)

"Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on:"Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"- (j.14.)
että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja ME NIIN USKON KAUTTA SAISIMME LUVATUN HENGEN". Galatalaiskirjeessä yhtään, vähääkään, sen paremmin kuin muuallakaan uudessa liitossa ei luvata meille parempaa maallista osaa kuin muillekaan ihmisille; meidän osamme on perintö taivaallisissa Kristuksessa Jeesuksessa eli Jeesuksen sovintoverellä meille ostettu Jumalan täydellinen armo, rakkaus ja syntien anteeksisaaminen eli lahjavanhurskaus.Ja perille pääsy taivaan kotiin - jos vain Kristuksessa pysymme - ja niin me saaamme aina olla Herran kanssa.
Täällä me olemme vieraita ja muukalaisia, halveksittuja ja vähäisiä ihmisten näkökulmasta katsottuna.
Kavahtakaa raatelevia susia, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa ja valehtelevat teille suut silmät täyteen , pettävät teidät suloisilla sanoilla oman edun tavoittelun tähden.
Amen.

ANOKAA, niin teille annetaan. On totta, että Kristus asuu meissä, mutta rukous on anomista. Ihminen voi päättää, mutta Jumala loppupeleissä säätää. Silloin ihminen on hyvin, hyvin pieni.

Kunnioitamme ihmisiä, mutta kaikkea, mitä sanotaan ja tehdään, ei tarvitse eikä saakaan hyväksyä, jos ajatukset, sanat ja teot ovat Pyhän Hengen ilmoituksen kanssa ristiriidassa.
Samaa koskee myös itseäni. Hyväksyn itseni Jumalan lapsena, koska Jeesus jostain käsittämättömästä syystä katsoi parhaaksi pelastaa minutkin ja rakastaa minuakin, mutta jos ajattelen, teen tai puhun vastoin Jumalan tahtoa, niin kohta vihaan sitä mitä on tullut tehtyä, tunnustan sen synniksi ja Jumalan armoon luottaen teen parannuksen ja otan vastaan anteeksiantamuksen.

Kiitos palautteesta, uusiluomus, ja siunausta sinulle Herrassamme Jeesuksessa! :)
Viimeksi muokannut Weli-Markku päivämäärä La 30 Loka, 2010 19:17, muokattu yhteensä 2 kertaa
Weli-Markku
 

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » La 30 Loka, 2010 16:19

Totta on, emme saa hyväksyä sellaista mitä emme löydä Raamatusta.

Olin kerran kokouksessa ja huomasin, että nyt on edessäni julistaja, joka on selvästi menestysteologian julistaja.
Olin järkyttynyt siitä, että siskot ja veljet, pienessä helluntailaisessa seurakunnassa, olivat selvästi samaa mieltä ja sanoivat julistukseen, aamen.
Kun jälkikokous alkoi, tuli kiitoksia parantumisista (siinä ei mitään pahaa jos Jumalaa kiitetään parantumisesta) ja jotkut menivät eteen rukoiltavaksi. Olin järkyttynyt!
Puhe oli todella aivan ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa.
Jäi mieleen esimerkit - mersusta, rukouksesta aviomiehestä ja parantumisista, joissa opetettiin asioita vaatimaan Jumalalta, koska meille kuuluu tuo kaikki.
Ei ollenkaan niinkuin Jeesus Opetti, että Tapahtukoon Sinun Tahtosi Jumala.
Miksi Uskovat menevät tuohon mukaan?
He puhuvat niin vakuuttavasti ja käyttävät Herran Jeesuksen Nimeä ja lukuisia esimerkkejä! Mutta luulen. että on paljon, mikä ei ole totta.
Mutta! Antoiko Jeesus tuollaisen esimerkin mitä kertovat menestysteologit?
Ei antanut, Ei sinne päinkään!
"..maailman ruhtinas tulee, ja Minussa hänellä ei ole mitään", sanoo Jeesus, Johanneksen evankeliumissa. Joh.14:30.
Muistakaamme kun perkele kiusasi Jeesusta, Luuk. 4:1-14.

Ei missään Raamattu kehoita haluamaan tämän maailman rikkauksia!

Uuden Testamentissa, Jeesuksen, ja Hänen apostoliensa selvä kehoitus meille on, tyytymään alhaisiin oloihin, ja jakamaan omastamme. Apt 4:32-37.

Ja mitä ohjeita Jeesus antoikaan opetuslapsilleen? Älköön teillä olko kahta ihokasta!
Voi kuinka onkaan kaukana tuo Jeesuksen opetus menestysteologiasta, joka haluaa rikkauksia itselle!
Emme tarvitse muuta menestystä, kuin että, Jeesuksen Ristintyö saa kunniaa ja ylistystä seurakunnan kautta, että monet pelastuisivat ja itse myös pelastuisimme tästä nurjasta sukukunnasta.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

ViestiKirjoittaja Weli-Markku » La 30 Loka, 2010 19:27

ISO AAMEN TUOHON!
Ole siunattu, rakas uusiluomus!
Olemme muuten ehkä kerran nähneet Sofiankadulla, kun vielä asuit Turun seudulla; silloin keskustelimme lähinnä kristillisestä kasteesta - sittemmin olet kuulemma muuttanut Tornioon? Olenko nyt oikeassa henkilössä?

Joka tapauksessa: Herra Jeesus olkoon kanssasi nyt ja aina.
Ja niin Hän on luvannutkin meille. :) Hän ei hylkää eikä jätä.
HALLELUJA!
Weli-Markku
 

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » La 30 Loka, 2010 20:54

Joo, olet oikeassa henkilössä. Muistan sen yhden kerran. Sulla on kyllä parempi muisti tuon keskusteluaiheen suhteen, sitä en muista.
Mutta sen muistan, että olen nähnyt sinut aikaisemminkin Sofiankadulla, ja olemme joskus tavanneet Turun torin laitamillakin.
Olen iloinen Weli-Markku siitä, miten Herra on sinua johdattanut ja vienyt eteenpäin uskon tiellä ja palvelutehtävässä, jonka on sulle antanut.
Siunausta.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 30 Loka, 2010 21:45



(HL)

Kiitetty olkoon Israelin Jumala, ainoa Pelastaja, joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Rakas Jumalan Pyhä Henki on johdattanut tämän viestiketjun sanat.
Wanhan sydäntä lämmittää. (HL) Jumalan Pyhä Henki toimii!
Weli-Markku ei tiennytkään, kun oli sattumalta pois kokouksesta, että viime sunnuntaina puhuin suunnilleen samasta aiheesta, auktoriteeteista. Vai kertoiko joku puheeni aiheen? Uusiluomuskin sai sen kuunneltavaksi.
Voin tuoda sen huomenna sinulle.

"Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon." Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että Hän ajallansa teidät korottaisi." 1 Piet. 5:5-6.
Ja milloin ja mihin Hän meidät korottaa? - Saimme ensin täällä alhaisuuden maassa ottaa vastaan ikuisen perintöosamme pyhitettyjen joukossa. Ja silloin kun Jeesus tulee, saamme uuden kirkastetun ruumiin. Omistamme ikuisen valtakunnan ikuisesta ikuiseen.
Halleluja!

Osamme täällä on alhainen. Siihen tyydymme.
Mutta odotamme ruumiimme lunastusta, jolloin kaikki on täydellistä ja maailmankaikkeuden ihanuudet ovat ulottuvillamme.
".. teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan. 1 Kor. 3:22-23.

Siunausta rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Kiitos Hyvästä kirjoituksesta veli!

ViestiKirjoittaja EbenEser » Ma 01 Marras, 2010 10:54

Ihan ajat tässä samoja asioita, joista itse kirjoitin. Harmi vain, etten sen vertaa katsonut, että olisin laittanut kirjoitukseni tämän viestiketjun jatkeeksi, se olisi ollut hyvä tässä kohtaa.

Todellakin on sanottava, että jaottelua näkyy seurakunnissa. Tulee vain mieleeni se, kun Jeesus kutsui opetuslapsiaan. Hän yksinkertaisesti sanoi: "Seuraa minua" Ei sen enempää, eikä vähempää. Hän ei sanonut: "Sinun on toimittava näin tai noin." Ei.. Vaan: "Seuraa minua." Siinä kaikki. Tottahan hän opetti elämään oikein ja neuvoi, miten on lähimmäisten kanssa elettävä.

Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta Rock-musiikki seurakunnassa. Siinä kerroin, millaista musiikkia tänään käytetään ylistysmusiikkina. Varmaan tätä 100% palavuutta tarkoittaa juuri tuo, että keikut lavalla, soitat nupit kaakossa kovaäänistä musiikkia ja yrität siihen vielä laulaa. Sali on muuten pimeä, paitsi värivalot vain palavat. Tämähän toki pastoreita miellyttää. Siunausta elämääsi veli
EbenEser
 


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa