LASINSIRUJA LÖYTYI RUUASTA MYÖS SUOMESSA..

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

LASINSIRUJA LÖYTYI RUUASTA MYÖS SUOMESSA..

ViestiKirjoittaja pike464 » La 04 Huhti, 2009 7:22

[size=18]Aamulehti: Lasinsiruja löytyi ruuasta myös Suomessa
[Kotimaa] päivitetty tänään klo 02:44

julkaistu eilen klo 23:21, päivitetty tänään klo 07:58

Valmisruuasta on löytynyt lasinsiruja myös Suomessa, kertoo Aamulehti verkkosivuillaan.

Lasinsiruja löytyi Aamulehden mukaan lapualaisperheen ostamasta Finduksen uunikasvisvuoasta. Sirut olivat 3 - 4 millimetrin kokoisia eikä niitä löytynyt kuin yhdeltä lautaselta.

Evira rauhoitteli perjantaina kohua kertomalla, että Ruotsissa lasisiruskandaalin takia myynnistä vedettyjä broilerituotteita ei todennäköisesti ole tuotu Suomeen.

Viime vuonna Ruotsista tuotiin Suomeen noin 200 tonnia siipikarjanlihaa.

Ruotsissa satoja tonneja tuotteita on vedetty myynnistä sen jälkeen, kun lihasta löytyi lasinsiruja. Jo 14 tapauksessa siruja on löytynyt broileriruuista. Lisäksi lasia on löytynyt pyttipannusta, leivästä ja jopa hedelmistä.

YLE Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 1061
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

ViestiKirjoittaja elämäni » Ke 22 Huhti, 2009 10:58

JOO JA NYT ON LÖYDETTY VEITSEN PALA KOHTA SIELTÄ LÖYTYNEE IHMINEN ITE :D
elämäni
 
Viestit: 212
Liittynyt: Su 15 Helmi, 2009 17:04

ViestiKirjoittaja Piia Karoliina » To 23 Huhti, 2009 21:45

Netissä kirjoittaa nimimerkki jarmo. Mielenkiintoinen kommentointi häneltä, että einestä ei saa ilman "sirua".
Piia Karoliina
 

ViestiKirjoittaja pike464 » To 23 Huhti, 2009 23:48

Liekö ennakointia tulevasta? Vai ollaanko jo näin pitkällä?

Piia Karoliina:>
Netissä kirjoittaa nimimerkki jarmo. Mielenkiintoinen kommentointi häneltä, että einestä ei saa ilman "sirua". :D

"elämäni" :>
JOO JA NYT ON LÖYDETTY VEITSEN PALA KOHTA SIELTÄ LÖYTYNEE IHMINEN ITE :)



Kuva
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 1061
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

ViestiKirjoittaja Piia Karoliina » Pe 24 Huhti, 2009 11:56

Voisi kai tämä jotenkin liittyä pedon merkkiin siruun. Jeesus puhui vertauksin. Niin oudosti näitä siruja nyt on ilmaantunut, että tuntuu jotain sanomaa tälläkin olevan. Tottahan se sitten on ettei einestä saa kuin ne joilla on siru kädessä tai otsassa.
Kuva
Piia Karoliina
 

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » La 25 Huhti, 2009 21:34

Se vain, että Raamattu ei missään kohden puhu sirusta, vaan pedon merkistä :)

Mutta kummallista tuo, että eineksistä löytyy milloin mitäkin. Mun isosisko oli löytänyt eilen pakastevihannespussista tähtisadetikun, tai jonkun sen näköisen esineen :D
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 933
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Tilda » To 30 Huhti, 2009 22:53

Piia Karoliina kirjoitti: Voisi kai tämä jotenkin liittyä pedon merkkiin siruun. Jeesus puhui vertauksin. Niin oudosti näitä siruja nyt on ilmaantunut, että tuntuu jotain sanomaa tälläkin olevan. Tottahan se sitten on ettei einestä saa kuin ne joilla on siru kädessä tai otsassa.
Kuva


Ei se liity mitenkään. Vielä ei ole pedon aika.Huolimattomuuttahan nuo vaan on.
Avatar
Tilda
 
Viestit: 1
Liittynyt: To 30 Huhti, 2009 22:45

Mikä on "peto"?

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 01 Touko, 2009 11:25

Siunausta tähän hetkeen!
Aralla tunnolla tulee tarttua tähänkin asiaan, joka taas kerran putkahti esiin. :?:

:D

On hyvä ottaa ensin selville, mitä Raamattu tarkoittaa pedolla. Sen jälkeen vasta voi alkaa tutkia, mikä on pedon merkki.

Daniel 7 luvussa kerrotaan vastaus kysymykseemme:
"Neljäs peto on neljäs valtakunta..!" (jae 23). = Rooma / EU.
"Muiltakin pedoilta otettiin valta pois..." (jae 12).
Valtakunnat ovat petoja.
Pedon merkki on siis jonkinlainen valtakunnan merkki. ??? Uskollisuuden tms. tunnus tai tunnustautuminen ???
Raamatussa ei puhuta mikrosirusta, vaan pedon merkistä. !!!

Ilm. 13. luvussa mainittu ostaminen ja myyminen on uskonnollista kaupantekoa (jae 17). Siinä ei ole mitään mainintaa esim. elintarpeiden ostamisesta ja myymisestä. Vertaa tätä Ilm. 17. ja 18. luvuissa mainittuun porttoon (Vatikaani yms. maailman kanssa yhtynyt uskonto (= kansankirkot) ja muihin valtioihin, jotka Ilm. 13 luvussa siis ovat kyseessä .
"Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä (uskontojen tuho), kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa. " Ilm. 18:11.

+

Ymmärrän, että tämä on vaikea aihe. Sen tähden ehdottaisin, että jokainen perehtyisi asian perusteisiin tästä linkistä:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/kirjoitukset/portto.htm
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2546
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Pe 01 Touko, 2009 21:06

Tämä heidän tavaransa ostaminen käy Suomessakin vähitellen vähiin, kun yhä pienempi osa väestöstä haluaa kirkollisverolla ostaa kirkon palveluita.
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 933
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa