Kiemurtelevat teologit

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Kiemurtelevat teologit

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 27 Tammi, 2011 23:08

Kuva

Siinä tuore kuva Turun tuomiokirkon portailta.
Miten sovittaisit yhteen apostolisen ajan nöyryyden ja kuvasta näkyvän pöyhkeilyn?

Tiedätkö muuten, että kuvan korkeakirkollisten fariseusten asusteet maksavat yhteensä ison kasan tuhansia euroja?


:idea:

+

Ensimmäinen liberaaliteologi kiemurteli Paratiisissa saaden ihmiset epäilemään Jumalan sanaa. 1 Moos. 3. Samalla tavoitteella ne toimivat edelleen. Joka ainoa kirkon pappi on luikerteleva valheveli, josta Raamattu varoittaa oikeita uskovia! / Jos kirkon pappi tulee elävään uskoon, ei hän enää voi olla virassaan. Papin tehtävähän on työkseen eksyttää ihmisiä valherauhaan, esim. lapsikasteharhaoppiin.

"Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne." Gal. 2:4-5.
Ne ovat kirkkoon kuuluvia kristillisyyden pohjalta nousevia kieroilijoita.
"Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme.." 1 joh. 2:19.

Eivät kirkon papit ole Raamatun uskossa. "Jumalattomalla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani!" Jesaja 57:20-21. Ihmisen pitää ensin tulla uskoon, olkoon pappi tai lukkari. Sitten pitää tehdä parannus.., mm. luterilaisuudesta. Ja sitten kasteelle. Vasta Jumalan lapseksi tullut sitten voi ymmärtää pyhiä asioita.
"Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät." Daniel 12:10.
Uskosta osattomat kiemurtelijapapit eivät voi ymmärtää, vaan pysyvät jumalattomina kunnes uudestisyntyvät Pyhästä Hengestä!


:arrow:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

KÄÄRMEET ALKAVAT NÄKÖJÄÄN HERÄILLÄ!

ViestiKirjoittaja pertsa2010 » La 29 Tammi, 2011 17:32


:hw

Onpa aika käärmekokoelma , daakon -jumalan hattuineen.Olen viime aikoina ollut tekemisissä heidän
vasalliensa (kirkko kuuntelee)kanssa ja kyllä he ovat törkeitä.Kun keskustelimme kirkon muuttuneista tavoista avioeron suhteen niin hylkäsivät tuon Jeesuksen itsensä ilmoittaman eroperusteen - täytyy olla kuulemma sääliväinen.Kun toin pappisvalan luettavaksi niin he ovat kuulemma tuon valan
vannoneet , mutta eivät ota sitä kirjaimellisesti vaan tulkitsevat, samoin , kuin Raamatun
homosääntöjen kanssakin tekevät.Samaten kun kysyin onko sellainen henkilö kirottu , joka
julistaa toista evankeliumia ei muuta kuin musta tuntuu ja rakkauden kaksoiskäskyä.
Minulle käy sääliksi ne ihmiset siellä foorumilla , kun "paimenet" suoltavat suistaan pelkkiä
valheita.Yhdenkään pastorin en ole huomannut puhuvan totta.Siellä olisi nyt töitä ja sitä "väriä"
voi näyttää siellä ja auttaa niitä ihmisiä , tuomalla puhdasta Sanaa esiin.
Ajan mittaan se saattaa
auttaa jopa joitakin "paimenia" totuuden tien alkupäähän.
Tuossa alhaalla on linkki kirkko kuuntelee sivuston
päävalikkoon :

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6049

Weijo on jo kuulemma kirjoittanut sinne jotakin , en
vain ole törmännyt kirjoituksiin - alue on aika iso.

:hw
Viimeksi muokannut pertsa2010 päivämäärä Ke 09 Helmi, 2011 20:03, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
pertsa2010
 
Viestit: 97
Liittynyt: To 25 Maalis, 2010 10:33

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Su 30 Tammi, 2011 12:19


Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne,
sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä kohtaan;
me kiitämme Häntä sen Toivon Tähden, joka teillä on talletettuna Taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen EVANKELIUMIN TOTUUDEN SANASSA,
Joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidän keskuudessanne SIITÄ PÄIVÄSTÄ ALKAEN, JONA TE KUULITTE JA OPITTE TUNTEMAAN JUMALAN ARMON TOTUUDESSA.
Kol 1:3-6.

Mistä ihmeestä sellainen lupa on tullut, että voisimme tulkita Jumalan Sanaa ja sillä tavalla sieltä löytää mieleisemme totuuden??? Ja sitäkin haluaisin kysellä, mistä löytyy tuo rakkaus jolla peitetään synti ilman parannuksen tekoa???
Ja mistä tulee lupa Armoon ilman totuutta???

Ne ovat kaikki tuon käärmeen houkutuksia millä Eeva ja Aadamkin petettiin.

Tuota Weijon viestissä olevaa kuvaa katsoessa tulee mieleen se, että olisko Jeesus Kristus, Jumalan Poika, suostunut pukeutumaan noihin tamineisiin?? Ja jokainen joka on Jumalan Hengellä varustettu ja lukee Jumalan Sanaa ja uskoo myös sen mitä lukee, tietää; EI KOSKAAN HERRAMME JEESUS KRISTUS OLIS SUOSTUNUT TUOHON!!!!
HÄNET OLTAIS MIELELLÄÄN OTETTU JUUTALAISTEN KESKUUDESSA VASTAAN NOISSA TAMINEISSA, MUTTA HÄN SYNTYI KÖYHÄÄN PERHEESEEN, TALLIN SEIMEEN, EIKÄ HÄN MAAN PÄÄLLÄ OLLESSAAN KOSKAAN SUOSTUNUT ULKOISEEN KOREILUUN JA MAHTAILUUN.(samaan vaatimattomuuteen elämässä hän kehoitti myös opetuslapsiaan ja kehoitus on edelleen voimassa.)
MUTTA HÄN PUHUI NIINKUIN HÄN JOLLA VALTA ON!!
JA MONET USKOIVAT HÄNEEN JA SEURASIVAT HÄNTÄ PUHTAASTA SYDÄMESTÄ, KIITOLLISENA JUMALALLE.

EI ONNISTU KASVATUS KRISTILLISYYS JUMALAN SANAA TULKITSEMALLA.
JEESUS PUHUI MONESTI VERTAUKSILLA JA HÄN SELITTI OPETUSLAPSILLEEN NE. SITÄKIN SOPII MIETTIÄ.

MEILLÄ ON HYVÄ JUMALA!!! HÄN TIETÄÄ MITÄ TARVITSEMME JA VARMASTI VOIMME LUOTTAA HÄNEN SANAANSA.
JEESUS KRISTUS, JUMALAN POIKA, IMMANUEL, JUMALA KANSAMME!!! YLISTYS HÄNELLE!!! AINA!!!

ALUSSA OLI SANA, JA SANA OLI JUMALAN TYKÖNÄ, JA SANA OLI JUMALA.
HÄN OLI ALUSSA JUMALAN TYKÖNÄ.
KAIKKI ON SAANUT SYNTYNSÄ HÄNEN KAUTTAAN, JA ILMAN HÄNTÄ EI OLE SYNTYNYT MITÄÄN, MIKÄ SYNTYNYT ON.
HÄNESSÄ OLI ELÄMÄ, ELÄMÄ OLI IHMISTEN VALKEUS.
JA VALKEUS LOISTAA PIMEYDESSÄ, JA PIMEYS EI SITÄ KÄSITTÄNYT.
Joh. 1:1-5.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Ma 31 Tammi, 2011 13:08


AAMEN!!! WEIJON VIESTIIN.

ON TULLUT MIELEEN NOISTA HIENOISTA PIISPOJEN TAMINEISTA MONET JEESUKSEN OPETUKSET JA YKSI ON TÄSSÄ: MATT. 11:8 "VAI MITÄ LÄHDITTE KATSOMAAN? IHMISTÄKÖ, HIENOIHIN VAATTEISIIN PUETTUA? KATSO, HIENOPUKUISET OVAT KUNINGASTEN LINNOISSA."

ESIMERKILLÄÄN JA OPETUKSILLAAN HERRAMME JEESUS JA HÄNEN APOSTOLINSA OPETTIVAT MEITÄ TYYTYMÄÄN ALHAISIIN OLOIHIN, KUN TÄSSÄ AJASSA VAELLAMME.
TAIVAASSA SITTEN MEITÄ ODOTTAA, JOTAIN SELLAISTA, JOSTA EMME TÄYDELLISESTI OSAA EDES KUVITELLA,MITÄ SE ON. KULTAISET KADUT JA KALLIIT JALOKIVET JA HÄNEN, YLHÄISIMMÄN, KAIKKIVALTIAAN JUMALAN, JA JEESUKSEN KRISTUKSEN LÄSNÄOLO.
ILM. 21: 10-27.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 31 Tammi, 2011 22:58

Uusiluomus kirjoitti:Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne,
sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä kohtaan;
me kiitämme Häntä sen Toivon Tähden, joka teillä on talletettuna Taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen EVANKELIUMIN TOTUUDEN SANASSA,
Joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidän keskuudessanne SIITÄ PÄIVÄSTÄ ALKAEN, JONA TE KUULITTE JA OPITTE TUNTEMAAN JUMALAN ARMON TOTUUDESSA.
Kol 1:3-6.

Mistä ihmeestä sellainen lupa on tullut, että voisimme tulkita Jumalan Sanaa ja sillä tavalla sieltä löytää mieleisemme totuuden??? Ja sitäkin haluaisin kysellä, mistä löytyy tuo rakkaus jolla peitetään synti ilman parannuksen tekoa???
Ja mistä tulee lupa Armoon ilman totuutta???

Ne ovat kaikki tuon käärmeen houkutuksia millä Eeva ja Aadamkin petettiin.

Tuota Weijon viestissä olevaa kuvaa katsoessa tulee mieleen se, että olisko Jeesus Kristus, Jumalan Poika, suostunut pukeutumaan noihin tamineisiin?? Ja jokainen joka on Jumalan Hengellä varustettu ja lukee Jumalan Sanaa ja uskoo myös sen mitä lukee, tietää; EI KOSKAAN HERRAMME JEESUS KRISTUS OLIS SUOSTUNUT TUOHON!!!!
HÄNET OLTAIS MIELELLÄÄN OTETTU JUUTALAISTEN KESKUUDESSA VASTAAN NOISSA TAMINEISSA, MUTTA HÄN SYNTYI KÖYHÄÄN PERHEESEEN, TALLIN SEIMEEN, EIKÄ HÄN MAAN PÄÄLLÄ OLLESSAAN KOSKAAN SUOSTUNUT ULKOISEEN KOREILUUN JA MAHTAILUUN.(samaan vaatimattomuuteen elämässä hän kehoitti myös opetuslapsiaan ja kehoitus on edelleen voimassa.)
MUTTA HÄN PUHUI NIINKUIN HÄN JOLLA VALTA ON!!
JA MONET USKOIVAT HÄNEEN JA SEURASIVAT HÄNTÄ PUHTAASTA SYDÄMESTÄ, KIITOLLISENA JUMALALLE.

EI ONNISTU KASVATUS KRISTILLISYYS JUMALAN SANAA TULKITSEMALLA.
JEESUS PUHUI MONESTI VERTAUKSILLA JA HÄN SELITTI OPETUSLAPSILLEEN NE. SITÄKIN SOPII MIETTIÄ.

MEILLÄ ON HYVÄ JUMALA!!! HÄN TIETÄÄ MITÄ TARVITSEMME JA VARMASTI VOIMME LUOTTAA HÄNEN SANAANSA.
JEESUS KRISTUS, JUMALAN POIKA, IMMANUEL, JUMALA KANSAMME!!! YLISTYS HÄNELLE!!! AINA!!!

ALUSSA OLI SANA, JA SANA OLI JUMALAN TYKÖNÄ, JA SANA OLI JUMALA.
HÄN OLI ALUSSA JUMALAN TYKÖNÄ.
KAIKKI ON SAANUT SYNTYNSÄ HÄNEN KAUTTAAN, JA ILMAN HÄNTÄ EI OLE SYNTYNYT MITÄÄN, MIKÄ SYNTYNYT ON.
HÄNESSÄ OLI ELÄMÄ, ELÄMÄ OLI IHMISTEN VALKEUS.
JA VALKEUS LOISTAA PIMEYDESSÄ, JA PIMEYS EI SITÄ KÄSITTÄNYT.
Joh. 1:1-5


AAMEN! UUSILUOMUS, WEIJO JA PERTSA
OLKAA SIUNATTUJA, KUN OLETTE VALONA JA SUOLANA TÄSSÄ PIMEÄSSÄ AJAN YÖSSÄ..
*****************************
TARVITSEMME JA VARMASTI VOIMME LUOTTAA HÄNEN SANAANSA.
JEESUS KRISTUS, JUMALAN POIKA, IMMANUEL, JUMALA KANSAMME!!! YLISTYS HÄNELLE!!! AINA!!!

ALUSSA OLI SANA, JA SANA OLI JUMALAN TYKÖNÄ, JA SANA OLI JUMALA.
HÄN OLI ALUSSA JUMALAN TYKÖNÄ.
KAIKKI ON SAANUT SYNTYNSÄ HÄNEN KAUTTAAN, JA ILMAN HÄNTÄ EI OLE SYNTYNYT MITÄÄN, MIKÄ SYNTYNYT ON.
HÄNESSÄ OLI ELÄMÄ, ELÄMÄ OLI IHMISTEN VALKEUS.
JA VALKEUS LOISTAA PIMEYDESSÄ, JA PIMEYS EI SITÄ KÄSITTÄNYT.
Joh. 1:1-5. [EIKÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄKÄÄN PIMEYS SITÄ KÄSITÄ)
:IAg :idea: :idea:
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Farisealaiset ja Saddukeukset.

ViestiKirjoittaja Veli_Joel » Ti 01 Helmi, 2011 0:12


Fariesealaiset ja Saddukeukset olivat sen ajan puoluekuntia, jotka olivat laatineet omat oppinsa ja säädöksensä. Heillä olivat omat rukouspaikkansakkin.

Nykyaikanahan näitä puolueita on syntynyt jo tuhansia, ja jopa uudestisyntyneiden taholta! Nämä uudestisyntyneet ovat ottaneet mallinsa raamatun farisealaisista ja saddukeuksista!

Ja VÄITTÄVÄTPÄ VIELÄPÄ SEURAKUNNIKSI!
Yritän olla samaa mieltä Kristuksen kanssa.
Veli_Joel
 
Viestit: 14
Liittynyt: To 27 Tammi, 2011 1:56
Paikkakunta: Pieksämäki

Aamen

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 01 Helmi, 2011 12:31

:!:

Kyllä vaan Veli_Joel. Aamen. Tätä sinunkin viestiäsi pitäisi levittää kaikille palstoille. Sen kautta Pyhä Henki sitten voi herättä veljiä ja sisaria näkemään Jumalan tahtoa.

Nitä puolueita syntyy aina vaan lisää. Onneksi Jumala on saanut avata joidenkin silmät näkemään nuo eksytykset.
Kiitos Herralle!


:idea:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Siis näin

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 03 Maalis, 2011 21:38

Uusiluomus kirjoitti:AAMEN!!! WEIJON VIESTIIN.

ON TULLUT MIELEEN NOISTA HIENOISTA PIISPOJEN TAMINEISTA MONET JEESUKSEN OPETUKSET JA YKSI ON TÄSSÄ: MATT. 11:8 "VAI MITÄ LÄHDITTE KATSOMAAN? IHMISTÄKÖ, HIENOIHIN VAATTEISIIN PUETTUA? KATSO, HIENOPUKUISET OVAT KUNINGASTEN LINNOISSA."

ESIMERKILLÄÄN JA OPETUKSILLAAN HERRAMME JEESUS JA HÄNEN APOSTOLINSA OPETTIVAT MEITÄ TYYTYMÄÄN ALHAISIIN OLOIHIN, KUN TÄSSÄ AJASSA VAELLAMME.
TAIVAASSA SITTEN MEITÄ ODOTTAA, JOTAIN SELLAISTA, JOSTA EMME TÄYDELLISESTI OSAA EDES KUVITELLA,MITÄ SE ON. KULTAISET KADUT JA KALLIIT JALOKIVET JA HÄNEN, YLHÄISIMMÄN, KAIKKIVALTIAAN JUMALAN, JA JEESUKSEN KRISTUKSEN LÄSNÄOLO.
ILM. 21: 10-27.


Halleluja!
Kirkollisia tamineita ei kyllä saa mitenkään sopimaan alkuseurakunnan kristittyjen vaatimattomaan elämäntyyliin.
Jos Paavalille olisi tarjottu aloituskuvassa olevia loistavia pukuja, olisi hän sanonut pitävänsä sellaiset roskana. Ehkä hän olisi pitänyt niitä naurettavinakin.

"Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa" (Matt. 11:8 ) eivätkä Jumalan seurakunnassa!


:lol:

:!:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Syntinen

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 01 Touko, 2011 10:45

Se, että Paavali oli syntisistä suurin, ei tarkoita, että hän olisi edelleen elänyt synnissä. 1 Tim. 1:15. Paavali oli synnistä vapautettu:
"Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room. 6:22-23.

Paavali oli tehnyt ihmiskunnan suurimpia syntejä vainotessaan Jumalan seurakuntaa. Gal. 1:13. APT. 26:9- Siksi hän oli syntisistä suurin, ja sai kantaa seurauksia vielä senkin jälkeen kun oli jo synnin tilasta vapautettu. Apt. 9:16.

!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Weli-Markku » Ma 15 Elo, 2011 12:29


Olen saanut vahvasti Jumalalta viime aikoina ja vuosina sydämelleni tämän:

Meidän uskovien - Herran Jeesuksen opetuslapsien - tulee rakentaa Jumalan valtakuntaa; kulmakivenä itse Jeesus Kristus
ja ainoana ohjekirjanamme Jumalan Pyhän Hengen inspiroima ja henkeyttämä raamattu - esim. Biblia, suomalainen käännös 1933-1938 tai King James Version niille, jotka osaavat englantia.

Sana tulee myös painaa sydämen pohjaan asti SELLAISENA KUIN SE ON KIRJOITETTU - ei yli eikä ali sen, mitä Jumala on kaikkiviisaudessaan, vanhurskaudessaan ja hyvyydessään meille ilmoittanut sanassaan.
Tämä on oppimme ja elämäntapamme AINOA perusta eikä siitä keskustella. Tai lörpötellä aina voi, mutta se on ajan haaskausta.
Nykyisten ja viime vuosisatojen väärien profeettojen saamat "ilmestykset" voi surutta heittää roskakoriin, sillä eivät nämä ilmoitukset ole yhtäpitäviä Sanan kanssa.
Mainitsin tämän viestin alussa, että rakennamme nimenomaan Raamatun ilmoittaman JUMALAN valtakuntaa - emme yhdenkään pastorin, piispan tai paavin valhevaltakuntaa.
Joka luulee saaneensa Herralta käskyn "perustaa" se miljoonas uusi karismaattinen tms. "seurakunta, tietäköön, että luulo ei ole tiedon väärti.
Jumalan Pyhä Henki ei koskaan puhun vastoin Raamatun ilmoitusta.
Ei meidän tarvitse periaatteessa edes keskustella eksyttäjä-valheteologeista, vaan katsoa yksin Kristukseen.
Me olemme Hänen lampaitaan ja kuulemme Hänen äänensä - eikä kukaan eksyttäjä voi riistää meitä Hänen eikä Taivaallisen Isän kädestä.
Elävän Jumalan rakkaus on väkevämpi kuolemaa eivätkä helvetin portit voita Elävän Jumalan seurakuntaa.
Tässä armossa ja toivossa on hyvä elää.
Weli-Markku
 

Joulupukin vaatteet

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 21 Marras, 2011 22:19

Aamen Weli-Markku.

Väkisinkin näin joulun alla tulee mieleeni rinnastaa pappiskaavut joulupukin yms. ilvehtijöiden asuihin.


Kuva

Kuva tämän päivän Turun Sanomista.
21.11.2011


:idea:
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Hedelmistä puu tunnetaan

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 30 Kesä, 2012 11:40


Mitä luterilaiset kiemurtelijateologit ovat saaneet aikaan johtajansa Lutherin kanssa? He ovat saaneet aikaan mm. 6. miljoonan juutalaisen tuhon.
Luther osallistui tuohon ihmiskunnan julmimpaan rikokseen, holokaustiin, kirjallaan "Juutalaisista ja heidän valheistaan". - Otteita kirjasta lopussa olevassa linkissä. - Kirjan julkaiseminen suomeksi on myös sen luokan rikos ihmisyyttä vastaan, että sen julkaisijat pitää asettaa oikeuden eteen! Kirjassa Luther kehottaa tappamaan juutalaisia. Hitler sai myöhemmin innoitusta teoilleen ko. Lutherin kirjasta.

Eikö 6. miljoonan juutalaisen törkeään kansanmurhaan osallistuneet pidä asettaa kansainvälisen tuomioistuimen eteen? - Miksi näin ei tehdä luterilaiseen uskontoon nähden?

suomi24 keskustelufoorumilla on aloittamassani ketjussa yli 330 kommenttia tästä asiasta. Tässä linkki juutalaispalstan keskusteluun: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10586146


".. noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden.." Gal. 2:4. = Luterilaisuus on antisemitistinen vihan uskonto!

http://www.Jeesus-on-Herra.com

Siunausterveisin
Weijo Lindroos
Käsityöläiskatu 6 A
20100 Turku
Suomi Finland
E-mail: weijo.linddroos@pp.inet.fi
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kiemurtelevat teologit

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 07 Helmi, 2016 10:22

Mitä Baabelin sekauskonto on, taitaa olla pitkä selitettävä. Olen siitä kirjoittanut tässä linkissä olevan selvityksen:

http://Jeesus-on-Herra.com/?p=876


:idea:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa