PÄÄSIÄISEN TÄYTTYMYS JEESUKSESSA!

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

PÄÄSIÄISEN TÄYTTYMYS JEESUKSESSA!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 09 Huhti, 2009 9:54

PÄÄSIÄISEN TÄYTTYMYS.
Jeesus kuoli juutalaisten pääsiäisenä Jumalan Karitsana, pääsiäisjuhlan täyttymyksenä. "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29).
sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu (1 Kor. 5:6-7).
Jeesus tuli siis pääsiäisjuhlan täyttäjäksi tulemalla itse uhrilampaaksi.
Ei ollut sattuma, että ristintyö ajoittui Vanhan liiton pääsiäiseen. Samoin muutkin vanhatestamentilliset juhla-ajat ajoittuivat oikeaan kohtaan; mm. juutalaisten helluntai. Apt. 2.

Pääsiäisen viettoa ehtoollisessa:
Ottaessamme osaa ehtoollisen viettoon, me syömme pääsiäislammasta eli vietämme pääsiäistä. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta." Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?" Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo Hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Niin kuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niin kuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti." Joh. 6:50-58.
Uuden liiton ehtoollinen on pääsiäisen täyttymysjuhla.
"Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee (1 Kor. 11:25,26).
Mutta tuo Vanhan liiton kerran vuodessa toistuva pääsiäinen on nyt myös joka-aikaista juhlaa uskoon tulleen elämässä. Olemme kokopäiväisesti vapaat synnin orjuudesta.
Mutta ehtoollisessa erityisesti on Jeesuksen asettama ihana vapausjuhlamme eli pääsiäisviettomme. Siinä muistelemme, miten Jeesus kuoli ristillä verensä vuodattaen meidän syntiemme tähden.

EI ENÄÄ KIRKKOVUODEN KIERTOON PITÄYTYMISTÄ.
Kerran vuodessa toistunut juutalaisten juhla on täytetty, ja se on saanut uuden sisällön: Olemme synnistä vapautetut. Room. 6:22. =
Pääsiäisjuhlaa vietettiin Egyptin orjuudesta pääsemisen muistoksi. Uuden liiton pääsiäistä vietetään joka päivä synnistä pääsemisen muistojuhlana.
Se on täytetty!

Uusi Testamentti muistuttaa meitä vakavasti siitä, ettei pääsiäinen kerran vuodessa toistuvana juhlana ole Uuden liiton kristityille kuuluva asia. Ja pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä. Joh. 6:4. Se ei ollut kristittyjen juhla kuten ei mikään muukaan Vanhan liiton juhla-aika. Katso mm. nämä kohdat: Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Joh. 5:1. Ja juutalaisten juhla, lehtimajanjuhla, oli lähellä. Joh. 7:2.

Gal. 4:9-11 sanoo Vanhan liiton juhla-aikoja heikoiksi ja köyhiksi maailman alkeisvoimiksi: Nyt sitä vastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt. Alkeisvoimilla tässä tarkoitettaneen juuri uskonnollisia muotomenojen täytteitä. Me emme enää tarvitse sellaisia. Elämme kaikkien kirkkovuosien ulkopuolella. Tämän asian päätökseksi Paavali kirjoitti näin: "Vapauteen Kristus vapautti meidät! Älkää antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1. Kirkkovuoden juhla-aikoihin pitäytyminen on orjuuden ies.
Emme tarvitse pakanakirkkojen tai juutalaisten asettamia vuosikiertoja juhla-aikoineen ja päivän tunnussanoineen. Ed. m. Gal. 4:8-11 kieltää sellaisen.

Emme siis osallistu pääsiäisen viettoon!
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 09 Huhti, 2009 10:06

Lain henki on tämä: Joka ne pitää, on niistä elävä ja: Joka rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin. (Jaakob 2:10). Kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa (Gal. 3:10). Kristus tuli kiroukseksi meidän (lain rikkoneiden) edestämme (Gal.3:13).

Vanhan liiton täyttymys Golgatalla toi meille kaikki juhla-ajat jokapäiväiseksi ilon aiheeksi. Tämän vuoksi emme enää vietä kerran vuodessa toistuvia juhlia.
Silti yksikään Jumalan antama juhla-aikoja koskeva oppi ei ole hävinnyt. Kaikki juhlat ovat tulleet täyttymykseensä. Varjoon on osunut valo. Katso Kol. 2:16-17: "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen."
Vanhan liiton lain sana on saanut sisällökseen Elämän.
Sanoessaan "uuden" Hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi, = tarkoituksensa täyttäneeksi (Hebr. 8:13).

Vanhan ja uuden liiton taitekohta on Jeesuksen veri ja sijaisuhri Golgatan ristillä. Ristillä vanhan liiton vuotuiset juhlapyhät saivat elävän sisällön.

Ymmärsikö joku?
_________________
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja pike464 » To 09 Huhti, 2009 10:40

Eipä ole tähän muuta sanottavaa kuin iso AAMEN!!AAMEN!!
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Perusteellinen selitys..

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 09 Huhti, 2009 11:22

Perusteellinen selitys.. onhan se koitettava sisäistää :D

Aamen siis Weijon selvitykseen asiassa!

Minä mielelläni viettäisin Joulua, joo 8) Itse asiassa siis jouluksi voitaisiin muuttaa Jeesuksen todellisen syntymisen päivämäärä Lehtimaja-juhlan aikaan, kun se juutalaisen kalenterin mukaan joka vuosi päivitetään kohdalleen (juutalainen kalenteri). Siitä pitäisi tehdä nöyryyden ja ilon juhla ilman kaupallisuuden kaiken turruttavaa läsnäoloa (joka saa ihmiset voimaan pahoin ilon, riemun ja ylistyksen sijasta). Se olisi voitto kaikille ihmisille (kristityille), jotka nyt viettävät tätä joulun kulutusjuhlaa, joka on siis mässäyksen ja ahneuden mestariteos ja sitä kautta saatanan riemuvoitto pyhästä tarkoituksesta.

-No nyt sitten joku sanoo, että pitää (pitäisi) samasta syystä viettää Jeesuksen kuolemisen (Ylösnousemisen) juhlaa. Voisikohan tuosta koskaan päästä konseksukseen. (konsensus: yhteisymmärrys, (jonkinlainen) yksimielisyys ¶ Usein "konsensus" tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki suostuvat johonkin tavoitteeseen tai ratkaisuun siinä mielessä, etteivät sitä erityisesti vastusta.) -

Jaajaa, ei taida tällainen olla mahdollista, joten mielelläni olen jättänyt joulun ja kaikkien muiden ns. kirkollisten juhlien viettämisen. Näin yksin asuessa se on helppoa, kun asuinkumppanina on Gubbe (Phalène) Pikku-Ukko-koiran kanssa.

Weijoa mukaillen; ymmärtääkö tätä kukaan :D
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » To 09 Huhti, 2009 21:40

"Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä (Room.6:22)."
Itse en vietä mitään juhlia uskon kannalta, paitsi tätä jatkuvaa elämän juhlaa :D Lasten iloksi pidetään kuitenkin yllä joitain kulttuurisia perinteitä liittyen näihin juhliin :)
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron