Värien raamatullinen merkitys

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Värien raamatullinen merkitys

ViestiKirjoittaja Victoriana777 » To 04 Elo, 2011 14:25

Kun Jumala ilmestyi Nooalle tulvan jälkeen ja asetti taivaalle sateenkaaren, Hän teki paljon enemmän, kuin vain näytti hänelle ilmiön. Seitsemän värin näytöksessä, alkaen punaisesta ja päättyen violettiin, Jumala havainnollisti ihmisen täydellistä lunastusta. (Antipas / M. Stewart)

Sef. 3:9-10: Silloin minä muutan puhtaiksi kansain huulet, niin että ne kaikki rukoilevat Herran nimeä, palvelevat häntä yksimielisesti. Tuolta puolen Etiopian virtain tuovat minun rukoilijani-tytär, minun hajoitettu joukkoni-minulle ruokauhreja.

Punainen symboloi veren sovitusta; Kristuksen veriuhria, armoliittoa, puhdistavaa vanhurskautusta, syntiä, sovitusta, sotaa, Jumalan vihaa; tuomiota, kuolemaa, rakkautta, elämää, maata, lunastusta, uhria, kuluttavaa tulta, Jeesuksen persoonaa, ristiä, viitaten lihaan. Jes. 1:18: Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi Hepr. 9:14.
Punaista ei voi muodostaa sekoittamalla yhteen muita värejä. Heprean sana oudem tarkoittaa punaista savea. Se on nimien Aadam, Eesau ja Edom juurisana, puhuu lihasta.
Burgundi (purppura): punaista maata, itsekkyyttä, himoitsevaa syntiä, kupari ja kulta, Sanan pesevää merkitystä, vanhurskautta, seisomista totuudessa.
Ruusunpunainen, pinkki: Messiasta, kunniaa, Saaronin kukkasta, Isän taivaallista huolenpitoa niityn kukista lapsistaan. Symboloi oikeita ihmissuhteita, lihasydäntä, intiimiyttä, lapsenkaltaista uskoa. Room. 3:25: jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit. Ilm. 19:8, Hes. 11:19, 1. Piet. 5:5-6, Korkeav. 1:2, Matt. 18:3-5.
Fuksia (anilliininpunainen): iloa, oikeita ihmissuhteita, myötätuntoa, lihasydäntä, intohimoa Jeesukseen, sulhasen sydäntä, (koinonia;), jakamista, kumppanuutta, yhteyttä.
Luumu: rikkautta, yltäkylläisyyttä, Pyhällä Hengellä täyttymistä
Oranssi: Ylistys, sodankäynti, intohimo, voima, tuli, sadonkorjuu, hedelmällisyys, ilo.
Kulta tai keltainen: symboloi Jumalan kunniaa; jumalallista luontoa, pyhyyttä, ikuista Jumaluutta, puhdistumista, majesteettiutta, vanhurskautta, jumalallista valoa, kuninkaallisuutta, tulella koettelua, armoa, voimaa, Hänen Jumaluuttaan, kunniaa, Ilm. 3:18, Ilm. 4:4, Mal. 3:3, 1. Piet. 1:7: että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
Keltainen tai kulta ovat myös primaarivärejä. Ne puhuvat koettelemuksesta ja puhdistumisesta
Ambra (kellanruskea): Jumalan kunnia, Isän taivaallinen huolenpito, kiivas intohimo, liekehtivä Jumalan valtaistuin, Jumalan temppeli, viisaus.
Kupari; vaski: synnin tuomio, koettelemuksen tulet
Ruskea: me ihmiset maassa
Vihreä: ylistystä, iankaikkista elämää, elinvoimaa, menestystä, armoa, uudistumista, terveyttä, parantumista, uutta alkua, tuoreutta, Jumalan pyhää siementä, sadonkorjuuta, kylvämistä ja niittämistä, kuolemattomuutta, tuoretta öljyä, uutta elämää, iloa toivossa. Room. 12:12: Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. Ps. 23:2, 1. Moos. 1:30, Luuk. 23:31, Ilm. 22:2, Ps. 92:14.
Sininen: sininen puhuu Yahweh:n iankaikkisesta läsnäolosta. Jumalan valitun kansan väri, Israelin kansan, väri viittaa Daavidin aikaan. Huomaamme myös Hes. 1:26, että Daavidin ennalleen asetettu valtaistuin tulee hallitsemaan kaikkea maata, ollen Jumalan valtaistuin, se puhuu safiirista, joka on sininen. Sininen puhuu myös parantumisesta. Matt. 9:21: Sillä hän sanoi itsekseen: "Jos vain saan koskettaa hänen vaippaansa, niin minä tulen terveeksi". (M. Stewart)
Ja taivaanvahvuuden yläpuolella, joka oli niitten pään päällä, oli valtaistuimen muotoinen, näöltään kuin safiirikiveä. Ja valtaistuimen muotoisella istui hahmo, ihmisen näköinen, kohoten korkealle. Hes. 1:26.
Sininen symboloi taivaallista kuningaskuntaa, rukousta, pappeutta, auktoriteettia, ilmestyksen Jumalaa, armoa, jumalallisuutta, Pyhää Henkeä, voittajaa, ilmestystietoa, Totuutta, Jumalan Sanaa, Messiasta
Vaaleansininen: Taivasta, taivaallisia
Turkoosi (sinivihreä): Jumalan virtaa, pyhitystä, parantumista, Pyhän Hengen elämää antavaa virtaa, Uutta Jerusalemia
Purppura (violetti): symboloi Jeesuksen kuninkaallisuutta, uskovan kuninkaallisuutta, majesteettiutta, vaurautta, voimaa, katumusta, Jumalan nimeä, valtakunnan auktoriteettia, hallintaa, lapseutta, Jumalan lupauksia, perintöä, välittäjää, pappeutta. Ilm. 5:10: ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
Sateenkaari: symboloi Jumalan lupauksia, Ilm. 4:3, liittoa, 1. Moos. 9:13: minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä. jae 16: Niin kaari on oleva pilvissä, ja minä katselen sitä muistaakseni iankaikkista liittoa Jumalan ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, joka maan päällä on."
Valkoinen: symboloi Luojaa, vanhurskautusta, joka saavutetaan Kristuksen veressä, morsiamen koristelua, pelastusta, alistumista, pyhyyttä, pyhiä, enkeleitä, rauhaa, voittoa, kunniaa, iloa, valoa. Ilm. 4:4, 6:2.
Helmiäishohtoinen: Hengen hedelmä, Ilm. 4:3: Ja istuja oli näöltänsä jaspis-ja sardionkiven kaltainen; ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari, näöltänsä smaragdin kaltainen.Voittajaa, sateenkaaren lupausta, kallisarvoisia jalokiviä, Ilm. 21:7,4:3, 11:19.
Kirkas, läpinäkyvä:
vesikastetta, tuulta, Pyhää Henkeä, uudestisyntymää, Matt. 3:11, Joh. 3:3, 5:7, Monivälkkeinen kristalli: Pyhän Hengen puhdistava työ, Jumalan siunauksia, pyhittämistä, Kristuksen morsianta, Totuutta.
Musta Kirjoituksissa: Ilm. 6:5: Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka.
Valit. 4:8: Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi, ei voi heitä tuntea kaduilla. Rypyssä on heillä nahka luitten päällä, se on kuivettunut kuin puu.
Musta symboloi kuolemaa, vanhan minän kuolemista, rangaistusta, nälänhätää, suremista, pahuutta, nöyryytystä, luomakunnan alun turmiota, nöyryytyksen merkkiä, syntiä, ahdinkoa, katumusta, orjuutta
Joh. 3:19-20: Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.Valit. 4:8, Ilm. 6:5, Jer. 8:21.
Hopea: symboloi lunastuksesta maksettua hintaa, sielun hintaa ja arvoa, Jumalan Sanaa, vahvuutta, Henkeä, ilmestystä, armoa, jumalallisuutta, viisautta, puhtautta, vahvistettua uskoa, Matt. 27:3-8: Kun Juudas, hänen kavaltajansa, näki, että hänet oli tuomittu, silloin hän katui ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: "Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren". Mutta he sanoivat: "Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi." Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi.
Kermanvalkoinen: parantumista
Messinki: Kristus Parantaja
Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
Ilm. 19:11
Avatar
Victoriana777
 
Viestit: 32
Liittynyt: To 28 Huhti, 2011 21:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron