Kohu nimeltä Nokiamissio

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Kohu nimeltä Nokiamissio

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 13 Syys, 2011 11:41

!
Ei ole ilon asia!
Mutta Jumalalla on nyt puheenvuoro!

Uskosta osattomat uskovien vastustajat, kuten myös uskonnolliset parjaajat ovat saaneet "herkkupaloja" Nokiamissionin entisen johtajan lankeemuksesta. Hänhän edusti useiden uskovien silmissä elävää uskoa. Se tosin on väärä luulo. Riettauden synnissä elävä ei ole elävässä uskossa! Tämä on fakta.
Nokiamissionin toiminnassa ei ole koskaan ollut kyse puhtaasta Pyhän Hengen toiminnasta. Mukana tosin on ollut Pyhässä Hengessä olevia uskovia, jotka kuitenkin siellä ollessaan ovat olleet eksyksissä. Eksyttäjähenget ovat olleet sen toiminnan johtavia tekijöitä. Siellä on mm. lapsikaste asetettu samanarvoiseksi raamatullisen kasteen kanssa. Jopa katolisen kirkon johtomiehiä ovat kutsuneet puhujiksi. Jo pelkästään nämä asiat todistavat, ettei ole kunnioitettu Raamatun opetuksia; eikä Pyhän Hengen ääntä ole kuunneltu.

Mikäli Nokiamissionin julkisuuden henkilö nyt on todellisesti katuva ja parannukseen nöyrtyvä, niin odotamme hänen lähtemistään kasteelle ja ojentautumista irti Nokiamissionin harhoista. Niitä on paljon.
Mutta oliko MK.lla kyseessä vain kevytmielinen pakon edessä tunnustaminen, jonka jälkeen elämä jatkuu entisellään suu hymyssä. Tämän kaltaisten lankeemusten keskellä ei ole sopivaa hymyillä! Se ei ole nöyrtymisen ja katumuksen merkki. Daavidin syvä lankeemus ja vakavamielinen parannus on nyt terve esimerkki. 2 Sam. 11-12 luvut. Daavidin katumus ja nöyrtyminen oli syvää. Se tarkoitti oikeaan mielenlaatuun hakeutumista. Psalmi 51.

On Jumalan tahdon vastaista julistaa synninpäästöä katumattomalle. Sitä tarkoittaa 1 Timot. 5:22.
Vain katuvalle ja parannukseen nöyrtyvälle voidaan julistaa armoa.
Mutta tähän on lisättävä: Me tahtoisimme koko sydämestämme, että ko. syntiin langennut luopuisi synnistään, tekisi suursiivouksen elämässään ja tulisi kasteelle! / Olisi ilo julistaa synnit anteeksi todellisesti katuvalle ja parannukseen nöyrtyvälle ihmiselle.
Mutta parannuksen tekeminen ei koske vain fyysisen haureuden alueita. Myös hengellisestä haureudesta tulee luopua. = Maailman kanssa yhtynyt uskonnollisuus, mm. kansankirkko. Apt. 2:40. Ilm. 18:4.

HUOM! Olen kyseisen liikkeen alkamisesta lähtien varoittanut ihmisiä osallistumasta siihen. Niin teen edelleen !!! Jumala kehottaa siihen.
NM. vaikuttava henki ei ole Raamatussa ilmoitettu Jumalan Pyhä Henki. Eikä sen toiminnassa ole tarkoituskaan etsiä alkuperäistä kristinuskoa, vaan rakentaa ihmisvoimin uutta Baabelin tornia.

Jatkuu ....
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Jatkoa ...

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 13 Syys, 2011 11:42


Nokiamissionin toiminta on harhaopin pohjalla, menestysteologista rahaan perustuvaa ihmistouhuilua . Tässäkin vaiheessa heidän suurin murheensa on, että rahahanat nyt menevät kiinni.
Monet eksytetyt uskovat ovat uhranneet sinne rahojansa. Mutta toivottavasti se nyt on lopullisesti loppu.
Vuosia jatkunut piilossa tapahtunut syntielämä on meitä kaikkia järkyttävää ! ! ! Ällistyttävää, kauhistuttavaa!
Toivottavasti kukaan ihminen ei enää osallistu ko. liikkeen toimintaan ja tilaisuuksiin!!!

Ko. liikkeen entiset kannattajat ovat rikkinäisinä syyllisyytensä kanssa. He ovat tietämättään tukeneet rahallisesti Jumalan tahdon vastaista eksytystoimintaa.
Ja miten monet "sielunhoitoa" saaneet ovatkaan nyt psyykkisesti hajalla, kun muistavat, miten heitä on silitelty, lääpitty, ja siten käytetty hyväksi erikoisherkässä tilanteessa, esirukouksen yhteydessä ??? Todella inhottavaa!!! Nyt ovat taustat paljastuneet!
Samaa haureuteen rinnastettavaa toimintaa tapahtuu edelleen monissa piireissä. Rukoilijat silittelevät rukoiltavan rintaa, selkää, hiuksia, jopa vatsaa !!! Erittäin alhaista touhua. Sairasta! Olen joskus kokouksessa keskeyttänyt sellaisen "rukoilun".
Raamattu opettaa, että käsi laitetaan rukoiltavan pään päälle. Käden ei tarvitse välttämättä edes koskea rukoiltavaan. Seksuaalisväritteinen koskettelu ei kuulu rukoushetkiin.
Miten monta tuskaa ja kärsimystä onkaan tullut ihmisten osaksi, jotka esim. on kastettu siellä? Koivisto kastajana. Voiko sellainen olla kristillinen kaste?
Entä syntiretkiltä tulo jakamaan ehtoollista? - - -
Mitä oletkaan tehnyt?

Jatkuu ....
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Jatkoa ..

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 13 Syys, 2011 11:44

Jos joku on ollut rukoiltavana kyseisen liikkeen parissa, saastaisten käsien alla, niin sanoudu irti siitä vaikutuksesta. Älä anna tuon henkivaikutuksen jäädä elämääsi. Ota vastaan puhtaus Jeesuksen veren ja uhrikuoleman kautta. Hän antaa syntisi anteeksi. Lihan ja hengen saastutus poistuu. Saat täyttyä tällä Pyhällä Hengellä, jolla alkuseurakunnan uskovatkin täyttyivät!
Ja sinä, joka olet käynyt siellä kasteella! Tule raamatulliselle kasteelle. Jumalan tahtoo korjata elämäsi!
Ja jos sinun elämässäsi on jotain sopimatonta, niin pyydä apua. Ei ole niin suurta syntiä, jota Jeesus ei voisi parantaa. Riivaajahenget ajetaan ulos.
Hoosea 4:11-12.


Olen erittäin tyytyväinen, että valheellisuuden kupla puhkesi! Nyt uhreilla sekä syyllisillä on mahdollisuus parannukseen. Myös nykyinen johtaja saa mennä Jumalan eteen polvilleen ja sanoutua irti saastaisen hengen vaikutuksesta! Sinä saat uudistua uskossa! Jeesus parantaa haavasi.

"Menkää itseenne, kootkaa ajatuksenne, te häpeämätön kansa, ennen kuin neuvopäätös on synnyttänyt - päivä kiitää pois kuin akanat ennen kuin teidän päällenne tulee Herran vihan hehku, ennen kuin teidän päällenne tulee Herran vihan päivä. Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä." Sef. 2:1-3.

Apu parannukseen nöyrtyneille tulee Taivaasta !!!

Tässä vielä linkki kirjoitukseeni:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/ahdasportti.htm

_________________
weijo.lindroos@pp.inet.fi.
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

PS.

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 13 Syys, 2011 11:49

Laitoin TUON kirjoituksen tänne jo eilen. Mutta poistin sen, koska luulin, että sitä pitää tarkistaa lievempään suuntaan. Tänä aamuna rukouksessa Jumalan Henki puhui, että asia on toisin päin: ASIA TULEE SANOA SELVEMMIN!

Tein rukouksessa Jumalan kasvojen edessä tämän kirjoituksen. Voin siihen sanoa, että siitä löydät Jumalan sanan tähän kysymykseen. Otatko sen vastaan, on omassa päätösvallassasi. Jumala ei pakota. "Jos joku Tahtoo, TULKOON JA OTTAKOON LAHJAKSI ELÄMÄN VETTÄ!"

Rakkautta on sanoa totuus! Se kirpaisee, mutta se parantaa!

!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Aamurusko » Ti 13 Syys, 2011 12:26


Aamen!!


Kirjoitit Nokian kirkkoherrasta jo aikaisemmin varoitusta, Ristinloistossa. Se meni nappiinsa.
Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Avatar
Aamurusko
 
Viestit: 14
Liittynyt: Su 16 Touko, 2010 10:05

Oikein tehty ja aamen!

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 13 Syys, 2011 14:53


Shalom!

Aamen veljeni!

Oli kuitenkin oikein tehty poistaa tuo eilinen kirjoitus, koska tunsit niin ja siihen oli hyvä syy. Näin Jumala pääsi vaikuttamaan ja vahvistamaan sinua tässä asiassa.

Tänään olisin asiassa kääntynyt puoleesi, että voisit tarkastettuasi sen eilisen kirjoituksen laittaa tänne uudestaan ja nythän sen saamme täältä lukea.

Hyvä niin ja hyvä oikealle asialle, jota Jumalalan palvelijat itse kukin tahoillaan tekevät.

Aamen.

Viimeksi muokannut Dimi Sefanja päivämäärä Ma 18 Maalis, 2013 0:09, muokattu yhteensä 1 kerran
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Esikuvallista

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 13 Syys, 2011 21:34

Nokialla tapahtui vakava vesionnettomuus 28. marraskuuta 2007, kun Nokian kaupungin jätevedenpuhdistamolla avattiin puhtaan juomaveden ja kiintoaineksesta puhdistetun jäteveden yhdistävä venttiili, jonka kautta juomaveteen pääsi sekoittumaan yli 400 000 litraa jätevettä.
Onnettomuuden seurauksena tuhansia ihmisiä sairastui vatsatautiin, ja heistä otetuista näytteistä löydettiin ainakin kampylobakteeria, norovirusta, rotavirusta, giardia-alkueläimiä ja salmonellaa sekä yksittäisiä Clostridium difficile -löydöksiä. Vesinäytteistä löydettiin niin ikään kampylobakteeria, norovirusta, salmonellaa ja giardiaa sekä astroviruksia ja adenoviruksia. Lisäksi vesinäytteissä oli tavanomaiseen nähden runsaasti heterotrofisia ja koliformisia bakteereja, Escherichia colia ja suolistoperäisiä enterokokkeja.

Jumalan Pyhä Henki puhui minulle tuon uutisen kautta. Sain ymmärtää tilanteen esikuvana uskonnollisen kentän tapahtumaan. Nokialla oli silloin vauhdissa luterilainen kirkkoherra Markku Koivisto.
Puhuin raamattutunnissa aiheesta, miten myrkyllistä ja saastuttavaa hengen vettä tulee Nokialta.
Ymmärrättekö rinnastuksen?

Nokian kaupunki tiedotti asiasta, mutta aluksi vain internetsivuillaan ja paikallisissa tiedotusvälineissä. Tieto annettiin myös kouluihin, mutta asiaan ei osattu reagoida nopeasti. 2.12.2007 tapauksesta jaettiin saastuneeksi oletetun alueen koteihin tiedote.
Samoin tapahtui hengellisesti Nokiamissionin toiminnasta varoittaminen. Asiasta annettiin varoitus useiden raitishenkisten uskovien kautta. Mutta sanasta ei välitetty. Ja niin tuo myrkkyvesi saastutti koko Suomen kristillisyyttä. Nyt tulokset nähdään.

Toivottavasti kristityt jatkossa pysyvät irti sellaisista myrkkyvesistä!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Ke 14 Syys, 2011 17:25


Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen Henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan Tulleeksi, On Jumalasta;
ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä Hän, joka teissä On, On Suurempi kuin se, joka on maailmassa.
He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
Me olemme Jumalasta, joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen.
1Joh.4:1-6.

Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan Sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.
Joh.8:47.

Minun lampaani kuulevat Minun Ääntäni, ja Minä Tunnen ne, ja ne seuraavat Minua.
Ja Minä Annan heille Iankaikkisen Elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä Minun Kädestäni.
Joh.10:27-28.

Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen Opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka Siinä Opissa pysyy, hänellä on sekä Isä Että Poika.
Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
2Joh.9-11.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 187
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39

Varma asia

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 10 Joulu, 2012 18:28

Sain vuonna 2005-07 ikävää palautetta Nokia-missionin taholta, kun varoitin ihmisiä osallistumasta sellaiseen toimintaan. Tuo parjausaalto minua vastaan tarttui moniin uskoviin.
Tämä asia selvisi kuitenkin julkisesti niin, että Pyhä Henki todella oli puhunut sydämelleni. Ko. liikkeen perustaja ja johtaja paljastui koko Suomen edessä julkisesti tehtäväänsä sopimattomaksi.

Nokia-missionin toiminta ei siis ole koskaan ollut Jumalan johtamaa, eikä se ole sitä edelleenkään, vaikka siellä onkin mukana Jumalan siunaamia uskovia. Jeesus auttakoon omansa sieltä ulos!!!

Tuon liikkeen alku on pimeydessä, ja loppu on tulijärvessä.


:idea:

:!:
_____
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kohu nimeltä Nokiamissio

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 05 Touko, 2017 15:51

Nykyisessä kohussa on julkisesti haureuden syntiin langennutta verrattu kuningas Daavidiin:
Mutta Daavid tunsi ja tunnusti rikoksensa, että oli tehnyt suuren synnin Jumalaa vastaan. Hän pyysi, että Jumala loisi häneen uudestan puhtaan sydämen, koska se oli haureuden synnin saastuttama. -
Mutta jos hän olisi pelkästään myöntänyt syntinsä pakon edessä, kiinni jääneenä, niin olisiko sellainen tunnustus ollut oikein? Daavid nimesi syntinsä oikeilla sanoilla ja tunnusti tehneensä väärin.
Kun luemme Psalmin 51, jossa Daavid nöyrtyneenä ja katuen tunnustaa syntinsä julkisesti ja peittelemättä, niin kaikkien myötätunto heräisi rukoilemaan yhdessä hänen kanssaan: "Älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi!"
Katuvan ja parannukseen nöyrtyvän synnin tunnustus kyllä hyväksytään.
Raamattu opettaa katumaan: "joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet." 2 Kor. 12:21.
Psalmi 32.
Sananl. 28:13,14.
Siunausta meille puhtauden tiellä, joka saadaan ristin sijaisuhrin kautta. 1 Joh. 1:7-9-
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kohu nimeltä Nokiamissio

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 26 Maalis, 2018 17:31

Ikävää, että uskossa olevat edelleen menevät mukaan harhahenkien johtamiin likavesiin.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kohu nimeltä Nokiamissio

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 11 Tammi, 2022 19:26

Nyt on samanlainen tilanne Sysmässä. Taas sen kautta paljastuu samansuuntainen asia. Saatte nähdä.

Lue linkistä:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jat ... #gs.m23zbs

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on antanut asiasta jälleen vaaratiedotteen.
Samoin tulee nyt täältä varoituksen ääni: Kavahtakaa kaikkea Sysmästä tulevaa vääristeltyä kristinuskon sanomaa!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kohu nimeltä Nokiamissio

ViestiKirjoittaja Tyyne_Barry » La 09 Huhti, 2022 11:05

Rokotejutuissa tämä otti huolestuttavan suunnan, aivan samoja juttuja alettiin julistaa mitä julistavat Janus Putkonen (kiroileva täysin jumalattoman tapaan esiintyvä mies) Mikko Ville Paukkunen (Bodi) niminen Tubettaja joka jäänyt kiinni ties kuinka monesta valheesta (oli ennen ruumisautonkuljettaja-yrittäjä) itsensä kertoman mukaan oli "todistellut" koronapandemiaa valheeksi koskettelemalla näitä ruumiita ja levitti tahalleen läheisiinsä virusta todistaakseen valhetta (ehkä Jumala puuttui tähän mielettömyyteen eikä sallinut sen miehen läheisten saada tartuntaa.. Menetti työnsä,talonsa, asuu nyt asuntovaunussa virkavaltaa paossa, esiintyy videoillaan kiroillen ja todella uhmakkaan oloisesti, nimitellen ihmisiä lampaiksi ja idiooteiksi (kirosanoja joita se käyttää en tänne kirjoita) se on TODELLA huolestuttavaa, että Paavolalta tulee 90% vastaavaa juttua uskovaisen suusta! miten uskova ja jumalaton voivat näin identtisiin oppeihin sortua?
Avatar
Tyyne_Barry
 
Viestit: 120
Liittynyt: Ma 13 Heinä, 2009 15:06
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kohu nimeltä Nokiamissio

ViestiKirjoittaja Tyyne_Barry » Ti 12 Huhti, 2022 22:35

Rokotesalaliitto-vöyhötys muistuttaa aivan liikaa X-Files sarjaa, olin ennen uskoontuloa sen suuri suuri fani.. SIinä perus-ideana on se, että salainen hallitus salailee avaruusolioiden maailmanvaltius hanketta ja tulevaa hyökkäystä joka ajoittuu vuoteen 2012, USA ja Venäjä salaa alkaa kehittää (JOPAS JOTAKIN) aivan kuin näissä rokotejutuissa DNA:ta muokkaavaa rokotetta joka tekee ihmisestä alienin ja ihmisen risteytyksen josta tulee sitten orjarotu valloittaja muukalaisille avaruudesta, tässäkin sarjassa on salaisia laboratorioita (väitetään nyt ukrainassa olleen) ja tehdään alueellisia salaisia kokeita rokotteilla, ei tarvitse kuin vaihtaa Globalisti-Elitistit avaruus-olioiden tilalle niin tämä nykyinen juoni on täysin melkein identtinen
Avatar
Tyyne_Barry
 
Viestit: 120
Liittynyt: Ma 13 Heinä, 2009 15:06
Paikkakunta: PK-seutu


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron