Suomen Turku julistaa:

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Suomen Turku julistaa:

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 28 Joulu, 2011 12:25

:idea:

!

SUOMEN TURKU JULISTAA:

On tapahtuva joukkoryntäys ulos kaikista ihmisperusteisista uskonsuunnista. Rakkaat Jumalan lapset ymmärtävät lahkokirkkojensa epäraamatullisuuden ja alkavat rakentaa kullakin paikkakunnalla elävän Jumalan seurakuntaa Kristuksen ruumiin yhteyden periaatteella, ei enää hajaannuksen periaatteella uskovia toisistaan erottavien nimikylttien alla.

Suuresta ilouutisesta (JOUKKOPAKO KIRKOISTA!) kerrotaan silloin jättiotsikoin median kaikissa osioissa. Siitä alkaa lopunaikana historian suurin herätys. Matt. 25:6-7. Uskosta osatttomat näkevät Joh. 17:23 toteutuvan. = "Maailma ymmärtää!"

Jo nyt saamme Kaikki yhdessä iloita, että pian tulee sisälle lopunajan suuri sielujen sato. Monet löytävät Jeesuksen, saavat syntinsä anteeksi uskon kautta Hänen vereensä ja tulevat raamatulliselle kasteelle Hänen Nimeensä sekä eroavat kirkoistaan. Aamen!

+

Aika on tullut!

Aloita SINÄ kotikokousten pitäminen omalla paikkakunnallasi. Siitä se alkaa! Periaate on, että emme kokoonnu luterilaisina, helluntailaisina, vapaakirkollisina yms., vaan ainoastaan Jeesuksen Kristuksen Nimessä = Kristuksen ruumiin periaatteella! Hän on siunaava kokouksemme! Tämä on NYT Jumalan tahto!

PS. Niillä paikkakunnilla, joissa jo toimii Jumalan seurakunta, tulee kaikkien mennä siihen mukaan.


:idea:

.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2545
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Yhteen kokoaminen

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 28 Joulu, 2011 13:37

Kiitämme Jeesusta, joka on aina tahtonut "koota yhteen hajallaan olevat Jumalan lapset". Joh. 11:52.
"Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta TE ETTE OLE TAHTONEET" Luuk. 13:34.

Olisiko jo aika tahtoa ? :?:


:idea:

.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2545
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron