Rauhantervehdys

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Rauhantervehdys

ViestiKirjoittaja Sepi » Su 23 Joulu, 2012 10:52

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä on mahdollista koska Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Valkeus loisti pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsittänyt. Kuinka tänäkin jouluna kaikuu Kirkkauden Evankeliumi kuuroille korville ja pimentyneisiin sydämiin, koska laittomuus valtaa alaa ja sen takia saattaa monen uskovankin sydän kylmentyä. Kun hengessä aistii lasten hädän tämän päivän Suomessa, niin tulee murheellinen mieli, ei ainoastaan lasten turvattomuuden vuoksi, koska vanhemmuus on hukassa, vaan myös oman kylmän sydämen vuoksi, koska se ei ole tässä ajassa koskaan täydellinen rakkaudessa. Kunpa vanhemmat eivät koettaisi tavaran paljoudella korvata lapsilleen sitä, että eivät ole antaneet lapsilleen riittävästi aikaa ja huomiota. Olisi ihanaa jos vanhemmat olisi joulun lastensa kanssa niin, että antaisivat avoimet sylinsä lasten tulla ja osallistua yhdessä lasten iloon. Jeesus sanoi, että jos emme ota Jeesusta vastaan niin kuin lapsi ja tule lasten kaltaisiksi, niin me emme pääse taivasten valtakuntaan. Jeesus nuhteli niitä jotka estivät lapsia tulemasta Hänen luoksensa, sillä Jeesus todisti että taivasten valtakunta on lasten kaltainen. Tiedämme kuinka vilpitön lapsen usko ja tottelevaisuus on omia vanhempiaan kohtaan silloin kun he ovat saaneet rakkautta ja huolenpitoa. Samanlailla meillä uskovina on Jeesuksen Kristuksen kautta lapsen suhde Taivaalliseen Isäämme, joka tahtoo täyttää kaikki hengelliset ja ajalliset tarpeemme. Niinpä muistelemme kiitollisina Isäämme ja Jumalaamme joka lähetti Sanan ihmisten keskelle, ja syntyi lapseksi ja laitettiin seimeen, koska majatalossa ei ollut sijaa. Jesaja todistaa, että lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu jonka päällä lepää Herraus. Hän on Väkevä Jumala ja Ihmeellinen Neuvonantaja ja Iankaikkinen Isä. Tässä Jesaja Pyhässä Hengessä valottaa tuleville sukupolville Jeesuksen persoonaa ja työtä. Vaikka olemme kiitollisia Jumalalle seimen lapsesta, niin emme kuitenkaan enää kumarru seimen eteen niin kuin itämaan tietäjät, vaan kohotamme katseemme ylös taivaisiin, jossa Jeesus istuu Isän oikealla puolella ja jossa Jeesukselle Kristukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Täältä Herra Jeesus Kristus on vielä kerran tuleva suurella voimalla ja omassa ja Isänsä kirkkaudessa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, sillä kaikki Hänelle elävät. Hän tulee niin kuin varas yöllä ja se saattaa tapahtua minä hetkenä hyvänsä, jopa Jouluna tai Juhannuksena tai iltamyöhällä tai kukonlaulun aikaan. Siksi Jeesus käski valvoa ja pysyä valveilla, ettei tämä päivä pääsisi meitä yllättämään, niin ettei meitä karkoitettaisi pois Hänen tyköään Hänen tulemuksessaan.

Lopuksi:
Olkaamme kiitollisia Taivaan Isällemme Joulun lahjasta (vaikka Jeesus ei syntynyt joulukuussa) Jumalan Sanasta joka tul lihaksi. Näin Jumala toteutti iankaikkisen suunnitelmansa ihmisen lunastukseksi, ennen kuin maailma olikaan. Hän täytti lupauksen jonka Hän antoi paratiisissa Aatamille ja Eevalle, että vaimon siemenen kautta kaikki perkeleen valta murskataan täydellisesti pois tuhoamasta ihmiskunnan elämää. Hän täytti kaikki lupaukset mitä Jumalan Pyhä Henki edeltäpäin todisti Jeesuksesta pyhien profeettojensa kautta. Yksikään Jmalan lupaus ei jäänyt toteutumatta, mikä koski Jeesuksen lunastustyötä. Niinpä kaikki Jumalan lupaukset jotka eivät ole vielä tapahtuneet tulevat varmasti toteutumaan, sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, niin Jeesuksessa Kristuksessa tulee niiden amen, niin kuin apostoli Paaval opettaa.
Olkaa siunattuja näin Joulun aikaan ja kaikkina tulevina elämänne päivinä ja jos jaksatte ja aikaa on, niin sulkekaamme kaikki täällä foorumilla kävijät esirukouksiimme, että saamme iloita toistemme uskosta ja vahvistaa toinen toistamme ja odottaa kärsivällisesti uskossa vahvistuen Herraamme Jeesusta meille iankaikkiseksi elämäksi. MARAN ATA. :D :D :D
Avatar
Sepi
 
Viestit: 30
Liittynyt: La 18 Huhti, 2009 17:50

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron