Erilaisia ääniä:

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Erilaisia ääniä:

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 10 Syys, 2014 11:51

:idea:

Metelin ääni kaupungista! Ääni temppelistä! Herran ääni!” Jesaja 66:6.
Siinä mainitaan kolme ympärillämme kuuluvaa ääntä.

1. ”Metelin ääni kaupungista” kuvaa maailman ja sen syntielämän melua: ”Jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.
Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.”
Jesaja 57:20,21.

2. ”Ääni temppelistä” kuvaa uskonnollisuuden eksyttävää ääntä. ”Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta.” Jeremia 23:16.

3. ”Herran ääni” on se Hyvän Paimenen puhdas ääni, joka auttaa meitä tukkimaan korvamme maailman- ja sen uskontojen sekavilta ääniltä. ”Minun lampaani KUULEVAT MINUN ÄÄNTÄNI, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.” Joh. 10:27,28.

/

Raamattu varoittaa meitä juomasta vieraista lähteistä:
"Ja nyt, mitä menemistä sinulla on Egyptiin ( = maailmallisuuteen) juomaan Siihorin (saastaista) vettä? Ja mitä menemistä sinulla on Assuriin ( = Baabeliin) juomaan Eufrat-virran ( = uskonnollista) vettä?" Jer. 2:18.

Mutta Jeesus sanoo: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
Joh. 7:37.
/
”Herra, Herra on antanut minulle opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; Hän herättää aamu aamulta, HERÄTTÄÄ MINUN KORVANI KUULEMAAN OPETUSLAPSEN TAVOIN.
Herra, Herra on avannut minun korvani; minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois.”
Jesaja 50:4,5.

Kuuntele rukouksessa, mitä Jeesus tahtoo sinulle sanoa! Hänellä on hyvää asiaa!
Hyvän Paimenen ääni parantaa synnin haavat vuodattamalla niihin Jumalan rakkautta. Ja sitten ...
Armo ja totuus löytävät yhteyden pelastetussa sielussa!!!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron