Monikulttuurisuus

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Monikulttuurisuus

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 30 Heinä, 2015 10:40



Mielenilmaukseni monikulttuurisuudesta
(heinäkuu 2015)

Heinäkuun mielenosoituksessa "monikulttuurisuuden" puolesta oli havaittavissa lieveilmiö kansankiihotuksesta ja joukkohysteriasta. Eri tavalla ajattelevia parjattiin ”fasisteiksi” ja ”natseiksi”. Mielestäni tapahtuman henki lietsoi vaarallista vihan kiihkoa ja kaaosta yhteiskuntaan.
Monikulttuurisuuden kannattajien tulisi huomioida, että yhteiskunnassa on meitä ns. ”suvaitsemattomia”, jotka emme hyväksy mm. muslimiuskonnon väkivaltaisia piirteitä. Mutta tämä ei siis tarkoita, että vastustaisimme uusia kulttuurimuotoja, vaan me puolustamme omia arvojamme, joita eräät maahanmuuttaja-muslimit halventavat. Mielenosoituksissa jotkut muslimit olivat pukeneet ylleen t-paidat, joiden teksteissä luki: ”Jeesus oli muslimi”. Heidän uskontonsa eräs Jumalaa pilkkaava opinkappale on, että ”Jumalalla ei ole poikaa.” Pilkaksi tarkoitetulla provosoinnillaan muslimit lietsovat uskontojen välistä vihaa, joka ei mielestäni kuulu monikulttuurisuuteen.
Alkeellisenkin koulusivistyksen saaneet tietävät, ettei Jeesuksen maan päällisen elämän aikana vielä tiedetty muslimiuskonnosta, joka perustettiin vasta 600 luvulla jKr. He tietävät myös, että maailman 2325 miljoonaa kristittyä uskovat Jeesukseen Jumalan Poikana. Kristinusko on suomalaiseen kulttuuriin sidoksissa oleva pyhä asia, josta emme luovu.
Mielestäni maahanmuuttajien pitää sopeutua suomalaiseen kulttuuriin ja soveltaa oma kulttuurinsa tänne sopivaksi. Tämä ei ole rasismia, vaan kysymyksessä on maanpuolustus.

Weijo Lindroos,
kristitty
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Monikulttuurisuus

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 07 Elo, 2015 21:06

YKSIKÄÄN ihminen ei suvaitse kaikkea;
siis kaikki ovat siinä mielessä suvaitsemattomia, ainakin osittain,
ja suvaitsevaisiakin olemme vain osittain.
W.L.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron