Jakakaa tätä tiedotettani!

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Jakakaa tätä tiedotettani!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 26 Elo, 2015 13:16

:

Valtio teki oikean päätöksen vapauttaessaan kauppojen aukioloajat. Se on askel oikeaan suuntaan, jota me kristityt kannatamme ja kunnioitamme.
Raamattu ei opeta meitä kristittyjä puuttumaan jumalattoman maailman lepopäivien viettoon tai kauppojen aukioloaikoihin. Raamatun opetukset tällaisissa asioissa ovat kohdistetut uskossa oleville, pyhien seurakuntaan, ei pimeään maailmaan. Suomihan ei koskaan ole ollut Jumalan kansa tai kristitty valtio, eikä Suomesta koskaan voi tulla kristittyä. :!: Vaikka voissa paistaisi! - :idea:
Myöskään katolisen kirkon lahko, luterilainen pakanakirkko, kansankirkko, ei mitenkään pysty muuntautumaan Jumalan seurakunnaksi.
Uskonto tulee poistaa totaalisesti kaikista valtion koneiston rattaista, mm. kouluopetuksesta. Uskonnollisten ryhmien ja perheiden tulee ottaa itse vastuu omiensa opetuksesta.
Ja kun nykyään on puhe leikkauksista, niin valtion tulisi leikata menoistaan kaikenlainen uskontojen tukeminen. Sillä korjattaisiin suuresti valtiontaloutta. Euroakaan ei pidä antaa millekään uskonnolliselle järjestölle. Jos joku uskonnollinen ryhmä ei tule toimeen omillaan, on sellaisen aika lopettaa!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa