Herätys

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Herätys

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 23 Loka, 2015 9:59


Pyhän Hengen synnyttämään herätykseen kuuluu Raamatun mukainen rehellisyys. Totuuden Hengestä syntyneiden tulee ojentautua pyhään elämään, joka perustuu Jumalan rakkauteen. "Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen." 2 Tess. 3:5.

Eräs rehellisyyden osa on, että pyhityselämään sisällytetään Raamatun opetus työn teosta. Raamattu opettaa jyrkästi, ettemme saa pitää yhteydessämme työtä vieroksuvia:
"Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet. (Ja seuraavaksi selitetään, mitä tuo tarkoittaa) Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiämme on seurattava, sillä me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne, emmekä ilmaiseksi ( "siivellä eläjinä") syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa me ahkeroitsimme yöt ja päivät, ettemme olisi kenellekään teistä rasitukseksi ... Sillä jo silloin, kun olimme teidän tykönänne, me sääsimme teille, että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä. Sillä me olemme kuulleet, että muutamat teidän keskuudessanne vaeltavat kurittomasti, eivät tee työtä, vaan puuhailevat sellaisessa, mikä ei heille kuulu. (Kurittomasti vaeltaminen siis tarkoittaa tässä yhteydessä työn pakoilua). Semmoisia me käskemme ja kehotamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä." 2 Tess. 3:5-12.

Kaikenlainen keplottelu on uskossa oleville sopimatonta ja sammuttaa herätyksen tulta.
Jokaisen kristityn tulee ottaa itse vastuu omasta toimeentulostaan hakeutumalla työhön. Sosiaalijärjestelmä on tarkoitettu lapsille, sairaille ja vanhuksille sekä poikkeuksellisesti työttömiksi jääneille.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Herätys

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 23 Loka, 2015 10:16

Rukousaiheeksi:

Jumala johdattakoon uskoville työpaikkoja.
Niin Hän tahtoo tehdä.
Jokainen rehellisesti etsivä uskova saa töitä.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Herätys

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 13 Maalis, 2016 22:48

”YLKÄ TULEE!” –opetus kuuluu herätykseen ja seurakunnan ennalleen asettamisen sanomaan. Matt.25:6. Tämän todellisuuden tiedostaminen saa uskovat heräämään (Matt. 25:7) eli tulee herätys uskovien keskuuteen! ”Kaikki nousivat..” Matt. 25:1-13. Tämä on se luvattu suuri lopunajan herätys!
”Lamppua ei sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan ( = seurakuntaan) ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.” Matt. 5:15. = ”Hänen huoneensa olemme me…” Hebr.3:6; Joh. 2:19-22. ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” 1 Kor.3:16; 6:19; Efes.2:22… ym….
”Niin nämä kaikki neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.” Matt.25:7. Tässä ajassa me nyt elämme. Otamme Öljyä uskonelämämme lamppuihin voidaksemme olla palavia ja loistavia lamppuja. Johannes Kastajasta sanotaan, että ”hän oli palava ja loistava lamppu..” Joh. 5:35. Sitä meidänkin tulee olla.
”Lampunjalkaseurakunnat” on nyt laitettava kuntoon kullakin paikkakunnalla ja jokaisen yksilön kohdalta. Ilm. 1:11,12,20 ym.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron