Kirkosta eroaminen?

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Kirkosta eroaminen?

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 30 Loka, 2018 13:59


Olen kymmenien vuosien aikana yhä uudestaan rukoillut oikeaa tapaa kertoa ihmisille, että kirkko on kaikilta osin harhaoppinen laitos, koska se perustuu lapsikasteeseen; ja että harhaopin synnistä pitää tehdä parannus. Usein on tapahtunut ilmiö, että "kuulija suuttuu tai muuttuu". :!: Mutta muutamia kertoja on tapahtunut molemmat vaiheet. Ensin ihminen on suuttunut ja sitten jonkun ajan kuluttua sana on tehnyt tehtävänsä ja lauhtunut ihminen on ilmoittautunut kasteelle. Vielä siinäkin vaiheessa on joku suuttunut, kun olen sanonut, että kasteelle voi tulla sitten kun on eronnut kirkosta. Joku on sen tähden jäänyt kasteelle tulematta ja mennyt kasteelle sellaisessa paikassa, jossa hyväksytään synnissä elävien kastaminen. - Kirkkoon kuuluminen on synti. -

Mitä enemmän rukoilen oikeaa tapaa kertoa ihmisille kirkosta eroamisen välttämättömyyttä, sitä enemmän koen, että asia on kerrottava entistä suoremmin ja selvemmin. Totuuden kertominen on kaunis tapa.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kirkosta eroaminen?

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 30 Loka, 2018 14:01

Johdattakoon Jumala, että saisimme aikaan parempia tuloksia, että saamme ihmiset irti kirkon vaikutuspiiristä.

:idea:
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kirkosta eroaminen?

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 30 Loka, 2018 14:02


Tässä linkissä tarkemmin raamatullisesta kristinuskosta:

http://Jeesus-on-Herra.com/alkuperainen_kristinusko/

Jeesus siunatkoon meitä Hänen tahtonsa tiellä!


:?
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron