MITEN ALOITAT SEURAKUNTATYÖN?

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

MITEN ALOITAT SEURAKUNTATYÖN?

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 22 Joulu, 2018 20:12

.
Jumalan seurakunnan uutiskirje / Taivassanomat

Miten Jumalan seurakunnan toiminta aloitetaan sinun paikkakunnallasi?


Eri puolilta Suomea on alkanut tulla yhä enemmän kyselyjä, että onko heidän paikkakunnallaan Jumalan seurakunnan toimintaa.
Kristityt ovat heränneet (Matt. 25:6,7) kaipaamaan raamatullista toimintaa. Tälle asialle on nyt tullut Jumalan aika. ”Aika on täyttynyt!” Jumala asettaa oman seurakuntansa ennalleen, sellaiseksi kuin se oli alussa ennen kirkkojen perustamista. 1 Joh. 2:24.

”Taivaan oli määrä ottaa Hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen.” Apt. 3:21. Rk.


Kaksiosainen määritelmä Jumalan seurakunnasta:

1. Jumalalla on yksi ainoa oikea seurakunta maailmassa! Hänen seurakuntansa olemme ME KAIKKI uskoon tulleet ihmiset, jotka olemme saaneet syntimme anteeksi Jeesuksen Nimessä ja veressä. Raamattu opettaa seurakunnan jäsenyydestä näin: "Te (uskoon tulleet) olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä." 1 Kor. 12:27. Raamattu käyttää siis Jumalan seurakunnasta nimitystä "Kristuksen ruumis", jonka jäseniä ME uskoon tulleet olemme.

2. Jumalalla on yksi ainoa seurakunta jokaisella paikkakunnalla! Mikä se on? – ME KAIKKI samalla paikkakunnalla asuvat ihmiset, Kristuksen ruumiin jäsenet, jotka olemme ottaneet vastaan Jumalan armon Jeesuksessa, olemme oman paikkakuntamme Jumalan seurakunta! Ilm. 1:11. Tiit. 1:5. ym.

Jumalan yhtä seurakuntaa ei saa jakaa. Joh. 10:16. Efes. 4:4. Emme siksi toimi ”yli seurakuntarajojen”, vaan ilman niitä. Jumalan seurakunnassa ei hyväksytä raja-aitoja Kristuksen ruumiin jäsenten välille, vaan toimimme yhteyden periaatteella. Uskonsuunnissa olevat Kristuksen ruumiin jäsenet toimivat hajaannuksen periaatteella.

Pyhä Henki kokoaa seurakuntaansa irti hajaannuksesta yhteyden periaatteelle. Elämme Matt. 25:6,7. ajassa. Seurakunnan ennalleen asettaminen on lopunajan herätyksen suuri elementti.
Aina seurakunnan perustamisesta lähtien (noin 2000 v. sitten) on Jumalan tahto ollut, että jokainen uskoon tullut saisi alkaa toimia omassa asuinkunnassaan seurakunnan keskellä, sen siunauksen piirissä.

Jumala etsii nyt uskovia Suomessa aloittamaan järjestäytynyt seurakuntatoiminta omalla paikkakunnallaan.
Se alkaa pienten alkujen päivästä, kuten ajallisenkin talon rakentaminen. Luuk. 6:47-49. Periaatteessa kuka tahansa voi aloittaa, kutsumalla oman paikkakunnan kristittyjä yhdessä rukoilemaan, ja sitten esim. kerran viikossa (tai vaikka vain kerran kuukaudessa) toistuvaan kokoontumiseen esim. kodeissa, tms. kokouspaikassa.
Tämän työn aloittaminen ei edellytä mitään erityistä tehtävänimitystä. Raamattuhan opettaa, että ensin tulee aloittaa seurakunnan toiminta, sitten myöhemmin alkavat tehtävätkin toimia. Tiit. 1:5. Efes. 4:11-16.

Oikea tunnustus tulee pitää selkeänä alusta alkaen:
ME KAIKKI TÄMÄN PAIKKAKUNNAN USKOSSA OLEVAT OLEMME YHDESSÄ TÄMÄN PAIKKAKUNNAN JUMALAN SEURAKUNTA. Ilm. 1:11. Tämän tunnustuksen pohjalla oleva seurakunnan toiminta on raamatullista ja Jumalan siunaamaa, vaikka mukana olisi vain kaksi tai kolme Kristuksen ruumiin jäsentä. Ja sama yhteyden tunnustus säilyy vielä silloinkin kun seurakunta ei enää mahdu kahteen tai useampaankaan kokouspaikkaan. Yksi seurakunta voi kokoontua monessa eri paikassa kuten esim. Jerusalemissa alkuaikana tapahtui, (vertaa Apostolien teot). Kysymyksessä on siitä huolimatta jakamattoman Jumalan seurakunnan toiminta, joka selvästi tunnustautuu yhdeksi seurakunnaksi toimien yhteisen päämäärän hyväksi eikä hyväksy raja-aitoja. Tulevat Jumalan seurakunnan eri kokouspaikat eivät siis luo raja-aitoja seurakuntaan, eivätkä myös ole niinsanottuja ”emäseurakunnan soluja”. Raamattuhan ei tunne "emäseurakunta" -käsitettä.
Jumalan seurakunnan raamatullinen yhteyden muoto ei ole ekumeenista tai edes yhteiskristitillistä toimintaa.

- Yksi kaupunki, yksi seurakunta, kaksi kaupunkia, kaksi seurakuntaa, kolme kaupunkia, kolme seurakuntaa, jne.. Tämä on eräs Raamatun suuri periaate seurakuntakysymyksessä. Näin opettaa mm. Ilm. 1:11. Tiit. 1:5. -

Tee kaikkesi, että mukaan tulevien on hyvä toimia yhdessä ja puhaltaa yhteen hiileen. Siihen tarvitaan mm. kaikki Gal. 5:22. mainitut Hengen hedelmät. Painota usein, että olette ulkopuolella hajaannus-uskontojen ja kokoonnutte Jeesuksen- ja ristillä täytetyn sovitustyön ympärille ja perustalle. 1 Kor. 3:11,16,17.
Yksi kasvu- ja toimintapaikka!

Seurakunnan tärkein tehtävä on lähetyskäsky:

1. ”Menkää ja tehkää opetuslapsia!
2. ”Kastakaa uskoon tulleet!”
3. ”Opettakaa uskoon tulleet pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt opettaa.” (Matt. 28:19,20 omin sanoin). Mk. 16:15,16. Apt. 2:38,41,42.

Ja Jeesus tahtoo täyttää jokaisen Pyhällä Hengellä, joka ”johdattaa kaikkeen totuuteen”. Joh. 16:13.

Älä välitä, jos mukaan ei heti tule kovin montaa uskovaa. Vähäisestä ihmismäärästä huolimatta Kristuksen ruumiin periaatteella toimiva paikallinen seurakuntatoiminta on Jumalan tahdon keskipisteessä olevaa työtä.
Ja kun kokoontuminen on aloitettu, voitte ilmoittaa muillekin uskoville (esim. netissä tai lehti-ilmoituksella), että teidän paikkakunnallanne toimii nyt Jumalan seurakunta. 1 Tim. 3:15. 2 Tessal. 2:14. Tällä tavalla toisetkin raamatullista toimintaa etsivät löytävät paikkansa. Pyhä Henki herättää sitten aikanaan myös veljiä vanhimmistoksi. Tiit. 1:5.
---
Uskovien raamatullinen yhteys ei milloinkaan toteudu ellemme me uskossa olevat ala toteuttaa sitä. Jumala tahtoo,
”… että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä ..”Joh. 17:21-23.

Seurakunta on Jumalan perhe, jonka jäseniä (Efes. 2:19-22) me uskoon tulleet olemme. Meidät on kastettu upotuskasteella vedessä Jeesuksen Nimeen. Meillä on ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste..” Efes. 4:5.
Tähän raamatullisesti toimivaan perheyhteyteen mukaan tulevat siunataan raamatullisesti kätten päällepanemisen kautta. 1 Tim. 4:14. Hebr. 6:1,2.

Kun kokoustoiminta on aloitettu, on suuri ilo alkaa siunata uusia mukaan tulevia työyhteyteen. ”Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.” Apt. 2:47.

HUOM! Voimme tulla Turusta siunaamaan paikkakunnallasi alkavaa toimintaa? Sinä olet myös tervetullut Turun seurakunnan kokouksiin. On hyvä olla yhteydessä. Yhteys on Jumalan tahto.

---

Jumalan seurakunnan kokoustila, Maariankatu 2. 20100 Turku

Kokousajat:
– SU 16.00 hengellinen kokous
– KE 14.00 - 18.00 avoimet ovet / keskusteluiltapäivä
- LA 14.00 raamnattupiiri.


.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Re: MITEN ALOITAT SEURAKUNTATYÖN?

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 25 Joulu, 2018 13:31

Tässä linkissä "joulusaarna":

http://Jeesus-on-Herra.com/wp-content/u ... 2.2018.mp3

Kuuntele ja ota lahja vastaan.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron