Siionin vuori hengellisesti

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Siionin vuori hengellisesti

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 19 Tammi, 2019 20:35

Taivassanomat 4/2016
Siionin vuori hengellisesti.

Jesaja 2:1-4:
”Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista.
Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että Hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme Hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana. Ja Hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.”
---
Jesaja profetoi tuon lopunaikaa koskevan lupauksen yli 700 vuotta eKr. Samoihin aikoihin toiminut profeetta Miika vahvisti saman sanoman. Miika 4:1-3. Profetia ajoittuu meidän aikaamme, Jeesuksen tulemuksen aikaan sekä sittemmin perustettavaan tuhatvuotiseen rauhan valtakuntaan. Tarkastellessamme profetian sanomaa Pyhässä Hengessä näemme siinä armahtavan Jumalan, joka johdattaa omiaan loppuun asti. Armo ja totuus kohtaavat meitä tässä Jumalan rakkauden sanomassa.
Herran temppelin vuori sekä sillä sijaitseva Jerusalem näyttelee profetian mukaan suurta osaa lopunajan tapahtumissa. Siksi meidän tulee ymmärtää, mikä on tuo Herran temppelin vuori ja sillä vuorella oleva kaupunki sekä temppeli lopunaikana? Profetia opettaa, että kyseessä on Siionin vuori, jolla muinoin sijaitsi Salomon temppeli. Mutta sijoittaessamme profetiaa ”aikojen loppuun” on huomioitava, että kivistä rakennettu Jerusalemin temppeli on maahan hajotettu. Jumalalla ei enää ole ollut maallista temppeliä vuodesta 70 jKr. jolloin Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen. Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat Salomon temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin.
---
”Jeesus sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä." Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?" Mutta Hän puhui ruumiinsa temppelistä. Kun Hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat Hänen opetuslapsensa, että Hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.” Joh. 2:19-22. Ristin tapahtumien jälkeen ja maallisen temppelin hävittämisestä lähtien Jumalalla ei enää ole ollut ihmiskäsin tehtyä temppeliä. ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, Hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä.” Apt. 17:24. 2 Tes. 2:4. Jeesus rakensi pelastustyöllään kolmessa päivässä uuden temppelin, ”Kristuksen ruumiin temppelin”. ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. ” 1 Kor. 3:16,17. Hebr. 3:6.
Seurakunta on ainoa uuden liiton temppeli. Jeesus sovitti syntimme verellään ja kuolemallaan Siionin vuorella olevalla Golgatan kummulla. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.” 2 Kor. 5:19. Jeesus nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä. Näin Hän rakensi pelastustyöllään uuden liiton seurakunnan kolmessa päivässä. Tämä on se temppeli, joka hengellisesti katsottuna sijaitsee Siionin vuorella. Ristin veren kautta syntinsä anteeksi saaneet ihmiset ovat Siionin vuorella oleva ”Jaakobin Jumalan temppeli”. Golgatan peruskallio kestää. ”Herran temppelin vuori on seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana..” Jes. 2. ”Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti. Vuoret ympäröivät Jerusalemia, ja Herra ympäröitsee kansaansa, nyt ja iankaikkisesti.” Ps. 125.
Hebrealaiskirje tarkentaa uuden liiton hengellistä Siionin vuoren käsittämistä: ”Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, … vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö.” Hebr. 12:18-23. Kysymyksessä ei siis ole enää käsin kosketeltava vuori, vaan Jumalan lupausten täyttymysten Siion-vuori. Kaikki siunauksen lupaukset kuuluvat Israelin lisäksi uuden liiton seurakunnalle. 2 Kor. 1:20. ”Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niin kuin Herra on sanonut..” Jooel 2;32. Ob. 17. Jes. 25:6-9. Dan. 2:44,45.
Esikoisten juhlajoukko ja seurakunta tarkoittaa alkuseurakuntaa. Sen seurakunnan tykö olemme palanneet. ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne.” Jer. 3:22. Siinain vuorella annettiin laki. Siionin vuorella alkoi armoliitto. ”Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Joh. 1:17. / Gal. 4:22-31.
Jesajan profetia antaa myös ymmärtää, että Jumalan seurakunnasta Siionin vuorelta kaikuu Herran sana kaikkeen maailmaan. Se johtaa lopulta siihen (2. Piet. 3:12), että Jeesus tulee ja tuhatvuotinen rauhan valtakunta perustetaan. Saamme silloin pukeutua taivaalliseen kirkkauden ruumiiseen. Filip. 3:20,21. Sodat ja riidat ovat päättyneet. ”Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.” Jes. 2.
Rauhan valtakunnassa Jumalan seurakunta hallitsee maailmaa yhdessä Jeesuksen kanssa taivaasta käsin. Näkyvän maailman keskus on silloin maallinen Jerusalem. Koko luomakunta on vapautettu turmeluksen orjuudesta. Room. 8:19-23. Saatana on sidottu. Ilm. 20.
”Maan äärestä kuulemme ylistysvirret: Ihana on vanhurskaan osa!” Jes. 24:16.
---
Uudestisyntyneinä Kristuksen ruumiin jäseninä olemme kukin osaltamme eläviä kiviä uuden liiton temppelirakennuksessa. ”.. rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi.” 1 Piet. 2:5. ”Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä.” 1 Kor. 12:27. Siinä on mainittu ainoa Raamatun tuntema srk.n jäsenyys. Samoin Luuk. 10:20: ”… iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa." Liittymällä Jeesukseen olet liittynyt Hänen seurakuntaansa. Raamattu ei tunne muuta liittymistä.

Mutta mikä on profetian mainitsema Siionin vuorella oleva Jerusalem? Raamattu vastaa, että uusi Jerusalem on ”morsian, Karitsan vaimo”. Ensin, tuhtavuotisen valtakunnan jälkeen, nykyinen taivas ja maa muuttuvat yhdeksi tulimereksi, johon jäävät pelastumattomat sielut. ”Nykyiset taivaat ja maa ovat talletetut tulelle, säästetyt jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.” 2 Piet. 3:7. ”.. silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.” 2 Piet. 3:10. ”Mutta Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” 2 Piet. 3:13. Jumala luo siis pelastuneita varten uuden maan. Siihen maahan laskeutuu uusi Jerusalem, josta Ilmestyskirja antaa selvän sanan, mikä se on: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu." Ilm. 21:1-4. Tässä yhteydessä enkeli tahtoi näyttää Johannekselle morsiamen, , joka siinä vaiheessa oli muuttunut Karitsan vaimoksi: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon." Ilm. 21:9. Ja mitä enkeli näytti? ”Hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä.” Ilm. 21:10. Morsian, Karitsan vaimo on siis seurakunta, uusi Jerusalem, joka laskeutuu taivaasta uuteen maahan. Seurakunta on yhtä kuin Siionin vuori, temppeli ja Jerusalem; kaikkea sitä. ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ilm. 21:5. ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.” Jes. 65:17-18. Olemme seurakuntana uuden Jerusalemin kansaa, joka jo täällä on vapaa uskonnollisuudesta ja ns. temppelijumalanpalveluksesta. Siksi emme sielläkään tarvitse ulkoista temppeliä. ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.” Ilm. 21:22. Kokoontumispaikat ovat eri asia. Niitä on hyvä olla sekä julkisia että kotikokouspaikkoja. Apt. 1:13; 12:12; 19:9. 1 Kor. 16:19; Filem. / 2. Kokoontumisen tulee tapahtua paikkakunnan seurakuntavirkojen yhteydessä. Efes. 4:11-16. Tiit. 1:5.
Jumalan suunnitelma tässä vaiheessa on järjestäytynyt yksi seurakunta paikkakunnittain. ”.. että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon.” Efes. 3:10. Jeesus, Taivaan Kuningas ja seurakunnan Herra, kutsuu omiaan pyhitykseen, Hänen rakkautensa piiriin: ” .. niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että Hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” Efes. 5:25-27. Matt. 13:36-43.
---
Voimme ottaa Jesajan profetiasta vastaan myös lupauksen suuresta lopunajan herätyksestä. ”Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että Hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme Hänen polkujansa.” Jes. 2. Suuret joukot ihmisiä etsiytyvät Siionin vuorella olevaan Jaakobin Jumalan temppeliin eli siis enalleen asetettuun seurakuntaan, josta he nyt kuulevat Jumalan sanan sen alkuperäisessä muodossaan. Kristityt ovat heränneet. Matt. 25:6,7. Mutta myös Israel kansakuntana on kohta herännyt. Hoosea 3:5. Lähetyskäskyä toteutetaan. Ja Golgatan voittosanoma kuuluu selvin sanoin. ”Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.” Jes. 2. Ja sana otetaan vastaan kaikkialla maailmassa. Kaikki saavat kuulla, että Jeesus tahtoo antaa syntimme anteeksi. Synti on sovitettu ristin kalliilla uhrilla. ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen..” Apt. 2:38. Ja sanan vastaan ottaneet antavat kastaa itsensä upotuskasteella vedessä. Apt. 2:41. ”Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.” 1 Joh. 2:24.
Maailman syntiteillä harhailevat kärsivät ihmiset löytävät Jeesuksen nähdessään uskovien olevan yhtä Raamatun opettamalla tavalla. ” .. että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut.” Joh.- 17:23. Siinä vaiheessa maailman ihmiset siis ymmärtävät kuulemansa evankeliumin.
”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh. 13:34,35.

Olemme etuoikeutetussa asemassa saadessamme toteuttaa lopunajan suuria profetioita, mm. seurakunnan ennalleen asettamisessa. Ja ennen muuta saamme tulla sisälle uskovien väliseen rakkauden käskyyn ja kaikkiin hyviin Jumalan armolupauksiin.

Ole mukana.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa