Herran ääntä kuulemaan!

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Herran ääntä kuulemaan!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 03 Maalis, 2021 13:47

Me Karitsan verellä ostetut uskovat olemme ulkopuolella ihmisperusteisten jäsenkortistouskontojen.
Seurakunnalle asetetut vartiopaikat ovat jääneet lähes tyhjilleen, koska seurakuntalaiset ovat nimikylttiuskonnoissaan, karsinageenien valtaamina. Sen tähden muurinaukot ovat avoimia viholliselle. Mutta tilanne on NYT korjaantumassa. Jumalalla on sanoma kansalleen. "Palatkaa takaisin varustukseen!"
Taivas kutsuu uskovia Herran neuvotteluun, mutta siihen tulevia odotellaan useinkin turhaan. Vain harvoja Jumalan tahtoon antautuneita on enää olemassa. Mutta kiitos Jumalalle, että joitakin vielä löytyy. Näitä rukoillaan lisää. Jumalalla on lupaukset meitä varten. Sen tähden: "Kootkaa kansa" ulos uskonsuunnista takaisin alkuajan asetelmaan. Siinä on Jumalan sana tälle ajalle! Rukouksessa viipyviä odottaa kirkas sanoma, jonka he saavat julistaa Karitsan morsiamelle.
"Iloa Herrassa sinä saat osaksesi, mutta tuskan tulten keskellä!" Näin Pyhä Henki puhui rukouksessa ollessani. "Vielä minä järisytän maan jopa taivaankin." Hebr. 12. Se tapahtuu tämän sanoman kanssa: Eteen päin, takaisin alkuun!
"Mutta kuka on ollut mukana Herran neuvottelussa, nähnyt Hänet ja kuullut Hänen sanansa? Kuka on tarkkaan kuunnellut Hänen sanojaan ja ymmärtänyt ne? Katso, Herran kiivas myrsky puhkeaa, pyörremyrsky riehuu jumalattomien pään päällä. Herran viha ei asetu, ennen kuin Hän on täysin toteuttanut sydämensä ajatukset. AIKOJEN LOPULLA TE SEN HYVIN YMMÄRRÄTTE. Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat; minä en ole puhunut heille, mutta silti he profetoivat. Jos he olisivat olleet mukana minun neuvottelussani, he julistaisivat minun sanani kansalleni ja saisivat sen palaamaan pahalta tieltään ja pahoista teoistaan." Jer. 23:18-22.


Weijo Lindroos
3.3.2021
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2116
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron