Kristuksen persoonasta

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Kristuksen persoonasta

ViestiKirjoittaja Sepi » Su 07 Kesä, 2009 11:38

Apostoli Paavali omisti Jumalan kutsumana apostolina hengellistä auktoriteettia enemmän kuin kukaan meistä. Siksi hän sanoi että jos joku luulee olevansa hengellinen tai profeetta niin tietäkää että mitä minä puhun niin se on Herran käsky. Mitä Paavali sitten opetti?
Ensinnäkin galatalaiskirjeessä hän opetti että jos joku julistaa jotain toista evankeliumia tai toista Jeesusta jota hän on julistanut niin hän olkoon kirottu. Olkoon kuka hyvänsä vaikka enkeli taivaasta.
Sitten Paavali opetti Jeesuksen persoonasta Roomalaiskirjeen yhdeksännessä luvussa näin. Heidän (juutalaisten) ovat isät (patriarkat) ja heistä on Kristus lihan puolesta Hän joka on yli kaiken, Jumala ylistetty iankaikkisesti aamen. Näin kirjoitti apostoli Paavali joka sai perehtyä Kristuksen työhön ja persoonaan lähemmin kuin meistä kukaan. Jumalan armoittamana hän on siis valittu opettamaan meitä hänen jälkeensä tuleviakin sukupolvia raittiiseen Kristuksen työn ja persoonan tuntemiseen. Apostoli Paavalin näkynä oli muiden apostolien tavoin totella Enemmän Jumalaa kuin ihmisiä eikä mielistyä ihmisten keksimiin harhaoppeihin jotka edistävät enemmänkin lihan himoja ja halua hallita harhaopeillaan muita uskovia ja korottaa itsensä muiden yläpuolelle.
He puhuvat pöyhkeillen Jeesuksesta ja kehottavat jatkuvasti toisia parannuksen tekoon jos eivät hyväksy heidän vääristeltyä oppiaan Kristuksen työstä ja persoonasta. Heille ei riitä Raamatun ilmoittama totuus Jumalan pelastustyöstä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme vaan he ovat omissa silmissään niin suuria että heillä on oikeus vääristellä Kristuksen persoonaa ja työtä.
Lihansa puolesta Jeesus on juutalaista sukua ja Hän oli todellinen ihminen joka vei ruumiissaan meidän syntimme ja sairautemme Golgatalla ristin puulle. Jeesus oli synnitön ja viaton uhrikaritsa meidän syntisten puolesta. Koska Jeesus oli synnitön niin Hän ei olisi voinut kuolla koska synnin palkka on kuolema. Sen tähden Hän sanoi että ei kukaan ota minun Henkeäni vaan minä annan sen itse ja otan sen jälleen. Tämän käskyn olen saanut Isältäni. Jeesus oli oikeassa mielenlaadussa Isäänsä nähden koska ei tullut tekemään omaa tahtoa vaan Isän tahdon.
Näin meidänkin tulisi Jeesuksen esimerkkiä noudattaen olla kuuliainen Pojalle joka omalla kuuliaisuudellaan aukaisi näin tien Isän armoon ja rakkauteen. Kaikki minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Jeesuksen nimessä kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttansa. Yksi on välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Ihminen Kristus Jeesus. Näin Raamattu todistaa että Jeesus oli todellinen ihminen ja on edellä juoksijana mennyt esiripun toiselle puolelle ja on istuutunut Isän Jumalan valtaistuimelle Hänen oikealle puolelleen ja Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Mutta onko tässä kaikki mitä on Jeesuksen persoonassa? Muistatte mitä Paavali sanoi roomalaiskirjeessä Jeesuksesta että Hän on Jumala yli kaiken. Tunsiko hän Jeesusta ja Hänen persoonaansa enemmän kuin moni muu. Pitäisikö Paavalinkin tehdä parannus koska hän korottaa Jeesuksen myös ihmisen lisäksi myös Jumalaksi.
Onko Paavali harhaopettaja vai mitä muut apostolit tai Jeesus Jumalan Poika itse kertoo persoonastaan ja työstään.
Apostoli Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alussa että alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä
ja Sana oli Jumala. Aika vakuuttavaa todistusta Jeesuksen persoonasta.
Apostoli Tuomas oli rehellisesti epäillyt Jeesuksen ylösnousemusta ja ei voinut uskoa
ellei olisi saanut laittaa sormeaan Hänen kätensä naulojen sijaan ja koskettaa Hänen
lävistettyä kylkeään. Kun Jeesus ilmestyi Tuomaalle niin Hän antoi tunnustuksen Jeesuksesta.
Minun Herrani ja Jumalani. Ei Jeesus nuhdellut Tuomasta siitä että hän kutsui Jeesusta
Jumalaksi vaan sanoi. Sinä uskot koska näet. Autuas se joka uskoo vaikka ei näe.
Jos Jeesus ei olisi Jumala niin Hän olisi syyllistynyt lain rikkomisen koska Hän otti Tuomakselta
vastaan Jumallallisen todistuksen itsestään eikä oikaissut Tuomasta tästä. Sanoohan ensimmäinen
käsky. Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia minun rinnallani. Jeesus todisti
että Hän on myös lainsäätäjä ja sen Tuomari ja lain täyttäjä.
Paavali todistaa Jeesuksen ennalta olemisesta kolossalaiskirjeessä näin. Sillä Hänessä (Kristuksessa)
luotiin kaikki mikä taivaissa ja maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia
tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen ja Hän on ennen
kaikkia, ja Hänessä pysyy kaikki voimassa. Tässä todistetaan että Jeesus oli mukana kaiken
luomisessa ja että Hän voimallaan pitää yllä luomaansa maailmankaikkeutta. Tämäkin todistaa
että Jeesuksen persoonaan kuuluu ihmisyyden lisäksi myös Jumalallisuus.
Jeesus Jumalan Poika todistaa että Hän on ollut olemassa ennen kuin syntyi Betlehemissä
ihmiseksi lunastaakseen syntiset ihmiset saatanan vallasta iankaikkiseen elämään. Jeesus sanoi
että Hän on ollut ennen kuin maailma olikaan ja fariseuksille Hän sanoi että Hän on ollut ennen-
kuin Aabraham on ollut. Tämän syystä fariseukset jotka eivät tunteneet Jeesuksen persoonaa
syyttivät Häntä Jumalan pilkasta koska he sanoivat että Jeesus joka on ihminen on tehnyt itsensä
Jumalan vertaiseksi. Kiviä olisi lentänyt mutta ei vielä ollut Hänen hetkensä. Olemmeko mekin
fariseusten kaltaisia joiden sydämen päällä on peite kun me katsomme Kristukseen vai onko
Pyhä Henki saanut kirkastaa meille Kristuksen persoonaa että ihastuksissamme huudamme
apostoli Tuomaan tavoin. Minun Herrani ja Jumalani.
Älkää uskovat antako johtaa itseänne harhaan niiden uskovien taholta jotka kerskuvat ilmes-
tyksillään ja näyillään ja armolahjoillaan ja puhuvat suloisesti Jeesuksesta vaikka heidän
ylpistynyt sydämensä on kaukana Herrasta Jeesuksesta. Armolahjat on annettu Kristuksen
ruumiin rakentamiseen eikä niillä kerskumiseen ja ne ilmenevät todellisina rakkauden
tekoina kärsiviä kanssakulkijoita lohduttaen opettaen kehoittaen ja kantaen.
Koetelkaa tämäkin lyhykäinen kirjoitus Jumalan Sanalla Raamatulla ja pitäkää se mikä
hyvää on ja mikä Jumalalle on otollista ja sitä kautta ihmisille kelvollista.
Vielä sananen rististä joka on tämän maailman viisaille ja eksyneille uskoville hullutus mutta. meille jotka uskomme totuuteen se on Jumalan voima. Monet ihmiset eivät halua kuulla
mitään rististä koska se on heille kauhistus. He haluavat Kruunun mutta he eivät halua
kantaa ristiä. Jeesus sanoi että joka ei ota joka päivä ristiänsä ja seuraa minua eivät ole
minulle otollisia. Ristin tehtävä on pitää meidän lihamme kurissa että emme vaeltaisi
tätä kaitaa tietä ihmisten himojen mukaan vaan olisimme alati annetut kuolemaan (lihassa)
että Jeesuksen ylösnousemus elämä (Hengessä vaeltaminen) tulisi meissä näkyviin.
Siunausta kaikkien veljien ja sisarien kilvoitteluun ja on ihanaa lopettaa kirjoittelu meidän
rakkaan apostolimme ja Kristuksen palvelijan terveisiin sanoihin. Herran Jeesuksen
Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän
kanssanne. 2kor. 13:13
:D :) :D
Avatar
Sepi
 
Viestit: 30
Liittynyt: La 18 Huhti, 2009 17:50

Voisko siihen muuta sanoa

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Su 07 Kesä, 2009 17:40

Niin että AAMEN.
Jos joku ei tunnusta Jeesuksen jumaluutta, niin sellaisella
on "toinen jeesus". 2 Kor.11:4. Meidän Herramme on läpi
Taivasten kulkenut Jeesus, Jumalan Poika!
Hän on Hebr. 1. luvun mukaan myös Luoja.

Uskoville olisi rakentavaa tutkia rukouksen hengessä Jeesuksen
jumaluuskysymystä syvemminkin Raamatusta. Tässä apua
tutkimiseen:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/kirjoitu ... alasta.htm

Lainaus ko. kirjoituksesta:
"Uskovien on aina ollut vaikeaa osata määritellä Jumalaa toisilleen kelpaavin sanakääntein. Siitä sitten on syntynyt riitaisuutta ja eriseuroja. Kuitenkin jokainen meistä tahtoo kohdistaa uskonsa oikeaan, Raamatun Jumalaan. Tahdomme uskoa samaan Jumalaan, johon alkuajan kristitytkin uskoivat. Ja tahdomme tunnustautua Raamatun sanoilla määriteltyyn käsitykseen Hänestä. Herran sanat ovat selkeitä sanoja (Psalmi 12:7).
Sinä ja minä uskomme samaan Jumalaan, vaikka emme osaisikaan Häntä ymmärtää ja selittää toisillemme kelpaavasti. Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Hänen kauttaan on taivastie avoinna edessämme.
Vajavainen ymmärryksemme tai selitystapamme ei sulje ketään pelastuksen ulkopuolelle. Kiitos Jumalalle! Syntiemme sovitus on Jeesuksen veriuhrin ansiossa. Pelastus tuli osaksemme uskoon tulossa eli uudestisyntymisessä, ei jumaluuden oikeassa selitystavassa.
Jumaluuskysymys aiheuttaa ja on aina aiheuttanut kovin paljon sekaannusta kristittyjen keskuudessa. Monet ovat kovin hämillään asian suhteen. Kysymys aiheuttaa jopa hajaannusta Jumalan seurakunnassa. Sen vuoksi pienetkin selvennysyritykset asiasta ovat tervetulleita. Kaikki tiedämme asiasta vähän; se on yhteensä paljon."


_________________________________
Siunausta rakkassa Jeesus-Nimessä!
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Piia Karoliina » Su 07 Kesä, 2009 19:20

Olen jäänyt kokouksista vähän niinkö sivuun. Oli kiinnostavaa tekstiä edelliset kirjoitukset. Kiitos, nälkäinen sai ruokaa.

Kuva
Piia Karoliina
 


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa