Uudelleen avioituminen

Kaikkea Taivaan ja maan väliltä! Foorumin jäsenten kirjoituksia.

Uudelleen avioituminen

ViestiKirjoittaja Tarja » La 11 Heinä, 2009 21:44

Laitan tänne tämän kun en oikein tiennyt mikä osio täällä olisi ollut sopivin.

Vierailin Porin Baptistisrk:nnan sivuilla. Sitä ennen kävin eräällä toisella sivulla jonka otsikkona oli Porin Baptistiseurakunta, mutta se ei ollut se ns. virallinen srk:an kotisivu.

Lainaan yhtä kohtaa sieltä:
Seurakunnat kannattavat seurakuntakurin ylläpitämistä ja eivätkä hyväksy esimerkiksi eronneiden uudelleenavioitumista.


Tarkoittaakohan eronneet tässä uskossa olleita eronneita vai heitäkin jotka eivät ole uskoon vielä tulleet?

Onko vaara ettei herätyksessä oleva henkilö uskalla edes vierailla tässä seurakunnassa jos on eronnut?

Entä jos on eronnut, tulee uskoon ja haluaa käydä Porissa Baptsitisrk:nan tilaisuuskissa, mutta ei ole vielä uudessa avioliitossa vaan vaikkapa seurustelee tai asuu yhdessä uuden kumppanin kanssa? Mitenkähän häneen suhtaudutaan? Kehoitetaan eroamaan kumppanista vaikka olisi esim. yhteisä lapsia? Jos kerta ei hyväksytä uudelleen avioutumista niin miten sitten pitäisi toimia?

Ei varmaankaan tarkoitus ole käännyttää pois heitä?

Miten Ristiläiset näkevät tämän asian?

Nuo kysymykset olisin voinut lähettää suoraan Porin Baptistisrk:aan, mutta mietitäänkö ensin vastauksia täällä?
Tarja
 
Viestit: 53
Liittynyt: Ma 23 Maalis, 2009 22:59

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » La 11 Heinä, 2009 22:16

Nämä onkin hankalia asioita ja jotenkin ymmärrän Jeesuksen sanoista, että nämä pitää pohtia jokaisen yksilön kohdalla erikseen. "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon (Matt.19:11-12)." Jumala vihaa puolison hylkäämistä, kuten hän vihaa kaikkea muutakin syntiä. On tietenkin syntiä erota ja mennä uudelleen naimisiin, mutta jos on vaikka kuinka monetta kertaa naimisissa ja tulee uskoon, niin ei ole parannuksen tekemistä eroamisesta erota taas, kuten olen kuullut David Pawsonin asiasta opettavan... Tähän asiaan mulla olisi paljonkin ajatuksia, mutta nyt ne alkaa vaipua jonnekin unen sinimaahan, joten menen nukkumaan ja jatkan toisella kertaa :D
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

Re: Uudelleen avioituminen

ViestiKirjoittaja maria » La 11 Heinä, 2009 22:36

Tarja kirjoitti:Laitan tänne tämän kun en oikein tiennyt mikä osio täällä olisi ollut sopivin.

Vierailin Porin Baptistisrk:nnan sivuilla. Sitä ennen kävin eräällä toisella sivulla jonka otsikkona oli Porin Baptistiseurakunta, mutta se ei ollut se ns. virallinen srk:an kotisivu.

Lainaan yhtä kohtaa sieltä:
Seurakunnat kannattavat seurakuntakurin ylläpitämistä ja eivätkä hyväksy esimerkiksi eronneiden uudelleenavioitumista.


Tarkoittaakohan eronneet tässä uskossa olleita eronneita vai heitäkin jotka eivät ole uskoon vielä tulleet?

Onko vaara ettei herätyksessä oleva henkilö uskalla edes vierailla tässä seurakunnassa jos on eronnut?

Entä jos on eronnut, tulee uskoon ja haluaa käydä Porissa Baptsitisrk:nan tilaisuuskissa, mutta ei ole vielä uudessa avioliitossa vaan vaikkapa seurustelee tai asuu yhdessä uuden kumppanin kanssa? Mitenkähän häneen suhtaudutaan? Kehoitetaan eroamaan kumppanista vaikka olisi esim. yhteisä lapsia? Jos kerta ei hyväksytä uudelleen avioutumista niin miten sitten pitäisi toimia?

Ei varmaankaan tarkoitus ole käännyttää pois heitä?

Miten Ristiläiset näkevät tämän asian?

Nuo kysymykset olisin voinut lähettää suoraan Porin Baptistisrk:aan, mutta mietitäänkö ensin vastauksia täällä?

Uskon, että lainaamasi teksti tarkoittaa seurakuntaan rekisteröityneitä, uskovia ihmisiä. Minusta on ero sillä, onko ihminen eronnut uskossa ollessaan vai ennen uskoon tuloa.
Kyllähän seurakunnassa vierailla voi, vaikka olisi eronnutkin. Miksi ei voisi?
Jos elää vaikkapa avoliitossa ja tulee uskoon, niin uskon, että Pyhä Henki alkaa johdattamaan sellaista henkilöä kaikkeen totuuteen.

Jos ihminen tulee uskoon, niin seurakunnassa voi käydä, vaikka olisi avoliitossakin. Seurakunnat eivät kuitenkaan liitä seurakuntaan avoliitossa olevaa.Uskon, että tälläinen käytäntö on Babtisteilla ja monilla muillakin.
maria
 
Viestit: 37
Liittynyt: Ti 03 Maalis, 2009 19:59

Tämä aihe on hyvä selvittää kokonaan

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 11 Heinä, 2009 22:57

Olen joskus uhrannut aikaa ja kärsivällisyyttä tämän aiheen selvittämiseen. Siitä syntyi opetusvihkonen, josta toivoisin monen väärille urille joutuneen saavan suunnan takaisin armon ja Totuuden tielle. Siinä ei ole montaa sivua, koska yritin tiivistää sanoman mahdollisimman lyhyeksi.
Vihkosen teksti on tässä linkissä:

http://Jeesus-on-Herra.com/?p=892

.[/size]
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 11 Heinä, 2009 23:31

Shalom!

Veljemme Weijo on todella uhrannut aikaa ja kärsivällisyyttään, kun on jaksanut tämän hyvän monisivuisen oppaan asiasta kirjoittaa meille kaikille.

Itselleni tuli mieleeni se, että esim. kirkon ja vapaitten suuntien vastuuhenkilöillä on takanaan näitä avioeroja, Raamatun opetusten vastaisesti. Päivänä eräänä laitoin iltapäivälehdestä Weijolle linkin, kuten silloin tällöin eri asioista laitan ja siinä oli kirkon pappi eli piispa (taisi olla piispa, vai kuinka se oli Weijo?) joutui kuultavaksi erottuaan jo 5 kertaa!!!

Kuinka sitten lauman jäsenet voisivat pysyä ja ymmärtää tutkia Raamatun totuutta ohjeekseen, jos ja kun ei ne opettajatkaan ja lauman paimenet!

Mutta mitä tulee tähän avioeroon, niin itselläni on avioero takana. Silloin en ollut uskossa ja Raamatun mukaan (näin jälkeen päin tarkasteltuna) olisin oikeutettu ottamaan eron, eroamaan samassa tilanteessa uskossa ollessani (kerrankin oltuani). Sitä, että välillä poikkeaa maailmaan ja silloin eroaa, siihen ei Raamatun mukaan ole oikeutta.

Näin sen ymmärrän ja myös sen, että jos olen kerran uskoon tullut, niin olen uskossa lopun ikäni, vaikka olisin ns. maailmassa välillä. En siis alkaisi luopioksi, enkä sellainen siinä tapauksessa olisikaan - jos en siis tosiasiallisesti luopuisi Jumalasta lopullisesti jne.

Tämä on taas ex temporé-kirjoitusta (kuten yleensäkin), mutta ajatus alkaa väsymyksestä harhailemaan, niin lopetan tämän lyhyeen ja toivon, että tästä voi poimia jonkun jyväsen tai edes ajatuksenpoikasen :D

Tämä on kyllä monelle kovin vaikea asia, kun harvoin saa asiallista ja raamatuillista opetusta, vaan monestikin opetetaan aina sen ihmisen ja lahkon totuutta, missä ihminen sitten onkaan.

Siunauksin

Dimi
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu YLEISTÄ Ristin Valossa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron