Rukoukseen innoittavaa

Tähän puhuttelevat ja siunaavat (tai ojentavatkin) Raamatun kohdat.

Rukoukseen innoittavaa

ViestiKirjoittaja pirta » Ke 16 Syys, 2015 12:54

Jaak. 5:

13 Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta.
14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
17 Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
18 Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
Jeesus on voittanut kuoleman, synnin vallat, perkeleen vallat sekä sairauden turmiovallat. Halleluja !
pirta
 
Viestit: 107
Liittynyt: La 03 Syys, 2011 20:09

Re: Rukoukseen innoittavaa

ViestiKirjoittaja Uusiluomus » Ti 17 Marras, 2015 4:17



Hyviä Raamatun jakeita Pirta. Jumalan Sana vahvistaa meitä ja tarvitsemme noita jakeita rohkaisuksi rukoukseen Jumalan Tahdon mukaan.

Siunusta.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli... Fil.2:5
Uusiluomus
 
Viestit: 265
Liittynyt: La 25 Syys, 2010 15:39


Paluu Rakkaat Raamatun jakeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron