RUKOUSTUNTI

Tiedotteet, kokouskutsut, tilaisuudet, juhlat jne.....

Kaikki mukaan!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Pe 15 Heinä, 2011 11:49

!
PERJANTAIN RUKOUSTUNTI!
klo 18.oo 19.oo.


Meille kaikille on erittäin siunaavaa tietää, että moni rukoilee samaan aikaan toistensa puolesta. Näin olemme kaikki toistemme esirukousten kohteina. Saamme siis paljon esirukoilijoita osallistuessamme tähän rukoustuntiin.

Rukous on kaiken menestyksen lähde Jumalan työssä. Hän kääntää kasvonsa rukoilevan kansansa puoleen ja asettaa siunaavan kätensä päällemme. Jer. 31:9.

- Rukoilemme siis kaikkialla rukoustunnin aluksi samaan aikaan rukouksessa olevien puolesta!
- Pyydämme salaisetkin syntimme anteeksi Jeesuksen Nimessä ja veressä.
- Luovutamme rukoilemisemme Pyhän Hengen johdatukseen.
- Sitten alamme rukoilla kaikkien ihmisten puolesta ( 1 Tim.2 ).
- Aiheena ovat erilaiset esirukouspyynnöt, ihmiset ja asiat.

Saamme voimaa jo siitä tietoisuudesta, että muitakin on rukoilemassa samaan aikaan.
Rukoilemme Ylösnousseen Herran Jeesuksen Kristuksen Nimessä.

Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä sen kaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka Häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa" ( Joh. 4:23-24 ). /

Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa, rukoillen samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta ( Kol. 4:2-3 ).
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2541
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu ILMOITUSTAULU

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron