Esivalta on Jumalasta!

Otamme tässä kantaa valtio- ja yhteiskuntaelämän asioihin.

Esivalta on Jumalasta!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 06 Joulu, 2010 21:32

:idea:
Kuva

!
Esivalta on Jumalasta! Sen päätökset koskevat myös meitä kristittyjä. Uskovalle ei ole oikein vastustaa Suomen hallitusten päätöksiä, mm. markan vaihtamisesta euroon, tai Suomen liittymisestä EU:n. Raamatun mukaan sellaisten asioiden käsittely ei ollenkaan kuulu seurakunnan toimintakenttään.
Jopa nurjamielisestä kristittyjä vainoavasta ja Israelia miehittäneestä Rooman esivallasta Raamattu toteaa, että kristittyjen tuli olla sille alamaisia, "koska se on Jumalan palvelija":
" Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sen tähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. " Room. 13:1-6.
Huomioikaa edellinen Raamatun opetus tarkkaan, ettei kukaan nousisi "Jumalan säätämystä vastaan":
"Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.."
Niissä esivallan säädöksissä taas, jotka ovat Raamatun Sanaa vastaan, kristityn tulee valita Raamatun tie. Sellaisia päätöksiä ovat esim. evankelioimisen tai muun Jumalan valtakunnan työn rajoittaminen. Näissä asioissa valitsemme Jumalan sanan! Raamattu ei opeta, että seurakunnan tulisi puuttua valtiollisiin asioihin.

Mutta siis...
"Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä." Apt. 5:29.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2543
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu Politiikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron