Poliittisia ajatelmiani

Otamme tässä kantaa valtio- ja yhteiskuntaelämän asioihin.

Poliittisia ajatelmiani

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 09 Loka, 2012 12:35

.
AJATELMIANI POLITIIKASTA ym.
(Politiikka = yhteisten asioiden hoitaminen)

Kuulimme viime sunnuntaina (7.10.2012) Matti veljen opettavaisen puheen Lootista, joka vähitellen kulki kohti Sodomaa lopulta liittoutuen syntisen kaupungin väen kanssa. Ja vaikka rietasten vaellus irstaudessa vaivasi Lootin hurskasta sielua (2 Piet. 2:7-8 ), niin lopulta synnin mieli tarttui häneen. Hän olisi luovuttanut omat tyttärensä homojen seksiobjekteiksi. "Tehkää heille mitä tahdotte!" 1 Moos. 19:8. Järkyttävää.
Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta! Apt. 2:40.
Puheessa saimme opetusta siitä, ettei uskovan tule mukautua tämän maailmanajan mukaan. Room. 12:2.

Kristityn tulee olla kaikissa tilanteissa ja tehtävissä julkisesti uskossa Jeesukseen sekä pitää elämänsä tärkeimpänä tehtävänä Herrastaan todistamisen. Tämä pätee myös politiikan kentällä. Luuk. 12:8-9.

Esivalta eri osa-alueineen on Jumalasta. Siihen kuuluvat mm. kansanedustajat, ministerit sekä kunnanvaltuutetut yms. yhteisistä asioista päättävät ja niiden toimeenpanijat, esim. poliisit, vartijat, tullimiehet Meidän uskovien tulee olla esivallalle alamaiset. Room. 13:1-6. 1 Piet. 2:13-14. Ja meitä kehotetaan rukoilemaan kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.. 1 Timot. 2:2.
Jotkut uskossa olevat voivat olla myös henkilökohtaisesti toteuttamassa ed. m. rukoustamme toimimalla itse esivallan edustajina. Niitä erilaisissa maailman tehtävissä eli politiikassa mukana olevia uskovia oli jo alkuseurakunnassa. Jotkut olivat jopa Keisarin huoneväkeä. Filip. 4:22. Erastus, Paavalin työtoveri, oli Korintton kaupungin rahainhoitaja. Room. 16:23. Apt. 19:22. 2 Timot., 4:20.
Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana Hänen seuraajiensa joukossa oli myös Herodeksen huoneväkeä. Luuk. 8:3. Mutta Jeesus oli heidän Kuninkaansa ja ainoa Herransa. Näin tulee siis meilläkin olla kaikissa tehtävissämme.

Uskossa oleva ihminen voi siis rakentaa maallista yhteiskuntaa olemalla töissä sen eri alueilla, myös yhteisten asioiden hoidossa. Mutta kaiken työn keskellä ymmärrämme, että meidän yhdyskuntamme on Taivaassa. Filip. 3:20.
Voimme YKSITYISINÄ SEURAKUNTALAISINA osallistua maailman rakentamiseen, vaikka ymmärrämmekin, ettei rauhaa ja todellista hyvää saada maailmaan ennen Jeesuksen takaisin tuloa. Ja voimme Suomen kansalaisina myös äänestää, uskossa olevaa ehdokasta! Mutta seurakuntana emme voi osallistua politiikkaan. Hengellisissä tilaisuuksissa emme hyväksy edes keskustelua politiikasta.
Seurakunnan tehtäväkuvaus on kaksiosainen:
Voittaa ihmisiä Jeesukselle
Opettaa uskoon tulleet elämään Jumalan Sanan opetuksissa.
Matt. 28:19-20.

!

Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

Paluu Politiikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron