UUTISIA ISRAELISTA

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA

ViestiKirjoittaja pike464 » Ti 24 Helmi, 2009 23:33



TIISTAI 24.02.09

1. VERKKO KIRISTYY Israelin ympärillä. Gazan operaatio näyttää vaikuttavan USA:n demokraattien johtamaan kongressiin ja hallitukseen. Kongressin jäsen Brian Baird (D,Wa.) vieraili Israelissa viime viikolla kongressi-kumppaninsa Keith Ellisonin kanssa (D,Mi.). Matkansa he aikana he kävivät tutustumassa tilanteeseen Gazassa. Bairdin näkemys oli tällainen: Hän sanoi olevansa kauhistunut tuhojen tasosta, niiden laajuudesta, varsinkin siviilikohteissa kouluja, sairaaloita, teollisuutta. Israel ilmeisesti tietoisesti tuhosi palestiinalaisten mahdollisuuden rakentaa omaa infrastruktuuriaan. Tällä tavalla asia ilmaistuna antaa kuvan, että koulut, sairaalat ja infrastruktuuri oli täysin tuhottu, ja että se oli tehty tarkoituksellisesti, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. IDF:n kohteina olivat Hamasin tukikohdat, asetehtaat ja muut sotilaalliset kohteet. Siviilikohteita tuhoutui siksi, että Hamas oli linnoittautunut ja sijoittanut rakettejaan ja tukikohtiaan tarkoituksellisesti tiiviin siviiliasutuksen keskelle kahdesta syystä: Se tarjosi jonkinlaisen suojan IDF:n hyökkäyksiä vastaan, koska Hamas tietää, ettei IDF mielellään iske sinne; ja toiseksi runsaat siviiliuhrit tuovat sille kaivatun propagandavoiton ulkopuolisten silmissä, kuten nyt tapahtuu. Tärkeintä Hamasille ei ole siviilien suojeleminen, heitä jopa pakotettiin jäämään miinoitettuihin taloihin ja kohteisiin, joitten pommituksista IAF ilmoitti etukäteen. Tästä ei satunnainen paikalla vieraileva ole tietoinen eikä pysty sitä näkemään, hän näkee vain tuhot. Sodan tuhot eivät koskaan ole kaunista katseltavaa, eivät varsinkaan Washingtonin suojatuista oloista tulevan silmille. (JP)
2. BRIAN BAIRD aikoo kuitenkin viedä sanomansa kauemmas: Hän suunnittelee tapaamista presidentti Obaman kanssa, jolle hän välittää näkemänsä tunnot. Hän kauhistelee näkemäänsä, mikä ajan kuluessa saa uusia vivahteita. Jos kongressin edustajatoverini näkisivät, mitä me näimme, heidän ymmärryksensä tulisi luullakseni suuresti muuttumaan. He olisivat huolestuneita, mitä tapahtui palestiinalaisille. Hän kehittelee jonkinasteista kollektiivista syyllisyyttä Yhdysvalloille todetessaan, että suuri osa aseista ja ammuksista oli peräisin USA:sta. Tämän vuoksi hän vaatii muutosta tilanteeseen Gazassa ja Länsirannalla. Hän esittää kahdenlaista lähestymistapaa: Enemmän humanitääristä apua ja tavaroita Gazaan, terminaalien avaamista siten, että palestiinalaiset voivat vapaasti matkustaa liike-asioissaan ja saadakseen lääkinnällistä apua. Toiseksi hän sanoo olevansa siinä määrin huolestunut amerikkalaisvalmisteisten aseitten käytöstä Gazassa, että hän aikoo tehdä aloitteita USA:n Israelille antaman aseavun määrän tutkimisesta uudessa valossa. Meidän tulee käyttää kaikkea mahdollista painostusta saadaksemme muutoksen aikaan. Baird aikoo kertoa kongressille näkemyksistään ensi viikolla, ja hallitukselle kuin kokeeksi.
ELLINGTONIN reaktioista ei ole tietoa, eivätkä kongressin muut jäsenet välttämättä suoralta kädeltä niele Bairdin mielikuvia. Pahinta on kuitenkin sen saama julkisuus, joka vaikuttaa sekä Yhdysvaltain sisäiseen että ulkomaiseen mielialaan ja antaa aineksia Israelin vastaiselle propagandalle, mihin varsinkin palestiinalaiset ja arabit ahnaasti tarttuvat. (JP)
3. EU:N ulkoministerit pitivät kokoustaan Brysselissä maanantaina. Lähi Idän tilanne ja näkymät varsinkin Israelin uuden hallituksen muodostamisen yhteydessä hallitsivat kokousta suuressa määrin. Netanyahun pyrkimykset laajapohjaisen yhteishallituksen muodostamiseksi ovat kuin kivireen vetämistä ylämäkeen eikä ole tiedossa, minkälaisen pohjan uusi hallitus tulee saamaan oletetun 65, lähinnä oikeistolaisen, kansanedustajan tuen ohella. Labourin puheenjohtaja Ehud Barak näytti hyvin hapanta naamaa keskusteltuaan Netanyahun kanssa, eikä Kadiman puheenjohtaja Tzipi Livni suostu näkemään muuta kuin Palestiinan nelivärisen lipun (musta. punainen, vihreä ja valkoinen kuin apokalyptisten ratsastajien ratsuilla) liehuvan Juudeassa, Samariassa ja Jerusalemin itäosissa, myös Temppelivuorella. Kadiman sisällä on kuitenkin selvää kapinahenkeä, kaikki eivät ole samaa mieltä puheenjohtajansa kanssa, virallisesta yhteneväisyydestä huolimatta.
EU:N 27:n maan ulkoministerit pelkäävät Netanyahun hallituksen keskeyttävän rauhan-keskustelut PA;n kanssa, kuten Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt kertoi. Ruotsi saa EU:n kiertävän puheenjohtajuuden ja presidenttiyden heinäkuun alussa tänä vuonna. Czechien varapääministeri Alexander Vondra, joka tavallisesti tukee Israelia, varoitteli, että mahdollisuudet kahden valtion rauhansopimuksesta Netanyahun hallituksen aikana ovat huomattavasti kapeammat. Me voimme saada möykkyisen alun, mutta rauhanprosessin täytyy jatkua, hän selitti. Italian ulkoministeri Farnco Frattini kuitenkin rauhoitteli virkaveljiään, ettei Netanyahulla ole mahdollisuutta väistää velvollisuudestaan Palestiinan valtion muodostamiseksi. Ulkoministerit eivät antaneet yhteistä julkilausumaa, mutta Czechin taholta annettiin ymmärtää, että se oli suuresti huolestunut Adamin uuden asutustaajaman rakentamisesta, jonne on tarkoitus muuttaa Migronissa asuvat 45 perhettä, koska sen katsotaan muodostavan uuden setlementin. Sen lausunnossa kehotettiin Israelin hallitusta harkitsemaan uudelleen setlementin rakentamista, joka on vastoin kansainvälistä lakia, vastoin tiekarttaa rauhaan; ja on vastoin sitoumuksia, joita Israel antoi palestiinalaisille ja kansainväliselle yhteisölle Annapolisissa viime vuoden marraskuussa. Palestiinalaisten propaganda, jota ei-juutalaiset juutalaiset mielihyvin toistavat, on saanut kansainvälisen yhteisön täysin omaksumaan tuon valheen lainvastaisuudesta, mikä ei ole totta. (JP)
4. NETANYAHUN neuvonantajat ovat vakuuttuneita, että kun EU:n johtajat tutustuvat Netanyahun taloudelliseen rauhanprosessiin, he tulevat tiedostamaan ja ymmärtämään, että se on kaikkein käytännöllisin tapa edistää rauhanprosessia. Kaikille tarkkailijoille lienee jo selvinnyt, etteivät palestiinalaiset ole valmiita omaan valtioon, eivätkä kaikki edes halua sitä. ENSIKSIKIN Mahmoud Abbasin hallitus ei ole suosittu edes Juudeassa ja Samariassa, eikä hänellä ole mitään arvovaltaa Gazan kaistalla. Hamasin ja Fatahin yhteishallituksen muodostamisesta keskustellaan hartaasti Kairossa, on keskusteltu jo useiden kuukausien ajan, eikä ole mitään positiivisia näkymiä, että sopimusta saataisiin aikaan lähiaikoina. Israelin lupaukset palestiinalaisten turvallisuusvankien vapauttamisesta voivat sekoittaa tilannetta lisää, varsinkin jos sellaiset miehet kuin Marwan Barghouti ja PFLP:n johtaja Saadat vapautetaan, sillä he tulevat entisestään kaventamaan Abbasin arvovaltaa.
TOISEKSI Israelin turvallisuusvaatimukset ovat varsin kaukana PA:n rauhanneuvottelijoitten vaatimuksista, että raja tulee vetää 1949 aselepolinjaa pitkin, mikä asettaisi Israelin asutustaajamien keskitykset rannikkoalueella täysin rakettien ja kranaattien kantomatkan sisälle. Myös Ben Gurionin lentokenttä olisi olalta ammuttavien ohjusten vaikutuspiirissä. Jordanjoen laakson antaminen täysin PA:n valvontaan heikentäisi oleellisesti Israelin strategista asemaa sen lisäksi, että se muodostaisi jatkuvan vaaran Jordanian turvallisuudelle. Abbasin vaatimuslistalla ovat myös Jerusalemin uudet lähiöt, ennen kaikkea Ramot ja Gilo, ja varmaan myös Har Homa sekä Maale Adumim ovat vaatimuslistalla.
KAIKKEIN kiperin kysymys koskee kuitenkin Temppelivuoren aluetta. Sen kohtalosta on viritelty uusia suunnitelmia, joissa koko vanhakaupunki synagogineen, kirkkoineen ja moskeijoineen muodostettaisiin yhdeksi alueeksi Öljyvuoren (Har Hazeitim) ja Sioninvuoren kanssa. Tästä kokonaisuudesta käytetään nimitystä Holy Basin, pyhä kokonaisuus, joka annettaisiin kansainvälisen hallintoyksikön valvontaan.
Jo pelkät huhut Jerusalemin itäosien siirtämisestä PA:n hallintoon on aiheuttanut hiljaisen kansainvaelluksen, koska siellä asuvat palestiinalaiset haluavat asua Israelin hallinnon alla ja siirtyvät Jerusalemissa alueille, missä he eivät ole vaarassa jäädä PA:n alueelle.(JP)
5. NETANYAHU toivoo edelleen voivansa runnoa kasaan yhteishallituksen Kadiman ja Labourin kanssa. Hän haluaisi, että Ehud Barak jatkaisi puolustusministerinä, mitä hoitaessaan Olmertin hallituksessa hän on saanut hyvät arvostelut. IDF on nyt paljon yhtenäisempi ja saanut takaisin menettämäänsä itsetuntoa Gazan operaation ansiosta, vaikka se keskeytettiinkin monien mielestä liian aikaisin. Livni uhoaa edelleen, ettei hän ole löytänyt mitään yhteistä Netanyahun kanssa eikä voi istua samassa hallituksessa kuin oikeistolaiset ääriainekset. Livni tekee oman asemansa Kadiman puheenjohtajana vaikeaksi, sillä vaikka hän saisi hallituksen ohjakset käsiinsä, ei hän yksin pystyisi hallitsemaan eikä edes muodostamaan hallitusta 28 kansanedustajan voimalla, mikä hänellä on nyt tukenaan. Shaul Mofaz, joka kilpaili tasaväkisesti Livnin kanssa Kadiman puheen-johtajuudesta, sanoo, ettei oppositioon jääminen mitenkään pyhitä puoluetta. Hän katsoo, että erimielisyydet Netanyahun kanssa voidaan tasoittaa. Monet Kadimassa katsovat Livnin salailevan johtamistyylin sopimattomaksi. Hän ei ole yhteistoiminnan kannattaja, mikä voisi aiheuttaa jatkuvia ongelmia Netanyahulle.
Entisen pääministerin Menachem Beginin poika Benny Begin esitti äskettäin raflaavan suosituksen, että Netanyahun tulee suostua Livnin vaatimukseen kahdesta valtiosta, sillä sillä eivät palestiinalaiset kuitenkaan voi sopia mistään.
6. UUTISOTSIKOITA
- Arkeologiset rutiinikaivaukset Umm Tubassa, arabikylässä Jerusalemin liepeillä, toivat päivänvaloon sarjan sinettipainanteita, jotka ajoitettiin kuningas Hesekielin aikaan 2700 vuotta sitten. Kylä sijaitsee Jerusalemista kaakkoon. Kaivaukset suoritettiin yksityisen arabirakennuksen alta ennen töitten alkua. Sinettipainalluksissa oli Ahimelech ben Amaduahu ja Yehohail ben Shahar sinetin jäljet. Toisen Temppelin aikainen suurehkon rakennuksen jäänteet löydettiin myös paikalta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/130104
- Saudit aikovat vastahakoisesti ottaa arabivaltioitten johtoaseman Egyptiltä.
- Israelin pankki alensi virallisen korkotason, se on nyt 0.75 %.
- Israel keskittyy nyt juutalaisten paluumuuttoon, ja varsinkin maasta eri syistä ulkomaille muuttaneisiin maan kansalaisiin, antamalla heille etuisuuksia.
- Israelin syntyvyys on nyt 2.5 %, arabien 3.0 %. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/130099
- Tapa, millä Olmert erotti hallituksen pääneuvottelijan Amos Giladin, aiheutti suurta vahinkoa maan imagolle. Keskustelujen Gilad Shalitin vapauttamiseksi sanotaan kuitenkin edistyvän. (ynetnews)
- USA lupaa 900 miljoonaa USD Gazan jälleen rakentamiseksi. (ynetnews)
- Israelilaista kapteenia (res.) Ron Edelheitiä heitettiin neljällä kengällä hänen aloittaessaan puhettaan juutalaisjärjestöille Hollannissa. Heittäjät olivat palestiinalaisten asialla. (ynetnews)
- Jerusalemin Mercaz Harav yeshivaan tehdyn terrori-iskun vuosipäivää kunnioitetaan tänään pyhittämällä 8 Torah-rullaa terrori-iskussa menehtyneen kahdeksan opiskelijan kunniaksi. (haaretz)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Mitähän siitä tulee

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » To 26 Helmi, 2009 9:21

Tiedämme mihin tämä Lähi-Idän tilanne kaikkineen on kehittymässä! Se on kirjoitettuna Raamatussa, mm. Sakarja 12 luvussa.
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron