Uutisia Israelista PERJANTAI 07.08 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista PERJANTAI 07.08 09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 07 Elo, 2009 13:31

Uutisia Israelista info@shalom.fi


PERJANTAI 07.08 09

1. KAKSI NETANYAHUN hallituksen ministeriä sanoo, että Fatah on haudannut mahdollisuudet rauhankeskusteluille, mikäli sen edustajien antamia lausuntoja Betlehemin konferenssissa pidetään minkäänlaisena mittapuuna. Fatahin konferenssi ja sen Arafatia koskevat päätökset osoittavat, ettei Mahmoud Abbas ole johtaja, vaan häntä johdetaan outoon, äärimmäiseen Israelin vastaiseen asemaan, sanovat Yisrael Katz ja Eli Yishai. Jos joku haluaa sotaa, hän tulee saamaan sen, he varoittavat.

Fatahin konferenssi antoi julkilausuman, jonka mukaan Israel syyllistyi Arafatin murhaan. Shas-puolueen puheenjohtaja sisäministeri Yishai sanoi asian näin: Tämä on yksi todiste lisää, että diplomaattinen keskustelu omaa suuremmat onnistumisen mahdollisuudet Marsissa kuin keskustelu tällä alueella. Yishai lisäsi, että pyrkiessään tyynnyttämään ääriaineksia puolueessa se laillistaa terrorismin Israelia vastaan ja osoittautuu siten arvottomaksi rauhankumppaniksi.

Hallitusyhteistyön kansanedustaja Alex Miller sanoi: Konferenssista tulevat oudot päätökset hämmentävät Palestiinaa kansaa. Jos Fatahin johtajat ovat kiinnostuneita, että heitä pidetään todellisina keskustelukumppaneina, heidän tulisi käyttäytyä sen mukaisesti eikä antaa tuollaisia naurettavia lausuntoja, jotka vain heikentävät heidän asemaansa. (INN)

2. FATAHIN edustajat Betlehemin konferenssissa antoivat eilen julkilausuman, jonka mukaan rauhankeskusteluja Israelin kanssa ei aloiteta, ennen kuin Israel on toteuttanut sen asettamat vaatimukset: Israelin tulee vapauttaa kaikki pidättämänsä ja eri pituisiin vankeus-rangaistuksiin tuomitut palestiinalaiset; kaikenlainen setlementtien rakentaminen on lopetettu sekä Gazan saarto on poistettu. Näin kertoi Fatahin keskuskomitean jäsen Nabil Sha´ath lisäten, että ennakkoehtoja on kaikkiaan 14, jotka tulee toteuttaa ennen keskusteluja.

Konferenssia seuraavat analyytikot toteavat, etteivät konferenssin julkilausumat sido Abbasin käsiä, mutta että ne ovat yhdensuuntaisia Abbasin omien vaatimusten kanssa, joita hän esitteli alkajaispuheessaan. Siitä hänen on vaikea perääntyä.

Betlehemin konferenssi jatkuu tänään, jolloin on tarkoitus suorittaa Fatahin keskuskomitean ja vallankumousneuvoston jäsenten vaalit. Keskuskomiteassa on 21 jäsentä, joita hakee 500 Fatahin edustajaa; vallankumousneuvostossa on 120 paikkaa.

Edustajien kesken on muodostunut kolme ryhmittymää, jotka taistelevat tärkeistä paikoista.
Ensimmäinen ryhmittymä muodostuu vanhankaartin jäsenistä kuten Mahmoud Abbas, Ahmed Qurei, Ahmed Ghnaim ja Saeb Erekat. Toinen ryhmittymä koostuu nuoren polven edustajista kuten Marwan Barghouti, Jamal Shobaki, Kadoura Fares ja Muhammad Hourani. Kolmatta pääasiassa Gazassa asuvien ryhmittymää johtaa Mohammed Dahlan. (JP)

3. Tunteet konferenssipaikalla kuumenivat välillä siinä määrin, että järjestysmiehet joutuivat käsikähmään joittenkin edustajien kanssa pyrkiessään hillitsemään heitä. Ainakin Tawfik Tirawi ja Husam Khader, joka vapautettiin Israelin vankilasta vajaa vuosi sitten, joutuivat järjestysmiesten mukiloimiksi. He olivat tuohtuneita saatuaan tietää, ettei Fatahin johto ollut valmistellut minkäänlaista toimintakertomusta kahdelta vuosikymmeneltä eikä selvitystä sen varojen käytöstä. Fatahin johto yritti selittää, että Abbasin avajaispuhe oli tarkoitettu toimintakertomukseksi.

Varsinkin Khader, joka on PA:n parlamentaarikko, kritisoi kovin sanoin Fatahin johtoa syyttäen sitä korruptiosta mukaan lukien Abbas. Toiseksi hän syytti vanhaa kaartia pyrkimyksistä estää nuorten miesten valitsemista Fatahin johtoon. Hän sai taustatukea Mohammad Dahlanilta sekä Marwan Barghoutin kannattajilta. Israelin vankilassa viittä elinkautista kärsivän Barghoutin nimeä ei juuri kuultu konferenssipaikalla eikä hänen edustajille tarkoitettua kirjettä levitetty. Dahlanin nimeä pyrittiin mustaamaan hänen Abbasin oppositioasemansa vuoksi, jopa hänen erottamistaan puolueesta esitettiin. (JP)

4. ISRAEL SEURAA kasvavalla huolella Hizbullahin aseistautumista ja valmistautumista seuraavaan sotaan Israelia vastaan. Israel on toistuvasti valittanut, ettei YK:n turvallisuus-neuvoston asettamat UNIFIL-joukot Libanonin eteläosassa ole niille annettujen tehtäviensä tasalla, tai sitten niille annettu mandaatti rajoittaa niiden kykyä estää Hizbullahin aseistautuminen. Israelin tarkoituksena on esittää YK:lle, että UNIFIL-joukoille annetaan todelliset mahdollisuudet puuttua aseitten salakuljetuksiin lähelle Israelin rajaa ja että UNIFIL:n sotilaat saavat suorittaa tarkastuksia kylissä ilman Hizbullahin lupaa ja valvontaa.

Epäilyksiä ei ollenkaan vähennä Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin ylvästelyt joukkojensa kyvyn ylittävän sen, mitä se oli ennen Libanonin kakkossotaa.

IDF:n parissa on havaittu, että Hizbullah on pystynyt salakuljettamaan joukoilleen Litanijoen eteläpuolella ilmatorjunta-aseita, mikä pakottaa IAF:n valvontakoneita lentämään olalta ammuttavien torjuntaohjusten kantaman yläpuolella, sekä Välimerellä partioivia aluksia purjehtimaan kauempana rannikosta peläten rannikolta ammuttavia merimaaliohjuksia. Italialainen lehti kertoi, että viime kuussa maahan syöksynyt iranilainen lentokone oli kuljettanut uudenaikaisia räjähdyssytyttimiä Hizbullahille.

Globalsecurity.org kertoo web-sivullaan, että Damaskos on hankkinut joukon Scud-ohjuksia, joilla on suhteellisen hyvä osumatarkkuus koko Israelin alueella. Sillä on myös uudenaikaisia ilmatorjuntaohjuksia. Järjestön virkailija kertoo, että Damaskoksesta ei ole pitkä matka Bekaan laaksoon, jossa sijaitsee Hizbullahin tukiasema. Ohjusta ja sen laukaisualustaa kuljettava rekka voi lähteä Damaskoksesta ja ajaa muutamassa tunnissa Bekaan laaksoon.

Puolustusministeri Ehud Barak varoitti tiistaina Knessetiä, että Israelin tulee harkita ennalta ehkäisevää sotilaallista iskua Hizbullah vastaan, jos sen tarkoituksena on muuttaa nykyistä tasapainotilaa. Hän sanoi levittäneensä viestiään eri viranomaisille seuraavan askeleen ottamiseksi, jos sitä tarvitaan. Hänen huolenaan on Syyrian asetoimitukset Hizbullahille.

Barak totesi torstaina, että seuraavassa konfliktissa Hizbullahin kanssa Israelilla on enemmän liikkumatilaa, sillä Israelissa katsotaan Hizbullahin olevan osa Libanonin virallista hallintoa. Sota Hizbullahia vastaan on sota Libanonia vastaan, hän selvitti. (JP)

5. www.debkafile kertoo, että Iranin hallitus aikoo syyttää pidättämäänsä kolmea amerikkalaista journalistia vakoilusta Israelin hyväksi. Kaksi heistä, Shane Bauer ja Sharah Short, 30, on Kaliforniasta, kolmas Joshua Steel Petel, 27, on Oregonista. Kaikki ovat juutalaista syntyperää. Joshuan perhe muutti Iranista Yhdysvaltoihin, ja hänen tarkoituksensa oli tutustua paikkoihin, joista hänen perheensä oli kotoisin. He kirjoittivat eri lehtiin USA:ssa, Joshua, joka opiskeli New Yorkin yeshivassa, kirjoitti Jewish Week lehteen.

Debkafile arvioi, että jollei heidän tapaustaan hoideta taidolla, siitä voi kehittyä samantapainen näytös kuin 1985 Irangate-operaation yhteydessä, joka työllisti ja hämäännytti Reaganin hallituksen useita kuukausia; tai ajatollah Khomeinin aikana USA:n Teheranin lähetystön valtauksesta, joka kesti 444 päivää. Irangate-operaation aikana USA lähetti useita delegaatioita Teheraniin neuvottelemaan Libanonissa siepatun CIA-virkailijan vapauttamisesta asevientiä vastaan Iraniin. Neuvotteluja jatkettiin tietämättä, että vanki oli kuollut kidutuksiin.

Iranin hallitus voi käyttää pidättämiään journalisteja nöyryyttääkseen Obamaa, joka vihoitti presidentti Ahmadinejadin sillä, ettei tämä onnitellut hänen valintaansa, joskin Obama ilmoitti, että USA tunnustaa hänen oikeutensa presidentin virkaan.

Israelissa kiitellään entisen presidentti Bill Clintonin taidokasta diplomaattista saavutusta hänen onnistuttuaan vapauttamaan Pohjois-Korean pidättämät kaksi amerikkalaista journalistia. Sitä esitetään esimerkiksi Obamalle vastaavissa tapauksissa.

6. UUTISOTSIKOITA

- Labourin neljä kapinallista, Eitan Cabel, Ophir Pines-Paz, Amit Peretz ja Yuli Tamir, kokoontuvat sunnuntaina keskustelemaan, miten jatkaa. He tarvitsevat yhden lisää voidakseen erota puolueesta täysin etuisuuksin muodostaakseen uuden puolueen. Barak uhkaa, ettei kukaan neljästä saa asettua ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa, ja jos he eroavat, heidän tulee osallistua puolueen 80 miljoonan NIS velan maksamiseen. (JP)
- Kadiman kakkostilalla varapuheenjohtajan toimiva Shaul Mofaz oli kirjoittanut hyvin kriittisen, puheenjohtaja Tzpi Livniä vähättelevän kirjeen, jonka hänen toimistonsa toimitti lehdistölle. Mofaz kuitenkin sanoi, ettei se ollut hänen tarkastamansa eikä hän siten ole vastuussa siitä. Mofaz suomi Livniä julkisuuskipeäksi, tilapäisesti feministiksi julistautuneeksi ennen helmikuun vaaleja ehdottaen, että Kadima-neuvosto äänestää kirjeen kohdista. Livni ei suoraan hyökännyt Mofazia vastaan, mutta mainitsi hänen pelästyneenä vetäytyneen pois vastuusta. Pelkuruudeksi sitä kai kutsutaan. (JP)
- Hakkerit ovat olleet ahkerina Israelissa, he ovat päässeet sisään sekä Kadiman että Livnin web-sivuille liittäen sinne omia omituisia uhkauksiaan. Yksi näytti sairaala petissä makaavan miehen tekstillä: Tämä oli Sharonin kohtalo. Livniä esittävän kuvan yhteydessä oli teksti: Me lupaamme, me tulemme. Terrori-iskun jälkeistä esittävän kuvan yhteydessä oli teksti: Israel jatkaa naistemme ja lastemme voittamista. Gaza-hacker nimellä esiintyvä sanoi arabiaksi: Allah voittaa Israelin, Livniä kutsuttiin nimellä sotaministeri.
- 25 USA:n republikaani-puolueen Israelissa vierailevaa kongressin jäsentä moitti presidentti Obamaa, että tämä vähättelee Iranin uhkaa mutta samalla liioittelee Israelin setlementtejä ja on väärässä Jerusalemista. Edustaja Eric Cantor sanoi olevansa hyvin huolestunut tavasta, millä Obama liioittelee Sheikh Jarran kahden arabiperheen häätöä oikeuden päätöksen mukaisesti. Hän ei ymmärrä, miksei Israel saa toimia kuten valtiot yleensä omien lakiensa ja oikeuden päätöstensä mukaisesti ilman ulkopuolisten puuttumista. (JP)
- Israelissa rekisteröitiin viides sikaflunssaan kuollut. Rokotetta tilataan siten, että pahimmat riskiryhmät, immuniteettivajaat ja odottavat äidit rokotetaan ensiksi ensi vuoden alussa. Artikkeleissa esiintyy kuitenkin varoituksia enemmän itse rokottamista kuin tautia vastaan. (INN)
- Labourin kapinalliset uhkaavat erota, ellei Barak eroa puheenjohtajan tehtävistä. Labourin sisällä katsotaan, että jos he eroavat, heidän tulee luopua Knessetin jäsenyydestä. (INN)
- Jerusalemin Mercaz Harav yeshivan kirjastonhoitaja kuoli sikaflunssaan.
- Venezuelan Hugo Chavez kutsuu Liebermania mafiajohtajaksi. (INN)
Lämpötilat, Jrsm. Pe: 20-29; La: 19-28; Su: 17-27; Ma: 17-26; osittain pilvistä.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron