TAP: Gabriel Eskelin Israelin tilanne 534

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TAP: Gabriel Eskelin Israelin tilanne 534

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 20 Elo, 2009 20:54

TAP: Gabriel Eskelin Israelin tilanne 534


Subject: Israelin tilanne 534
Date: Tuesday, August 18, 2009 3:00 PM
From: "Gabriel Eskel" hippea2@gmail.com catom53@013net.net

ISRAELIN TILANNE 534
1. Maailman kansat ovat entistä yhtenäisemmin ja uhkaavammin alkaneet vaatia Israelin myöntymistä arabisuunnitelman hyväksymisen kannalle. Israelin vastalauseet sen maalle aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja jopa säilymisenä juutalaisena kansana ei näytä painavan mitään yleisessä mielipiteessä.

Israelissa on odotettu, että USA esittäisi oman suunnitelmansa rauhanprosessin edistämiseksi sekä koko Lähi Idässä että varsinkin Israelin ja palestiinalaisten välisissä suhteissa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, ettei tällaista suunnitelmaa ole tekeillä, tai jos onkin, siitä ei ole kerrottu Israelin hallitukselle mitään. Toisena vaihtoehtona jotkut näkevät kansainvälisen konferenssin kokoamista keskustelemaan tilanteesta ja esittämään suosituksensa. Venäjä on ilmoittanut olevansa valmis toimimaan sellaisen konferenssin isäntämaana, ja alustavasti on jopa esitetty päivämäärästäkin, jolloin olisi sopiva aika siihen. Kuluvan vuoden loppupuolta on ehdotettu, mutta diplomaattinen prosessi näyttää oudon halvaantuneelta, ehkä loma-ajasta johtuen, tai sitten odotetaan jotain ulkopuolista ärsykettä.

2. Maailman yleistilanne on kieltämättä sekava, kukaan ei näytä tietävän, kuka nykyistä maailmaa ohjaa ja mihin suuntaan. USA:n uusi hallitus on Obaman johdossa edelleen epätietoinen, onnistuuko sen aloittama myönnytysten ja alistumisten politiikka arabi- ja muslimimaitten kanssa. Obaman uskottiin löytäneen yhteisen linjan Venezuelan presidentin Hugo Chavezin kanssa, joka ohjaa maataan ja sen mukana lähialueitten maita määrätietoisesti sosialistisiksi tai peräti marxilaisiksi yhteisöiksi, mikä ideologialtaan sopisi Obaman omaan haaveeseen USA:n tulevaisuudesta. Äskeisen Nafta-kokouksen yhteydessä kuitenkin ilmeni, että Chavez pitää Obamaa naivina eikä usko hänen vilpittömyyteensä. Hänen silmäänsä karsastaa se, ettei USA tarttunut lujemmin Kolumbian syrjäytetyn mutta Chavezin läheisen liittolais-presidentin nostamiseksi uudelleen valtaan. Chavez syyttää USA:n valmistelleen hänen syrjäyttämisensä tai ainakin osallistuneen siihen.

Obaman laajasti reklamoima uusi lähestyminen arabi- ja muslimimaita ei sen sijaan ole saanut aikaan sellaista ryntäystä Washingtonin Valkoisen Talon portille kuin odotettiin. Teheranin muslimijohto odottaa edelleen "jonkinlaista anteeksipyyntöä Yhdysvalloilta entisistä rikoksistaan", eikä ole sitä mielestään saanut. Lisäksi Obama ei onnitellut Iranin presidenttiä Mahmoud Ahmadinejadia kuten protokolla olisi vaatinut ja tämän kansallinen ylpeys olisi vaatinut. Siksipä sielläkin odotetaan, kumpi räpäyttää ensiksi silmäänsä kuin pokeripelissä. Teheranin väkivaltaiset mielenosoitukset ovat suurimmaksi osaksi laantuneet, mutta oppositio elää edelleen niin kauan kuin sen sallitaan. Mielenosoituksiin osallistuneita on pidätetty tuntematon määrä, ehkä satoja ehkä tuhansia, mutta heitä pidetään maan pahamaineisissa vankiloissa, joissa samaan pieneen huoneeseen voidaan tunkea niin paljon pidätettyjä, ettei kukaan voi edes istua lattialle, ilmanvaihtoa ei ole ja kaikki oksennukset ja h
ienhajut muuttavat ilman sietämättömäksi. Tarkoituksena onkin lannistaa heidän tahtonsa alistuneeksi ja tahdottomaksi, joka ei enää piittaa, mitä sille tapahtuu.

Ylin kaitsija Ali Khamenei vahvisti Ahmadinejadin presidentiksi, vaikka ulkovaltojenkin silmissä vaalit oli peukaloitu eivätkä vastanneet äänestäjien äänimääriä.

Yhtään varoitusta ei kuitenkaan ole tullut muutamaan viikkoon Israelin tuhoamiseksi.

Tärkeimmät arabimaat Saudi Arabia ja Egypti ovat pettyneitä siihen, ettei USA ole tehnyt mitään Iranin ydinasesuunnitelmien toteuttamisen keskeyttämiseksi, joiden kaikki uskovat johtavan ydinpommin valmistamiseen. Viimeisten uutisten mukaan Iranilla on jo ilmeisesti tarpeeksi rikastettua uraania ainakin yhden pommin valmistamista varten, mutta odottaa vain Khamenein lupaa jatkaa siitä pommin rakentamiseksi. Toisen teorian mukaan Iran haluaa valmistautua useamman pommin rakentamiseen, eikä siksi pidä kiirettä.

KESKEINEN kysymys, mitä Israel tekee Iranin ydinpommisuunnitelman suhteen, on edelleen hämärän peitossa. Ironista tässä on se, että sunni-arabit haluaisivat Israelin iskevän Iranin ydinlaitoksiin, mutta virallisesti ovat hiljaa. Varsin moni amerikkalainen oikeistoa edustava poliitikko tai muuten johtavassa asemassa oleva vaikuttaja on käynyt ilmaisemassa ymmärryksensä, ettei Israel voi elää Iranin ydinpommin varjossa.

Ihan mielenkiinnon vuoksi kerrottakoon epäilys, että Ahmadinejadilla on juutalaiset sukujuuret. Monet Iranissa ovat siihen vihjailleet ja eräs opiskelija joutui vaikeuksiin julkistettuaan internetissä sitä koskevia tietoja.

3. PALESTIINALAINEN Fatah-järjestö piti yleiskokouksensa yli kahteen vuosikymmeneen Betlehemissä. Kuten arvata saattaa, yhteisymmärrys ei kaikissa asioissa ollut hallitseva tekijä. Tunnekuohut nousivat välillä sellaisille lukemille, että median edustajat karkotettiin salista, etteivät pahimmat solvaukset pääse julkisuuteen. PA:n hallitseva presidentin titteliä kantava puheenjohtaja Mahmoud Abbas oli varmistellut vaalivoittoa monella saralla. Gazassa asuville Fatahin jäsenille järjestettiin puhelinäänestys, mutta soittoja osoitettiin vain niille, jotka tiedettiin uskollisiksi Hamas kun ei päästänyt siellä asuvaa 450 Fatahin jäsentä Betlehemiin, 27 pääsi salaa, mutta heitä odottaa sakin hivutus palattuaan koteihinsa.

Jäseniä valittiin Fatahin keskuskomiteaan 18, Abbas nimittää loput 4. Fatahin vallankumousneuvostoon valittiin sinnekin lähes satakunta jäsentä, kaikkiaan heitä lienee 120, joskin luvut vaihtelevat. Abbas oli varmistanut, että ulkomailla asuvat vanhankaartin jäsenet, jotka kannattavat kovaa linjaa, pääsivät Israelin luvalla Betlehemiin. Niiden joukossa oli Ghnaim, jota pidetään Abbasin valitsemana seuraajaehdokkaana. Hän vaatii Israelin vetäytymistä 1949 aselepolinjoille, palestiinalaispakolaisten ja heidän jälkeläistensä paluuoikeutta, Jerusalemia ja muita vaateita. Israelin vankilassa viittä elinkautista + 40 vuotta kärsivä Marwan Barghouti valittiin myös keskuskomiteaan, hänen vaimonsa neuvostoon. Kaiken huomioiden on todettava, että jos tämä vanha kaarti saa vallan käsiinsä, kuten nyt näyttää, voidaan heiluttaa hyvästiä rauhanprosessille.

4. GAZASSA valtaa pitävä Hamas alkoi pelätä, että kaistalla suuren ja kasvavan kansansuosion saanut Jund Ansar Allah (Allahin avustajasotilaat) oli muodostamassa vaaran sen vallalle syyttäessään Hamasia siitä, ettei se noudattanut sharia-lakia tarpeeksi tarkasti, ja järjestön kokoonnuttua moskeijaansa perjantairukouksiin Hamasin pyssymiehet saartoivat moskeijan. On vähän epätietoista, miten ammuskelu osapuolten välillä alkoi, mutta lopputulos oli se, että 28 ihmistä sai surmansa ja ainakin 120 haavoittui. Kuolleitten joukossa oli Jund Ansar Allahin tulisieluinen johtaja. Hän oli lukenut perjantaisaarnansa yhteydessä Gazan emiraatin perustuskirjan, ja julistautui sen johtajaksi. Tämä oli liikaa Hamasille.

Hamasin johto Gazassa on vahvistumassa kaiken aikaa, eikä yhteysneuvotteluilla Kairossa ole juuri onnistumisen mahdollisuutta. Toisaalta entistä kovempi linja Fatahissa voi tasoittaa erimielisyyksiä ja johtaa sittenkin jonkinasteiseen yhteishallituksen muodostamiseen. Tämä voisi avata polkua rauhankeskusteluille, jotka keskeytyivät Olmertin hallituksen kaatuessa. Abbas on kuitenkin vannonut pitävänsä kiinni arabisuunnitelmasta, mikä sellaisenaan on Israelille mahdoton hyväksyttäväksi. Obama on yrittänyt saada arabimaat suostumaan edes näennäiseen myönnytykseen Israelille, mutta viimeksi Egyptin USA:ssa vieraileva presidentti Hosni Mubarak romutti toiveet todettuaan, että niitä annetaan vasta sitten, kun Israel on lopettanut kaiken rakentamisen Juudeassa ja Samariassa ja suostunut arabisuunnitelmaan. Toiseksi niin kauan kuin Gazaa hallitsee terrorijärjestö Hamas, mitään rauhansopimusta ei voida saada aikaan. Tämäkin tie on siten takalukossa ja avain hukassa.

5. EHKÄPÄ ainoa tie Palestiinan ongelman ratkaisemiseksi onkin muodostaa Jordanjoen länsipuolelle Israelin ja Palestiinan keskeinen unioni, liittoutuma, joka hallitsee aluetta ja kansoja yhteisesti. Tätä esittää kirjassaan Ben Gurionin Yliopiston professori Lev Grinberg. Tämä voisi jakaa ne hyödykkeet, mitkä on mahdollista jakaa ja pitää loput yhteisen hallituksen alaisina. jakamattomia olisivat Jerusalem, vesi, ilma, ja ehkä talous. Yhä useampi kansanedustaja ja ministeri Israelissa on todennut äskettäin, ettei kahden valtion periaate on toteutettavissa, ovatpa jotkut heistä vaatineet kaikkien juutalaisyhteisöjen julistamista laillisiksi Juudeassa ja Samariassa, jota ne ovatkin, vaikka media ja jopa oikeuslaitos sanoo toista.

ISRAELISSA on viime päivinä liikkunut huhuja, että Jordania julistetaan virallisesti Palestiinan valtioksi, mikä vapauttaisi Jordanjoen länsipuoliset alueet yksin Israelin hallintaan. Jordanian kuningas Abdullah II pelästyi tästä siten, että hän aloitti voimakkaan vastakampanjan, jonka tarkoituksena on selittää maailmalle, miksi näin ei voi olla. Käytännössä yli 70 % Jordanian väkiluvusta on peräisin Palestiinasta, jopa hänen oma puolisonsa on sieltä. Kampanjaan kuuluu se, että Jordania on peruuttanut kansalaisoikeudet ainakin 40 000:lta maassa vuosikymmenet asuneelta palestiinalaiselta. Tämä nostanee vakavan kysymyksen, mitä näille ihmisille tapahtuu, ajetaanko heidät maasta pois ja minne. Abdullahin valta Jordaniassa lepää beduiinien varassa. Tasapainotilanne voi helposti järkkyä, mikä voi vaarantaa Hashemiittien kuninkuuden maassa.

6. Kaikesta epätietoisuudesta huolimatta elämä Israelissa kulkee omia rauhallisia latujaan. Rakettituli Gazasta on sekin laantunut, vain pari kolme viikossa kuin lämmittelemiseksi. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah lähettää kiukkuisia uhkauksiaan raunioittaa uusilla Iranin ja Syyrian toimittamille raketeillaan kaikki Israelin kylät ja kaupungit. Hän ei huomioi sitä, että siinä samassa hän raunioittaisi valtaosan Libanonia. Poliittisesti Netanyahun hallinto on ollut vakaa eikä oppositio ole saanut mitään aikaan.

Kesä on ollut kuuma joskin hiostavan kostea, jopa vedenkulutus on vähentynyt yli 15 %, mikä helpottaa kuivuudesta kärsivää maata. Kuivuudesta kärsivät myös Syyria ja Irak, joitten vedensaanti Turkista on vähentynyt sen rakentamien patojen johdosta. Irak on vähitellen muuttumassa tomu- ja hiekkapilvien hallitsemaksi erämaaksi asukkaiden muuttaessa kaupunkeihin. Raamatun ilmoitus Eufratin kuivumisesta toteutuu silmiemme edessä.

Kastel 18.08.09

Gavriel
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron