Uutisia Israelista SUNNUNTAI 23.08.09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista SUNNUNTAI 23.08.09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 23 Elo, 2009 12:05

Uutisia Israelista [info@shalom.fi]


Obama aikoo esittää Lähi Idän
suunnitelmansa YK:n yleiskokouksessa syyskuussa, jossa hän pakottaa
Israelin hyväksymään tämän suunnitelman koko maailman silmien edessä.



SUNNUNTAI 23.08.09

1. MERKITTÄVÄÄ EDISTYSTÄ setlementtikeskusteluissa USA:n kanssa, otsikoi JP aamun lehden etusivun pääartikkelinsa. Pääministeri Benyamin Netanyahu piti keskeisen sisäkabinettinsa, ns. kuutosten, kokouksen torstai-iltana, jolloin PM:n erikoislähetti Molcho kertoi heille keskustelujen tuloksista Washingtonissa. Kuutosten kokouksessa päätettiin, mitä polkua jatkokeskusteluissa Obaman Lähi Idän erikoislähettilään George Mitchellin kanssa pyritään etenemään.
Keskusteluissa pääministeri Netanyahun esitystä kannattivat puolustusministeri Ehud Barak sekä varapääministeri Dan Meridor. Kolme muuta, Moshe Yaalon, Avigdor Lieberman ja Benny Begin vastustivat, mutta jäivät tappiolle. Kuutosten esityksen mukaan jo aloitetut 2 500 rakennusyksikköä rakennetaan valmiiksi, mutta muilta osin rakennuskieltoa jatketaan kuusi kuukautta. Käytännössä kielto on jo ollut voimassa Netanyahun hallituskauden alusta alkaen ilman erikoispäätöstä. Nämä tiedot ovat artikkeli kirjoittajien H Keinonin ja JP:n henkilökunnan arvioita, koska kuutosten keskusteluista ei annettu julkilausumaa. Se kuitenkin tiedetään, että USA haluaa 2.5 vuoden rakennuskieltoa, eikä mitään uusia rakennuskohteita saa aloittaa sinä aikana. (JP)

2. Pääministeri Benyamin Netanyahu matkustaa maanantaina Euroopan kiertueelle. Hän tapaa tiistaina Saksan liittokansleri Angelika Merkelin, joka antoi viime viikolla lausunnon, jossa hän kärkevin sanoin kehotti Israelia keskeyttämään setlementtien rakentamisen: Uskoisin, että nyt on tärkeää saada sitoumuksia kaikilta osapuolilta ja siihen kuuluu setlementtien rakentaminen. Olen vakuuttunut, että se tulee lopettaa, koska muuten emme pääse kahden valtion ratkaisuun, jota kipeästi kaipaamme. Heinäkuussa Saksan parlamentin ulkomaanasioitten komitean puheenjohtaja Ruprecht Polenz totesi, että Israel toteuttaa vähittäisen itsemurhan demokraattisena valtiona, ellei se lopeta rakentamista vihreän linjan itäpuolella. Israelissa katsotaan näiden lausuntojen olevan osa EU:n pyrkimyksiä päästä USA:n rinnalle Lähi Idän asioista päätettäessä.

Saksasta Netanyahu lentää Lontooseen, jossa hän tapaa Obaman erikoislähettilään George Mitchellin. Koska asioita on valmisteltu etukäteen, heidän uskotaan pääsevän sopimukseen, jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä. Siinä edellytetään, että arabimaat vastaavat siihen jonkinasteisilla diplomaattisilla myönnytyksillä Israelia kohtaan.(JP)

3. MUSLIMIEN paastokuukausi ramadan alkoi eilen lauantaina, ja se kestää kuukauden. Sen aikana syöminen ja juominen ja kaikki muukin lihallinen nautiskelu on kielletty päiväsaikaan, mutta illalla kun valkoista lankaa ei enää erota, lihalliset nautinnot otetaan monin verroin takaisin. Muslimit valmistautuvat paastoaikaan varastoimalla ruokatarpeita ennakkoon, ettei tule ongelmia. Taatelit ovat suosittuja ramadanin aikana, ja niille annetaan nimiä eri tarkoituksiin, tänä vuonna maailman johtajien mukaan. Tässä maukkaimmat taatelit on nimetty Obaman mukaan, karvaimmat Liebermanin mukaan Kairon torilla. Myös makeita leivonnaisia ja karamelleja leivotaan yön aikaista nautiskelua varten.

USA:n presidentti Obama julkisti oman ramadanin onnittelupuheensa, jossa hän vakuuttavin sanoin lupasi tukea kahden valtion periaatetta. Aloitettuaan videoidun puheensa muslimien tervehdyksellä ramadam kareem hän osoitti sanansa maailman muslimeille, joilta hän sanoi odottavansa vakuutusta uudesta alusta Amerikan ja muslimien välisissä suhteissa.

Olemme kuunnelleet, olemme kuulleet, ja teidän laillanne olemme keskittyneet todellisiin toimiin jotka merkitsevät muutosta ajan myötä sekä poliittisiin että turvallisuuskysymyksiin, joista olen maininnut, ja alueilla, jotka merkitsevät suurinta muutosta ihmisten elämässä, kuten olette kertoneet. Nämä ramadanin rituaalit muistuttavat meitä periaatteista, jotka ovat meille yhteisiä, ja islamin roolista siinä edistäen oikeamielisyyttä, kehitystä, suvaitsevaisuutta ja arvokkuutta ihmisolentojen keskuudessa.

Obaman puhe sai kiitosta muslimien parissa ja monet islamin järjestöt USA:ssa ovat vaatineet, että USA:n hallitus poistaa kireät periaatteensa avustusten jakamisessa muslimi-yhteisöille varsinkin ramadanin aikana. Monet muslimijärjestöt on luokiteltu terrorijärjestöiksi, mikä automaattisesti sulkee ne avustusten ulkopuolelle. (JP)

4. HAMASIN EDUSTAJA kertoi medialle lauantaina, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas henkilökohtaisesti esti Gilad Shalitin sopimuksen voimaan tulon, jolla hänet olisi vapautettu n. 1500 Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivää palestiinalaista vastaan. Olimme hyvin lähellä sopimusta, joka olisi vapauttanut Gilad Shalitin, sanoi Hamasin kansanedustaja ja edustaja Mushir al-Masri.

Mutta Abbas henkilökohtaisesti puuttui asiaan estääkseen vankien vapauttamisen, koska hän vastusti Hamasin kansanedustajien ja virkailijoitten vapauttamisen. Masri kertoi Abbasin pelänneen, että Hamasin tärkeitten johtajahahmojen vapauttaminen olisi heikentänyt hänen omaa auktoriteettiaan ja nostanut esille hänen hallintonsa laillisuuden, joka virallisesti päättyi 10.01.09.

Toiseksi Masri arvioi, että Abbas pelkäsi vankien vapauttamisen nostavan Hamasin suosiota palestiinalaisten keskuudessa. Masri ei halunnut kertoa yksityiskohdista, mutta sanoi vankienvaihdon olleen suunniteltu tapahtuvaksi kesäkuussa.

PA:n viranomaiset ovat toistuvasti esittäneet, että Israelin tulisi vapauttaa hyvätahdon eleenä Abbasille Marwan Barghouti, joka johti Fatah Tanzim järjestöä ennen pidätystään ja tuomittiin viiteen elinkautiseen + 40 vuotta, sekä PFLP:n johtaja Ahmed Saad, joka tuomittiin elinkaudeksi vankeuteen Israelin turistiministerin salamurhan suunnittelusta. (JP)

5. RUOTSIN ulkoministeri Karl Bildt ei katso olevan mitään syytä esittää erityistä anteeksipyyntöä ruotsalaisessa Aftonbladet valtalehdessä olleen kirjoituksen johdosta, jossa syytetään IDF:n sotilaitten sieppaavan palestiinalaisia, leikkaavan heidän sisäelimiään ja palauttavan ruumiit omaisilleen hautaamista varten. Artikkelissa esitettiin kuvia, joissa väitteiden mukaan näkyy pitkiä arpia ruumiissa, joista sisäelimiä on poistettu, ja julkistettiin omaisten haastatteluja, joissa heidän väitetään todistavan syytöksiä elinten varkaudesta. Ruotsalaislehden väitteitä tukee Betlehemissä sijaitseva palestiinalainen uutistoimisto Maan, joka julkisti raportin viikonvaihteen aikana väittäen, että sotilaat sieppaavat palestiinalaisia elinkorjuuta varten. Artikkeli otsikoitiin: Katoamisia, pidättäen hallussaan ruumiita, elinvarkautta sisäkkäisiä rikoksia. Maan lehti, joka toimii Tanskan ja Alankomaitten avustusten turvin, perusti artikkelinsa Abdel Nassen Farwanehin haastatteluun.

Hän vietti osan elämästään Israelin vankilassa, ja Maan pitää häntä vankiasiain eksperttinä. Kaikki tosiasiat, todisteet ja todistukset viimeisten vuosikymmenien aikana koskien tapaa, millä miehitysjoukot ovat kohdelleet ja surmanneet viattomia siviilejä, vahvistavat ilman epäilyä tosiksi ruotsalaisen sanomalehden raportin. Tämä periaate piilotellen pidätettyjä liittyy ilman muuta siihen, mitä ruotsalaislehti paljasti. On mahdollista että kaikki nuo kadonneet pidätetyt tai suuri määrä heitä, on tarkoituksellisesti surmattu heidän elintensä varastamiseksi ja käytetty laittomasti. Näiden vankien jäännökset on piilotettu salaisiin hautausmaihin, jotka tunnetaan numeroitten hautausmaina, Farwaneh kertoi lisäten, että monilta Hizbullahin pyssymiehiltä, joitten jäännökset Israel palautti, puuttui jäseniä. Toiseksi hän tiesi kertoa, toisen intifadan jälkeen, joka alkoi syyskuussa 2000, IDF oli teloittanut 50 siviiliä pidätettyään heidät, ja epäili, että heitä on voitu käyttää elinkorjuuseen. (JP)

Farwanehin kertomuksia voidaan pitää tyypillisinä tuhannen ja yhden yön kertomuksina, jotka ovat täydellisesti vilkkaan mielikuvituksen tuotteita, missä arabit ovat eteviä. Toisena esimerkkinä tästä on PA:n toisen ministerin väitteet, ettei juutalaisilla ole minkäänlaisia yhteyksiä Temppelivuoreen ja Länsimuuriin.

6. UUTISOTSIKOITA.

- IDF:n sotilaita on kielletty syömästä ja juomasta arabien läsnä ollessa, koska sen katsotaan herättävän heissä agressioita oman syömäkiellon aikana.(JP)
- Intian armeija tilaa Israelista Rafael-yhtiön valmistamia Spyder ohjusjärjestelmiä miljardin USD arvosta. Sopimuksen puitteissa Rafael toimittaa 2012 mennessä 18 Spyder liikkuvaa ohjusjärjestelmää, ohittaen näin Venäjän osuuden tärkeimpänä Intian armeijan hankkijana. Järjestelmä pystyy seuraaman useita kohteita samaan aikaan erilaisissa olosuhteissa. (JP)
- USA:n korkea virkailija kertoi perjantaina, ettei Iran vieläkään täysin toimi yhteistyössä IAEA:n kanssa. Viime viikon tiedoista huolimatta Iran ei päästä IAEA:n tukijoita Arakin raskasvesilaitokseen, hän kertoi. (JP)
- Israelin Knessetin jäsen Meretzin mandaatilla Nitzan Horowitz kertoo gallupin osoittavan, että lähes puolet kansasta hyväksyisi avoimesti homon pää-ministeriksi. Horowitz sanoo, että siten hänestä voi tulla pääministeri. (JP)
- Iranin uudeksi puolustusministeriksi on ehdolla terroristi Ahmad Vahidi, joka osallistui 1994 Buenos Airesin juutalaiskeskuksen pommi-iskuun, joka surmasi 85 ja haavoitti yli 200. Hän on Interpolin etsintälistalla. (INN)
- Talousministeri Yuval Steinitz kertoo, että Israel palautuu taantumasta nopeammin kuin USA ja monet Euroopan valtiot. (INN)
- Veroviranomaiset ovat keskittyneet seuraavaksi rabbien ja kabbalistien veroilmoituksiin. Nämä antavat usein siunauksia rahakorvauksia vastaan, mutta ilmoitus verottajalle näistä tuloista voi jäädä tekemättä. (IIN)
- USA:n kongressin ulkomaanasioitten komitean puheenjohtaja Howard Berman kertoi juutalaisjärjestöjen edustajille viime viikolla, että Obaman vaatimus täydellisestä rakennuskielosta Juudeassa ja Samariassa on väärin. Hän uskoi, että sopimus, joka pesee sekä USA:n että Israelin kasvot, solmitaan pian. Israelissa ei kuitenkaan olla yhtä optimistisia. (haaretz)
- www.debka.com kertoo, että Abbas on laatinut suunnitelman, jolla hän katsoo voivansa eliminoida Hamasin vallan Gazassa. Hän kutsuu parlamentti- ja presidenttivaalit 24.01.2010, myös Gazassa, joita valvovat kansainväliset joukot ja tarkkailijat. Abbas yrittää saada Obaman suunnitelmansa taakse, mikä jättäisi Netanyahun ja Mubarakin suunnitelman ulkopuolelle. Abbas katsoo, ettei sovintoneuvotteluista Kairossa tule mitään, joten tämä on ainoa keino saada asiat etenemään. USA:n edustajat sanovat kyllästyneensä Abbasin laittoman hallituksen saamattomuuteen ja odottavat tuloksia. Artikkeli arvioi, että Abbas jättää huomiotta Fatahin peruskirjan vaatimukset vastarinnasta ja komitean asettamisesta tutkimaan PA:n varojen käyttöä.

Toiseksi Abbas aikoo tuoda PLO:n ulkomailla olevat johtajat Ramallahiin ja Jerikoon ja alistaa Länsirannan hallinnon PLO:lle, joka edustaa kaikkia palestiinalaisjärjestöjä ja Abbasin laskelmien mukaan maailman 9 miljoonaa palestiinalaista, mikä asettaa Hamasin vähemmistöön.
- www.onejerusalem.org kertoo, että Obama aikoo esittää Lähi Idän
suunnitelmansa YK:n yleiskokouksessa syyskuussa, jossa hän pakottaa
Israelin hyväksymään tämän suunnitelman koko maailman silmien edessä.
Sen yksityiskohtia ei tunneta, mutta siihen kuulunee Jerusalemin jakaminen ja
Juudean ja Samarian sisäosien luovuttaminen PA:lle. Suunnitelma lyötäneen
lopullisesti lukkoon kansainvälisessä rauhankokouksessa Moskovassa, jossa
Israel jää myös yksin USA:n, YK:n, EU:n ja Venäjän ja muiden kansojen
edustajia vastaan.


www.shalom.fi


www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron