Uutisia Israelista tiistaina 25 08 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista tiistaina 25 08 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ti 25 Elo, 2009 12:46

TIISTAI 25.08.09


1. KUKAAN EI voi rajoittaa Israelin täyttä itsenäisyyttä Jerusalemista, uhoaa Netanyahu Lontoossa ennen tapaamistaan pääministeri Gordon Brownin ja George Mitchellin kanssa. Optimistiset lausunnot, joita eilen vielä tarjottiin kansalle, ovat saaneet pessimistisemmän sävyn. Netanyahun ehdottomuus muissa kysymyksissä ei ole ollenkaan niin jämäkkä. Hänen uskotaan suostuvan varsin pitkälle kysymyksessä juutalaisyhteisöjen oikeudesta normaaliin elämään, kuten nyt luonnollista kasvua nimitetään. Toinen arvoitus, josta tultaneen keskustelemaan hyvinkin tiiviisti johtajien kesken, on arabimailta odotettavat vastavuoroiset hyvän tahdon eleet. Tarkkailijat ennustavat, että Saudi Arabia suosittelee Persianlahden maille, että ne voivat suostua nimellisiin helpotuksiin esim. kaupan alalla, kuten Oman ja Qatar ovat jo tarjonneet, mutta etteivät saudit tunne tarvetta tahria tinkimättömänä islamin suojelijana tunnettua nimeään suostumalla kompromissiin infidelin kanssa. Saudiprinssien suurimpana pelkona ovat tietenkin terrorijärjestöt, ennen muuta al-Qaida, jotka hellittämättä hengittävät heidän niskaansa seuraten saudikuninkaan jokaista askelta voidakseen sen varjolla kiihottaa helposti kiihotettavia aineksia verisiin mielenosoituksiin. (JP)
2. USA:N HALLITUKSEN edustaja Ian Kelly varoitteli eilen, etteivät keskiviikon keskustelut Netanyahun ja Mitchellin kanssa välttämättä tuota läpimurtoa. Hän vihjaisi, että perustustyöt rauhankeskustelujen aloittamiseksi uudelleen kuukausien pysähdyksen jälkeen antavat toivoa menemättä kuitenkaan yksityiskohtiin. Rauhankeskustelut keskeytyivät Olmertin hallituksen joutuessa vaikeuksiin Olmertia vastaan nostettujen oikeusjuttujen vuoksi, eikä niitä ole edes yritetty elvyttää sen jälkeen. Olmert tarjosi periaatteessa 100 % Juudeasta ja Samariasta siten, että 95 % tuli vihreän linjan itäpuolelta ja loput Israelin alueesta, osa Negevistä Gazan alueeseen liittyen, osa Beit Sheanin kaupungin ympäristöstä sekä lisäksi maayhteydestä Hebronin alueelta Gazaan jakaen Israelin maan kahteen osaan. Varsinkin Beit Sheanin kaupungin tarjoaminen on yllättävä ja outo, mitä ei aiemmissa suunnitelmissa kukaan ole tarjonnut PA:lle. Lisäksi Olmertin tarjoaman suunnitelman mukaan kaikki arabienemmistöiset lähiöt Jerusalemissa oli tarkoitus luovuttaa suunniteltuun Palestiinan valtioon. Olmert tarjosi tätä vain muutama viikko ennen eroamistaan pääministerin palliltaan, mutta onneksi Abbas hylkäsi sen. Nyt PA:n pääneuvottelija Saab Erekat vaatii keskusteluja jatkettaviksi siitä, mihin ne jäivät Olmertin hallituksen aikana. (JP)
3. PÄÄMINISTERI Netanyahun keskustelut Englannin pääministeri Gordon Brownin sekä myöhemmin Saksan liittokansleri Angelika Merkelin kanssa torstaina keskittynevät enemmän Iranin kysymykseen kuin palestiinalaisongelmaan. Sekä Brown että Merkel ovat hyvin selkeästi vaatineet, että Israelin tulee keskeyttää kaikki rakennustoimet Juudeassa ja Samariassa antaakseen vapaat kädet rauhankeskustelujen aloittamiseksi lopullisen ratkaisun löytämiseksi ja Palestiinan valtion perustamiseksi, jota Merkel sanoi suuresti kaipaavansa. Mitähän iloa siitä mahtaisi olla Saksan kansalle, jos perustetaan yksi uusi fundamentalistinen islamin valtio, jollainen siitä nykyisten tosiasioitten mukaan tulisi? Kaiken takana lienee enemmän haaveellinen toive saada tuo vuosikausia maitten välisiä suhteita hiertänyt kysymys pois päiväjärjestyksestä. Sopii vain kysyä, mahtaisivatko Lähi Idän ongelmat siitä millään tavoin helpottua, jos Israel pakotetaan rauhaan vastoin tahtoaan ja rajoihin, jotka merkitsevät itsemurhaa maan turvallisuuden kannalta katsoen? Israelin ulkoministerinä toiminut Abbas Eban totesi aikanaan, että vetäytyminen 1949 aselepolinjoille merkitsee juutalaisen kansan pakottamista uudelleen keskitysleiriin ja siksi hän kutsui niitä Auschwitzin rajoiksi.
Netanyahu aloitti päivätyönsä Englannissa tapaamalla lehdistön edustajia. Tämä on hänen kolmas ulkomaanmatkansa noustessaan pääministeriksi 31.03.09. (JP)
4. PA YRITTÄÄ uutta taktiikkaa saadakseen kansainvälisen yhteisön tunnustamaan itsenäisen de facto Palestiinan valtion Juudeaan ja Samariaan kahdessa vuodessa ja voidakseen saada tältä pohjalta kansainvälisen tuomion Israelin miehityksestä, kertoo London Times lehden Lähi Idän osaston johtaja James Hider artikkelissaan. Tämä kehitys-näkymä perustuu PA:n pääministeri Salaam Fayadin laatimaan suunnitelmaan PA:n hallitsemille alueille. Fayad esittää, että voidakseen irrottautua kansainvälisen tuen varassa elämisestä PA:n tulee kehittää omaa talouttaan, instituutioita sekä suuresti vahvistaa aseellisia joukkojaan voidakseen puolustautua terrorijärjestöjä vastaan. Fayafin suunnitelmaan kuuluu kansainvälisen lentokentän rakentaminen Jordanjoen laaksoon. Hider viittaa artikkelissaan Fayadin kesällä julkaistuun kirjaan nimeltä The Spiders of Allah: Travels on the Frontline of Holy War (Allahin hämähäkit: Matkoja Pyhän Sodan Etulinjassa). Siinä Fayad esittää oman kyynisen suhtautumisensa asioihin yleensä mutta varsinkin Israelin ja PA:n välisiin keskusteluihin, joitten epäonnistumisesta hän syyttää molempia osapuolia ja myös Bushin hallitusta siksi, ettei se pakottanut Israelia keskeyttämään juutalaisyhteisöjen kasvua Juudeassa ja Samariassa.
Timesin artikkelin kirjoittaja Hider näkee myös Bushin hallituksen saamattomuuden keskittyessään vahvistamaan PA:n keskushallintoa Hamasin kaapattua vallan Gazassa 2007. Hän katsoo Jasser Arafatin viaksi sen, ettei hän pystynyt hallitsemaan terrorijärjestöjä.
INN:n artikkeli katsoo Hiderin artikkelin puutteeksi sen, ettei hän kerro Arafatin osallisuudesta terrorismin rahoittamiseen ja terroristien ohjaukseen iskuihin Israelissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133085
5. KUIVUUS pakottaa Israelin etsimään keinoja, joilla pystytään ylittämään kuiva kausi, joka jatkuu ja pahenee ennen sateitten alkamista aikaisintaan syyskuussa. Maan tärkein raakavesiallas Kinneret on alempana kuin vuosikymmeniin. Tänä vuonna pumpataan vettä sieltä vain neljännes siitä, mitä normaalivuosina, eli 132 miljoonaa kuutiota, kuten Vesihallituksen ohjeet edellyttävät Mekorot yhtiölle, joka vastaa veden jakelusta Israelissa. Vedenpinta Kinneretissä on nyt 45 sm alempana kuin vuosi sitten samaan aikaan. Viranomaiset kuitenkin ennustavat, että vedenpinta tulee laskemaan alle mustan rajaviivan eli 214.87 m alle merenpinnan. Sen alapuolella pumppulaitteet eivät enää toimi kunnolla.
Maanviljelijöille annettavaa vesimäärää pudotetaan viidellä miljoonalla kuutiolla, eli 95 miljoonaan kuutiometriin sadan asemesta. Maanviljelijöitten edustajat saavat vettä Kinneretin lisäksi Yarkon-Taninim sekä ranta-alueen pohjavesivarastoista. He vastustavat rajoituksia viitaten siihen, että varastot Golanilla olivat lähes täynnä eli 32 miljoonaa kuutiota vettä. He selittävät, että päätös rajoituksista tehtiin keskellä talvea viime vuonna ennen loppukevään sateita. Sateitten määrä viime sadekautena oli km. 490 mm, mikä oikeuttaisi vedenjakelun rajoittamista 60 % Vesihallituksen omien sääntöjen mukaan. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1109874.html
6. HAARETZ kertoo web-sivullaan, että Netanyahun hallitus on lähellä lopullista sopimusta Hamasin kanssa, jolla IDF:n sotilas Gilad Shalit vapautettaisiin tai palautettaisiin mustassa arkussa yli neljä vuotta sen jälkeen, kun hänet Gazan turvallisuusaidan alle kaivettua tunnelia pitkin IDF:n tukikohtaan tehdyn kommandoiskun aikana siepattiin ilmeisesti pahasti haavoittuneena, eikä hänestä ole sen jälkeen nähty elonmerkkiä. Pari hänen kirjoittamikseen sanottua kirjettä hänen vanhemmilleen julkistettiin, mutta Punainen Risti ei ole saanut oikeutta vierailla hänen luonaan, kuten kansainväliset säännöt edellyttävät. Hamas vaatii 450 Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivän palestiinalaisen vapauttamista. Heidän katsotaan kuuluvan kategoriaan, joilla on verta käsissään, eli he ovat osallistuneet aktiivisesti israelilaisten murhaan tai sen suunnitteluun. Olmertin hallitus hyväksyi nimilistan 300:n osalta, mutta 150 ei saanut lupaa, eikä sopimusta saatu solmittua. Näiden lisäksi Hamas vaatii useita satoja vankeja, vanhoja, naisia ja alaikäisiä vapautettaviksi vaiheittain. Pahin este lienee tulkinta siitä, minne vapautettavat vangit laskettaisiin: Gazaan vaiko ulkomaille. Hamas vaatii, että heidät tulee päästää koteihinsa perheittensä luo.
Artikkelin kirjoittaja arvioi, että Hamas tarvitsee myönteistä julkisuutta tammikuussa käydyn IDF:n operaation cast lead vastapainoksi, joka vähensi Hamasin kansansuosiota. Mutta juuri samasta syystä Abbas vastustaa vankien vaihtoa, koska se nostaisi Hamasin kansansuosiota myös Juudeassa ja Samariassa. Hamasin väitteen mukaan Abbasin vastustus esti edellisen sopimuksen synnyn Olmertin hallituksen aikana. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1109979.html
7. UUTISOTSIKOITA
- Fatahin jäsen Gazassa sai kännykkäkamerallaan videoitua tilanteen, joka näyttää Hamasin teloittavan aseettomia Fatahin jäseniä Gazassa. (JP)
- Englantilaiset ovat käärmeissään Libyalle siitä, että siellä järjestettiin vastoin sopimuksia sankarin vastaanotto Englannin vapauttamalle Lockerbien terroristille Abel Baset al-Megrahille. Prinssi Andrewn matka Libyaan peruttiin ja parlamentti kutsuttiin lomalta keskustelemaan asiasta. (JP)
- Vankilaviranomaiset peruuttivat omaisten vierailut tuomittujen palestiinalaisten vankien luo peläten Gilad Shalitin protestoijien mielenosoituksia. (JP)
- IDF:n sotilaat havaitsivat kolmen hengen palestiinalaisryhmän lähellä turva-aitaa Gazan kaistan eteläosassa. Sotilaitten käskettyä heitä pysähtymään he avaisivat tulen, ja sen seurauksena yksi palestiinalainen kuoli, kaksi muuta pakeni paikalta. Pian tämän jälkeen Gazasta ammuttiin 2-3 rakettia haavoittaen yhtä sotilasta, mihin IAF vastasi pommittamalla Gazan salakuljetustunneleita surmaten kolme tai neljä palestiinalaista. (JP, haaretz)
- Palestiinalaisperhe kieltää kertoneensa sotilaitten elinten varastamisesta vastoin Aftonbladet lehdessä olevaa artikkelia. Israel on peruuttanut lehden edustajien press-kortit. Lehden tutkimukset kustansi Ruotsin hallitus(JP)
- Kahden lapsen yksinelättäjä-äiti heräsi siihen että varas oli tunkeutunut hänen 3. kerroksen asuntoonsa ja puukolla uhaten varasti suurehkon rahasumman. Lopuksi varas raiskasi äidin lasten silmien edessä ennen pakenemistaan paikalta. Tapaus sattui Rehovotissa. (JP)
- Myös Israelin opettajia kehotetaan lukeutumaan kunnolla ja arvokkaasti, koska se vaikuttaa oppilaitten kunnioitukseen opettajaansa kohtaan. Gazassa sekä opettajat että oppilaat joutuvat pukeutumaan sharia-lain vaatimaan asuun.
- Mossadin agenttien väitetään kaapanneen venäläisen lastialuksen, jonka väitetään kuljettaneen risteilyohjuksia Iraniin kostotoimena tilanteessa, jossa Israel pommittaisi sen ydinlaitoksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133066
- Hamas houkuttelee lapsia YK:n järjestämiltä kesäleireiltä omiin leireihinsä otsikolla Fun with Terror (hauskaa ja terroria). http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133062

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron