Uutisia Israelista keskiviikkona 26 08 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista keskiviikkona 26 08 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 26 Elo, 2009 17:18

KESKIVIIKKO 26.08.09


1. OLEMME RAKENTANEET Jerusalemissa jo 3000:n vuoden ajan, kertoi pääministeri Benyamin Netanyahu Englannin pääministerille Gordon Brownille heidän tavatessaan eilen Lontoossa. Netanyahu selitti myös, että Juudeassa ja Samariassa asuu yli 300 000 juutalaista ns. vihreän linjan takana, joilla on koululapsia jotka tarvitsevat koululuokkia, lastentarhoja, paikkoja, joissa heidän perheensä voivat asua. Tämä on kaukana maan kaappaamisesta. Tein selväksi Brownille, ettei tarkoituksemme ole vallata uutta maata, selitti Netanyahu lehtimiehille tilaisuuden jälkeen. Hän selitti edelleen israelilaisille lehtimiehille, että tämä on se viesti, jota hän aikoo selvittää Saksan liittokansleri Angela Merkelille torstaina Berliinissä. Hän antoi ymmärtää, että sitä tulee toistaa kunnes viesti alkaa lopulta mennä perille. Netanyahu vakuutti vielä uudelleen, ettei Jerusalem ole setlementti eikä kuulu samaan luokkaan kuin muut juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa. Jos lasketaan ns. vihreän linjan takana asuvien juutalaisten kokonaismäärä mukaan lukien Jerusalemin ympäristö, siellä asuu yli
600 000 juutalaista. (JP)
2. ENGLANNIN pääministeri Gordon Brown kutsui Netanyahua rohkeaksi johtajaksi aloittaessaan yhteisen lehdistötilaisuuden keskustelujen jälkeen. Mutta hän sanoi edellyttävänsä, että yhtä rohkea johtaja löytyisi myös palestiinalaisten puolelta, joka uskaltaisi nousta hedelmättömän retoriikan yläpuolelle ja tarttua rohkeasti esillä oleviin kysymyksiin.
Netanyahu selitti toimittajien mielestä verhottuna heittona edellistä rauhanprosessia vastaan, että hänen hallituksensa työskentelee voimallisesti rauhanprosessin edistämiseksi, joka voi johtaa todelliseen rauhaan. Toivon voivamme edistyä seuraavien viikkojen ja kuukausien kuluessa, eikä tarkoituksemme ole odottaa vaan siirtyä eteenpäin. Hän selitti, että 4:n ensimmäisen kuukauden aikana hallitus on poistanut 147 tarkastuspistettä ja tiesulkua, lisännyt Allenby-sillan aukioloaikaa Israelista Jordaniaan sekä poistanut byrokratiaa palestiinalaisten talouden edistämiseksi. Lisäksi hän sanoi suostuneensa aseettomaan Palestiinan valtioon juutalaisvaltion viereen. Hän tunnustaa, ettei se ollut helppoa, mutta sanoo, että näin toimittiin lyhyen ajan kuluessa. Kuitenkin hän odottaa vastavuoroisuutta palestiinalaisten taholta saamatta yhtään mitään, päinvastoin he ovat siirtyneet taaksepäin. Netanyahu karakterisoi odottamaansa johtajaa ei vain kumppaniksi vaan rohkeaksi kumppaniksi, joka osoittaa lujuutta ja johtajuutta. Hän odottaa sellaisen johtajan sanovan selkeästi, että konflikti on loppunut, että me teemme nyt lopullisen rauhan, joka tulee lopettamaan kaikki uudet konfliktit. (JP)
3. Netanyahu kertoi keskustelleensa Brownin kanssa lukuisista kahdenkeskisistä kysymyksistä, joista yksi oli toive, että Englannin hallitus laatisi lain, jolla estetään oikeustoimien aloittaminen Israelin sotilasjohtajia vastaan sotarikoksista syytettyinä. Hän ei myöskään kertonut, nousivatko mm. Englannin hallituksen tukemat NGO-järjestöt keskusteluihin. Israelissa on vaadittu laki, jolla tällaisten NGO-järjestöiksi naamioituneiden järjestöjen toiminta kielletään Israelissa. NGO-tunnus edellyttää, ettei sellainen järjestö saa minkään maan hallituksen tukea. Englannin hallitus tukee Breaking the Silence-järjestöä, joka äskettäin julkisti hyvin kriittisen raportin väittämistään IDF:n sotilaitten rikoksista siviilejä vastaan cast lead operaation aikana. Raportissa esiintyneet todisteet on tunnistettu kuulopuheiksi, vaikka niitä esitetään muka sotilaitten omakohtaisina kokemuksina.
Netanyahu ei puuttunut huhuihin Gilad Shalitia koskevien neuvottelujen edistymisestä eikä myöskään Skotlannin hallituksen Lockebien terroristin vapauttamisesta. Terroristin matkustajakoneeseen sijoittama pommi surmasi 270 ihmistä. Vapautettu terroristi sai sankarin vastaanoton Libyassa vastoin Libyan ja Skotlannin sopimusta. (JP)
4. JP:N KOLUMNISTI Tovah Lazaroff tarkastelee artikkelissaan USA:n hallituksen suhtautumista Israelin vielä rakenteilla olevaa turva-aitaan Juudeassa ja Samariassa sekä juutalaisyhteisöjen rakentamiseen siellä. Lazaroff arvioi Israelin turvallisuusasiantuntijalta eversti Shaul Arielilta saamiinsa vinkkeihin perustuen, että nämä kysymykset on sidottu yhteen USA:n hallituksen vaatimuksiin Israelilta. Tämä tosiasia näkyi jo Olmertin ja Bushin hallitusten aikana Annapolis-konferensista alkaen vuonna 2007. Lazaroff selittääkin, että vuonna 2002 aloitettua turva-aitaa rakennettiin nopeasti Annapolis-konferenssiin saakka, mutta 805 km:n kokonaispituudesta loput 295 km osuus on käytännössä lähes pysähtynyt. Hän toteaa lisäksi, että turva-aitaa ei ole rakennettu ns. suurten setlementtikokonaisuuksien ympärille, kuten Maale Adumim, Ariel ja Etzion blokki, jotka kaikissa suunnitelmissa on tarkoitus jättää Israelin puolelle tulevaa rajaa. Pääministerin kanslia kiistää tiedot, että setlementtien ja turva-aidan rakentamisella olisi yhteyttä toisiinsa. Sen mielestä rakentamisen hitauteen vaikuttavat taloudelliset seikat, oikeuskäsittelyt sekä rakentamisen tärkeysjärjestys, mihin puolestaan vaikuttaa kehittyvä poliittinen ilmapiiri. Täten Arielin ja Maale Adumimin tilannetta ei pidetä yhtä kiireisenä kuin Jerusalemiin ja Juudean vuorille rakennettavaa aitaa, joka sulkee turva-aidassa olevat aukot Hebronin suunnasta Beershebaan.
Maale Adumimin kaupungin johtaja Benny Kashriel vakuuttaa, että kysymys on varojen puutteesta, mutta asianajaja Shlomo Lecker, joka on hoitanut parin arabikylän asioita turva-aitaa koskevissa kysymyksissä, vakuuttaa, että politiikka siinä määrää kaiken. Yli 33 000 asukkaan Maale Adumimin kaupungin turva-aidan paikkaa on jouduttu siirtämään valitusten johdosta, kuten monella muillakin seuduilla, mutta siihen liittyy kysymys E-1 alueen rakentamisesta ja sen sulkemisesta turva-aidan länsipuolelle. (JP)
5. PA:N PÄÄMINISTERI Salaam Fayadin esittämän suunnitelman mukaan Palestiinan valtio perustetaan 2011, joko Israelin suostumuksella tai ilman. PA:n johto näyttää todenneen, että heillä on nyt ystävä Washingtonissa, joka tulee tukemaan heidän julistustaan. Fayadin suunnitelman mukaan valtio perustetaan 1967 sota edeltäneille 1949 Israelin itsenäisyyssodan lopettaneen aseleposopimuksen määrittelemille linjoille, missä sotineet armeijat olivat silloin. Tätä kutsutaan myös ns. vihreäksi linjaksi, mitä PA:n johto pitää tulevan valtionsa rajana Israelia vastaan. Palestiinan pääkaupunkina tulisi Fayadin suunnitelman mukaan olemaan Jerusalem, ja se muiltakin osin noudattelee populistisia iskulauseita, joihin Palestiinan kansa on totutettu. Palestiinalaiset analyytikot arvioivat, että Fayadin suunnitelman julkistaminen osoittaa hänen pyrkivän PA:n puheenjohtajavaalien ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa, jotka hänen mielestään tulee pitää ensi vuoden tammikuussa. Hänen suunnitelmansa lienee saanut Abbasin siunauksen.
Monet palestiinalaiset ovat kritisoineet Fayadin suunnitelman julkistamista, koska he katsovat, että se olisi kuulunut Abbasin tehtäviin tai että se olisi pitänyt julkistaa PLO:n nimissä, joka on kaikkien palestiinalaisryhmien kattojärjestö.
Fayad kutsui suunnitelmansa julkistamistilaisuudessa Israelin läsnäoloa Juudeassa ja Samariassa kolonialistiseksi miehitykseksi, joka tulee lopettaa, jotta palestiinalaiset voisivat nauttia turvallisuudesta, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Hänen mielestään setlementit pelkällä olemassaolollaan uhkaavat tuhota mahdollisuuden Palestiinan valtion territorioille, jotka miehitettiin 1967. Fayadin Palestiinaa tulisi hallitsemaan demokraattinen monipuolue-
järjestelmä, joka kunnioittaisi inhimillisiä oikeuksia ja jonka asukkaat olisivat samanarvoisia.
Fayad näyttää unohtaneen, että Jordania miehitti Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosat 1948, jolloin myös Egypti miehitti Gazan ja Syyria Golanin ylängön. (JP)
6. PALESTIINAN TV:n johtaja erotettiin virastaan, koska hän ei antanut ohjelmissaan tarpeeksi tilaa pääministeri Fayadille. Erottamisen toimitti PA:n viranomainen Yasser Abed Rabbo, joka vastaa PA:n median asioista. Joukko palestiinalaisia journalisteja Länsirannalla, jotka kiivaasti vastustavat erottamista, kertoivat, että PA lähetti aseistettuja joukkoja TV-asemalle varmistamaan, ettei erotettu johtaja Muhammad Dahoudi päässyt työpaikalleen. Rabbo menetti malttinsa todettuaan, ettei Dahoudi lähettänyt TV-tiimiä kuvaamaan erään kylän vesiprojektin valmistumisjuhlallisuuksia, joita Fayad johti. Dahoudi vastustaa kiivaasti erottamista ja sanoo, ettei hänellä ole mitään suunnitelmia astua syrjään. Hän edustaa Gazan Fatahin johtoa. Hänen mielestään vain Abbasilla on oikeus erottaa hänet, joka hänet nimittikin. Fayadilla näyttää olevan vankka kannatinjoukko Länsirannalla, joka odottaa hänen asettuvan puheenjohtajaehdokkaaksi tammikuun vaaleissa 2010.
Fayad ei varmaan ole ainoa palestiinalainen, joka kilpailee PA:n puheenjohtajuudesta. Hän kuuluu pieneen itsenäiseen puolueeseen, eikä hänellä ole siten Fatahin kannatusta. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- INTERNATIONAL ELDERS koostuu entisistä presidenteistä ja kansan johtajista. Tämä ryhmä vierailee nyt Israelissa pyrkien edistämään rauhantavoitteita alueella. Mukana on Fernando Carroso, Brasilian entinen presidentti, joka johtaa ryhmää, Jimmy Carter (USA), Desmon Tutu (Etelä Afrikka), Gro Brundtland (Norja), Ela Bhatt (Intia) sekä Mary Robinson (Irlanti). Carter saanee taas kirjeitä kuljetettavakseen, kuten edellisellä Israelin vierailullaan. (JP)
- Netanyahu arvioi, että voimakkaat sanktiot Iranian vastaan voisivat tehdä tarpeettomiksi sotilaalliset iskut sen ydinlaitoksia vastaan.
- Labourin puheenjohtaja puolustusministeri Ehud Barak sanoo, että laittomasti pystytetyt juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa poistetaan parissa kuukaudessa. Barak näyttää saaneen elämäntehtäväkseen näitten nuorten idealistien kyhäämien parakkien tuhoamisen. Onhan se vaarattomampaa kuin sotia aseistautuneita armeijoita tai terrorijoukkioita vastaan, mutta luulisi Israelin puolustusministerillä olevan tärkeämpiäkin tehtäviä.
- Israelissa kielletään huhut, että Ruotsin ulkoministeri Karl Bildt olisi peruuttanut suunnitellun Israelin matkansa. Huhun pani alulle vasemmistolainen Haaretz-lehti, joka väitti ulkoministeri Liebermanin harkitsevan vierailun peruuttamista. Tämä olisi erittäin typerä teko, sillä Ruotsi on nyt EU:n presidenttimaa. Mitätön lehtijuttu näyttää kiihtyvän syyttelyksi, jossa sekä Ruotsia että Norjaa syytetään anti-semitismistä. Norja ryvetti manttelinsa kunnioittamalla norjalaista kirjailijaa Knut Hamsunia, joka ihaili natseja. (JP)
- Maanomistajan ja ortodoksipiirein vastustuksesta huolimatta arkeologit aikovat aloittaa mystisen hautaluolan avaamisen Galileassa. Sen uskotaan olevan kolmannen vuosisadan kuuluisan rabbin Yehoshua Ben Lavin hauta. Luola sijaitsee Tziporissa. Maanomistaja sanoo löytäneensä luolan etsiessään sopivia kiviä rakennustoimiinsa. Hän rakensi aidan alueen ympärille ja rakennuksen vähän kauemmaksi. Arkeologit syyttävät häntä antiikkisen alueen turmelemisesta pystyttämiensä rakennelmien vuoksi. (JP)
- Netanyahu voi tavata Obaman ja Abbasin kolmikantaneuvotteluissa ensi kuussa, arvioi Israelin YK:n lähettiläs. Obama vaatinee rakennuskieltoa Länsirannalla Iranin kovennettuja sanktioita vastaan. (INN)
- Obama lähi 10-päivän ramadan lomalle, kertovat uutislähteet.
- Obaman anoppi aiheutti melkoisen myrskyn harjoittaessaan voodoo-rituaaleja asunnossaan Valkoisessa Talossa. http://timesonline.typepad.com/comment/ ... m-yet.html

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Obama

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ke 26 Elo, 2009 19:08

Sanonpahan vaan, että Obama on tosiaankin sielunvihollisen asialla.
Hän noudattaa myös muslimien juhla-aikoja, ramadania.
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2116
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa