Uutisia Israelista keskiviikkona 02.09 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista keskiviikkona 02.09 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 02 Syys, 2009 15:37

KESKIVIIKKO 02.09.09


1. NETANYAHU ei luvannut setlementtien jäädyttämistä, kertoi salkuton ministeri Yossi Peled Likudin aktivisteille järjestetyssä tilaisuudessa Tel Avinin Azrieli tornissa eilen. Peled vakuutti olleensa mukana tilaisuudessa, jossa Netanyahu sanoi tuon ja kuulleensa kaiken omin korvin. Netanyahua lähellä olevat tahot, kuten JP:n artikkelissa todetaan, vahvistavat Peledin kuulleen oikein ja lisäävät Netanyahun toistaneen useasti, ettei mitään sopimusta asiassa ole tehty, vaan lehdistössä esiintyneet arviot perustuvat niiden omiin spekulaatioihin. Eilinen Likudin tilaisuus oli tarkoitettu puolueen aseman vahvistamiseksi Jerusalemia ja Golanin ylänköä koskevissa kysymyksissä, arvioivat JP:n kolumnistit Gil Hoffman ja Jonah Newman, mutta tarkoitus oli puuttua vähemmän Juudean ja Samarian kysymyksiin, ettei sillä hämmennettäisi Netanyahun neuvotteluasemaa.
Kuulin omin korvin pääministerin sanovan, ettei hänellä ole aikomustakaan jäädyttää rakentamista setlementeissä ja Jerusalemissa, Peled kertoi. Hän sanoi, ettei ole mitään sopimusta jäädyttää rakentamista setlementeissä, kerron tämän teille ensi käden tietona. Peled lisäsi kuulleensa pääministerin sanoneen keskusteluissaan Euroopan johtajien kanssa, että juutalaisten tulee voida asettua asumaan minne haluavat. Hän esitti toivomuksen, etteivät nämä kysymykset ja erilaiset mielipiteet niistä hajota puoluetta. (JP)
2. Likudin kokouksessa päätettiin kuitenkin esittää Netanyahulle vetoomus, ettei hän suostuisi myönnytyksiin Jerusalemista, Golanista sekä Juudeassa ja Samariassa, eikä Likudin vaalikampanjan aikana annetut lupaukset anna siihen oikeutta, totesi ke.Tzipi Hotovely, Likudin uusia nousevia kasvoja.
Useat puhujat olivat huolestuneita siitä, että myönnytysten kautta Likudista on kehittymässä Kadima 2, ellei peräti selkeästi vasemmistolainen puolue Labourin tilalle. He olivat kuitenkin varovaisia sanoissaan vakuuttaen, että vetoomusten tarkoituksena ei ole heikentää Netanyahun hallitusta vaan vahvistaa sitä. Gush Katifin asia on edelleen arka paikka sieltä karkotetuille, jotka epäilevät Netanyahun taipuvan kasvavan ulkomaisen painostuksen alla. Epäilys on tietenkin aiheellinen, sillä Ariel Sharon lupaili yhtä vankasti vastustavansa myönnytyksiä, ja kuitenkin runnoi yksipuolisesti läpi juutalaisten karkottamisen Gazasta.
Knessetin puhemies Reuven Rivlin lähetti viestin presidentti Obamalle: Ei kukaan voi estää Israelin kansaa harjoittamasta riippumattomuuttaan Israelin maassa. Ensi vuonna jakamattomassa Jerusalemissa, Rivlin hehkutti lainaten juutalaisten toivotusta galutissa. (JP)
3. RABBIEN ja tunnettujen juutalaisvaikuttajien muodostama ryhmä, joka käyttää itsestään nimitystä Uusi sanhedrin, käsitteli eilen kokouksessaan uutisia, joitten mukaan Galilean juutalaiset ovat taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi myymässä tiluksiaan eniten tarjoaville, ja monessa tapauksessa ostaja on arabimaasta. Vastaavia hälyttäviä uutisia on tullut muualtakin, myös Jerusalemissa, jossa toimii aktiivisia arabijärjestöjä pyrkien ostelemaan kiinteistöjä ja asuntoja juutalaisjärjestöjen vastapainoksi. Asia on tullut esille suuremmassa mitassa Knessetin käsitellessä lakia, jolla JNF:n omistamia maita voidaan myydä yksityisomistukseen. Tähän liittyy ostajan henkilöllisyyden lisäksi juutalaisen Lain vaatimus, ettei maata saa myydä ikuiseksi ajaksi. Älköön maata ainaiseksi myytäkö, sillä maa on Minun, ja te olette muukalaisia ja vieraita Minun luonani. (3.Ms.25:23)
SANHEDRININ edustajana professori Hillel Weiss selitti medialle, että vaikka juutalainen myydessään maata arabeille avustaa vihollisia, se ei oikeuta kuolemantuomioon hänelle. Pisgat Zeevissä maanantai-iltana kokoontunut Sanhedrin selvitti maata vieraille myyneen oikeuksia todeten, että siihen syyllistynyt ei voi johtaa rukouksia synagogassa; hän ei saa oikeutta siunauksen julistamiseen Toran lukemisen yhteydessä; häntä ei voida lukea 10:n mieshenkilön muodostaman rukousryhmän jäseneksi, ja hänet luetaan vihollisen avustajaksi juutalaisen halachan mukaan. Kokoukseen osallistui useita tunnettuja rabbeja kuten Safedin päärabbi Shmuel Eliyahu, Shasin hengellisen johtajan Ovadia Yosefin poika rabbi Ya´acov Yosef, UTJ:n entinen rabbi, kansanedustaja, 93-vuotias Menachem Porush. Kokouksessa todettiin maan, kiinteistöjen ja asuntojen myynnin arabeille lisääntyneen arabi- ja Euroopan maitten avustaessa ostoja lahjoituksillaan, Jerusalemin lähiöissä kuten French Hill, Pisgat Zeev ja muut. Arabien kiinnostus asuntojen hankkimiseksi Jerusalemin länsiosassa on lisääntynyt turva-aidan valmistuttua, sillä he eivät halua asua PA:n alaisuudessa. Eliyahu kertoi, että maata ja asuntoja arabeille myyneitä boikotoidaan. (JP)
4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak osallistui koulujen avajaistilaisuuteen Eshkolissa, jossa hän neuvoston tiloissa vastaili pienten lasten esittämiin kysymyksiin. Heidän taustansa antoi erityisen painon heidän huolelleen, sillä heidän yhteisönsä on saanut kokea jatkuvaa terroristien raketti- ja kranaattitulta Gazasta 8 vuoden ajan. Barak selitti JP:n raportin mukaan kovin monimutkaisin lausein ja termein nuorten oppilaitten esittämiin yksinkertaisiin kysymyksiin. En suosittelisi, että te tai kukaan nuori tässä maassa ajattelisi valittelevin termein. Teidän ei myöskään tule epäillä maan (poliittista) suuntausta ja sen vastuullisuutta yhteisölle. Barak selitti myös opiskelijoille, ettei armeija pysty suojaamaan jokaista sotilasta, ei heidänkään turvallisuuttaan, kun he aikanaan astuvat IDF:n palvelukseen, sillä he kasvavat aikuisiksi hyvin vaarallisessa maankolkassa. Israelin valtio sijaitsee alueella, joka ei tunne mitään sääliä heikolle, eikä täällä anneta toista mahdollisuutta puolustaa itseään. Vaikka se ei olekaan se mitä haluamme, yhteisö joka ei ole tarvittaessa uhraamaan kansalaisiaan ei tule kestämään ja säilymään hengissä. Emme asu Länsi Euroopassa tai USA:ssa.
Barak kosketteli myös Gilad Shalitin vapauttamista koskevia neuvotteluja, joita hän kutsui vaikeiksi ja joskus brutaaleiksi, sillä ne koskevat murhaajien vapauttamista, jotka otetaan vastaan sankareina ja marttyyreina palattuaan kansansa pariin. Hän sanoi, ettei ole toiveita Giladin pääsemiseksi vapaaksi päivässä tai parissa.
Gilad Shalitin vanhemmat toivoivat, että Barak puhuisi vähemmän ja toimisi enemmän. (JP)
5. MAAILMA, mukaan lukien USA ja EU, ovat toistuvasti esittäneet kovenevia vasta-lauseita Itä Jerusalemin arabilähiöitten juutalaistamista vastaan Israelin tyhjentäessä ja pyrkiessä tuhoamaan laittomasti rakennettuja arabitaloja. Vastalauseitten taustalla on usko, että ne ovat aina olleet arabien asuttamia. Totuus on kuitenkin aivan toinen, kertoo Seth Frantzman JP:n artikkelissaan 01.09.09. Viimeisimmät häädöt ovat osa suunnitelmaa ympäröidä Sheikh Jarran arabilähiöt juutalaisilla setlementeillä tarkoituksella erottaa arviolta 500 arabia muusta kaupungista ja ottaa valvonta alueen pääteistä, kertoo yhden Jerusalemin johtavan perheen jäsen Hasib Nashashibi.
FARNZMAN toteaa, että Sheikh Jarran nimellä tunnettu alue käsitti 19. luvulla kaksi juutalaista lähiötä, Nahalat Shimon ja Shimon HaTzadik. Jälkimmäinen toimi ylipappina 4. vuosisadalla jKr., ja ne ostettiin 1891. Nahalat Shimonin asuttivat ja rakensivat sefardi- ja Jemeninin juutalaiset 1891. Sheikh Jarrah oli valtaosaltaan juutalainen lähiö 19. luvun jälkipuoliskolta vuoteen 1948 saakka, jolloin Jordania miehitti sen.
HEPREALAISEN YLIOPISTON professorin Ruth Karkin tutkimusten mukaan asuntoalueita reunustivat Jerusalemin johtavien arabien rakentamat talot. Salah a Din katu oli Husseinin kortteli, johon kuului kuusi Husseinin perheen omistamaa taloa 1890-luvulla. Toiset johtavat muslimit alkoivat rakentaa Sheikh Jarran alueelle 1870-luvulla. Vuonna 1918 Sheikh Jarran muslimitaloja oli kolmisenkymmentä. Se oli kansainvälinen lähiö, jossa sijaitsi St. Georges Anglican Chathedral, Saladinin sotilaan muistoksi rakennettu muinainen moskeija sekä kuninkaitten haudat, jonne oli haudattu lukuisia juutalaisia merkkihenkilöitä. Juutalainen perhe oli hankkinut sen omistukseensa ja antoi sen Ranskan hallitukselle 19. luvulla.
TAISTELUJEN alettua 1947 juutalaisten ja arabien välillä lähiön arabit pyysivät arabisotilaita poistumaan sieltä ja jättämään heidän alueensa rauhaan, myös sen juutalaisasukkaat. Maaliskuussa 1948 arabinuorten muodostama al-Shahab (nuoriso) joukko tunkeutui lähiöön ja sytytti tuleen sen synagogan ja juutalaisten asuintalot pakottaen asukkaat pakenemaan. Huhtikuussa 1948 arabit hyökkäsivät Hadashan sairaalaan matkalla olleen lääkäreitten ja sairaanhoitajien muodostaman aseettoman saattueen kimppuun surmaten kaikki 79 juutalaista. Samanlaisen hävityksen koki myös Silwanin lähiö, jonka Jemenin juutalaiset olivat asuttaneet 1882, kuten myös Jerusalemin juutalaiskortteli, joka tuhottiin.
Jordanian miehitettyä Itä Jerusalemin 1948 sen kristitty asukasmäärä pieneni 30 000:sta
10 000:en vuoteen 1967 mennessä, jolloin Israel vapautti alueet.
FRANZMAN kutsuu näitä vuosia 1948 1967 kadonneiksi vuosiksi, jossa elämä näytti pysähtyneen, mutta todellisuudessa arabeja muutti Beit Haninaan, joka kehittyi hyvinvoivien arabiperheitten keskukseksi, ja jonne Hebronin arabit muuttivat etsimään työtä, jotka ennen pitkää nousivat nopean lisääntymisvauhtinsa ansiosta johtaviksi asukkaiksi noissa lähiöissä. Franzman toteaa, että EU on ollut mukana konfliktin syntymisessä asuttamalla pakolaisia Itä Jerusalemiin. UNRWA antoi Sheikh Jarran kiistanalaiset talot Hannoun ja Gawi perheille ilmoittamatta mitään niiden juutalaisille omistajille. Jordanialaiset olivat pyrkineet tuhoamaan kaiken juutalaisuuteen viittaavan miehittämiltään alueilta ja karkottaen kaikki juutalaiset. Jopa juutalaisten hautojen hautakivet varastettiin ja käytettiin toilettien ja teitten rakentamiseen. Vuonna 2009 tehdyn raportin mukaan jordanialaiset tuhosivat 30 000 hautakiveä Sionin vuoren juutalaisten hautausmaalta. (kirjoitus on lyhennelmä ao. artikkelista) http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull
6. UUTISOTSIKOITA
- Poliisin arvion mukaan autovarkaitten kuningas Hussein e-Attash, nilkuttaja, sai surmansa Ben Nun kylän lähellä. Kylän vartija sai tiedon autovarkaudesta, ja pian näki auton, joka veti perässään toista. Hän kehotti varkaita pysähtymään, mutta he jatkoivat matkaansa juuttuen lopulta umpikujaan. Varkaat ryntäsivät autosta kohti vartijaa, joka suojautuakseen avasi tulen satuttaen yhtä heistä, joka kuoli vammoihinsa. Poliisi vei vartijan kuulusteluihin selvittääkseen toimiko hän oikein avatessaan tulen. (JP)
- 50-vuotias mieshenkilö, joka kuoli eilen. oli Israelin 20:s sikaflunssan uhri.
- Ashkelonissa koululaiset joutuvat kulkemaan metallin paljastamien läpi. (JP)
- Gdanskin ainoa jäljelle jäänyt synagoga palautettiin virallisesti kaupungin juutalaisille asukkaille. Pääosaa sen rakennuksista käytti paikallinen musiikkikoulu jättäen vain pienen osan juutalaisten rukouksia varten. Synagoga rakennettiin 1927. Saksalaiset tuhosivat sen osittain 1938, ja kommunistien ottaessa vallan sitä käytettiin varastona. Kaupungin juutalaisväestössä on 100 rekisteröityä jäsentä, mutta heitä on alueella enemmän, mutta pelkäävät tunnustautua juutalaisiksi. (JP)
- 200 000 asukasta etsii taloudellista apua ennen juhla-ajan alkamista.(JP)
- EU:n virkailija toteaa, että Israel valtasi Arctic See aluksen, koska se oli viemässä aseita Iraniin. (JP)
- Technionin tiedemiehet kehittivät laitteen, joka pystyy paljastamaan syövän ihmisessä tutkimalla hänen hengittämäänsä ilmaa. (INN)
- Egyptin muslimineuvosto antoi fatwan, jonka perusteella kirkon rakentaminen on synti Allahia kohtaan. Se on yhtä saastaista kuin kasinon rakentaminen tai suojan rakentaminen sikojen, koiran tai kissojen kasvattamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133226

Aihe: Uutiset |
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron