Uutisia Israelista perjantaina 18. 09 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista perjantaina 18. 09 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Pe 18 Syys, 2009 13:22

PERJANTAI 18.09.09


1. IAEA:N asiantuntijat myöntävät nyt, että Iranilla on kapasiteetti valmistaa ydinase koska vain, mutta sen ajankohdasta on erimielisyyksiä. YK:n turvallisuusneuvolle laaditun dokumentin Iranin ydinsuunnitelman toteutumisesta laativat järjestön korkeat virkailijat. Siinä he yhtyvät mielipiteisiin, joita Washingtonin hallituksella on asiasta, mutta antavat ymmärtää, että IAEA:n pääsihteeri pidättää dokumenttiin liitteenä kuuluvan salaisen raportin, jossa esitetään tietoja Iranin ydinaseen valmistumisesta. Dokumentin mukaan Iranilla on tarvittava tieto-taito pommin rakentamiseksi. Nyt se keskittyy tarvittavan kuljetusmekanismin rakentamiseen, mutta kieltää lehdistössä olleet tiedot, että järjestöllä olisi pitäviä tietoja siitä, että Iranilla olisi nyt tai olisi ollut aiemmin ydinasesuunnitelma. (JP)
2. Ajankohta sattuu yhteen Obaman ilmoituksen kanssa, että hänen hallituksensa on peruuttanut päätöksen ohjussuojan rakentamiseksi Chekin tasavaltaan ja Puolaan. Ilmoittaessaan asiasta julkisesti Obama kielsi syytökset, että aiemman suunnitelman hylkääminen heikentää USA:n puolustusta väittäen, että se päinvastoin vahvistaa sitä, sillä uuden suunnitelman toteuttaminen tulee halvemmaksi ja on tehokkaampi mitä tahansa Iranista tehtyä ohjushyökkäystä vastaan. Hänen on vaikea tunnustaa, että päätös aiemman suunnitelman romuttamisesta tehtiin Venäjän painostuksesta, ja sitä on sen vuoksi pidettävä poliittisena tappiona USA:lle. Asiasta on kerrottu aiemmin vihjaamalla, että ohjustorjunta-järjestelmä siirretään toisiin maihin, kuten Turkki ja Israel, kolmantena vaihtoehtoa Baltianmaat tai Azerbaijan. Israelissa on jo valmiina USA:n toimittama tehokas tutka-asema, jota hoitavat amerikkalaiset sotilaat. Obama viittasi tähän todeten sen toimivan moitteettomasti. (JP)
3. IAEA teki torstaina päätöksen, jonka mukaan Lähi Idästä tulee muodostaa ydinaseista
vapaa vyöhyke. Lausuntoehdotuksen oli laatinut Egypti Ruotsin ja Israelin sekä USA:n avustuksella. Se voitiin hyväksyä vasta, kun sen sanamuotoon lisättiin epäsuorat Irania ja Syyriaa koskevat maininnat. Lausuntoa kannatti 103 jäsenmaata, yksikään maa ei vastustanut, mutta neljä maata pidättyi äänestämästä, niiden mukana USA ja Israel. Ydinaseettoman vyöhykkeen kannatus oli kasvanut viime vuodesta ja sen vastustus pienentynyt. Iranin ohella Syyria on ollut vastahankainen IAEA:n vaatimuksille päästä tutkimaan sen väitettyä salaista ydinsuunnitelman toteuttamista sen jälkeen, kun IAF:n koneet tuhosivat sen plutonium-aseman vuonna 2007. Israelissa ja varmaan muuallakin epäillään, että Syyria jatkaa salaisen suunnitelmansa toteuttamista hajauttaen sen eri puolille maataan. Iranin presidentti Ahmadinejat ilmoitti äskettäin, ettei maa tarvitse ydinaseita, mutta maan YK:n lähettiläs Ali Asghar Soltanieh kertoi Washington Postille, että Iranin ja länsivaltojen välisestä kiistasta on kehittynyt enemmän kunnia- ja arvovaltakysymys, koska Iran katsoo kunniansa edellyttävän, että sitä kohdellaan kunnioittavasti ja tasavertaisesti, ei vaatien vaan pyydelleen kuten itsenäiseltä valtiolta tuleekin. (JP) http://www.haaretz.com/hasen/spages/1115631.html
4. ISRAELIN ilmavoimien IAF komentaja kenraalimajuri Ido Nehustan vaatii, että Venäjän tarjoaman ilmapuolustusjärjestelmän S-300 asentamista Iraniin ja muihin maihin, jonne IAF:n koneet voivat joutua lentämään, tulee vastustaa kaikin voimin. Iranin ohella Syyria on potentiaalinen maa, jonne näitä maailman huippua edustavia ohjusjärjestelmiä voidaan asentaa suojelemaan Venäjän Välimeren laivaston laivastotukikohtia Latakiassa ja Tartukissa. Paitsi että ne muodostavat potentiaalisen uhan IAF:n koneille, niiden kehittyneet tutkat pystyvät seuraamaan Israelin ilmatilaa pitkälle sen alueelle, ja on enemmän kuin mahdollista, että tiedot kulkeutuvat Iranin, Syyrian ja Hizbullahin armeijoille, mikä kriisitilanteessa aiheuttaa suurta vahinkoa Israelin strategiselle asemalla. S-300 järjestelmä pystyy seuraamaan sataa kohdetta samanaikaisesti ollen samalla aktiivitoiminnassa 12:en kohteeseen. Sen aktiivinen alue on 200 km ja se pystyy iskemään 10 km:n korkeudella lentäviin kohteisiin. Salaperäisen Arctik Sea aluksen epäiltiin kuljettavan S-300 ohjuksia Iraniin, eikä siihen ole saatu luotettavaa selitystä, mitä muuta alus kuljetti Suomesta lastatun puutavan lisäksi. Alus oli huollettavana Kaliningradin satamassa ennen Suomeen tuloaan, ja epäillään, että siellä alukseen lastattiin ohjuksia salaisiin varastoihin.
Kenraalimajuri Nehustan puolustaa IAF:n suorittamia operaatioita Gazassa vakuuttaen, ettei maailmassa löydy toista ilmavoimien järjestelmää, joka yhtä huolellisesti suunnittelisi jokaisen operaation pyrkien kaikin tavoin minimoimaan siviiliuhrien määrän sen aikana. (JP)
5. USA:n pysyvä lähettiläs YK:ssa Susan Rice esitti torstaina USA:n vakavan huolen YK:n ihmisoikeusneuvoston saamasta, Etelä Afrikan entisen perustuslakituomarin Richard Glodstonen laatimasta raportista koskien IDF:n cast lead operaatiota Gazassa alkuvuodesta. Olemme vakavasti huolestuneita raportissa esitetyistä useista suosituksista. Odotamme ja uskomme, että oikea näyttämö tämän raportin harkitsemiseksi on Ihmisoikeusneuvosto. Olemme aiemmin esittäneet erittäin vakavan huolemme mandaatille, joka annettiin Ihmisoikeusneuvostolle ennen kuin tulimme sen jäseneksi, jota me pidämme tasapainottomana, yksipuolisena ja perusteiltaan hylättävänä, Rice sanoi lausunnossaan. Goldstone vaati raportissaan, että Israelin tulee kolmen kuukauden aikana tutkia esitettyjä syytteitä ja sitä valvovan Ihmisoikeusneuvoston asettaman komitean tulee kuudessa kuukaudessa raportoida edistymisestä uhalla, että asia alistetaan Haagin rikosoikeuteen. Goldstone ei mitenkään huomioinut, että Israel on jo asettanut useita tutkimuskomiteoita operaation jälkeen, ja sitä tutkitaan kaiken aikaa. Goldstonen raportissa voidaan haistaa tarve kostaa se, ettei Israel halunnut toimia yhteistyössä hänen kanssaan.
PÄÄMINISTERI Netanyahu puolusti Israelin oikeutta puolustaa itseään todeten: Sanon kansainvälisille johtajille: Kertokaa meille, että te kannatatte oikeuttamme puolustaa itseämme. Älkää kertoko sitä vasta seuraavan sopimuksen jälkeen, kertokaa se meille nyt. Hän kehotti länsivaltoja hylkäämään Goldstonen raportin havainnot.
PA:n edustaja vastasi journalistien kysymykseen, aikovatko palestiinalaiset aloittaa tutkimukset, että näin tulee tapahtumaan. Hän myös väitti, että Hamasin rakettien siviileille aiheuttamat uhrit johtuivat siitä, että heidän puolustusaseensa on primitiivisiä selittämättä kuitenkaan, miksi ne osoitettiin asutuskeskuksiin, kouluihin ja lastentarhoihin, eikä IDF:n tukikohtiin. Hän samalla epäili, että kolmikantakeskustelut Netanyahun, Abbasin ja Obaman välillä toteutuvat suunnitellussa aikataulussa ensi viikolla.
USA:n kongressissa monet edustajat esittivät kärkevää kritiikkiä Glodstonen raportista. (JP)
6. IRAN ON vahvistamassa otettaan Hizbullahissa Libanonissa. Se on nimittänyt useita upseereitaan Libanoniin, joitten tehtävänä on valvoa sen toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Hizbullahin tulee saada Iranin lupa kaikissa sotilaallisissa operaatioissa. Iran on ollut hyvin pettynyt sen pääsihteerin Hassan Nasrallahin johtamistapaan, mikä on vahvistunut sen jälkeen, kun Hizbullahin sotilaskomentaja Imaad Mughniyeh teloitettiin Damaskoksessa. Hänen paikkaansa ei ole vielä täytetty johtuen joko epäluottamuksesta tai siitä, ettei sopivaa henkilöä ole löydetty. Mughniyeh oli erittäin vaikutusvaltainen sekä Syyriassa että Libanonissa ja nautti Iranin johdon luottamusta. Hizbullah näyttää olevan huolissaan, että jotkut pienet palestiinalaisryhmät tekevät spontaaneja hyökkäyksiä Israelin alueelle asettaen Hizbullahin vaikeaan asemaan Libanonin hallitusneuvottelujen ollessa vielä alkutekijöissään. Hizbullah ei hyväksynyt Raed Haririn hallitussuunnitelmaa, minkä seurauksena Hariri esitti luopuvansa hallituksen muodostamistehtävästä. Hänet asetettiin siihen kuitenkin uudelleen, koska hän on potentiaalisesti pätevin ehdokas. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Egyptiläiset journalistit ovat esittäneet vakavaa kritiikkiä tunnettua naiskollegaansa vastaan siksi, että tämä haastatteli Israelin Egyptin lähettilästä. Tämä näyttää olevan arabien tapa suhtautua rauhansopimukseen Israelin kanssa. Voi vain kuvitella, millainen se olisi Saudi Arabian ja Syyrian kanssa; Iranin ja Irakin kanssa sitä tuskin voi toivoakaan ennenkuin Messias tulee. (JP)
- Israelin armeijan kenttäjohtajat saavat uudet plasma-teknologian näyttöpäätteet, joilla pystyy seuraamaan taistelutilannetta rintamalla. Nämä annetaan aluksi pataljoonan ja myöhemmin komppanian komentajille. Uusin versio on nimeltään Torch-400 annettaneen myös joukkueen johtajille, kuten myös panssarivoimien johdolle kentällä. (JP, Kh A Toameh)
- Pisgat Zeevissä joka yö menee kymmeniä vapaaehtoisia kaduille etsimään juutalaisia tyttöjä, jotka tapailevat arabimiehiä. Tämä on havaittu välttämättömäksi, sillä juutalaiset tytöt, jotka joutuvat arabimiehen sharmin alaiseksi ja suostuvat muuttamaan tämän kanssa yhteen, joutuvat miehensä pahoinpitelemäksi, mikä näyttää olevan tapana arabiperheessä. Kuten eräs muslimimullah opetti nuoria miehiä: Vaimoa tulee piestä ainakin kerran päivässä, mutta notkeaa vitsaa käyttäen, ettei tule rumia jälkiä. Kasvoihin ja käsiin ei myöskään saa iskeä, koska ne jäävät arabiburgan ulkopuolelle.(JP)
- Englannin yhdeksää miljoonaa työntekijää edustava ammattiliitto British Trade Union (BTU) vaatii Israelin ja varsinkin setlementeissä valmistettujen tuotteiden boikottia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133491

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Obama on muslimi

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 19 Syys, 2009 20:04

:hw

Sellainen ajatus valtaa usein mieleni, että
Obama on salamuslimi, jonka tietoisena tarkoituksena on tuhota USA ja Israel sekä samalla koko Länsi-maailma. Onkohan Pyhän Hengen ilmoitus?
Lähes kaikki Obaman teot ovat olleet muslimiuskonnon vahvistamista.
:(
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron