Uutisia Israelista keskiviikkona 23.09 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista keskiviikkona 23.09 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » To 24 Syys, 2009 0:39

KESKIVIIKKO 23.09.09


1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu ja PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas lopulta puristivat toistensa kättä presidentti Obaman tarkkailevan katseen alaisina, ja jopa istuivat hetkeksi saman pöydän ääreen, mutta edelleen siten, että Obama istui heidän välissään. Netanyahulla oli TV-kuvien mukaan selviä vaikeuksia esiintyä luontevasti, sopivaa istuma-asentoa ei tahtonut löytyä, tuolia täytyi nykyttää eteenpäin toistuvasti ja pyyhkiä tuskan hikeä nenänjuurestaan. Eipähän siinä juuri mitään pelättävää enää ollutkaan, puheet Obaman kanssa oli käyty eikä journalisteille tarvinnut kertoa mitään. Obama piti itse lyhyen esittelypuheen, ja pakotti sitten vieraansa puristamaan toistensa käsiä.
NETANYAHU kertoi jälkeenpäin, että yksityiskeskusteluissa Obaman kanssa Iranin tilanne muodosti tärkeimmän aiheen. Obama oli lieventänyt kautensa alussa vaatimaansa täydellistä rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa, mutta hän kuitenkin kehotti Israelia rajoittamaan aktiivisuuttaan siellä.
PALESTIINALAISTEN edustaja sanoi heidän saaneensa vaikutelman, että Obama painosti ainoastaan Israelia, mitään vaatimuksia hän ei esittänyt heille. Toiseksi he kertoivat Obaman hyväksyneen heidän vaatimuksensa käydä rauhankeskustelut arabisuunnitelman perusteella, mikä vaatii Israelia vetäytymään 1949 aselepolinjoille. Abbas mainitsi tästä myös kutsuen niitä 1967 rajoiksi, mikä on epätarkka ilmaisu; mitään rajoja ei ole koskaan määritelty Israelin ja Länsirannan välille. He myös tulkitsivat Obaman vaatineen, että rakennuskielto tulee julistaa Juudeaan ja Samariaan, ja sen tulee koskea myös Itä Jerusalemin aluetta.
OBAMAN puheen keskeinen vaatimus oli, että rauhankeskustelut tulee aloittaa kiireisellä aikataululla. Hän selitti, että Mitchell tapaa sekä Israelin että PA:n neuvottelijat USA:ssa ensi viikolla. Hän sanoi pyytäneensä ulkoministeri Hillary Clintonia raportoimaan hänelle edistyksestä keskusteluissa.
OBAMAN odotettiin esittävän jotain konkreettista myös vaatimuksistaan edes jonkinasteisista myönnytyksistä arabimailta Israelille, mutta hänellä ei ollut mitään esitettävänään siitä. Arabimaat ovat suhtautuneet hyvin nihkeästi Obaman omaksumaan joustavaan diplomatiaan, joka edellyttäisi molemmanpuolisia hyvän tahdon eleitä. Saudi Arabia katsoo tehneensä oman osansa saatuaan Hamasin ja Fatahin suostumaan yhteishallitukseen sekä laadittuaan rauhansuunnitelman 2002, jonka arabiliitto omaksui myöhemmin suunnitelmaksi, jota se voimallisesti reklamoi toteutettavaksi. Se asettaa useita vaatimuksia Israelille, ja sen vaikein ja vaarallisin vaatimus on se, että se edellyttää Israelia luopumaan kaikista 1967 puolustus-sodassa vapauttamistaan alueista esittäen vain epämääräisiä lupauksia suhteiden normalisoimisesta Israelin ja arabimaitten välillä ilman mitään takeita, että näin tapahtuu, koska jokainen maa päättää itse suhteittensa laadusta. Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa suhtautuu erittäin kielteisesti suhteitten normalisoimiseen Israelin kanssa, ja vaatii Israelin toimivan arabiliiton rauhansuunnitelman edellyttämällä tavalla ilman keskusteluja asiasta.(JP)
2. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että rauhankeskustelut ovat edelleen takalukossa, eikä Obama pystynyt näyttämään mitään maagista formulaa, jolla ne olisi voitu saada uudelleen käyntiin.
PA:n puheenjohtaja on kiivennyt puuhun esitettyään vaatimuksia Netanyahun hallituksen alettua, eikä hän nyt näe mitään mahdollisuutta tulla alas sieltä menettämättä kasvojaan, kertoo Debkafile. Sen mukaan Obama on joutunut kohtaamaan kylmän todellisuuden ja luopunut haaveestaan nopeasta Lähi Idän rauhansuunnitelmansa toteutumisesta. Itse asiassa hän ei ole sellaista esittänytkään, tehnyt vain muutamia viittauksia siihen. Tämä näkyy selvästi hänen lähestymisestään Syyrian presidentti Bashar Assadia, joka vastasi hänen lämpimiin lähentymisesityksiinsä kylmästi ja yksioikoisesti. Mitään läpimurtoa sillä suunnalla ei ole tapahtunut; Iranin tuki on Syyrialle tärkeämpi tällä hetkellä. Toiseksi USA:n kilpailijaksi on noussut Turkin uudelleen heräävä islamin uskonnon pohjalta ponnisteleva neo-ottoman pyrkimys vaikutusvaltansa ulottamiseksi maihin, joita se aiemmin hallitsi vuosisatojen ajan. Obaman hallitus ei muuta kuin odotella, mihin suuntaan tuuli kääntyy. (Debkafile)
3. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas esitti New Yorkissa eilen, että voidakseen osallistua rauhankeskusteluihin Netanyahun tulee suostua jatkamaan niitä niistä sopimuksista, joita Olmertin hallitus teki heidän kanssaan. Netanyahu ilmoitti selkeästi, ettei mitään sellaisia sopimuksia ole olemassa, koska Israelin tiimiä johtaneen Tzipi Livnin mukaan hän teki selväksi alusta lähtien, ettei mitään ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu, eikä ole olemassa mitään dokumentteja, jotka osoittaisivat, mistä sovittiin. Olmertin hallitus oli valmis tarjoamaan periaatteessa 100 % Juudean ja Samarian alueista, mihin sisältyi suurten juutalais-yhteisöjen liittäminen Israeliin ja niiden kompensoimiseksi alueluovutuksia Negevistä sekä turvallisen tieyhteyden rakentaminen Gazasta Länsirannalle. Tämä sisältyi Olmertin vain muutama viikko ennen eroamistaan tekemään tarjoukseen Abbasille, mutta jonka tämä hylkäsi sanoen mielipide-erojen olevan liian suuret. Olmert oli valmis luopumaan Jerusalemin vahasta osasta ja kaikista Itä Jerusalemin arabienemmistöisistä lähiöistä. Temppelivuorelle Olmert tarjosi kansainvälistä valvontaa. Tämä kaikki ei sopinut Abbasille, mitä on ihmetelty, koska se oli varmaan suurin myönnytys, mihin Israelin hallitus on koskaan ollut valmis.
HAMASIN pääministeri Ismail Haniyeh lupaa YK:n pääsihteeri Ban ki-Moonille lähettämässään kirjeessä järjestönsä kannattavan Palestiinan valtion perustamista 1967 sotaa edeltäneille aselepolinjoille pääkaupunkinaan Jerusalem. Tämä on Hamasin taholta uusi kehitys, minkä tarkoituksena lienee saada repeämä länsivaltojen vaatimalle ja pysyttämälle Gazan kaistan saarrolle, kunnes Hamas hyväksyy kvartetin sille asettamat kolme vaatimusta. (JP)
4. IRANIN presidentti Mahmoud Ahmadinejad puhui eilen Teheramista etelään pidetyssä sotilasparaatissa, jossa maa esitteli sotilaallista mahtiaan, vakuuttaen maansa olevan nyt vahvempi kuin koskaan ennen, ja varoitti potentiaalisia vihollisia, että Iran katkoo kädet siltä, joka uskaltaa hyökätä sen kimppuun. Hänen puhettaan häiritsi sotilaskoneen syöksyminen maahan surmaten seitsemän ihmistä. Iranin valtion TV ilmoitti koneen olleen kuljetuskoneen. Paraati oli järjestetty vuoden 1980-1988 Iranin ja Irakin välisen sodan alkamispäivän muistoksi. Siinä sodassa arvioidaan ainakin miljoonan ihmisen saaneen surmansa.
Ahmadinejad on viime aikoina hyökkäillyt länsivaltoja vastaan ilmeisesti niiden esittämän kritiikin vuoksi Iranin presidentinvaaleissa ilmenneistä epäselvyyksistä. Iran tarjoutuu aloittamaan keskustelut länsivaltojen kanssa, mutta ei Iranin ydinohjelmasta vaan ydinteollisuudesta yleensä maailmassa. Hän on myös jatkanut holokaustin kieltämistään. Presidentti Ahmadinejad puhuu ohjelman mukaan tänään alkavan YK:n yleiskokouksen iltaistunnossa. Aamupäivällä puhuu presidentti Obama sekä hänen jälkeensä Libyan diktaattori Muammar Gaddafi, jolla on ollut melkein yhtä vaikeaa löytää yösijaa New Yorkista kuin Ahmadinejadillakin hotellien syrjiessä heitä.
Saksan taholta ilmoitetaan, että jos Ahmadinejad puheessaan puuttuu holokaustiin, sen delegaatio marssii ulos istuntosalista. Israel on pyrkinyt saamaan lupauksen muiltakin länsivalloilta, että niiden edustajat poistuisivat salista Ahmadinejadin puheen ajaksi. (JP)
5. IRAN ilmoittaa tiedemiestensä kehittäneen uuden sukupolven sentrifugin, jonka
nopeus on viisinkertainen perinteisiin verrattuna. Debkafile vahvistaa uutisen kertoen, että sen koodi on IR-4. Uutisen mukaan sentrifugi on nyt testattavana. Iranin atomienergiajärjestö ilmoitti, että sentrifugit rakennetaan 10 kappaleen ryhmiin. Iranin edustaja ydinsuunnitelmaa koskevissa neuvotteluissa Ali Akbar Salehi kertoi uuden sukupolven sentrifugien nopeuden olevan yli viisinkertaisen perinteisiin verrattuna, ja että nopeutta lisätään kymmenkertaiseksi. Hän kertoi samalla, ettei Iran aio vaatia Venäjältä kompensaatiota sen rakentaman Bushehr ydinvoimalan myöhästymisen vuoksi. Tämä 1000 megawatin ja miljardin USD maksava ydinvoimalan rakentaminen aloitettiin jo 1970-luvulla Saksan toimesta, joka vetäytyi projektista ja sitä on jatkanut Venäjä. Voimalan uuden valmistuspäivän arvioidaan olevan kuluvan vuoden lopussa. Venäjä on pitkin projektin etenemistä valittanut, ettei Iran ole maksanut rakennuskustannuksia sovitussa aikataulussa, minkä Iran kieltää.
IRAN esitteli tiistain paraatin yhteydessä venäläisten toimittamaa Tor-1 ohjustorjuntalaitteistoa, joka pystyy torjumaan maaleja kuuden km:n päähän. Se toimitettiin Iraniin ydinlaitosten suojaksi. Venäjän uusin ja tehokkain torjuntajärjestelmä S-300 on herättänyt huolta Israelissa, koska Venäjä on lupautunut toimittamaan sen Iraniin. Sen ulottuvuus on yli 145 km ja 27:n km:n korkeudelle.
IRAN esitteli Teheranin paraatissa uusinta ohjustaan Sejjil, joka kiinteää polttoainetta käyttävänä on aina toimintavalmis maanalaisissa siiloissaan. Sen kantomatkasta on ristiriitaisia tietoja, joittenkin mukaan 2 500 km, toisten mukaan 1900. Toinen Iranin ohjus, Shihab-3 toimii juoksevalla polttoaineella, sitä myös esiteltiin paraatissa. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- USA:n entinen presidentti Jimmy Carter, joka ei malta pysytellä eläkepäivillään kotonaan, kertoi äskettäin, että Israelin vetäytyminen Länsirannalta vähentää suuresti Israelin turvallisuusriskiä. Hän puhui James Madison yliopiston tilaisuudessa, jossa hän sai vaimonsa Rosalyn Carterin kanssa Mahatma Ganthin keskuksen huomionosoituksen työstään väkivallattoman maailman hyväksi. (JP)
- Presidentti Obama aikoo esittää G-20 maitten kokouksessa Pittburghissa torstaina ja perjantaina aloitteita, joilla hallitsematon varojen tuhlaus saadaan kuriin maailman talouden saamiseksi tasaiseen nousuun. Obaman osoitellessa toisia maita tuhlauksesta ainakin kolme sormea osoittaa Yhdys-valtoja, joka on johtanut hallitsemattoman tuhlailevaa taloutta. Vaikka hän on saanut tukea toisilta länsimailta, monet epäilevät, miten USA:n hallituksen
1, 548 triljoonan USD budjettivajaus saadaan katettua. Sen uskotaan nousevan seuraavan vuosikymmenen aikana 9:än triljoonaan USD. Kiina on toisten velanantajien joukossa ollut äänekkäimmin vaatimassa USA:n tuhlauksen ja katteettoman setelin painattamisen lopettamista. Kiinalla on 800 miljardin USD saatavat vakuuksina. Obama itse vihjaili äskettäin uuden kansainvälisen rahayksikön tarpeellisuudesta. USA:n pahimmat varojen syöjät ovat Irakin ja Afganistanin sodat. Afganistanin sotaa johtava kenraali Stanley A McChrystal sanoo, että ellei sinne saada lisää joukkoja, seurauksena on koko operaation epäonnistuminen. Alla olevassa osoitteessa tilannetta kutsutaan katastrofiksi. USA kuitenkin mieluummin vie sinne ohjaajattomia pienkoneita (drones), ne ovat halvempia eivätkä aiheuta omia sotilastappioita. http://www.lewrockwell.com/rockwell/afg ... er130.html
- Shaul Goldstein aikoo kehittää Etzion Blokkiin kuluvasta kukkulakylästä 13 000 asuntoyksikön kaupungin, yhden suurimmista Juudeassa. (JP)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron