Uutisia Israelista perjantaina 25. 09 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista perjantaina 25. 09 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Pe 25 Syys, 2009 12:13

PERJANTAI 25.09.09


1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun puhetta eilen illalla Israelin aikaa tarkkailijat Israelissa kutsuvat dramaattiseksi, joskin joku moitti häntä siitä, että pääministeri alentui Ahmadinejadin tasolle esitellessään todisteita holokaustista, joka kaiken järjen mukaan pitäisi olla jokaisen historiaa ja omaa aikaansa seuraavan tiedossa ilman lisätodisteita. Netanyahu esitti dokumentin, jossa oli Hitlerin varamiehen Heinrich Himmlerin omakätinen allekirjoitus, jossa kerrotaan natsien päätöksestä juutalaisten tuhoamisesta. Lisäksi hän näytti karttapiirroksen keskitysleiristä, jonne juutalaisia ja muitakin kansallisuuksia koottiin ennen lähettämistä tuhoamisleireille.
Netanyahu moitti niiden kansojen edustajia, jotka jäivät istumaan saliin Ahmadinejadin puheen ajaksi. Hän kutsui sitä häpeälliseksi, vastuuttomaksi, pilkaksi YK :n perussääntöä vastaan. Hän kävi läpi puheessaan edellisen lisäksi Iranin ydinpommihaasteen maailmalle, YK:n ihmisoikeusneuvoston asettaman Goldstonen laatiman raportin Gazan operaatiosta sekä rauhanponnistelut Lähi Idässä, joista hän vakuutti, että Israel haluaa rauhaa ja jos arabit haluavat sitä, Israel odottaa vain merkkiä, ja jos palestiinalaiset haluavat rauhaa, aloitetaan keskustelut siitä välittömästi, mutta Israel haluaa puolustuskelpoisen, pysyvän rauhan.(JP)
2. PÄÄMINISTERI Netanyahu ei vedonnut puheessaan tunteisiin eikä pyrkinyt herättelemään niitä; hän vetosi järkisyihin ja tosiasioihin, missä hänen puheensa poikkesi esim. presidentti Obaman puheesta, joka pyrkii vaikuttamaan kuulijoihin pelkän inhimillisen vetovoimansa kautta. Sellainen puhe vetoaa joihinkin kuulijoihin tunnetasolla, mutta jättää toiset kylmiksi ja aiheuttaa epäselvyyttä, mihin puhuja lopulta tähtäsi.
Netanyahu selvitti Iranin presidentin tapaa esittää uhkauksiaan näin: Ehkäpä jotkut teistä ajattelevat, että tämä mies ja hänen vastenmielinen hallituksensa uhkaa vain juutalaisia. Te olette väärässä, täysin väärässä. Historia on opettanut kerran toisensa jälkeen, että se alkaa juutalaisista, mutta ajan myötä tulee nielaisemaan paljon muitakin. Hän totesi, että islamin fundamentalismi, joka alkoi nousta 30 vuotta sitten, on levittäytynyt yli maapallon murhaavalla väkivallalla, joka ei tunne mitään rajoja, ja verenhimoisella puolueettomuudella, joka ei valikoi uhrejaan. Se on valikoimatta teurastanut muslimeja, kristittyjä, juutalaisia ja hinduja ja monia muita. Netanyahu vertasi taistelua tätä fanatismia vastaan 21. vuosisadan sivilisaation taisteluna 9. vuosisadan barbarismia vastaan, elämää kunnioittavien taistelua niitä vastaan, jotka ihannoivat kuolemaa. Mutta menneisyys ei pysty nousemaan tulevaisuuden yli, hän totesi, sillä tulevaisuus lupaa suurenmoisia toivon saavutuksia. (JP)
3. Netanyahu vakuutti, että valikoivalla kehityksellä pystymme puhdistamaan maapallon, mutta jos alkeellisin fanatismi saa haltuunsa tuhoisimmat aseet, maailman edistyminen voi muuttua taantumaksi pitkäksi ajanjaksoksi. Siksi maailman suurin uhka on uskonnollisen fanatismin ja massatuhoaseitten liitto. Hän kyseli, onko YK valmis ottamaan haasteen vastaan; onko kansainvälinen yhteisö valmis vastustamaan hallituksen despotismia omaa kansaansa vastaan?. Hän tarkoitti tällä Iranin hallitusta todeten, että valamiehistö vielä harkitsee asiaa, mutta viime aikaiset merkit eivät ole rohkaisevia.
YK:n ihmisoikeusneuvoston asettaman Goldstonen raporttia Netanyahu kutsui farssiksi, ja kyseli, onko YK valmis hyväksymään tällaisen oikeuden ja totuuden vääristelyn. Jos näin käy, YK on taantunut mustimpiin vuosisatoihin, jona ihmisoikeuksien pahimmat rikkojat istuvat tuomitsemassa lakia noudattavia demokratioita, jolloin sionismia verrataan rasismiin ja jossa automaattisella enemmistön päätöksellä julistetaan, että maapallo on litteä. (JP
4. PÄÄMINISTERI Netanyahu vakuutti, että Israelin kansa haluaa rauhaa esittäen esimerkkinä, että Israel solmi rauhan Egyptin ja Jordanian kanssa. Me pyydämme Palestiinan kansaa hyväksymään juutalaisen valtion, yksinkertaisesti, selvästi ja perusteellisesti. Me emme ole vieraita valloittajia Israelin maassa. Emme ole vieraita täällä tämä on meidän kotimaamme, mutta niin syvästi kuin tunnemmekin kiintymyksemme tähän maahan, huomioimme myös palestiinalaisten asuvan täällä ja myös he haluavat oman kodin. Haluamme asua heidän kanssaan rinnakkain, rauhassa, hyvinvoinnissa ja arvokkuudessa. Mutta Netanyahu muistutti, että turvallisuutensa takaamiseksi Palestiinan kansan tulee olla aseistamaton: Palestiinan valtion tulee olla tehokkaasti aseistamaton, sillä emme halua uutta Gazaa, uutta Libanonia, uutta Iranin tukemaa terroripesäkettä Jerusalemin lähelle.
Lopuksi Netanyahu viittasi Joosuan kirjan Sanaan: Olkaamme vain voimakkaita ja rohkealla mielellä, kohdatkaamme tämän vastoinkäymisen, ja jos Jumala niin tahtoo, saavuttaaksemme kestävän rauhan tuleville sukupolville. (JP)
5. SEKÄ Netanyahu että Abbas kertoivat eilen eri haastattelutilaisuuksissa, etteivät rauhankeskustelut tule alkamaan aivan lähi tulevaisuudessa.
Netanyahu toisti Haaretzin toimittajalle, että Israel on valmis aloittamaan keskustelut välittömästi, mutta ei millä ehdoilla tahansa. Hän on kuitenkin valmis lähettämään edustajansa Washingtoniin Obaman esittämään tilaisuuteen ensi viikolla, jossa he tavannevat Obaman nimittämän Lähi Idän erikoislähettilään George Mitchellin ja ehkä myös ulkoministeri Hillary Clintonin, mutta tuskin tapaavat PA:n asettamia neuvottelijoita. Netanyahu yksilöi omat kriteerinsä tähän tapaan: PA:n tulee tunnustaa Israel juutalaisena valtiona, mikä tarkoittaa sitä, etteivät pakolaisleireissä asuvat palestiinalaiset voi muuttaa Israelin alueelle eivätkä saada Israelin kansalaisuutta. Palaaminen 1949 aselepolinjoille on myös täysin suljettu pois. Netanyahu ei hyväksy Abbasin vaatimusta täydellisestä rakennuskiellosta Juudeassa ja Samariassa, eikä Jerusalem ole osa Länsirantaa; siitä neuvotellaan erikseen.
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas toisti al-Hayyat lehden haastattelussa vaatimuksensa, että Israelin tulee vetäytyä 1949 aselepolinjoille; PA ei tunnusta Israelia juutalaisena valtiona; miljoonille ulkomailla asuville palestiinalaispakolaisille tai heidän jälkeläisilleen tulee myöntää Israelin kansalaisuus, mikä tehokkaasti hukuttaisi haaveet juutalaisenemmistöisestä valtiosta; kaikenlainen rakentaminen tulee lopettaa Länsirannalla ja sen tulee koskea myös Jerusalemia; keskusteluja tulee jatkaa siitä, mihin ne jäivät Olmertin tiimiltä.
PA:n johdon esittämien vaatimusten hyväksyminen merkitsisi Israelille selvää itsemurhaa, eikä tämä kansa ole niin pitkälle kyllästynyt elämäänsä.
Olmert kertoi eilen journalisteille, että hänen tarjouksensa PA:lle oli edullisin, mitä mikään Israelin hallitus pystyy tarjoamaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133586
6. JERUSALEMIN pormestari Nir Barkat tunnustaa pääkaupungin vastineessa korkeimmalle oikeudelle, ettei Jerusalemin poliisi pysty nykyisen tilanteen vallitessa estämään laittomuuksia Itä Jerusalemin arabienemmistöisissä lähiöissä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se uskalla mennä sinne. Korkein oikeus käsittelee Aryeh Kingin esittämää haastetta Jerusalemin kaupunkia vastaan, ettei se ole estänyt arabien rakentamista lähiöissä juutalaisten omistamalle maalle, minkä johdosta kaupunki joutuu toistuvasti määräämän purkutuomioita arabien laittomasti toisen maalle ja ilman vaadittavia rakennuslupia rakentamille taloille. Tämä aiheuttaa tarpeetonta kitkaa ja herättää syytteitä rasismista puolin ja toisin.
Ongelman aiheuttajana on hallituksen vuosia sitten tekemä päätös, että Jerusalemin poliisin tulee toimiessaan Itä Jerusalemin alueella, joka hallinnollisesti on Knessetin päätöksen mukaan osa Israelia, liikkua siellä armeijan sotilaitten kanssa yhdessä. Armeijan edustaja kertoo, ettei se halua lähettää sotilaitaan Itä Jerusalemiin.
Barkat toteaa, että tämän johdosta poliisi ei pysty suoriutumaan valvontatehtävistään Itä Jerusalemin alueella, mikä puolestaan rohkaisee rikollisia aineksia, jotka toimivat alueella terrorisoiden palestiinalaisia asukkaita.
Tämä tulkinta on vaikeuttanut myös normaalien kaupungin tarjoamien palvelusten ulottamista arabienemmistöisiin lähiöihin, mikä tuntuu varsinkin opetuksen, terveydenhuollon ja puhtaanapidon alueilla. Tämän johdosta roskia ei kerätä eikä katuja puhdisteta samalla tavoin kuin pääkaupungin länsiosissa, mutta se tuntuu myös turvallisuudessa, koska ulkopuolisten on uhkarohkeaa uskaltaa liikkua siellä.
Barkat pyytää, että oikeus poistaisi Jerusalemin vastaajien luettelosta, sillä pääkaupunki on tehnyt voitavansa tilanteen puitteissa. Todisteeksi siitä hän esitti kirjeen sisäisen turvallisuuden ministerille Yitzhak Aharonovitchille pyytäen tätä nimittämään virkailijan tai toimikunnan asiaa hoitamaan turvallisuusaidan itäpuolella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133597
7. UUTISOTSIKOITA
- Englannin armeijan yleisesikuntapäällikkö Sir Jock Stirrup vieraili Israelissa kuluvan viikon aikana ilman julkisuutta. Hän on Englannin ilmavoimien johtava marsalkka. Hän keskusteli Gabi Ashkenazin ja muitten IDF:n korkeitten viranomaisten kanssa. Hänen suurin huolensa on englantilaisjoukkojen asema Afganistanissa, jotka hän haluaisi kotiuttaa, mutta keskusteluissa Israelissa sivuttiin monia ajankohtaisia haasteita, niiden mukana Syyria. (JP)
- Presidentti Obama toimi puheenjohtaja YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa eilen, jossa rohkaistaan maailman maita yhdistymään ydinaseitten leviämisen estämiseksi ja lopulta hävittämiseksi maailmasta. Siinä on erityinen viittaus Iraniin ja Pohjois-Koreaan, mutta ei viitata esim. Pakistaniin, Intiaan ja Israeliin, jotka kaikki ovat epäiltyjä ydinasevaltioita, mutta eivät ole allekirjoittaneet niiden levittämisen kieltävää sopimusta. (JP)
- Yli 550 Golanilla asuvaa druusia ylitti Syyrian vastaisen rajan osallistuakseen jokavuotisiin pyhiinvaellusmatkoihin Syyriaan. Israel sallii myös druusiopiskelijoitten pääsyn Syyrian yliopistoihin. Vuosittain heitä ylittää rajan yli 550. (JP)
- Vihreät vastustavat uuden 50 000 asukkaan haredi-kaupungin perustamisen Negeviin 7000 dunamin alueelle. Kaupunki on suunnitteluasteella, se tulisi sijaitsemaan Tel Aradin risteyksen lähellä, lähellä Ksifa beduiinikaupunkia. Uuden kaupungin nimeksi ehdotetaan nimeä Kasif. (JP)
- Iranin viranomaiset kertovat IAEA:n pääsihteerille ElBaradeille, että Iranilla on toinen uraanin rikastuslaitos Natanzin lisäksi, mutta tiedot ovat puutteellisia.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 78,00.html

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron