UUTISIA ISRAELISTA...

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA...

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 02 Maalis, 2009 8:25

TOIM:GAVRIER ESKEL

SUNNUNTAI 01.03.09
1. KADIMAN puheenjohtaja Tzipi Livni hylkäsi Binyamin Netanjahun tarjouksen, jota hän kutsuu viimeiseksi, ja jossa hän tarjosi Kadimalle tasavertaisen aseman hallituksessaan. Livni jankutti lehtimiehille tilaisuuden jälkeen, ettei Netanyahu suostunut sanomaan noita maagisia sanoja: Hyväksyn kahden valtion periaatteen, josta on tullut Livnin epäpyhä lehmä. Netabyahu ei myöskään tarjonnut Livnille vuorottelua hallituksen johdossa, joka ehkä olisi sopinut Livnille. Siispä nyt jatketaan puhtaasti oikeistolaisen hallituksen muodostamista. Netanyahu on yksityisesti tunnustanut, että hän haluaisi mieluummin Labourin hallitukseensa kuin Kadiman, ehkä siksi, että Labourilla on pitkä perinne hallituskumppanina, kun taas Kadima edustaa eräänlaista tunkeilijaa vallan käytäville. (JP)
2. TILANNE EI kuitenkaan ole vielä selvä, eikä kaikkia luita kaluttu, sanovat JP:n kolumnistit Stoil, Hoffman ja Hadi yhteisessä artikkelissaan. Artikkelin kirjoittajat ovat kuulostelleet mielialoja sekä Kadimassa että Labourissa, ja kertovat havainneensa, ettei ole syytä vielä heittää kirvestä kaivoon. Labourin puheenjohtajaa Ehud Barakia lähellä olevat tahot kertovat, että painostus hallitukseen liittymisen puolesta kasvaa puolueessa lähi päivien aikana, mikä voi pakottaa Barakin taipumaan ylivoiman edessä, mikä entiselle sotilasjohtajalle voi olla vaikeaa, mutta ei ensimmäinen taktinen perääntyminen. Lisäksi kolmestatoista kansanedustajasta yli puolet olisi saamassa ministerinpaikan hallituksessa, he laskevat, ja toiseksi Barakia tarvitaan kipeästi maata uhkaavien ulkoisten vaarojen vuoksi. Ei olisi viisasta ottaa tällaiselle paikalle uutta miestä opettelemaan, kuten Amir Peretz ennen Libanonin sotaa.
Kolmanneksi he muistuttavat Barakia, että tämä voisi varoittaa Netanyahua muodostamasta kapeaa oikeistohallitusta vaarantamatta maan turvallisuutta. Barakin neuvonantaja selittää, että toistaiseksi on syytä tarkastella asioita viileästi, mutta jos päätös tehdään, ainakin kahdeksan kansanedustajaa yhdeksästä kannattaa liittymistä hallitukseen.
Yksi kansanedustaja varoitti, että jääminen oppositioon Kadiman kanssa hajottaisi puoluetta entisestään, mihin ei ole varaa. Joko nopea itsemurha Netanyahun kanssa tai hidas kuolema Kadiman kanssa, hän luonnehti tilannetta.
3. NETANYAHU kertoo JP:n toimittajille, että hän todellakin ottaisi mieluummin Labourin kuin Kadiman hallitukseensa, mutta toivoo silti, että Kadiman varapuheenjohtaja Shaul Mofaz pystyisi puhumaan Livnille järkeä ja taivuttamaan tämän asettamaan neuvottelutiimin tai ainakin nimittämään välittäjän tasoittamaan eriäviä mielipiteitä. Likudin tarjous voi todellakin olla pohjana neuvotteluille, kertoo Mofaz yksityiskeskusteluissa lisäten, että kansa haluaa yhteishallitusta, ja ennen oven läimäyttämistä kiinni on järkevää ainakin tutkia, olisiko mahdollisuutta löytää yhteinen pohja. Diplomaattinen eroavuus ei ole este. Netanyahu puhuu palestiinalaisille löytääkseen sopimuksen heidän kanssaan. Hän myös tietää, että tämä on viimeinen tilaisuus, sillä mennessään Valkoiseen Taloon puhumaan Obaman kanssa, tuloksena on vaatimus ulommaisten parakkikylien (outposts) purkaminen. Livnin vaatimus kahden valtion periaatteesta, minkä hän vaatii hallitusohjelmaan, on tullut päähänpinttymäksi Liville, minkä yli hän ei näytä kasvavan ja vahvistaa Omertin havaintoa, että Livni ei ole tehty aineksista, joista pääministerit tehdään, kuten hän selitti. (JP)
4. NETAHYAHU selvitti omaa näkemystään palestiinalaisten itsehallinnosta Washington Post lehdelle antamassaan haastattelussa, joka julkaistiin lauantaina. Hän vastasi kysymykseen kahden valtion periaatteesta näin: Periaatteessa uskon, että Israelin sisällä on laaja ymmärrys siitä, että palestiinalaisille tulisi antaa mahdollisuus hallita itseään, mutta ei siten, että se uhkaa Israelia. Haastattelu on ensimmäinen, jonka hän antoi saatuaan hallituksen muodostustehtävän Peresiltä yli viikko sitten ja se edeltää ulkoministeri Hillary Clintonin ensimmäistä Israelin vierailua uudessa roolissaan. Netanyahun teesit ovat:
- Palestiinalaiset saavat perustaa omat aseistetut poliisi- ja turvallisuusjoukkonsa sisäisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi, mutta ei omaa armeijaa.
- Palestiinalaiset eivät saa muodostaa liittosuhteita Israelin vihollisvaltioitten kuten Iranin kanssa.
- Israel haluaa säilyttää ainakin osavalvonnan alueen vedenjakelusta, koska sen vesivaroista suuri osa sijaitsee palestiinalaisten alueilla.
- Israel haluaa säilyttää oikeuden valvoa elektromagneettista liikennettä, kuten radio- ja mikroaaltolähetyksiä, turvallisuussyistä ainakin osittain.
Netanyahun teesit muistuttavat paljon niitä neljäätoista varausta, mitkä Ariel Sharon sisällytti liitteenä tiekartta rauhaan dokumenttiin, joka esitettiin USA:n hallitukselle vuonna 2003. Netanyahu pidättyi äänestyksestä dokumenttia käsiteltäessä Israelin hallituksessa.
Netanyahu selitti haastattelijalle, että keskustelut palestiinalaisten kanssa jatkuvat, mutta että hänen huomionsa kohdistuu pääasiassa taloudelliseen kehitykseen, joka on jo alkanut, ja lisäksi hän haluaa vahvistaa palestiinalaisten turvallisuusjoukkoja. Hän sanoi itse johtavansa hallituksen asettamaa komiteaa, joka säännöllisesti esittää havaintoja palestiinalaisten taloudellisista tarpeista Juudeassa ja Samariassa. Tämä on sopusoinnussa hänen aikaisemmin esittämiensä kommenttien kanssa.
Haastattelija kysymykseen aiemmin esittämiinsä kommentteihin, että Hamasin hallinto Gazassa tulisi kaataa, Netanyahu selitti toivovansa, että palestiinalaiset Gazassa löytäisivät tavan, millä hallinto kaistalla vaihdettaisiin, koska Hamas muodostaa esteen rauhansopimukselle, jota Israel toivoo. Nykyisessä tilanteessa hän sallii humanitäärisen avun viennin Gazan kaistalle, mutta ei siten, että siitä muodostuu uhkaa Israelin turvallisuudelle.
Netanyahu selitti, ettei hän usko Hamasin hallinnon kaatuvan itsestään, mutta ei myöskään suosittele uutta IDF operaatiota Gazaan, vaan hallituksen vaihdos olisi saatava aikaan muita optioita käyttäen sotilaallisia, poliittisia ja sosiaalis-taloudellisia.
KVARTETIN, USA, EU, Venäjä ja YK, edustajat tapaavat Egyptissä arvattavasti Sharm e-Sheikissä maanantaina. Pääkohteena keskusteluissa on palestiinalaisten esitys 2.8 miljardin USD tukipaketista Gazan jälleenrakentamiseksi. Alustavasti on esitetty, että kvartetti antaisi 1.1 miljardia USD, tänä vuonna 600 miljoonaa ja seuraavana 500 miljoonaa USD. PA:n pääministeri Salaam Fayyad esittää, että varat ohjattaisiin hänen hallituksensa kautta. Tarkkailijat ovat varoitelleet, että se mahdollistaisi liian suuren houkutuksen varojen väärinkäyttöön, sillä hallituksen ministereistä suuri osa tunnetaan korruptoituneiksi. Kvartetin kokoukseen osallistuu Hillary Clinton, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, EU:n ulkomaan-asioitten johtaja Javier Solana sekä YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon. Hillary Clinton jatkaa sieltä matkaansa maanantai-iltana Israeliin. Myös Syyrian ulkoministerin uskotaan osallistuvan kokoukseen ulkopuolisena tarkkailijana. (JP)
5. GAZAN TERRORISTIT ampuivat lauantain aikana kuusi rakettia Israeliin Kaksi niistä oli paranneltuja kotitekoisia Kassam-raketteja, joista toinen putosi koulurakennukseen Ashkelonissa tuhoten sitä pahoin, toinen aukealle pellolle. Loput neljä putosivat Sderotin ja Shaar Hanegevin alueille. Ashkeloniin ammuttu raketti oli läpimitaltaan 17 sm, mikä mahdollisti suuremman räjähdepanoksen. Sen kantomatkaa oli lisätty Grad-raketin pituiseksi. Raketti putosi koulussa alueelle, joka oli vahvistettu Kassamin-kestäväksi, mutta se osoittautui tehottomaksi. Kaupungissa harkitaan, voidaanko lapsia päästää kouluihin näissä olosuhteissa. Osuman saanutta koulua ei kuitenkaan voida avata. Ashkelonin kaupunki on tehnyt päätöksen koulujen vahvistamisesta, mikä on hyväksytty kotirintaman taholla, mutta joka odottaa puolustusministeriön päätöstä.
PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas uhkaili äskettäin ulkomailla, että jos rauhan-keskusteluja ei saada käyntiin, PA harkitsee muita optioita, joista yksi on kolmannen intifadan aloittaminen Israelin siviiliasukkaita vastaan.
Hamasin Damaskoksessa majaileva ulkopoliittinen johtaja Khaled Marzouk vieraili salaa Gazassa, ensimmäisen kerran karkotuksensa jälkeen kymmeniin vuosiin.
Olmertin hallitus ja Egyptin rajavartijat kuten myös sen johto olivat tietenkin tietoisia vierailusta, koska he joutuivat päättämään luvasta. Hän osallistunee Kairossa pidettäviin yhteishallituksen perustamisneuvotteluihin, vaikka virallisesti asiasta vaietaan. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Olmertia kuulusteltiin 16. kerran ehkä viimeistä kertaa ennen syytteiden nostamista. Hänen toimistopäällikkönsä antoi lopulta Olmertia syyttävän lausunnon, vaikka hän on tähän saakka käyttänyt oikeuttaan pysyä vaiti. (JP)
- Espanjalainen tuomari aikoo kuitenkin jatkaa valmisteluja Saleh Shehadehin teloitusoperaatiosta 22.07.02, jossa voimakas pommi surmasi Shehadehin lisäksi hänen vaimonsa, tyttärensä, lähimmän apulaisensa sekä 11 lasta. (JP)
- Ulkomaisten tietojen mukaan Hamas oli kontaktissa Olmerin kanssa välimiehen kautta, joista yksi oli Olmertin perheen jäsen, juuri ennen operaatio Cast Lead, mutta Olmert tyrmäsi Hamasin tarjouksen todeten, ettei hän neuvottele terroristien kanssa. Olmert tekee sitä kuitenkin Egyptin välityksellä Kairossa. Mielenkiintoista katsoa, miten Israelin hallitus suhtautuu siihen, että PA:n yhteishallitus muodostetaan. (ynetnews)
- Kinneretin pinta nousi yli 20 sm. Lisää vettä ja lunta luvassa.

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron